Paha aukko

Paha aukko ”suomalaisten työt viedään” –väitteessä


Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat äänet ovat vahvistuneet internetissä. Uutta nostetta keskusteluun ovat tuoneet blogit ja erilaiset yhteisöpalvelut, kuten Facebook. Keskustelua on omiaan lisäämään myös taloudellisen tilanteen heikkeneminen.

Suomalaisten maahanmuuttokriittisyyden ja heikkenevän taloudellisen tilanteen välillä on ihmeellinen ristiriita.

–Täällä maahanmuutossa nähdään ongelmalliseksi laittomat maahanmuuttajat. Mutta monilla näistä ihmisestä ei ole edes oikeutta tehdä työtä, joten he eivät vie kenenkään työpaikkaa, ulkopoliittisen instituutin tutkija Toby Archer huomauttaa STT:n haastattelussa.

Myöskään paperi- ja metsäteollisuuden työpaikkojen väheneminen ei liity maahanmuuttoon, eikä siten suoraan lisää kriittisyyttä.

–Ne työpaikat eivät mene maahanmuuttajille Suomessa, vaan ehkäpä tehtaille Aasiassa tai Uruguaissa, Archer sanoo.

Taantuman mukanaan tuoma yhteenkuuluvuuden tunne sen sijaan saattaa muuttaa asenteita maahanmuuttajia kohtaan.

–Vaikeina aikoina koetaan, että suomalaisten on puhallettava entistä enemmän yhteen hiileen. Se on positiivinen tunne, mutta sen haittapuolena ovat ennakkoluulot muualta tulleita kohtaan. Meillä on riittävästi ongelmia itsellämmekin, ei meidän tarvitse ottaa muun maailman murheita kantaaksemme, Archer päättää.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hehe,varpusen pelättimet!

Äänestä
  • herkkä akateeminen työtön on tyhmintä ihmiskastia mitä voi olla. Viidakoiden syvimmistä sopukoista tullut musta henkilökin omaa enemmän ihmismäisiä piirteitä, ja älyllisyyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teillä persuilla kirjoitti:

Paha aukko ”suomalaisten työt viedään” –väitteessä


Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat äänet ovat vahvistuneet internetissä. Uutta nostetta keskusteluun ovat tuoneet blogit ja erilaiset yhteisöpalvelut, kuten Facebook. Keskustelua on omiaan lisäämään myös taloudellisen tilanteen heikkeneminen.

Suomalaisten maahanmuuttokriittisyyden ja heikkenevän taloudellisen tilanteen välillä on ihmeellinen ristiriita.

–Täällä maahanmuutossa nähdään ongelmalliseksi laittomat maahanmuuttajat. Mutta monilla näistä ihmisestä ei ole edes oikeutta tehdä työtä, joten he eivät vie kenenkään työpaikkaa, ulkopoliittisen instituutin tutkija Toby Archer huomauttaa STT:n haastattelussa.

Myöskään paperi- ja metsäteollisuuden työpaikkojen väheneminen ei liity maahanmuuttoon, eikä siten suoraan lisää kriittisyyttä.

–Ne työpaikat eivät mene maahanmuuttajille Suomessa, vaan ehkäpä tehtaille Aasiassa tai Uruguaissa, Archer sanoo.

Taantuman mukanaan tuoma yhteenkuuluvuuden tunne sen sijaan saattaa muuttaa asenteita maahanmuuttajia kohtaan.

–Vaikeina aikoina koetaan, että suomalaisten on puhallettava entistä enemmän yhteen hiileen. Se on positiivinen tunne, mutta sen haittapuolena ovat ennakkoluulot muualta tulleita kohtaan. Meillä on riittävästi ongelmia itsellämmekin, ei meidän tarvitse ottaa muun maailman murheita kantaaksemme, Archer päättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu