oon alkanu huomaamaan et se, etten syö koulussa mitään alkaa vaikuttamaan mun kavereihin.
viime viikolla en syöny kertaakaan kouluruokalassa edes salaattia, ja perjantaina ku menin ruokalaan juodakseni lasillisen vettä ja istuuduin pöytään missä oli mun kavereita huomasin, että kukaan niistä ei mielellään istu mua vastapäätä tai mun viereen.
Tiiän että ne tietää mikä mulla on, ja ne ei varsinaisesti pakota syömään, mutta niiden on kuitenkin vaikee hyväksyä tätä ja siks ne mielummin sulkee mut ruokalassa näköetäisyydeltänsä.
Tai ehkä ne luulee että mä VAHDIN että ne VARMASTI SYÖ.
ja takaisin viime perjantaihin, huomasin että ku mun entinen paras kaveri huomas etten mä aiokkaan syödä mitään, se kattoi mua silleen kummallisesti ja ei itekkään syöny.
se otti vaan lasillisen maitoa ja istui mahdollisimman kaukana musta ja istui jopa musta poispäin, välillä tosin halveksivasti vilkaisten. Tuntui niin pahalta, koska se ei syönyt mitään. ja sit mua raivostutti. ottaako se musta mallia? haluaako sekin tähän kierteeseen mistä on niin pirun vaikea päästä eroon.
Kertokaa mulle, voiko olla että annan huonoja vaikutteita kaverini syömättömyydelläni? Tää ei oo ees eka kerta ku oon huomannu että se kattoo eka syönkö mä ja ottaa vasta sitten tai on ottamatta.
tähän voisin lisätä että sairastuessani 2 vuotta sitten tää mun entinen paras kaveri oli aivan yksin mun ja sen ongelman kanssa koska sillon me liikuttiin aina vaa kahestaan.
mä puhuin sille siitä sillon vähä enemmän ja se sanoi sillon että sekin haluais laihtua ja ettei se oo tyytyväinen itseensä muttei tee mitään asialle sillä se pelkää että sille käy niinkun mulle kävi.
nyt viimesen vuoden ajan oon yrittäny sulkea sen (ja samalla useimmat muutki kaverini) tän jutun ulkopuolelle ja en puhu paljonkaan ongelmastani.
kaverit kuitenki puhuu aina sillon tällö siitä ku en ole paikalla, kyllä mä tiedän.
en taida enää käydä edes juomassa koulun ruokalassa, jos mulla oikeesti on niin paha vaikutus tähä mun kaveriin.
viime viikolla en syöny kertaakaan kouluruokalassa edes salaattia, ja perjantaina ku menin ruokalaan juodakseni lasillisen vettä ja istuuduin pöytään missä oli mun kavereita huomasin, että kukaan niistä ei mielellään istu mua vastapäätä tai mun viereen.
Tiiän että ne tietää mikä mulla on, ja ne ei varsinaisesti pakota syömään, mutta niiden on kuitenkin vaikee hyväksyä tätä ja siks ne mielummin sulkee mut ruokalassa näköetäisyydeltänsä.
Tai ehkä ne luulee että mä VAHDIN että ne VARMASTI SYÖ.
ja takaisin viime perjantaihin, huomasin että ku mun entinen paras kaveri huomas etten mä aiokkaan syödä mitään, se kattoi mua silleen kummallisesti ja ei itekkään syöny.
se otti vaan lasillisen maitoa ja istui mahdollisimman kaukana musta ja istui jopa musta poispäin, välillä tosin halveksivasti vilkaisten. Tuntui niin pahalta, koska se ei syönyt mitään. ja sit mua raivostutti. ottaako se musta mallia? haluaako sekin tähän kierteeseen mistä on niin pirun vaikea päästä eroon.
Kertokaa mulle, voiko olla että annan huonoja vaikutteita kaverini syömättömyydelläni? Tää ei oo ees eka kerta ku oon huomannu että se kattoo eka syönkö mä ja ottaa vasta sitten tai on ottamatta.
tähän voisin lisätä että sairastuessani 2 vuotta sitten tää mun entinen paras kaveri oli aivan yksin mun ja sen ongelman kanssa koska sillon me liikuttiin aina vaa kahestaan.
mä puhuin sille siitä sillon vähä enemmän ja se sanoi sillon että sekin haluais laihtua ja ettei se oo tyytyväinen itseensä muttei tee mitään asialle sillä se pelkää että sille käy niinkun mulle kävi.
nyt viimesen vuoden ajan oon yrittäny sulkea sen (ja samalla useimmat muutki kaverini) tän jutun ulkopuolelle ja en puhu paljonkaan ongelmastani.
kaverit kuitenki puhuu aina sillon tällö siitä ku en ole paikalla, kyllä mä tiedän.
en taida enää käydä edes juomassa koulun ruokalassa, jos mulla oikeesti on niin paha vaikutus tähä mun kaveriin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhu sille kaverilles!!! Tiedän, että on vaikeeta lähtee lähestymään entistä parasta kaveria tollasseessa tilanteessa. Olen sen joskus kokenut itsekkin.
Mee joskus välkällä juttelee sen kaa, tai vaikka joskus ihan koulun jälkeenkin!! Kerro sille vähän tilanteestasi ja anna hänen kysyä, jos on kysyttävää. Kerro hänelle huolestasi ja yritä saada hänet ymmärtämään, ettei hän halua joutua samaan jamaan, ku missä sä olet!
Toivottavasti tästä oli nyt ees jotaki apua.
mua ärsyttää sen käytös niin, etten mä vois sanoa/puhua sen kanssa asiallisesti suuttumatta ja ärsyyntymättä. raivostuttaa niin kovaa että sen pitää muka todistella mulle jotain. huoh. :|
ja joo, todellaki vaikea lähestyä. nimittäin suorastaan mahdotonta.
Syömishäiriö on yksityinen taistelu. Voi olla että sun ystävä tajusi haluavansa laihduttaa, kun kuuli sun mielipiteet, mutta se ei ole sun vika vaan sun ystävä itse päätti olla syömättä.
Siis sun ei tarvitse eikä ole mitään järkeä syyttää itseäsi mistään. Tai ehkä sun ystävällä on ollut kauemmin tämä, mutta on pitänyt sitä herkkänä asiana ja ollut kertomatta siitä, tai jopa kieltänyt koko ajatuksen itseltäänkin?
En tiedä, tämä on vain yksi näkökulma.
Erehdyin kerran sanomaan kaverilleni, että aion kiinteyttää (haha) itseni kesäkuntoon ja tämä otti sen loukkauksena. Ja en todellakaan sitä tarkoittanut! Olen kuulemma "sanonut" häntä kierrellen lihavaksi ja loukkanut syvästi hänen tunteitaan!
Tulipa siis mieleeni, että jos kaverisi haluaa tehdä samoin kuin sinä siksi, että ajattelet häntä lihavaksi.
Kyllä vain, maailma on täynnä kaikenlaisia kaksinaamaisia paskiaisia. Ja minä olen niistä yksi. Mulla oli anoreksia 14-16 vuotiaana. Sitten musta tuli lähestulkoon terve 18 vuotias, kun tapasin syömishäiriöisen tytön, josta tuli mun ystävä. En KOSKAAN maininnut sille että mulla on vaikeuksia ruuan kanssa. Tunsin tarvetta suojella sitä, en halunnut että se tietäisi mun heikkoudet. Olen kamala ystävä, kyllä vain.
Samalla olin KATEELLINEN sille, koska olin päässyt lihomaan anoreksiasta parannuttuani ainakin 10 kiloo.
Mutta jos laihdun, niinkuin vissiin laihdunkin niin se ei ole sen ystävän syy. Mä olisin varmasti vajonnut takaisin alas ihan yksinänikin.
Mutta jatkan valehtelua, kunnes ehkä jokupäivä tuhoan meidän molempien elämät.
Ehkä sun pitäisi puhua sun ystävälle?
Ei tartte yrittää ymmärtää, jos se on yhtä mätä kuin minä.