Hevifaneille on tyypillistä käsitys erottautua musiikkimaullaan massasta. Hevi on rajua, hevi on kapinallista, heviä ei ymmärrä muut kuin mä!
Massaa halveksitaan, koska se muodostaa yleiset mielipiteet, moraalin, lait ja käytännöt yksilön ominaisia piirteitä, älyä, tunteita ja tarpeita kunnioittamatta. Hevi kapinoi massaa vastaan yksilön puolesta. Paskat.
Hevi ja hevifanit muodostavat nykyään valtavirran, massan. Alunperin kaikki se mitä vastaan ja minkä puolesta hevi 70-luvun alussa syntyi, on saastutettu nykyisten hevibändien ja fanien toimesta. Metallicojen lailla, jollei pahemminkin, tasapäistävät blackmetalbändit kannattajansa.
Viriilistä kapinallisesta on tullut ylpeästi lobotomian läpikäynyt lammas, joka nostaa nyrkkinsä massan mukana ilmaan silloin kun johtaja käskee ja huutaa silloin kun johtaja määrää. Yhdessä muiden mukana ja onnellisena. Onnellisena siitä ettei erotu massasta.
Wikipedia määrittelee: "Mainstream is, generally, the common current of thought of the majority. It is a term most often applied in the arts (i.e., music, literature, and performance)."
Metallica on mainstreamia, ollut jo pitkään. Metallicafanit edustavat mainstreamia, ovat edustaneet jo pitkään. Takki on kääntynyt, jo aikoja sitten.
Metallica - hevin rappio
10
842
Vastaukset
- yksi joka jäi
ilman lippua.
- liian vakavasti
Kuulehan, enpä usko että kukaan Metallican tosifani fanittaa esim. Metallicaa sen takia, että se olisi kapinallista. Eiköhän tämän bändin kohdalla kyse ole vain hyvästä musiikista. Sen jälkeen kun tekivät 'Black Albumin' 1991, en usko kenenkään edes halunneen väittää, että se olisi muuta kuin mainstreamia (ja en ole täällä kenenkään nähnyt väittäneen muuta).
Jos taasen sinua henkilökohtaisesti häiritsee se, että Metallica on mainsteamia, älä kuuntele sitä, äläkä tule keikoille (jos fanit kerta laumassa nostavat kätensä, kun James niin käskee ja se ei sovi sinulle). Etsi itsellesi jokin tuntematon kova bändi, jos haluat erottautua massasta ja jos sinulle periaatteena mainstreamin vihaaminen on se juttu. Sitten kun tästä lempibändistäsi tulee kuuluisa, taidat joutua vaihtamaan taas ei-mainstreamiin. - progebändi
tuo MEtallica....
- VITUTTAA KU
TUISKUN ANA EI MYY STADIKKAA LOPPUUN..NYYH..KYLLÄ SE SIITÄ HOOööömppeli!!Eihän me METALLICA fanitkaan heitellä provoja Antin sivuille tai palstoille? Vitun lahkolainen..just joo...
- mitaci
Hevistä tuli valtavirtaa 80-luvun lopulla ja mitä sitten. Parasta musiikkia kuitenkin, se ratkaisee.
- kuten rock muutenkin
naurettavaa paska kaikki rock
- voit painua
kuten rock muutenkin kirjoitti:
naurettavaa paska kaikki rock
sörkkimään mutsisi anaalia!!
- No voihan olla, että
Metallica edusti Kill em allin aikaan kapinaa ja nykyisin isoimman luokan rockbisnestä. Metallicassa on kuitenkin aina ollut kyse puhtaasti musiikista. Metallicalle musiikki ei ole koskaan ollut jonkin suuremman tarkoitusperän väline vaan itsetarkoitus. Bändillä on kyllä ollut kantaaottavia sanoituksia mutta etusijalla on aina ollut musiikki. Metallica ei siis ole pettänyt aatettaan koska Metallican ainoa aate on aina ollut musiikki. Musiikki on musiikkia, olipa se sitten Metallican tai tuntemattoman kellaribändin tekemää. Metallica on myynyt sata miljoonaa levyä ja ellei se tee bändin musiikista hyvää ei se siitä huonoakaan tee. Mikä on klassisen musiikin tarkoitus? Erottautua massasta? Kapinoida? Edustaa jotakin aatetta? Ei. Klassisen musiikin tarkoitus on musiikki itse. Miksei näin voisi olla myös rockbändin kohdalla. Mitä Metallican musiikin laatuun tulee, ainakin siitä voi sanoa sen, ettei Metallicasta koskaan tullut musiikkikonetta joka tekee saman levyn aina uudelleen ja uudelleen. Jokainen levy ( Load ja Reload yhtenä kokonaisuutena ) on ollut omanlaisensa projekti. Ellei Metallica ole hyvää rockia, mikä sitten on? Tasokkaampaa rockia ei helposti löydy.
- onko mainstreamia vai ei
Pääasia että musa puhuttelee ja suuri yleisö haluaa uusia levyjä ja keikkoja. Ja pakko sanoa että Metallican keikoilla on sellainen hurmos että parempaa saa hakea.. Paljon on arvosteltu esim. Lars Ulrichin soittotaitoja ja on totta että herra ei aina pysy tahdissa. Fiilis on kuitenkin se mikä ratkaisee ja sehän on kohdallaan.
- Huhahhhei
mutta eihän Metallica ole tehnyt yhtään hyvää biisiä kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Jokunen suht kuunneltava poikkeus seassa, muttei mitään, mikä olisi mitään, jota ilman yhtye ei pärjäisi. Settilistoistakinhan tuon näkee, pääasiassahan keikoilla soitettu tavara on viideltä ensimmäiseltä levyltä.
Toisaalta eipä tuo mitään, eihän Metallica suinkaan ole ainoa bändi, joka vetää pääasiassa vanhoja biisejään, kun uusia ei juuri ole eikä taida enää tullakaan. Taitavat olla ihan liian rikkaita ollakseen tarpeeksi nälkäisiä tehdäkseen jotain vastaavaa, kuin 80-luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713085
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151339
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131263- 181240
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232