Tilanne oli tämä.
Katsastuksessa selvisi että autolleni on tehtävä pikainen huolto, meni ajokieltoon jarruletkujen yms takia. Myös huomautettavaa tuli auton koneesta ja öljystä ja karkea huolto-arvio oli noin 1500e .
Kävelin nordeaan hakemaan masterilleni 1000e korotusta mahdollsta huoltoa varten. Ei myönnetä koska oli tullut tilin ylitys -11e. Mitään neuvottelumahdollisuutta _ei_ ollut, virkailija sanoi "tälle ei vain voi mitään, saatan sinut tuonne ovelle"... (Tiedän että sen sakon olisi saanut pois soittamalla nordea rahoitukseen, mutta virkailijalla taisi olla jo valmiiksi kielteinen päätös korviensa välissä. Liekö johtui ulkonäöstäni.)
Olen määräsikaisessa alihankkijan kautta. Määräaikaista suhdettani on jatkettu jo 3 kertaa eräässä hyvin isossa ja vaikutusvaltaisessa yrityksessä. Vakituista työsuhdetta siis ei ole, koska olen alihankinnan kautta.. Tältä alalta kokemusta on yli kahdeksan vuotta. Työttömänä olen ollut 3 päivää kahdeksan vuoden aikana kun sanouduin irti edellisestä yrityksestä.
Viime kuussa hain asuntolainan aktiapankista yllämainituilla tiedoilla ja ostin oman kerrostalo-osakkeen ilman mitään ongelmia. Hain myös sieltä uuden masterin vähän isommalla luottorajalla tulevaa huoltokustannusta varten.
Virkailijoissa on paljon eroa, niin myös pankeissa. Jotkin pankit osaavat sentään pitää vielä ihmisiä yksilöinä ja arvioida heidät tapauskohtaisesti. Nordea ei vain tähän enää?? pysty. Heilä on oma pettämätön järjestelmä jota pitää ilmeisesti sokeana seurata.

Vastaukset 4
Vanhimmat
siellä Nordeassa tehdään niin kuin Nordea haluaa. Jos ei ihan kaikkeen hullutukseen lähde mukaan, niin tulee sanktiota.
Onneksi en lähtenyt mukaan Nordean peliin, kun ehdottelivat viime keväänä rahastosijoittelua. Oikein paikan päälle vaivauduin kuuntelemaan Nordean pankkitädin lissunlassunluubiluut, mutta vastasin kohteliaasti että 'harkitaan' vielä... Ei tietysti ollut aikomustakaan sitoa varojani moiseen hullutukseen, ja onneksi silloin en lähtenytkään mukaan tekemään hyväntekeväisyyttä Nordealle. Eivät edes kahvia tarjonneet silloin...
Toisen kerrankin yrittivät fiilata silmään, sillä kertaa yrittivät saada mukaan eläkesäästämisjärjestelmään. Ehtojen mukaan rahat olisi sidottu pitkäksi aikaa ja annettu Nordealla pelimerkeiksi niiden omiin peleihin, kuitenkin ilman mitään vastuuta Nordealle tuottaa k.o. varoille järkevää tuottoa. Mikäli olisi halunnut vapauttaa varat, syystä tai toisesta, ennen kuin piiiitkä sopimuskausi olisi ollut päättynyt niin eipä olsi siihen astiselle sijoitukselle / säästölle maksettu lainkaan mitään tuottoa. Varsin 'houkuttelevat' sopimusehdot siis... pikemminkin hälytysmerkki: 'älä mene mukaan tähän'... Enpä lähtenyt siihenkään peliin mukaan. Eipä huvittanut sellainen idioottimaisuus siinä kohtaa.
Kuinka ollakaan, näitä neuvoja Nordeasta tarjoiltiin aina pankin neuvojan toimesta joka herttaisesti aina ja kaikessa ajattelee vain ja ainoaastaan asiakkaansa parasta. Huolimatta Nordean parhaistakin ajatuksista minun edukseni, niin silti eipä ole tainnut hyvin mennä rahastoilla tai eläkesäästöjärjestelmillä viime aikoina?
Jos ihmistä pidetään ihan pokkana ja päin naamaa jotenkin vajaaälyisenä, niin siinä ainakin ovat Nordeassa tahattoman rehellisiä.
Aika aikansa kutakin ja pankkia vaihtoon, jos alkaa siltä tuntua. Niin se menee.
Pankki on nykyään käytännössä kuitenkin välttämätön laitos, joskus jopa ihan hyväkin asia.
Mutta asiakas saa onneksi vielä toistaiseksi itse valita minkä pankin asiakas on.
itse itsellesi!
mutta saahan sitä arvuutella kenelle vastasin.
en tunne nimimerkkejä "Dry" enkä "vastata".
pitäiskö arvata vai laittasitteko te nimenne, osoitteenne, puhelinnumeronne ja sosiaaliturvatunnuksenne tänne tiedoksi meille niin ei tarttis arvuutella enempiä, kiitos.
Itse hain uudestaan joustoluottoa Nordeasta. Maksoin koko kahden tonnin luoton aina ajallaan.
Yritin hakea uudestaan samaa lainaa ,ja vastaus oli kieltävä. Syy : 2 Plussa-luoton laskua myöhästynyt ! (viikon max ja erä oli n 30 euroa) Ei voi muuta todeta kun että pitäköt tunkkinsa !