Suurin turvallisuusuhka ei Yhdysvalloissakaan ole...

Maailmanlaajuinen talouskriisi on suurin uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle lähiaikoina, arvioidaan maan tiedusteluvirastojen uhka-arviossa.

Raportissa muistutetaan, että joka neljäs valtio on kuluneen vuoden aikana kokenut "epävakautta" talouden alamäen vuoksi.

Kansallisen tiedusteluviraston johtajan Dennis Blairin kongressille esittelemän raportin mukaan rahoituskriisi ja maailmanlaajuinen taantuma johtavat todennäköisesti talouskriiseihin niin sanotuissa nousevissa talouksissa ensi vuoden aikana.

Myös protektionismi eli valtioiden oman tuotannon suojelu saattaa saada kannatusta, kun vienti ei vedä valtioita ylös taantumasta, raportissa sanotaan. Mitä kauemmin talouden toipumisen alku viivästyy, sitä todennäköisempää raportin mukaan on, että siitä koituu vakavia vaurioita Yhdysvaltain eduille.

Tiedusteluraportissa arvioidaan myös, että turvallisuus Afganistanissa on heikentynyt ja Pakistanin pitäisi saada nykyistä paremmin hallintaansa Afganistanin vastainen raja-alueensa ennen kuin tilanne voi parantua.
5285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

talouskriisi on luotu yksityispankkiirien toimesta edistämään ns. terrorismin vastaista sotaa ja usan hegemoniaa.
Sitä ei moni tajua mutta kun asiaan perehtyy niin näin se menee.
Eri asia on, onnistutaanko siinä.
Täyspäiselle on selvää, ettei terve talous voi romahtaa kuten wtc ihan tuosta vaan. Vain heikkorakenteinen ja väärällä pohjalla oleva kasinotalous siihen pystyy kun se panostetaan oikein ja oikealla hetkellä painetaan nappia.

Äänestä
  • ..omasta päästäsi - tyhjästä?

    Äänestä

  • ottanut kirjoitti:

    ..omasta päästäsi - tyhjästä?

    pystyisi sitä oivaltamaan.
    Olen perehtynyt asioista tietävien kirjoituksiin ja näkemyksiin.
    Luehan vaikka ekonomisti Esko Seppäsen kirja Hullun rahan tauti.
    Hän tietää mistä puhuu ekonomina.
    Ja sitte voin laitta talousmiesten ja taloustieteen professorien linkkejä jos osaat englantia.

    http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=12265

    ja samalta sivulta löydät Michel Chossudovskin kirjoituksia. Mies on Ottawan yliopiston taloustieteen proffa. Ehkä tietää mistä puhuu.

    Äänestä


"Tiedusteluraportissa arvioidaan myös, että turvallisuus Afganistanissa on heikentynyt ja Pakistanin pitäisi saada nykyistä paremmin hallintaansa Afganistanin vastainen raja-alueensa ennen kuin tilanne voi parantua."
-terrorismi vaan

Afganistanin-operaation hoitamisen rempalleen jättäminen turhan Irakin-sotaretken takia on ainoastaan yksi surullinen osoitus Bushin hallinnon todella surkeasta ulkopolitiikasta, jonka takia vielä seuraavatkin Yhdysvaltain hallitukset joutuvat painimaan tahallisesti hankittujen ongelmien kanssa. Onneksi tässä asiassa ollaan jo tehty periaatteellinen linjanmuutos, jolla pyritään Afganistanin vakauttamiseen, mutta aikataulu on väkisinkin sellainen, ettei tuloksia näy vielä vähään aikaan.

Pakistanin kyvyttömyys - ja osittain haluttomuuskin - hoitaa asioitaan siten, etteivät maan tietyt kolkat olisi terroristien tukikohtia, näyttelee sekin merkittävää roolia kyseisessä tilanteessa.

Yhdysvallat pyrki Bushin aikana vaikuttamaan valtiolta, joka kykenee ottamaan tilanteen kuin tilanteen haltuun siellä, missä haluaa. Vaikutelma syntyi, mutta sen luonne olikin halutusta poikkeava: kaikki, mihin Yhdysvallat kajoaa, muuttuu paskaksi: Irakissa kidutukset ja summittaiset murhat ovat yleisempiä kuin Saddam Husseinin valtakaudella; Afganistan ei ole vieläkään demokraattinen maa, eikä edes valloittajatahon hallitsema alue, vaan paikallisten sotaherrojen ja kansainvälisten terroristijärjestöjen käytännössä hallitsema, ehkäpä maailman tärkein yksittäinen raakaheroiinin tärkein tuotantoalue.

Kun tarkastelee edellä esitettyjä "Yhdysvaltain saavutuksia terrorisminvastaisessa sodassa" ei voi kuin kyseenalaistaa kaikkia niitä miljardeja, joita tähän järjettömyyteen on tuhrattu. Mitä kaikkea näillä rahoilla olisikaan voitu tehdä talouden elvyttämiseksi, talouskriisin ennaltaehkäisystä puhumattakaan? Nyt nämä rahat ovat pysyvästi poissa terrorismin uhkaa suuremmaksi tunnustetun uhan peittoamisesta.

Kyllä asia on yksinkertaisesti niin, että suurin turvallisuusuhka ei Yhdysvalloissakaan ollut kahdeksaan vuoteen maahan vihamielisesti suhtautunut terroristivyyhti, vaan maan oma hallinto. Armotonta mutta totta. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


terrorismi vaan kirjoitti:

Maailmanlaajuinen talouskriisi on suurin uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle lähiaikoina, arvioidaan maan tiedusteluvirastojen uhka-arviossa.

Raportissa muistutetaan, että joka neljäs valtio on kuluneen vuoden aikana kokenut "epävakautta" talouden alamäen vuoksi.

Kansallisen tiedusteluviraston johtajan Dennis Blairin kongressille esittelemän raportin mukaan rahoituskriisi ja maailmanlaajuinen taantuma johtavat todennäköisesti talouskriiseihin niin sanotuissa nousevissa talouksissa ensi vuoden aikana.

Myös protektionismi eli valtioiden oman tuotannon suojelu saattaa saada kannatusta, kun vienti ei vedä valtioita ylös taantumasta, raportissa sanotaan. Mitä kauemmin talouden toipumisen alku viivästyy, sitä todennäköisempää raportin mukaan on, että siitä koituu vakavia vaurioita Yhdysvaltain eduille.

Tiedusteluraportissa arvioidaan myös, että turvallisuus Afganistanissa on heikentynyt ja Pakistanin pitäisi saada nykyistä paremmin hallintaansa Afganistanin vastainen raja-alueensa ennen kuin tilanne voi parantua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu