Vasemmiston eväät

Kovin on vasemmistolla taas heikot eväät politiikassa käytössään. Oikeastaan mitään konkreettista oppostitio-politiikkaa ei ole tarjolla, vaan vain pelkästään tyhjää räksytystä ja ulinaa.

Uusinta hottia vasemmisto-politiikassa näyttää olevan kova tahto leimata Kokoomus joksikin sota-puoluueksi ja NATO intoilijaksi. Tähän luonnollisesti rinnastetaan Karjalan palautukset väkivaltaisesti yms. Samaan aikaan vasemmisto itse tietenkin esittää muka rauhan- ja hyväntahoista puoluetta pyyteettömine tarkoitusperineen. Tällaiseksi voidaan laskea esim. puolustusmäärärahoista keskustelu, jossa vasemmisto luonnollisesti esitti niiden epäämistä, ja "säästöjen" jakamista köyhille ja sairaille.
Että kyllä voi taas olla lyhytnäköistä politiikkaa. Toki tämä ei tietenkään vasemmistolta ole mitenkään uutta, sillä ovathan he itse aina olleet liittymässä rauhantahtoisesti Varsovanliittoon ja sosialististen maiden perheeseen.
Lähtökohtana pitäisi olla uskottava puolustus hinnalla millä hyvänsä. Nyt täytyy muistaa, että Venäjästä muodostuvan ulkoisen uhan torjumiseen olisi ihan keinotkin olemassa. Niitä vasemmisto vain ei millään sitten ideologisista syistä johtuen haluaisi käyttää. Tämän loka- ja pelottelukampanjan seurauksena Suomi kantaa saa kantaa kyllä seuraamukset NATO:sta, mutta ei saa itse mitään. Niin tai näin, puolustusmäärärahoista keskustelu pitäisi pohjautua uskottavaan puolustukseen eikä siihen missä muualla noita rahoja voisi käyttää. Jos vasemmisto on sitä mieltä, ettei Suomen puolustus tarvitse edes inflaatiokorjauksia, niin silloin sen pitäisi myös osoittaa, että miksi ei.

Kuva "rauhantahtoisesta" vasemmistosta on muutenkin lähinnä huono vitsi. Valitettavasti ihmiset vain ovat sellaisia, että jos jotakin asiaa riittävän kauan toistellaan, niin kohta siihen myös uskotaan. Rauhansosialismi ei ainakaan kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Tässä vasemmiston ihanne-ideologiassa kun kaikki mielenosoitukset ja kansannousut kukistettiin järjestään aseilla. Muutenkin tuo hallintomuoto oli hyvin ihmisvihamielinen ja väkivaltainen. Tämä pitäisi pitää mielessä kun puhutaan "rauhantahtoisesta" vasemmistosta.

Sama oppositio-ralli jatkuu muissakin kysymyksissä. Että kuinka taas köyhät ovat niitä, joita pitäisi henkeen ja vereen puolustaa. Ihan kuin tässä maassa ei olisi muitakin edunsaajia kuin kermaperseiset ja laiskat työttömät lortit. Suomessa on maailman paras toimeentulotuki. Kukaan ei ole koskaan kiittänyt tästäkään asiasta ketään. Ainoastaan valitusta on saatu kuunnella. Ja sekään ei näytä työttömille loisille riittävän.
Ja mitä vasemmiston politiikkaan tulee, niin se on tässäkin asiassa aina samanlaista. Nousukaudella suoria vastikkeettomia tulonsiirtoja perustellaan tuloerojen kasvulla. Laskukaudella sama lääke, mutta yllättäen sillon puhutaan ylimalkaisesti että köyhät kärsivät eniten.
Kaikkein naurettavimmaksi asian tekee se, että vasemmisto on itse ollut sotien jälkeen pääasiassa vallankahvassa Suomessa. Miten on siis mahdollista, että tässä maassa köyhät ovat järjestään olleet köyhempiä kuin missään muualla demokraattisessa ja kapitalistisessa maassa. Tai miten on mahdollista, että läpileikkauksena poikkeuksetta kaikki varallisuusryhmät ovat olleet muita länsimaita reilusti jäljessä. Hyvinvointimittareilla asiaa mitattuna ero on vieläkin räikeämpi. Esimerkiksi Suomessa sai 70-luvulla jonottaa parivuotta pelkkää kuplavolkkaria. Siis parivuotta! Että sitä se sosialismi on.
15398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nyt pilleri naamariin ja päätä tyynyyn.

Äänestä
  • Niin saman neuvvon minäkin tolle naamalle aina annan. Se kun on sellainen polvihousu teini.

    Äänestä

kokoomuksen kupla

Äänestä
  • muuallakaan. Kiitos Kokoomuksen, monia automerkkejä ja muita ylellisyystuotteita on kaupat notkollaan. Se, että niitä ylipäätään on tarjolla missään maailmassa, on seurausta kapitalismista.

    Äänestä

...aatetoverit olisivat voittaneet II-maailmansodan niin, Suomessa ei muita autoja olisikaan kuin kuplavolkkareita.

Äänestä
  • Niin just. Tuskin tuo tietää kuplan historiaa.

    Äänestä

  • Eva58 kirjoitti:

    Niin just. Tuskin tuo tietää kuplan historiaa.

    Niinpä toi luokkahörhö ei tunne historiasta juuri mitään, se vaan luulee tietävänsä. Tai sit se on käynyt kokoomus opiston.

    Äänestä

  • Minun "aateveljet" voittivatkin, mutta vain toisen puolen Euroopasta. Onneksi kuitenkin täällä Suomessa pärjättiin kapitalisti-Marskin avulla ihan hyvin sosialisteja vastaan. Tämä tapahtui sekä 1918 että 1939-1945.

    Kuplavolkkari todellakin on Hitlerin aikaansaannoksia. Hitler oli Kansallissosialisti, eli sosialisti. Hyvä auto vasemmistolaisen tekeleeksi..

    Äänestä

  • Eva58 kirjoitti:

    Niin just. Tuskin tuo tietää kuplan historiaa.

    on mielenkiintoinen. Hitler halusi kansalle auton. Tästä myös nimi wolks vagen.

    Kuplan pääsuunnittelijaksi pestautui Porche. Tekniikkahan näissä molemmissa autoissa oli täsmälleen sama. Hyvä auto kerrassaan tuo kupla. Siinä on sitä jotain.

    Äänestä

http://fi.altavista.com/image/results?itag=ody&q=violent revolution&kgs=0&kls=0

"Sama ralli jatkuu..."

Niimpä. Yläluokan paisuessa hanhenmaksasta, köyhät hioivat leipäveitsiään odottaen vain lähtömerkkiä...

Taidatte olla buddhisteja, te porvarit? Ravaatte niin paljon Thaimaassa (Lyly R. und kamraden) ja uskotte Dharman pyörään...?

Mikäs siinä.

Lets rock.

Äänestä
  • olla juuri päinvastoin. Alaluokkahan tuo näyttää paisuvan housuistaan ulos. Tämähän on julistettu oikein kansalliseksi ongelmaksi.

    Mitä Thaimaahan tulee, niin kyllä siellä taitaa ravata tavallinen duunarikin aika lailla.

    Äänestä

Asennoitumisesi vasemmisto-oppositioon on varsin skitsofreninen. Toisaalta moitit tuota oppositiopolitiikkaa tehottomuudesta, mikä kielii siitä, että toivoisit sen olevan vahvempaa. Toisaalta taas pyrit lyttäämään koko vasemmiston. Jälkimmäinen on näistä vahvempi ja sen vuoksi luulisi, että olet vain tyytyväinen, jos oppositiopolitiikka on tyhjää räksytystä ja ulinaa.

Tämän uskottavan puolustuksen sisältöä olen monastikin peräänkuuluttanut näissä keskusteluissa saamatta siihen vastausta. Ehkä sinä kykenet kertomaan, mitä tarkoittaa uskottava puolustus. Minusta on ainoa järkevä kriteeri on verratta puolustusvoimiamme muiden maiden puolustusvoimiin. Tässä suhteessa puolustuksemme uskottavuus on vain kasvanut, kun vertaa tilannetta 1950-1980 -lukuihin. Tämä johtuu siitä, että meidän puolustuksemme taso ei ole laskenut samassa määrin kuin naapurimaissamme. Oikeastaan ainoa merkittävä sotilasvoima, joka on kasvanut meitä tuntuvasti enemmän on USA. Sitäkö vastaan meidän siis tulisi varautua nyt uskottavammin?

Maailmankuvastasi kertoo paljon, että pidät työttömiä laiskoina lörtteinä. Ilmeisesti työttömyyden kasvu tälläkin hetkellä johtuu laiskojen työntekijöiden määrän kasvusta. Yllätten laiskuus on vallannut ihmiset viime vuoden loppupuolelta lähtien, kun sitä ennen vaikutti siltä, että ahkeruus lisääntyy.

Äänestä
  • Oma asenteesi ja tapasi suhtautua arkoihin kipupisteisiin kertoo puolestaan siitä, että taidat itsekin kuulua siihen porukkaan, joka mielellään pakenee ongelmia fraasien ja kuluneiden latteuksien taakse.

    Eli myönnät siis talvisota-asetelman? Itse lähden siitä, että niin opposition kuin hallituksenkin pitäisi olla rakentamassa tätä maata. Keskustelu ei ole vähimmäismäärissäkään asiapohjalla, vaan siirtynyt entistäkin enemmän populistiselle räksytys-linjalle. Tämä on ikävä kehityssuunta, joka ei palvele mitään tahoa pitkässä juoksussa. Tuollainen asiattomuuksien ulinahan ei kannusta mihinkään muuhun kuin räksyttämiseen ja haukkumiseen. Se on minusta väärä tapa osoittaa kansalle kuinka käyttäytyä vastoinkäymisissä. En yhtään ihmettele, että kouluampumiset ja muu väkivalta vain lisääntyy lisääntymistään. Kypsää demokratiaa tuo demareiden toiminta ei ainakaan ole. He hävisivät vaaleissa, ja heidän myös tulisi käyttäytyä sen mukaan. Ilmeisesti Koiviston aikana muodostunut demareiden ylivalta (josta vieläkin maksamme kovaa hintaa) on jäänyt demareille jostain syystä päälle. Nyt he kuvittelevat, että heiltä on otettu jotakin sellaista pois, mikä heille kuuluisi eli valta. No onneksi nämä synkät ajat ovat takana.

    Puolustuksen osalta olen likipitäen samaa mieltä kanssasi. Asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen kun armeijoiden vahvuuksia tai uskottavaa puolustusta pohditaan, mutta kaipa tuollainen karkea yleistys voidaan tässä tapauksessa hyväksyä.
    Vertaat puolustustamme 1950-1980 -lukuihin, ja toteat puolustuksemme noilta ajoilta kasvaneen suhteessa muihin maihin. Eli ilmeisesti lähtökohtanasi on se, että tuolloin 1950-1980 -luvuilla Suomella olisi ollut jo uskottava puolustus, josta sitten asiat vain olisivat parantuneet.
    Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska kokonaistilanne on muuttunut niin paljon. Jo pelkästään sodankäynnin kannalta kaikki perusoletukset ovat muuttuneet.
    Et myöskään ota tulevaisuutta millään lailla huomioon noita johtopäätöksiäsi tehdessäsi. Jos menneisyyden haikailuista siirrytään nykypäivään, ja erityisesti tulevaisuuteen, niin asetelmat muuttuvat täysin. Esimerkiksi suurvaltatilanne on aivan toinen verrattaessa kylmäänsotaan. Venäjä on vahvistumassa, USA ja NATO heikkenemässä. Georgian tapaus osoitti, että länsi ei ole omien intressiensä ulkopuolella kovinkaan valmis tekemään yhtään mitään muiden eteen. Tämä jättää Suomen aika pirulliseen harmaaseen vyöhykkeeseen, joka mahdollistaa sotilaallisen operaation suotuisassa tilanteessa. Suomi on jo altistanut itsensä kauppatavaraksi idän ja lännen välissä. Tämä asetelma tuskin tulee muuttumaan, mikäli Venäjä jatkaa tuolla tiellään, ja Suomi ei ymmärrä liittyä NATO:on vielä kun se on mahdollista.
    Entäpä Suomen puolustusvoimat sitten tulevaisuudessa? Yleinen asevelvollisuus vanhenee päivä päivältä. Ja sen korvaaminen maksaa rahaa. Suomessa jo nyt palvelukseen astuvien määrä laskee, ja heidän kuntonsa heikkenee. Tämä trendi tulee jatkumaan luultavasti tasaisesti myös tulevaisuudessa.
    Jos Suomen armeija tekisi asehankintoja nyt, niin myös se olisi fiksua. Niiden hinta kun on nyt luultavasti huomattavasti edullisempi kuin muutaman vuoden kuluttua. Myös vastaostoehto palvelisi Suomea paremmin, koska se toimisi ainakin jossakin määrin piristysruiskeena nousukauden kynnyksellä.

    Siis yhteenvetona mainittakoon, että Venäjän voima kasvaa, ja Suomen laskee. Opposition mielestä tätä seikkaa ei tarvitse näemmä ottaa huomioon millään lailla.

    Kyllä meni taas aika kaunaiseksi paatokseksi. Suomessa oli vuosi sitten työvoimapula. Samaan aikaan oppositio kirkuu, että työttömyyskorvauksella ei elä. Eli ihmiset mieluummin kuolevat nälkään kuin menevät töihin? Vai miten muutoin selität tuon hypoteesin?
    Suomeen jäi suuri joukko työelämästä syrjäytyneitä 1990-luvun laman jäljiltä. Miten he voivat olla vielä hengissä, jos kerran korvauksilla ei elä? Miten se on mahdollista? Ja kyllä tuo aika kovasta rakenteellisesta laiskuudesta kertoo, jos ei edes pieni työ kelpaa, vaikka näkevät nälkää.

    Äänestä

  • luokkavihollinen kirjoitti:

    Oma asenteesi ja tapasi suhtautua arkoihin kipupisteisiin kertoo puolestaan siitä, että taidat itsekin kuulua siihen porukkaan, joka mielellään pakenee ongelmia fraasien ja kuluneiden latteuksien taakse.

    "Entäpä Suomen puolustusvoimat sitten tulevaisuudessa? Yleinen asevelvollisuus vanhenee päivä päivältä. Ja sen korvaaminen maksaa rahaa. Suomessa jo nyt palvelukseen astuvien määrä laskee, ja heidän kuntonsa heikkenee. Tämä trendi tulee jatkumaan luultavasti tasaisesti myös tulevaisuudessa.
    Jos Suomen armeija tekisi asehankintoja nyt, niin myös se olisi fiksua. Niiden hinta kun on nyt luultavasti huomattavasti edullisempi kuin muutaman vuoden kuluttua."

    Ja kaikki tämä "kehitys" kokoomuslaisen puolustusministeri Häkämiehen johdolla.
    Yritättekö tietoisesti heikentää maanpuolustusta ja tahtoa?
    Täyttää maanpetoksen merkit.
    Varsinkin panssariprikaatin alasajo ja kaluston tuhoaminen!
    Miksi siis puhutte kalustohankinnoista, kun samalla romutatte käyttökelpoista kalustoa urakalla??
    Israel käyttää modifoitua T-55 vaunua miehistönkuljetuskalustona (Anzar) ja nyt tuhotut 275 kpl T-72 vaunua olivat 18 vuotta tuoreempaa kamaa!
    Puhumattakaan siihen koulutettu miehistö, mihin heidät sijoitetaan?
    Tottakai uuden hypetetyn digitaalisen kaluston hinta on korkea. Siitä pitää huolen korruptoitunut aseteollisuus (mm.Patria, Finland).
    Jos esimerkiksi vertaa kaluston hinta/laatu suhdetta Afganistanissa, niin taleban ym. sissit/vapaustaistelijat tms. laittaa hanakasti kampoihin tuhat kertaisella budjetilla operoivia miehittäjiä vastaan.
    Rynkky ja pateja. Sinkoja vuodelta 1962. RPG. Miinat jne.

    Ja talvisota-retoriikasta:
    Nyt "hyökkääjä" on USA ja sieltä alkanut/masinoitu lama. Pahin sataan vuoteen.
    Ja vielä pitäisi liittoutua tämän maan sotilaalliseen paperitiikeriin, joka ei saa kehitysmaita otteeseensa.
    Puhumattakaan muista.

    Äänestä

  • res.hunter.kompp. kirjoitti:

    Kyllä vain. Kokoomuksen johdolla myös Suomessa on elintaso noussut niin paljon, että se alkaa näkyä myös nuorten kunnon heikkenemisenä. Minusta tämä ei ole yhteiskunnan kehityksen kannalta ollenkaan huono asia. Siis: Ensin yhteistkunta ja sitten vasta armeija eikä toisinpäin, niin kuin sosialismeissa normaalisti mennään.

    Käyttökelpoinen tarkoittaa tässä tapauksessa patarautaa, jolla ei ole mitään käyttöä.

    Israelilla on myös vastustaja vähän toista luokkaa kuin Suomen tapauksessa voi odottaa. Jos täälläkin pitäisi sotia aseettomia siviilejä vastaan, niin helpostihan se kävisi vaikka t55:lla. Ja kuten Israelin tapauksessa on nähty, niin kovinkaan kummoista aseistusta ei noiden raakileiden tuhoamiseen tarvita.
    Ja jos viitsii vaivautua katsomaan millä kalustolla Israel rynnäköi noihin kaupunkeihin, niin eipä taida olla T55:set enää alla.

    Menisivät nekin töihin jonnekin. Eihän se valtion vika ole, jos heidän ammattitaitonsa vanhenee käsiin. Ja sitä paitsi tuokin miehistö taisi olla ihan varusmiehistä koostuvaa, jolloin he kotiutuvat ihan samoin kuin muutkin varusmiehet.

    Myös laatu maksaa.

    Toimii Afganistanissa muttei Suomessa. Toki Suomessakin on esitetty yksittäisiltä tahoilta sissi-sodan ottamista erääksi vaihtoehdoksi, mutta enpä tiedä onko siinäkään mitään järkeä pitkässä juoksussa. Kyllä Afganistan olisi laitettu kuriin jo ajat sitten, jos USA panostaisi siihen samalla teholla kuin Irakiin. Ja Irakin tilanne taas osoittaa, että sissisodassa kärsii ennen kaikkea oman maan kansalaiset.

    <
    Ja talvisota-retoriikasta:
    Nyt "hyökkääjä" on USA ja sieltä alkanut/masinoitu lama. Pahin sataan vuoteen.
    Ja vielä pitäisi liittoutua tämän maan sotilaalliseen paperitiikeriin, joka ei saa kehitysmaita otteeseensa.
    Puhumattakaan muista>

    Kyllä tuo nyt oli taas aika kaunaista kamaa. Tosin tuota samaahan tuo Terijoen hallituskin ulisi, joten kiva nähdä, että sielläkään ei ole mitään muutosta mihinkään tapahtunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luokkavihollinen kirjoitti:

Kovin on vasemmistolla taas heikot eväät politiikassa käytössään. Oikeastaan mitään konkreettista oppostitio-politiikkaa ei ole tarjolla, vaan vain pelkästään tyhjää räksytystä ja ulinaa.

Uusinta hottia vasemmisto-politiikassa näyttää olevan kova tahto leimata Kokoomus joksikin sota-puoluueksi ja NATO intoilijaksi. Tähän luonnollisesti rinnastetaan Karjalan palautukset väkivaltaisesti yms. Samaan aikaan vasemmisto itse tietenkin esittää muka rauhan- ja hyväntahoista puoluetta pyyteettömine tarkoitusperineen. Tällaiseksi voidaan laskea esim. puolustusmäärärahoista keskustelu, jossa vasemmisto luonnollisesti esitti niiden epäämistä, ja "säästöjen" jakamista köyhille ja sairaille.
Että kyllä voi taas olla lyhytnäköistä politiikkaa. Toki tämä ei tietenkään vasemmistolta ole mitenkään uutta, sillä ovathan he itse aina olleet liittymässä rauhantahtoisesti Varsovanliittoon ja sosialististen maiden perheeseen.
Lähtökohtana pitäisi olla uskottava puolustus hinnalla millä hyvänsä. Nyt täytyy muistaa, että Venäjästä muodostuvan ulkoisen uhan torjumiseen olisi ihan keinotkin olemassa. Niitä vasemmisto vain ei millään sitten ideologisista syistä johtuen haluaisi käyttää. Tämän loka- ja pelottelukampanjan seurauksena Suomi kantaa saa kantaa kyllä seuraamukset NATO:sta, mutta ei saa itse mitään. Niin tai näin, puolustusmäärärahoista keskustelu pitäisi pohjautua uskottavaan puolustukseen eikä siihen missä muualla noita rahoja voisi käyttää. Jos vasemmisto on sitä mieltä, ettei Suomen puolustus tarvitse edes inflaatiokorjauksia, niin silloin sen pitäisi myös osoittaa, että miksi ei.

Kuva "rauhantahtoisesta" vasemmistosta on muutenkin lähinnä huono vitsi. Valitettavasti ihmiset vain ovat sellaisia, että jos jotakin asiaa riittävän kauan toistellaan, niin kohta siihen myös uskotaan. Rauhansosialismi ei ainakaan kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Tässä vasemmiston ihanne-ideologiassa kun kaikki mielenosoitukset ja kansannousut kukistettiin järjestään aseilla. Muutenkin tuo hallintomuoto oli hyvin ihmisvihamielinen ja väkivaltainen. Tämä pitäisi pitää mielessä kun puhutaan "rauhantahtoisesta" vasemmistosta.

Sama oppositio-ralli jatkuu muissakin kysymyksissä. Että kuinka taas köyhät ovat niitä, joita pitäisi henkeen ja vereen puolustaa. Ihan kuin tässä maassa ei olisi muitakin edunsaajia kuin kermaperseiset ja laiskat työttömät lortit. Suomessa on maailman paras toimeentulotuki. Kukaan ei ole koskaan kiittänyt tästäkään asiasta ketään. Ainoastaan valitusta on saatu kuunnella. Ja sekään ei näytä työttömille loisille riittävän.
Ja mitä vasemmiston politiikkaan tulee, niin se on tässäkin asiassa aina samanlaista. Nousukaudella suoria vastikkeettomia tulonsiirtoja perustellaan tuloerojen kasvulla. Laskukaudella sama lääke, mutta yllättäen sillon puhutaan ylimalkaisesti että köyhät kärsivät eniten.
Kaikkein naurettavimmaksi asian tekee se, että vasemmisto on itse ollut sotien jälkeen pääasiassa vallankahvassa Suomessa. Miten on siis mahdollista, että tässä maassa köyhät ovat järjestään olleet köyhempiä kuin missään muualla demokraattisessa ja kapitalistisessa maassa. Tai miten on mahdollista, että läpileikkauksena poikkeuksetta kaikki varallisuusryhmät ovat olleet muita länsimaita reilusti jäljessä. Hyvinvointimittareilla asiaa mitattuna ero on vieläkin räikeämpi. Esimerkiksi Suomessa sai 70-luvulla jonottaa parivuotta pelkkää kuplavolkkaria. Siis parivuotta! Että sitä se sosialismi on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu