Tänään ajattelin mennä katsomaan millainen mieninki on tamperen adam&evassa. Paljon olen lukenut kaikenlaista, nyt kiinnostaisikin titää että miten homma käytänössä toimii, siis valitaan joku leffa ja mennään johonkin koppiin vai miten, neuvokaa ihmeessä??? oliishan se myös kiva jos siellä olisi jotain live esitystäkin:) mielummin jonkun parin tai naisen esittämänä mutta miksi ei miehenkin, osallistuakin haluaisin:) mutta neuvokaa ensikertalaista niin lähden katsomaan mikä on homman nimi:)
adam&eva
ekakertamuttaeiviimienen
73119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suunnilleen noin, kuin otaksuitkin.
Paikan elokuvat on nähtävillä alakerrassa, jossa on mm. "pimeä huone" eli näkösuojattu avoimen oven pieni koppi katselukoppien välissä.
Sen lisäksi siellä on seitsemän paikan elokuvateatteri, jonka takaosana on omalla sisäänkäynnillä varustettu baaritiskin erottama pystykatseluosasto.
Kahden erillisen katselukopin välissä on avoin "keyhole", josta mahtuu käsi tai jotain muuta naapurikopin puolelle.
Yhden kopin ovessa on käytävälle avoimia pyöreitä käden mentäviä reikiä, joiden tarkoitusperä jää vähän hakuseen, mutta niistä näkee hyvin kahden hengen koppiin ja voihan reiästä työntää koppiin tai ulos kopista vaikkapa nenänsä, jos niin haluaa.
Koppien ovet saa sisäpuolelta lukkoon, mutta aika moni pitää ovea avoinna ja näyttää jopa kaikkensa.
Siellä voi tapahtua yhtä sun toista, mutta valitettavasti homot ovat enemmistönä tässäkin paikassa.
pääseekö sinne pariskunnat? aiemmin tampereella oli jokin mesta, minne naiset eivät päässeet. onko tämä sama?
Kyllä pariskunnat pääsevät sisään.
Jopa yksinäiset naisetkin pääsevät sisään alakerran paratiisiin.
Miksi muuten ei pääsisi?
Satamakadun seksikaupan videokoppeihin ei kai naisia päästetty...
Huomenna puolenpäivän aikoihin täytyy käydä katsomassa, saisko vaimo vierasta...
Pari n30 m32
Onko nuo reiät tullut sinne hiljattain? Kuullostaa kiihottavalta!! Olisi kiihottavaa saada sieltä kuvia,mitä aukoista työntyy...Naiseni rakastaa vieraiden kalujen imemistä [email protected]
Onko siellä siis reiät imemistä ja muuta touhua varten,vai pelkät tirkistelyreiät? Ensinmainittu kiinnostaa,ja on kokemustakin...
Eli käykö siellä gloryhole-kopeissa porukkaa? Menossa Treelle ensi viikolla. Pariskunta kiinnostaisi...