GOTT iST TOTT

Nietzscheä lainaten näin alkuun.
Eli sama suomeksi "jumala on kuollut" ja me olemme tappaneet hänet.
Olen jo useasti aiemmin kolunnut samaa teemaa ja taasen.
Miksi meidän pitää ylläpitää valtion uskontoja?
Kirkot ja laitokset ovat voittoa tuottavia yrityksiä ja rahastavat asioilla jotka voisivat olla kunnan(hautaaminen) tai valtion(vihkiminen) heiniä.Jos haluaa papin puhumaan paskaa juhliinsa maksakoon papille.
Miksi kouluissa opetetaan uskontoja?
Eihän horoskooppejakaan opeteta ja molempien tiede arvo on nolla.
Teologia pois myös korkeakouluista!
Tämä ja nämä koskevat KAIKKIA uskontoja.
EI koraani kouluille ja ei myöskin yksityisille kristillisille kouluille.Koska jos toisen sallii ja toista ei,aiheuttaa se mielipahaa toiselle.
Tämä olisi myös kulttajalle edullista koska säästäisimme KAIKKI pakollisen kirkollisveron niin tuotteissa kuin valtionverotuksessa.

Lopuksi mietelause:"Jumalan ruumis haisee jo,
järjestetään hänelle kunnon hautajaiset ja yritetään olla ihmisiksi."

Vasemmistoliiton kannattajista on suurin osa
sekulaareja ateisteja (niin myös suomalaisista)
Tapa uskovia oli 52% viime tutkimuksissa ja ateisteja hieman alle 20%.
Alkaisi olla aika vaatia valtion ja kirkon erottamista.Ja lopetta taikauskon valta yhteiskunnassa(issa).
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noniin! Hienoa että meillä on vielä kunnon propagandatykitystä ja oikeen Aatteen voimalla. Propaganda on kuin suoraan inkvisition puheesta: on "taikauskot" ja muut ja vähän täytyy sitten tieteeseenkin ja filosofiaan vedota ohi kaiken järjen.

Miksi uskontoja on? No siksi, että kiihkomielisillä, katkeroituneilla ja vihaisilla olisi joku jota vainota. Saavatpahan purkaa patoutumiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.o.m Mari kirjoitti:

Nietzscheä lainaten näin alkuun.
Eli sama suomeksi "jumala on kuollut" ja me olemme tappaneet hänet.
Olen jo useasti aiemmin kolunnut samaa teemaa ja taasen.
Miksi meidän pitää ylläpitää valtion uskontoja?
Kirkot ja laitokset ovat voittoa tuottavia yrityksiä ja rahastavat asioilla jotka voisivat olla kunnan(hautaaminen) tai valtion(vihkiminen) heiniä.Jos haluaa papin puhumaan paskaa juhliinsa maksakoon papille.
Miksi kouluissa opetetaan uskontoja?
Eihän horoskooppejakaan opeteta ja molempien tiede arvo on nolla.
Teologia pois myös korkeakouluista!
Tämä ja nämä koskevat KAIKKIA uskontoja.
EI koraani kouluille ja ei myöskin yksityisille kristillisille kouluille.Koska jos toisen sallii ja toista ei,aiheuttaa se mielipahaa toiselle.
Tämä olisi myös kulttajalle edullista koska säästäisimme KAIKKI pakollisen kirkollisveron niin tuotteissa kuin valtionverotuksessa.

Lopuksi mietelause:"Jumalan ruumis haisee jo,
järjestetään hänelle kunnon hautajaiset ja yritetään olla ihmisiksi."

Vasemmistoliiton kannattajista on suurin osa
sekulaareja ateisteja (niin myös suomalaisista)
Tapa uskovia oli 52% viime tutkimuksissa ja ateisteja hieman alle 20%.
Alkaisi olla aika vaatia valtion ja kirkon erottamista.Ja lopetta taikauskon valta yhteiskunnassa(issa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu