Mistähän se johtuu että anopit on "aina" (=aika usein) miniöitään vastaan?
Onko tälle joku luonteva selitys ihmislajin kehityksessä?
Eikö äidit luota poikiensa arviointikykyyn, vai mikä tässä on taustalla?
Onko tälle joku luonteva selitys ihmislajin kehityksessä?
Eikö äidit luota poikiensa arviointikykyyn, vai mikä tässä on taustalla?
Vastaukset 57
Vanhimmat
omalta äidiltäsi?
Äitini puhui muutamia vuosia sitten suunsa puhtaaksi vaimolleni, eikä ole sen jälkeen nähty eikä puhuttu.
Näitäkin viestejä kun lukee, niin vanhemmat naiset erittäin usein haukkuu miniöitään ja joskus myös tyttäriään.
Havemmin näkee että hakuttaisiin vävyjä tai omia poikiaan, vaikka tiettävästi maa on pullollaan täysin retkuja miehiä.
He ottavat kunnon käsirysyn ihan kertalinttuulla!
oli kyllä äitini *1918 - 2003.
Ei ollut asiaa, josta ei äidillä ollut sanomista.
Mummu *1890 - 1969 ei kyllä usein edes vieraillut.
Oma mielikuvani mummusta *1948 >
Hyvä ja Kiltti ihminen, istui hiljaa keinussa ja oli surullinen äidin puheista.
Mummu piti huolta ihmisistä ja ruokki erästä perhettä aivan säänöllisesti.
Mutta teki isästäni perinnöttömän ja aivan syystä.
Maatalon sai nuorin pojista, vaikka isä oli esikoinen, hyvästä syystä.
ihmetellyt myös, miksi anoppivitsit ovat aina naisen äidistä..?
Olen niitä anoppeja, jotka tulee toimeen miniän ja vävyjen kanssa ja mietin usein, kun täällä palstalla on näitä *hoonoja anoppeja* juttuja, missä vika?
Onko jokin kateus, omistuksen halu, vai mikä?
Meillähän on kuitenkin lapset *lainaa* kun kasvavat aikuiseksi, he haluavat oman perheen ja olla omillaan, miksi meidän pitäis olla heille kateellisia, minä ainakin olen hyvillä mielin, kun lapseni ovat saaneet hyvät puolisot ja terveet lapset ja muutenkin näyttää asiat olevan kohdallaan, olen kiitollinen kun näin on, enkä puutu mitenkään heidän asioihinsa.
Olisiko kommunikointi vaikeuksia, ainahan riitoihin tarvitaan vähintään kaksi osapuolta ja jos ei osata fiksusti sopia asioita, niin tulos on tuo.
Ilmeisesti kuitenkin asia painaa sinua, kun kerrot, että ette ole puheväleissäkään äitisi kanssa, ikävää sekin, en voisi kuvitellakkaan tuota tilannetta, että menisin pilaamaan hyvät välini omaan poikaani typerillä riidoilla miniäni kanssa.
Ainahan näitä asioita voi sopia, meillä on vaan yksi elämä, miksi se pitää pilata riidoilla, en ymmärrä!
miniää. Toinen on avoin ja toinen sisäänpäinkääntynyt. Ikävää on yksinpuhelua harrastaa, vaikka ymmärrän, että hän on hiljainen luonteeltaan. Välillä vain tuntuu, ettei hän juuri anopista perusta. Tiedä sitten millaiseksi välit aikaamyöten muovautuvat.
on jotakin pahsti vialla, ellei ole puheväleissä oman äitinsä kanssa.
Hävetköön!
Kumma juttu, kun kaikki muut tuntuvat olevan syyllisiä. Ja kehoitetaan vielä häpeämäänkin. Mutta se pojan äiti, joka haukkui miniänsä, hänessä ei näytä olevan mitään vikaa. Tosi outoa.
Kyllä äideilläkin on välillä syytä katsoa peiliin. Ja mennä itseensä ja miettiä käytöstään. Se, että on äiti/anoppi. Ei oikeuta purkamaan pahaa sisuaan lapsiinsa, tai sukuun tulleisiin miniöihin, tai vävyihin.
Poika teki *miehentyön*. Puolustaessaan vaimoaan ja perhettään.
Jos tuntee itsensä syvästi loukatuksi,eikö vain
haluakkin eristäytyä?
Ja omaa äitiäkin tarvitaan kipeästi-ainakin kun
rahat ovat lopussa jatkuvan bilettämisen ja
turhamaisuuden takia.
Silloin mummot ovat "kultaisia "
No mutta, samalla tavalla ne äidit/anopit/*kultaiset*mummit nuoleskelevat lastaan. Kun tarvitaan apua pienissä ja vähän isommissa askareissa. Ja myötätuntoa haetaan konsteja kaihtamatta.
Ja kirjoituksesi perusteella kävi ilmi, että tiedostit olevasi vain *kultainen* pankin sivukonttori. Josta saa nopeasti korottoman vipin, tai avustusta tarpeeseen. Tätähän vanhemmuuden ei pitäisi olla.
Kannata haukkua,jos on elämäntavoiltaan
toisenlainen kuin nuoret.
Mihen pitää olla vaimonsa pulella, vaikka sitten tarvittaessa äitiään vastaan.
Mies joka pistää äidin vaimon edelle, ei ole mies vaan poika.
Silloinkinko kun tietää vaimon olevan väärässä?
Mieskö on mies silloinkin? Minusta mies on silloin tossun alla!
En minä ainakaan asettuisi vaimoani vastaan muiden nähden vaikka hän olisi väärässä.
Henkilökohtaisissa riidoissa ei vaan yleensä ole edes kyse siitä että kukaan olisi väärässä tai oikeassa.
Viisas mies on vaimonsa puolta sillä hän rakastaa vaimoaan ja jakaa arjen hänen kanssaan.
Viisas nainen on myös miehensä tukena kun tällä hankalaa. Näin se menee..
se, että äidit haluavat pojilleen vain parasta, mutta kukaan muu nainen ei koskaan pysty sitä heidän mielestään antamaan. Ja se taas johtuu siitä, että kukaan muu nainen ei kohtele miestään kuin pikkupoikaa, mikä on hänen äitinsä mielestä se ainoa oikea tapa. Naiset ovat ottaneet liikaa valtaa perheissä lapsiinsa nähden. Tämä siitä sitten seuraa. Vanhempien pitäisi kasvattaa pojistaan miehiä, eikä pitää heitä ikuisina pikkupoikina. Eivät kai miehet sitä edes halua?
Hienoa, että olet asettunut perheesi puolelle silloin kun he sinua tarvitsivat! Olisikohan nyt aika kysellä varovasti äidiltäsi, että joko hän olisi valmis nöyrtymään ja luovuttamaan sinut perheellesi niin, että pystyisitte olemaan väleissä kuitenkin?
Kaksi pahaa, kateus ja mustasukkaisuus jyllää..
Minä olen se paha miniä.
Teen kaikki väärin (= eri tavalla, kuin anoppi aikoinaan). Puhun suoraan (en tilitä sukulaistn kautta), imetän lapsiani pitkään enkä anna sokerivettä, en syötä karkkia pienille lapsille, laita alle 1v lapsen ruokaan sokeria ja suolaa, komennan 2,5 vuotiasta poikaani, nukutan ulkona kumpaakin lasta, en laita tarpeeksi voita (0,5cm) lapsen leivälle, pesen lapsen hampaat 2 kertaa päivässä (kuulemma aivan turhaa)... jne.
Olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että lapsillani on oikeus mummiin ja pappaan, ovat rakkaita varsinkin vanhemmalle lapselle, olen koittanut sietää jatkuvasti oikeassa olevaa anoppia, teen silti asiat omalla tavallani, tietenkin.
Sietokykyni on vaan revitty äärimmilleen, ymmärrykseni on lopussa, mies saa jatkossa viedä lapset mummolaan, jos haluaa. Anoppini inttää vastaan nykyään kokoajan, jos pyydän vanhempaa poikaa tekemään jotain, mummo inttää vieressä, että ei sen tarvitse tehdä, jos komennan lasta, anoppi heti puiluselee, että ei pojan tartte, ei se mitään ymmärrä. Lapsi saa tehdä mitä vain, eikä sitä saa kieltää...
Mummolassa saa kaameita raivareita, kun mummo sit jotain joutuu väkisinkin kieltämään... kotona arki sujuu ilman pahempia raivareita, kun lapsi tietää rajat...
minua, ei ole koskaan tehnyt sitä.
Toisaalta en minäkään häntä.
Meillä on hyvät välit :D
Mulla meni anopin kanssa ihan hyvin, kunnes sain mieheni kanssa lapsen ja anopista tulikin sitten se mummi...
Siitä alkoi meillä helvetti, anopin mielestä en osannut tehdä vauvan kanssa mitään oikein, joko oli liian vähän tai liian paljon vaatteita, minulla ei noussut maitoa juuri lainkaan joten poika sai äidinmaidonkorviketta syntymästä asti rintamaidon lisänä, sekään ei ollut oikein, joskus syötin väärässä asennossa, liikaa tai liian vähän.. Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta näin lyhykäisyydessään, tuli mulle sellainen olo etten tosiaan "osaa" huolehtia omasta lapsestani. Johti tämä siihen, että mieheni soittelee äidillensä kun minä en ole kuulemassa, käy siellä ilman minua, koska en todellakaan halua olla anoppini kanssa missään tekemisissä. Neuvokoon vaan poikaansa, mutta minä osaan kysyä jos neuvoja tarvitsen... Tästä syystä mulla anopin kanssa huonot välit- puuttuu liikaa MEIDÄN asioihin.
Noh, olipas vuodatus taas....
ovat nimenomaan niitä ikäviä ylpeitä miniöitä, joille ei mitään voi sanoa, ovat aina itse oikeassa. no mutta elämä opettaa, mutta välissä voi olla useita ikäviä vuosia. vanhempien kunnioitus lähtee sisimmästä ei siinä oikeassaolemisella ole mitään virkaa. hyvää hyvyyttään varmaan ohjaa -- viisas kuuntelee ja oppii monista lähteistä ei kukaan ole seppä syntyessään. Nöyrä pitää olla, muttei tyhmä.
Anoppiko on aina oikeassa? Ehkä anopin/ mummon kannattais opetella myös kunnioittamaan miniäänsä ja hänen valintojaan. Ehkä vois oppia jotain? Minulla sellainen fiilis oman anopin kanssa, että elämä ei ole opettanut, ikä ei todellakaan ole viisautta lisännyt. Miksi ottaisn opikseni neuvoista jotka ovat täysin älyttömiä? Nöyryyttäni?! Joistain ei vain tule sitä seppää koskaan. Minä en todellakaan ole anopille väittämässä vastaan kokoajan tai nokka pystyssä, mutta aivan varmasti sanon, jos hän yrittää syöttää maitotuotteita lapselleni, joka on maidolle allerginen, kun ei ennenkään mitään maitoallergioita ollut. Jee jee. Vatsanväänteistä johtuva heräily on sitten kuulemma huomion hakua. Kyllä vanha ja, ah niin viisas anoppi tietää kaiken! Tämä nyt oli vain yksi esimerkki.
Jos miniäsi ei neuvojasi kaipaa, miksi neuvot?
Asiahan on niin, että neuvoja on itse sitä mieltä, että on aina oikeassa. Elämä ei ole anopin ikään mennessä siis opettanut vielä?
Itsekin sanot, että oikeassaolemisella ei ole mitään virkaa, jollei toista kunnioita.
Muita ihmisiä, niin vanhempia kuin nuorempiakin, tulee kunnioittaa ja arvostaa, vaikka he eivät tekisikään kaikkea juuri samoin kuin itse tekisi.
Sanotaan, ettei kannettu vesi kaivossa pysy, sama koskee turhia neuvoja.
kysymys siinä, ettei anopin neuvoja haluta muiden neuvot kyllä kelpaa. Voisiko ajatella, että suhtautuisi anoppiin kuin omaan hyvään ystäväänsä. Ei ystävällekkään olla ynseitä, hänen neuvoistaan, vaikka omasta mielestä olisivatkin vääriä. Asenteesta se anopin ja miniänkin välinen suhde syntyy.
http://www.saunalahti.fi/ekv/runo3.htm
sitä en tiedä miltä puheemme kuulostaa, elämä on monimutkainen ja vain yksi neljännes siinä onnistuu siten kun nuorena suunnittelee.
miniä voi ottaa haukkumiseksi (pelkään) kun lyhyillä tapaamisilla puhun "virheitä" ja neuvon, kodin hoidosta, lastenkasvatuksen ja rahojen hoitoon,
enkä ole yhtä rento kuin miniän vanhemmat, varsinkin iskä.
he eivät ole koskaan puhuneet oman tyttärensä lihavuudesta, vaikka yli 95 kg on
ja noin 6 kg vuosivauhdilla on lisääntynyt.
eikä hänen vanhempansa yhtään varoita mm. raha-asioissa, maksavat minimisummaa asuntovelkaa ja eivät tajua että esim. nyt ostetusta 1000 € tv kostuvat käytännössä maksamaan asuntovelkakorkoa koko 23 tuleva vuotta.
Matkustelevat vuoden ikäisen lapsen kanssa lentomatkoilla,
siitä ei ole kuin kehityksen hidastumista ja koko aja kärsimyksiä lapsille.
viimevuonnakin ”polttivat rahaa” turhuuteen, niin paljon että jos sillä olisi lyhentänyt velkaa, olisi se lyhentynyt 1v 3 kk.
Jos olisivat taloudellisia, edes viisi vuotta, velka olisi ehkä maksettuna ennen kuin lapset kouluun menevät, tai ainakin ennen kuin 10 täyttävät.
EIKÄ heillä ole mitenkään varmat ammatit, tai loistava terveyskään,
ei ole mitenkään varmaa että se velanmaksu onnistuu 25 vuotta.
Anopille ei kuulu lastensa perheiden raha- asioiden ruotiminen, ei miniän paino, ei kodinhoito, ei lasten kasvatus ja hoito jne. lapsensa perheen asiat, sillä:
Anoppi hoitaa vaan omaa kotiaan, kyttää omaa painoaan, on kasvattanut omat lapsensa, on käyttänyt omat rahansa, miten on itse taitanut.
Siis miniä on opettanut ja hoitanut poikaanne hyvin... ymmärrän tuosta otsikosta, että poikanne on kehitysvammainen, tai muuten (anteeksi epäkorrekti sana) jälkeenjäänyt?
Lapsia kasvatetaan ja opetetaan, kun ovat lapsia, mutta he kasvavat aikuisiksi (mitä ilmeisimmin sinun poikasi ei mielestäsi ole tehnyt) ja päättävät itse omasta elämästään, tekevät omat ratkaisunsa, ne eivät anopille/ äidille enää kuulu.
Ja mitä tulee velan maksuun... ainakin meidän perhe elää nyt eikä eläkkeellä.
.
Painosta, 3 kk oli seurusteltu, sanottiin ”tervetuloa sukuun”, lupasivat laihduttaa,
en ole päivääkään heille ollut vihainen, viimeisen 33 vuoden aikana.
Lapset ovat hyvin koulutettuja, mutta se vaatikin heidän lähtönsä 18v Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin, meillä Hämeenlinnassa ei voinut ”hyvin kouluttautua”.
Tuosta 18v lähdöstä seurasi, että eivät edes joka kk kotona käyneet, eivät näe eivätkä kuule enää ”niitä tavallisia asioita”, aina kun tulevat, meillä vietetään ”pyhäpäivää”.
”Siis miniä on opettanut ja hoitanut poikaanne hyvin...?”
Ei vammainen, vaan kaikkea kokeileva, kaikkea harrastava, oli pari vuotta 13-15v huonoa seuraa naapurissa, joka vei väärille tavoille.
Miniä rauhoitti, viikonloput käytiin hänen kotonaan maatilalla, eikä kapakoissa,
auttoi varsinkin kieliopinnoissa, myös yleisessä keskittymisessä opiskeluun..
”Ja mitä tulee velan maksuun... ainakin meidän perhe elää nyt eikä eläkkeellä”.
Meillä elettiin melko säästäen, mielestämme eivät pienet lapset tarvitse kuin kavereita ja sukulaisia, ensimmäiseen 5 vuoteen.
(minunkin hienot muistoni alkavat siitä kun olin 10-v, ei yhtään lohduta jos katselen kuvia jossa olen 6-8v ja mustanmeren rannalla, tai Norjan reissulla, ei yhtään)
5 v iässä aloittivat voimistelut, soitto- ja laulutunnit, jääkiekon, koripallo, yms.
Ensimmäinen ulkomaamatka tehtiin portugaliin vasta kun olivat 11-13veitä
ja sitten oli pari kolme matka joka vuosi.
Jäimme 55v eläkeputkeen ja olemme koululaisten turvana kun vanhemmat ovat töissä.
Sinä olet osannut kasvattaa lapsesi hyvin, kun ovat kaikessa täysin taitavia,
näin huonojen aikojen tullessa se on tärkeä asia.
Meillä eräs sanoi 28v iässä (kolmen lapsen äitinä) että nyt tunnen itseni ekaa kertaa aikuiseksi, kun ”Nyt minulta on lupa yksin toimia, omalla alallani”.
--------------------------------------------------
Mutta mikä pikavippipankki on se haukuttu ja parjattu mummo?
Monta ruokakassia ostanut/nyt kuljetaan nokka pystyssä...
Minä en tiedä mitään poikani taloudellisesta tilasta. Ikinä en ole ottanut selvää, mitä miniä painaa.
Koskaan en ole kysynyt, mistä saivat rahat television ostoon.
Jos menevät lomamatkalle, iloitsen heidän puolestaan, että pääsevät vähän arjesta irti.
Oletan ilman muuta, että matkaan on ollut varaa.
Ymmärrän, että olet huolestunut, kun laina on 25 vuodeksi. Niin on ollut omallakin tyttärelläni. Nyt laina on maksettu, lapset lukiossa, kaunis kotinsa on oma.
Kyllä he pärjäävät.
Kukaan heistä ei ikinä ole kysynyt, paljonko minä painan. En vastaisi vaikka kysyisivät.
Uskon, että lapsenlapsillesi on ollut onneksi päästä kotoa pois 18-vuotiaana, sillä silloin he ovat täysi-ikäiset, eikä kenelläkään pidä enää siinä vaiheessa olla oikeutta määrätä heidän asioistaan ja nuuskia heidän painonsa, rahansa ja elämäntapansa.
Kuinka paljon onkaan nuoria, jotka eivät käy kotonaan kuin juhlapyhinä ja kesälomalla. Sitä kutsutaan itsenäistymisksi. On myös vanhempien velvollisuus päästää lapset irti elämään omaa elämäänsä. Ei heitä pidä velvoittaa kotona käymään joka käänteessä. Itsenäisen elämän yksi osa on, että siihen kuuluu omat menot, omat ystävät, omat harrastukset, ja mitä enemmän vuosia kertyy, sitä vähemmän on aikaa lapsuudenkodille.
Se on ihan oikein. Siihen on jopa pyrittävä. Vanhempien on ymmärrettävä asia ja opittava taas elämään lapsetonta elämää.
Olkoon onnelliset, jos lapset vielä asuvat kotona.
Mutta heihin tulee suhtautua tasa-arvoisina aikuisina eikä holhotteina. Jos heitä vain huolletaan ja varjellaan, saadaan seurauksena sohvaperunoita, joilla ei ole omaa ajatusta mistään. Ihminen on helppo opettaa nöyräksi ja tyytyväiseksi, kun kaikki kannetaan eteen, mutta luonnon laki on armoton.
Jonain päivänä se onnellinen nuori jää kuitenkin orvoksi. Kuka hänestä sitten huolehtii?
sinun tyttärelläsi menee paljon keskimääräistä paremmin, kun tilastoihin vertaat.
ja olet sen jo nähnyt, kyllä mekin tuossa vaiheessa rentoudumme.
Jos minäkin tietäisin että meidän lapsilla rakkaus ja raha riittävät varmasti ja lapset menestyvät opinnoissa, huoleni vähenisivät.
Painosta silti haluaisin huomauttaa, se on paljon suurempi rasite ja terveysriski kun päällepäin näkyy. Kun 40-v tulee mittariin, alkaa useimmilla lääkkeiden syönti, tai yleisen terveyden ja elämäniän ja laadun heikkeneminen, jne.
Huolen tekee se raha-asioissa kun pystymme maksamaan yhden,
kolmenkin asunnot ja velat, mutta
onko se muita lapsia kohtaan oikeudenmukaista, kun, heitä on 6.
Kai tää oli provo?
"Painosta silti haluaisin huomauttaa, se on paljon suurempi rasite ja terveysriski kun päällepäin näkyy."
Luuletko että miniä ei tiedä tuota?!?!
sellaisen jolla ei riitä oma ihana 41v kestänyt rakkaustarina, myös lasten hyvinvointi on tärkeää ja se kuuden lapsen tasapuolisuus kaikissa asioissa.
Hieman jo saatiin asiat korjattua,
80 t €, siirrettiin eli viidesosa talon rakennuskustannuksista maksettiin.
Kyllä he heräsivät maailmantalouden huonoon tilaan, mutta vasta 2 vuotta liian myöhään,
aina ennen oli sama sanoma, "me olemme niin hyviä, etä aina on töitä ja rahaa tulee".
On nyt vain niin, että toisten ruumiinrakenne on erilainen kuin toisten.
Itse kuulun siihen ryhmään, jolla liikakertymä on vyötäröllä. Se on suurempi riskitekijä.
Näillä kiloilla olen kuitenkin selviytynyt tähän saakka, vaikka vuosien varrella olen pudottanut painoani kymmeniä kiloja. Aina ne palaavat.
Pahinta toiselle on huomautella hänen painostaan, on se sitten liian iso tai pieni.
Ihmisen täytyy oppia pitämään itsestään ja oppia elämään oman kehonsa kanssa, sillä muuta hänellä ei ole.
Itse kärsin painostani vuosikausia. Mutta enhän minä siitä muille puhunut.
Valokuvista olen nyt havainnut, että olen ihan turhaan murehtinut ylipainoani, sillä en ole kuvien mukaan ollut mitenkään silmäänpistävä.
Mutta ihmisillä on mielestään oikeus puuttua toisen ulkomuotoon siinä tapauksessa, että on liikaa painoa. Toisen vaatteita, kampauksia, meikkiä ei kehdata arvioida, vaikka olisikin eri mieltä, mutta ei mitään ongelmaa huutaa: Oletkos sinä lihonnut taas!
Olen jo 75, eikä verenpainetauti ole iskenyt.
"Mutta ihmisillä on mielestään oikeus puuttua toisen ulkomuotoon siinä tapauksessa, että on liikaa painoa."
No ohhoh... kaikkea sitä kuulee. Tuollaista oikeutta ei oikeastaan ole muilla kuin terveysalan ammattilaisilla ja heilläkin vain työssänsä.
Mutta koska tykkäät suorasta puheesta, niin olen sitä mielätä että noin vanhat pitäisi sulkea laitoksiin ja estää mm. netin käyttö. Mielipiteet alkaa olla julkaisukevottomia.
...tällä kertaa.
Liikapainoisena ihmisenä olen kuullut painostani huomautuksia tuon tuostakin, koska ihmisillä on mielestään oikeus puuttua toisen ulkomuotoon, siinä tapauksessa että on liikaa painoa.
Nyt olen jo sosialisesti hankalakin. Ilmeisesti painoni takia.
Onneksi sitä ikää on jo se 75 v. joten en kauan ole kenenkään silmissä enää. Laitokseen en ole vielä päässyt, paperit ovat vetämässä.
Me aineskin ollaan varapankki että nuori perhe saa arvoisensa elintason joka on muillakin ihmisillä.
Me kun ollaan vanhoja eikä ymmärretä tavaran eikä minkään päälle, niin meiltähän joutaa ylimääräiset rahat pois.
Meitä ei tartte kutsua kuin syntymäpäivinä tai silloin kun on rahat loppu.
Nuoret ymmärtää minne raha pitää laittaa eli kiertoon.
Kaikilla on isot talot ja kaukomatkat, isot telkat, hyvät autot kaksi kappaletta, kuntosalit harrasteet, lapsenlapsi heppahullu, eli ratsastustunnit ja leirit.
Eihän siihen yhden perheen raha riitä, pitää saada sivusta eli junttipariskunnalta.
Minä anoppi en ymmärrä kauneudenhoidosta, kasvokuorinnasta, hieronnoista, kulmakarvojen tatuoinneista, muodista, ei mene vanhan kääkän jakeluun jotta joutaa minulta ne rahat poies, koska kauheutta ei tarvii hoitaa, se lisääntyy itsekseen,
minun kanssa ei tarvii "seukata", ei tarvii shoppailla, miniän oma äitee ymmärtää ja sitten meneevät porukalla, lapsenlapset ja koko hieno sakki minne milloinkin jopa kaukolomille.
Minä oon pönttö ja siksi varapankki vaan. Siks haukun kun haukututtaa joskus. Joskus käyn pesemässä ikkunat pojan perheelle, pari kertaa vuodessa, mutta ei se siitä muutu. Kummisaappaat on liimattu jalkoihini tai ne on oikeestaan navettasaappaat.
Seuraavan kerran kun pyytävät avustusta kerrot että oma lomamatka on jo tilattuna ja rahat menee siihen.
no mikä ihmeen pakko ne rahat on aikuisiin lapsiin syytää!!
Kun olet ottanut navettasaappaan osan, niin kai se sinusta on nautinnollista.
Olet kuitenkin antamassa rahaa jos tarvitaan? Miten pyyntö esitetään? Vai tarjoudutko?
Kun olet ruvennut rahoittajaksi, niin eihän sinulla ole varaa shoppailuun. Pitää valita, kumpi on mieluisampaa.
En tajua, miksi peset poikasi ikkunat?
Se on asia, jota en ikinä opi käsittämään, että anopit kaiken katkeruutensa niellen menevät siivoamaan lapsensa ja hänen puolisonsa kotia. Miksi taivaan tähden he sen tekevät. Onko se masokismia?
kaikkia kunnia heille, mutta sitä en vaan käsitä, että joku aina täällä "nuoremmakseen jakelee näitä ohjeita" meille anopeille, kun eivät vielä elämästä tiedä mitä eteen tuo: asenteet on vankat ja tieto suuri mitä vaatimuksiin toisille ihmisille tulee.
Ei voi kuin ihmetellä!
Ei kai mileipide ollut minulle? Olen 75-vuotias.
Lapseni ovat olleet aina paremmassa asemassa kuin minä
Rahaa emme ole toisiltamme pyytäneet, eikä siivousta myöskään.
jakaa, ei voi kuin itseään syyttää...
Minä en ole koskaan haukkunut poikani avovaimoa, tai edes ollut erimieltä asioista hänen kanssaan.
Nuoret saavat tehdä omat ratkaisunsa, neuvoja en anna jos ei pyydetä.
Aika usein he niitä kuitenkin kysyvät, milloin mistäkin asiasta.
En myöskään arvostele miniääni,enkä ole hänenkään kuullut minua arvostelevan.
Me arvostamme toisiamme yksilöinä ,joten ei ole syytä ilkeyteen.
Pojastani en ole kateellinen, hyvän naisen hän on löytänyt, ja toivottavasti osaa arvostaa vaimoaan.
Ihmisiä on moneen junaan.
Kiva lukea, että teillä näin. Muistelen lämmöllä nuoruuden poikaystäväni äitiä. Hän olisi ollut unelma anoppi jos olisimme menneet naimisiin tuon pojan kanssa. Hän ei tuputtanut viisauksia eikä arvostellut. Arvostin häntä kovasti ja tavallaan hän oli minulle äidin korvikekin koska oma äitini ei niin fiksu ollut.
Nyt taas nykyisen mieheni äiti on aikalailla keskenkasvuinen vaikka ikää onkin.
Hän on taas oman taustansa vanki.
Olen pettynyt koska tiedän, että voisi olla toisin. Mukavaa kevään jatkoa sinulle, piristi lukea tekstisi.
Tein pikaisen kallupin ja laitoin Googlelle allaolevat hakusanat. Sanojen lopussa on lukumäärä, joka kertoo kuinka monta "osumaa" hakutulos tuotti.
> anopit< (7120).
> anopit appiukot< (5110).
> anopit miniät< (3630).
> anopit vävyt< (1030).
Hakutuloksista ja keskusteluista ei välttämättä löydy selkeää vastausta, eikä syytä, miksi anopit ja miniät ovat "napit vastakkain".
Selittäviä tekijöitä saattaaisi löytyä mikäli tarkastellaan äiti/ tytär suhteita ja löytyykö niiden taustoista mahdollisesti selittäviä tekijöitä.
Google haku > tuhoisa äitiuhde< saattaa antaa vastauksen kysymykseen "miksi anopit ja miniät ovat napit vastakkain".
THaulla >tuhoisa äitisuhde< on useita keskusteluita mm Suomi 24 foorumilla, sekä Tukiasema net Keskustelu -Tuhoisa äitisuhde, jossa on lainauksia psykiatri Martti Paloheimon kirjasta "Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat.
Googlaa >lapsuuden haavatanopit
Saattaahan se anoppi johtaa gallupeja,mutta on niitä ihaniakin anoppeja.
Minulla oli sellainen mamma. Sodan jaloissa paennut useaan otteeseen ja valtaväestön nurkissa lapsiaan kasvattanut kunnes olivat saaneet talopahan asuttavakseen.
Monet työt tehtiin yhdessä ja istuttiin iltoja, käytiin kylässä yhdessä. Hän oli jo iäkäs ja minulla oli auto käytössä, joten liikkuminen oli helppoa. Poikani kulki mukana ja mieheni sai auttaa isäänsä.
Ne elämän viisaudet, joita häneltä sain, on olleet viisaina tienviittoina matkani varrella.
Äitini harasi avioitumistamme vastaan lujasti
(sekaliitto).Kun hänkin tutustui paremmin mammaan ja vävyynsä, hänkin suuresti arvosti mammaa ja vävyään.
Usein tavatessaan anopit istuivat keittiössä ja vertailivat sota-aikana tapahtuneita selviytymistarinoitaan. Apet taas kävelivät rantaan tai menivät ongelle tarinoimaan omia juttujaan.
Minusta paljolti riippuu siitä, onko sinut itsensä kanssa. Huonolla itsetunnolla varustettu erehtyy helposti "nokkimaan" toisia.
Kukaan ei ole seppä syntyessään.Jos apuja on tarjolla, on niitä mukava saada.
Jos kysytään, voinpa opastaa miniäänikin.Tupputtamaan en arvaa mennä.
Ajat on muuttuneet, samoin työtavat. Jokaisen on yritettävä selvitä itse ellei luonto anna jälkeen kysyä neuvoa.
Olen miniä perheessä, jossa on kolme poikaa. Appivanhemmat niinkuin omanikin tosin jo poisnukkuneita. Mutta ei meillä eikä mieheni kotona vallinnut sellaista ilmapiiriä, että lasten puolisoita olisi "haukuttu". Mutta johtuiko siitä, että oltiin suht.koht hyvätapaisia, eikä ollut muutenkaan tätä haukkumis- tai tappelukulttuuria.
Tiedän kyllä että tämä miniän hyväksyminen ottaa mnesti koville, mutta anoppini ei koskaan haukkunut niin minua kuin kahta muutakaan miniää , vaikka yhden kohdalla nyt olisi ollutkin hieman moitteensijaa.Päin vastoin he arvostivat poikiensa valintoja. Olivathan he pokansa kasvattaneet.
Jos on syytä,ainakin meillä olen huomannut että kyllä nykyajan miniät on ihan oma rotunsa ei niiden kanssa muuten tule oltua mutta kun apua tarvii niin sitten tullaan pyytämään ukkuia ja mummia tarvitaan
Kyllä meilläkin apua ollaan ruinaamassa milloin mihinkin. Ensin piti oikein ottaa töistä vapaata, että miniä pääsi tentteihin. Joo, vaan parin tentin jälkeen ei ala kiinnostanutkaan enää. Vähän väliä on joutunut olemaan "sosiaalihuoltona" ja kustantamaan heidän elämätään, vaikka itselläkin on vielä velkoja.
Kerran maksoin lasten ja pojan Pariisin matkan, kun pojallamme ei ollut lomaa edellisenä kesänä ja näytti olevan tosi uupunut.Eikö vaan miniä sumplinut lomaa, vaikka ensin ei ollut mitään mahdollisuutta saada lasten hiihtoloman aikaan lomaa.
Haluatko kuulla lisää?
Siitä tulis turhan paha mieli itsellekin, että en viitsi edes paljoa kertoa.
Miniän motto: Miehen tehtävä oli hoitaa koti perheelle, mutta hänen tehtävänsä ei näytä olevan edes kodin siivoaminen tai lasten auttaminen kouluasioissa. Se kuulema on opettajien tehtävä.....
Vaikka apu olisi minkä nimistä tai laatuista tahansa, kiitos ei kuulu hänen sanavarastoons.
Tapaamme lapsia ja poikaamme säännöllisesti meillä ja mökillä. Nyt ei tarvitse niin usein olla apuna ja hoitamassa, kun ovat jo sen verran isoja, että vanhin pystyy huolehtimaan muutaman tunnin pienimmästä. Talokin on ollut jo valmiina pari vuotta. Jos tarvitsee hoitoapua, saavat lapset tulla meille. En voi olla niin sotkuisessa huushollissa.
Muutenkin on parempi laiha sopu kuin lihava riita.
MINULLA ON YKSI MINIA JA EN VOISI KUVITELLAKKAAN ETTÄ ALKAISIN HÄNTÄ HAUKKUMAAN KOSKA POIKANI ON HÄNET ITSELLEEN VALINNUT EI MINULLE.JENNILLE TERKKUJA
En kuuna päivänä tee omille miniöilleni sitä mitä itse olen kokenut nuorena mieheni kotona.
Kaikista pahin oli se että mieheni 3 siskoa asui vielä kotona,olin sellaisen arvostelun kohteena,pilkattiin joka asiasta,mitään en osannut jne..
Silloin päätin että en koskaan puutu omien lasteni elämään,enkä heidän puolisoitten valintaan,itselleen ottavat,eivät minulle.
Minulla on kaksi miniää,molemmat mukavia nuoria naisia,käyn kylässä heillä, jos apua tarvivat,autan,en tuputa itseäni.
Hyvä meillä olla näin,elävät omaa elämäänsä,minä omaani,en riipu heissä,eikä he minussa.
Kai nämä anopit ovat olevinaan niin täydellisiä ihmisiä ja mustasukkaisia omasta pojastaan?? Vaiko sitten katkeria. Ei kyllä saisi yleistää mutta oma anoppini on todella inhottava minua kohtaan, enkä ole hänen kanssaan missään väleissä. Hän on lähetellyt minun nimillä tekstiviestejä kavereilleni (koittaen udella asioitani), puuttuu joka asiaan... Aaaa.. Pää hajoaa jo kun ajatteleekin.