"Vittu haisee hyvälle" Tosiaan. Lentokoneessa "perseellä tienaavat" lobbaavat näitä.
Helsingin kaupunki joutuu vaihtamaan kaikki katuvarsien ja puistojen elohopeavalaisimet energiatehokkaisiin suurpaine- tai monimetallivalaisimiin. Syynä on EU:n lamppudirektiivi.
Vaihto merkitsee Helsingille noin 20 miljoonan euron lisäkuluja.
"Koko Suomelle valaisimien vaihtourakka maksaa satoja miljoonia euroja".
Vanhoja, vaihtoon meneviä elohopealamppuja käytetään lisäksi myös tavaratalojen, varastojen sekä varastointikenttien valaisemiseen.
Alun perin Euroopan unioni aikoi vaatia, että jäsenmaiden on vaihdettava elohopeavalaisimet jo tämän vuoden loppuun mennessä. Suomen, Tanskan ja Belgian aloitteesta muutostöille on luvassa lopulta kuuden vuoden siirtymäaika.
"Alkuperäinen aikataulu olisi ollut täysin mahdoton, koska urakkaan ei olisi löytynyt sen paremmin tekijöitä kuin valaisimiakaan. Lähes kaikki EU-maat olivat nukkua onnensa ohi.
Helsingin kaupungilla on ulkoalueillaan noin 81 000 valopistettä, joista noin 47 000 on vanhoja elohopeavalaisimia.
Uudenlaiset suurpainevalaisimet kuluttavat sähköä muutaman kymmenen prosenttia elohopealamppuja vähemmän. Sähkön säästöstä tosin osa menee siihen, että samalla valaistuksen tehoa nostetaan.
Vanhojen lamppujen elohopea sinänsä ei ole ympäristöongelma.
"Elohopeaa niissä on vain karvan verran, ja lamppujen kierrätys toimii hyvin."
Pelkällä lamppujen vaihdolla uusiminen ei suju. Useimmiten uudet valaisimet on vaihdettava peileineen ja kehyksineen kaikkineen. Halvimmassakin tapauksessa valaisimen liitäntälaitteet on vaihdettava uusille lampuille sopiviksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
aina menee VERORAHAT TURHUUTEEN.
miksi vaihtaa KATUlampuja jotka toimii hyvin...
viherpiippitäjien touhu on ainoasti TUHLATA VERORAHOJA VAIN AIVAN TURHUUTEEN...