HYVÄ KIRJOITUS

Asia on asiaa, ei siitä mihinkään pääse.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Itsenäisyys turvaa tulevaisuuden.

Kesäkuussa pidettävät EU-parlamentin vaalit tarjoavat hyvän mahdollisuuden keskusteluun puolueiden tavoitteista. Suomalaiset viestimien velvollisuus on tuoda tavoitteet julkiseen keskusteluun.

Itsenäisyyspuolueen mielestä Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen tarjoaa parhaat mahdollisuudet tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseen. Itsenäisyys luo turvaa, avaa uusia mahdollisuuksia ja tuo vallan lähelle kansaa - jolle ylin valta Suomen perustuslain mukaan kuuluu. Suomen irtautuminen Euroopan Unionista on itsenäisyyden palauttamisen perusedellytys.

Itsenäisyys ei tarkoita sulkeutumista ja sisäänpäin kääntymistä, vaan siirtymistä kansainvälisistä alistussuhteista kansainväliseen yhteistyöhön. Aitoa yhteistyötä tarvitaan globaalien kriisien ratkaisemiseen. Kotimaan tasolla itsenäisyys tarjoaa mahdollisuudet oikein kohdennettuun, nopeaan ja järkevään päätöksentekoon. Oman päätösvallan merkitys korostuu mietittäessä keinoja, joilla turvallisuutemme voidaan säilyttää ja pitää maamme sotien ulkopuolella.

Laajasti ymmärrettynä turvallisuuttamme uhkaavat talouskriisi, ympäristöongelmat, demokratian rapautuminen yhtiövallaksi, eriarvoisuuden lisääntyminen sekä sotilaallisen jännityksen ja konfliktien määrän kasvu. Näiden ongelmien syntyyn on monia syitä, mutta valtiollista itsenäisyyttä tarvitaan kaikkien niiden ratkaisemiseen.

Globaaliksi nopean rahan kasinoksi muutettu maailmantalous on ajautunut kriisiin. Puhe romahtaneen keinottelukapitalismin ja jo aiemmin romahtaneen sosialistisen suunnitelmatalouden väliin sijoittuvasta kolmannesta tiestä on tervetullut, mutta vailla pohjaa Euroopan Unionin jäsenyyden vallitessa. EU:n kovaan ytimeen kuuluu pääomien ja tavaran vapaan liikkuvuuden periaate, joka vie pohjan jäsenmaiden yrityksiltä säädellä talouttaan paikallisesti. EU-tasolla tällaista säätelyä ei hyväksytä.

Ympäristöongelmien ratkaisu edellyttää koko maapallon kattavia ponnistuksia.
Neuvotteluprosessien tuloksia odotettaessa itsenäiset pienet maat voivat näyttää esimerkkiä kestävään kehitykseen siirtymisessä, asettaa suojatulleja eniten saastuttavalle ulkomaiselle tuotannolle ja lisätä paikallisuutta niin tuotannossa kuin kulutuksessakin. Ensisijaisesti suurten yritysten lyhyen tähtäimen etuja ajavassa EU:ssa tämä ei ole mahdollista.

Demokratia on vakavassa kriisissä. Kansanvalta on rapautunut yhtiövallaksi, politiikka viihteeksi ja kansalaiset ovat vieraantuneet yhteisten asioiden hoidosta. Puutteistaan huolimatta kansallisvaltiotasoinen demokratia on tähänastisen historian toimivin poliittinen järjestelmä. EU:n kulisseiksi surkastunut demokratia on elvytettävissä itsenäisyyden avulla. Sitovat kansanäänestykset ja oikeudenmukainen vaalijärjestelmä luovat pohjaa demokratian toteuttamiselle käytännössä.

Suomen etu vaatii irtisanoutumista kaikista sotilasliitoista ja puolueettomuuden palauttamista. Tämä taas edellyttää valtiollista itsenäisyyttä. Puolueettomana maana Suomi on lähialueilleen hyvä naapuri ja voi palata kansainvälisiin neuvottelupöytiin luotettuna ja arvostettuna sovittelijana ja rauhantekijänä.

Lisätietoja

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kolin hengetär kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu