Olen sairastanut anoreksiaa kolmisen vuotta. Välillä olen yrittänyt parantua, mutta tuntuu että palaan aina lähtöpisteeseen eli laihduttamiseen. Jotenkin paastoaminen ja laihdutus saa minut tuntemaan itseni jotenkin paremmaksi ja vahvemmaksi kuin esimerkiksi kaverini. En edes halua parantua ja olla "normaali". Luen itseni Pro-anorektikoksi, en tunne itseäni sairaaksi. On oma valintani elää näin. Ihmiset jotka väittävät, että nämä palstat muuttavat nuoret anorektikoiksi ovet mielestäni väärässä. Tämä on jokaisen oma valinta. Ja ne ihmiset jotka tulevat tänne palstalle jakamaan noita iki-ihania "MEE HOITOON" vastauksia voisivat mielestäni mennä hieman itsensä ja miettiä asioita.
My body
My morals
My life
MY CHOICE
My body
My morals
My life
MY CHOICE
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikutat aika nuorelta kelle tuo sairaus on noussut aika pahasti päähän. Voin sanoa 100% varmuudella että tajuat vielä joskus että tossa itsensä kiduttamisessa ei ole mitään järkeä, et vain nyt tajua sitä. Viittaan tuohon onnellisuuteen nimenomaan syömisellä, käy sääliksi tuollaiset ihmiset kuin sinä! Me normaalit ihmiset olemme MILJOONA kertaa parempia kuin tollaset tiedoks vaan :)
että sairaus on saanut sinut noin pahasti otteeseensa ettet enää näe. Sairautesi tuhoaa itsesi lisäksi myös läheisiäsi. Perheesi ja ystäväsi miettivät epätoivoissaan että mitä tekivät väärin ja syyttävät itseään. En tiedä taustojasi mutta luulen että pro ana sivustot ovat myrkyttäneet mielesi, eivätkä läheisesi. Yrittäkää ystävät rakkaat miettiä mitä aiheutatte ympäristöllenne itsenne lisäksi sairaudellanne. Jokaisella on varmasti auttavia käsiä tarjolla, nähkää ne ja tarttukaa niihin ennen kuin on myöhäistä.
sairaat ja sairastuvat, vältelkää pro-ana sivustoja. teette itsellenne palveluksen kun ette myrkytä mieltänne enempää. anoreksia ei tuo onnea, vaikka siitä usein puhutaa ylistäen ja ihailevasti. minä oon pohjalla käynyt, minä oon sen nähnyt. siellä ei ole kuin surua ja kuolemaa.
KIITOS lähes parantunut! Toi viestisi taas piristi jonkun verran. Yritän kovasti auttaa ex-muijaani tässä kirotussa sairaudessa, apu ja tuki vaan ei kelpaa.
Itse sairastin anoreksiaa, ortoreksiaa ja bulimiaa sekaisin yli viisi vuotta ennen kuin parantumiseni alkoi. Olen nyt lähes täysin parantunut. En enää siis toimi kuten syömishäiriöinen, mutta huonoina hetkinä saatan ajatella vielä heidän tavallaan.
Syömishäiriöt ovat pitkäaikaisia, harmillisen usein toistuvia sairauksia, mutta niistä voi päästä yli. Itse en sairauteni pahimmassa vaiheessa myöntänyt sairautta, vaikka läheiseni olivat minusta huolissaan. Nykyään hävettää miten raivoissani olin heille, vaikka he vain yrittivät auttaa. Sairas sokeutuu helposti tosiasioille eli kuvittelee, ettei tarvitse mitään apua ja kokee avuntarjoajat täysinä ääliöinä. "En mä oo sairas, mä en tarvitse kenenkää apua". Lisäksi jatkuva nälkä saattaa aiheuttaa masennusta, agressiivisuutta tms joka myös aiheuttaa poikkeuksia normaalikäytökseen.
Sairastavien läheisten on hyvä tiedostaa nämä seikat. Sairaus puhuu sairastavan puolesta ja pyrkii kaikin keinoin torjumaan avun. Yrittäkää jaksaa pysyä tukena. Se voi olla vaikeaa, kun jatkuvasti torjutaan, mutta mikäli joskus läheisesi pääsee eroon sairaudestaan.. Hän ymmärtää kuinka väärässä oli. Ja ymmärtää kuinka kiitollinen on.
Minkä ikäinen ja missä elämäntilanteessa ex-tyttöystäväsi on? Käykö koulussa vai töissä? Mietin vain, että olisi helpompi antaa käytännön neuvoja avuksesi jos tiedän enemmän.
Käykää SYLI:n (syömishäiriöliitto) sivuilla sekä syömishäiriöiset että läheiset, jotka haluatte tukea ja apua. Voin suositella lämpimästi.
Ikää hänellä on 25, käy koulua. Elämän tilanne vaikuttaa aika sekavalta juuri tuon sairauden takia.
Siis jotenkin sitä kun on sairastannu melkein koko sen ajan mitä muistaa, jokasen suupalan, jokaisen 40km lenkin niin se kummastuttaa ja sitä haluaa lisää. Ja kun näkee et paino tippuu ni sitä haluaa lisää ja lisää. Kunnes tulee seinä vastaan, koska ihminen ei voi kuihtua/laihduttaa loputtomiin. Pitäisi vaan osata löytää se tasapaino kaikessa.
en ole varma sairastanko anoreksiaa, mutta kaikki oireeni viittaavat siihen. itsekkin tunnen itseni paremmaksi kun en syö, tai laihdutan. en edes haluaisi paranta, sillä nytkin kun syön edes ihan vähän jotain, tunnen itseni heti paisuneeksi, ja lihavaksi. olen myös samaa mieltä siinä, että on oma valintasi miten elät. minullekkin on hoettu asioita lääkäristä, ja kaikesta sellaisesta, mutta olen valinnut elämäni näin, ja jos kehoni ei tämmeistä kestä, niin sitten kuolen, omasta mielestäni on turha edes elää jos tuntee itsensä lihavaksi. olen parhaimmillani silloin kun minulla on nälkä, ja en aio elämäntapojani muuttaa. koita kestää.
kuulostaa todella_lapselliselta.
"niin sitten kuolen, omasta mielestäni on turha edes elää jos tuntee itsensä lihavaksi."
aha. ja sä varmaan olet nähnyt kun kaverit kuolee vieressä? pelkkää jatkuvaa masennusta ja paskaa.....kuolemisessa ei ole mitään hienoa. ja se että aikoo tappaa ittensä sen takia että on lihava huhhuh. joo ite sairastanu 4v mutta vittu mä luovuta. yhyy tapan itteni oon läski kukaa ei rakasta mua!!
kepeet mullat sitten vaan jos et pysty elämään normaalipainosena.
"My life"
No tuolla menolla elämäsi tuskin tulee olemaan kovinkaan pitkä.
"my morals" ja ajatukset lainattu suoraan joltain pro-ana sivustolta.
Syömishäiriö on yksi huonoimmista keinoista pärjätä elämässä.Jos et halua saada ikinä mitään oikeasti tärkeää aikaan,syömishäiriö on kyllä ihan hyvä harrastusmuoto.Tosin sinä et hallitse syömishäiriötäsi niinkuin luulet - olet vain sairastanut niin vähän aikaa ettet sitä vielä itse tajua.Joten se siitä valinnasta.
Tämä ei ole pro-anoreksia palsta.Tottakai mielenterveyshäiriöiselle sanotaan että mene hoitoon,jos se ei sitä itse ole tajunnut tehdä.
nostit esille että noi on sun juttuja: my morals, my choice ym. muuta paskaa..onks niin hienoo ku saat ite päättää sun kropasta, kukaan muu ei siihen voi vaikuttaa? Äiti varmaanki joutuu mainitsemaan asiasta ja on niiiiiiin huolissaan. mä en nimittäin tee vittuakaan sillä tiedolla eikä mua vois vähempää kiinnostaa.t. 163cm ja 55kg enkä varmasti laihduta yhtään enempää. Toivottavasti vanhempana lihon oikein paljon ja kuolen lihan hyllyessä ympärilläni:)