Rajamäki :

"Ulkomaalaislaki: Hallitus on tehnyt historiallisen virheen maahanmuuttopolitiikassa, sanoo ex-sisäministeri.

Turvapaikkashoppailijoista ja ankkurilapsista jyrissyt entinen sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) moittii maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) saaneen liikaa valtaa hallituksessa.
Kansanedustaja Rajamäki ihmettelee ulkomaalaislain muutosesitystä, jossa Thors sai hänen mukaansa liian vapaat kädet. Hän arvelee, että ulkomaalaispolitiikka ei kiinnosta pääministeri Matti Vanhasta (kesk.)
-Lain viilaaminen tapahtui ilmeisesti pakolaisneuvonnan juristien kanssa. Ihmettelen, että hallituksessa on maahanmuuttoministerille annettu vapaat kädet huseerata. Se, että toisen ministerin reviirille ei puututa, voi toimia kansallista etua vastaan, Rajamäki suomii.
Kiistellyn ulkomaalaislain käsittely aloitetaan eduskunnassa tiistaina. Lain muutoksista päätetään aikaisintaan perjantaina. Lain hyväksyminen näyttää varmalta, sillä valiokuntakäsittelyn jälkeen vain perussuomalaiset näyttää olevan lakimuutoksesta eri mieltä.
Hallitus ja vastuuministeri Thors kaavailivat laajentavansa oleskelulupia nykyisestä. Jatkuva oleskelulupa olisi voitu myöntää sellaisille turvapaikanhakijoille, joita ei voi palauttaa lähtömaahansa.
Eduskunnan hallintovaliokunta piti voimassa oleskelulupien tilapäisyyden ja rajasi myös hieman myös Thorsin esittämiä humanitäärisen suojelun perusteita.
Rajamäki pitää valiokunnan kiristyksiä hyvinä, mutta ei tiedä vielä kuinka aikoo asiasta äänestää. Hän haluaisi hallituksen keskittyvän enemmän laittoman maahantulon torjuntaan.
-Suomesta on lähtenyt väärä signaali maailmalle. On erittäin vakavaa, jos kansalaiset eivät luota turvapaikkapolitiikkaan. Se nakertaa meille tärkeän työperusteisen maahanmuuton suosiota. Hallitus on syyllistynyt historialliseen virheeseen, Rajamäki sanoo.
Rajamäen mielestä Astrid Thors ei tiedä turvapaikkapolitiikan kustannuksia.
-Thors ei ole pystynyt esittämään mitään taloudellisia vaikutuksia, joita turvapaikanhakijoiden kasvavalla määrällä on. Asiat ovat riistäytyneet käsistä, tiukan linjan sisäministerinä tutuksi tullut Rajamäki sanoo.

Fakta
Ulkomaalaislaki
Ulkomaalaislain muutoksella Suomi laittaa voimaan EU-direktiivin, jolla yhtenäistetään unionimaiden lainsäädäntöä.
Maahanmuuttajien kotoutumista edistetään tarjoamalla oikeus tehdä töitä myös tilapäisellä oleskeluluvalla.
Ulkomaalaislain muutosten vastustus innoitti 28 000 ihmistä kansalaisadressiin."

(Aamulehti)
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Thorsilla liikaa valtaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu