Matti Vanhanen - jälkisuomettunut kummitus
Arkistojen aarteena tarjoamme seuraavan Matti Vanhasen mielipidekirjoituksen lähes parin vuosikymmenen takaa. Artikkeli on edelleenkin ajankohtainen yrittäessämme ymmärtää Vanhasen ajattelutapaa. Huomatkaa erityisesti kuinka Vanhanen käyttää edelleen samoja keinoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Artikkelissa Vanhanen tukee Baltian maiden miehitystä leimaamalla miehityksen vastustajat provokaattoreiksi ja marginaali-ilmiöksi - aivan samoin kuin yhä jatkuvan Suomen alueiden miehityksen vastustajat leimataan vielä nykyäänkin.
Baltic Star
Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.
Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.
Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.
Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.
En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".
Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.
Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.
Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".
Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.
Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.
Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985

Vastaukset 6
Vanhimmat
laittaa tuon jutun tänne.
Kyllä meidän on päästävä äkkiä eroon vanhoista neukkuaikaisista poliitikoista kuten Vanhanen, Tuomioja ja Halonen!
Vanhanenhan osoittaa samoja elkeitä kuin Chavez, aikoo pysyä vallassa ikuisesti!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902169097723_ul.shtml
suhteen saattaa ja olisikin nyt mielestäni ennemminkin etu kuin haitta ajatellen meneillään olevaa taantumaa.Painotan siis jatkuvuutta ja linjakasta poliittista toimintaa sekä pitkän linjan tavoitteellisuuta nykyiselle hallitukselle.Toivon!
Pääministerimme tavoitteet jatkaa yhä tehtävässään pitkälle tulevaisuuteen, tuovat turvallisuuden tunnetta ja rehellisen politiikanteon esiinmarssin hyvin kansan tietoisuuteen!
..ymppäämän "rehellisen politiikan "ja Vanhasen samaan lauseeseen???
ja politikka sen mukaista, edelleen sokea ja kuuro.
Anteeksi. Vitsi vitsi.
t. Terijoki
vanhasen opaskoira.
Ei pelkkä jatkuvuus riitä. Jatkuvuudella täytyy olla ajan vaatimuksiin vastaava sisältö. 10 miljoonaa vuotta dinosauruksia ei ole hyvä asia, vaikka dinosaurus olisi Matti Vanhanen.
Matti Vanhanen on Keskustapuolueen dinosaurus. Aikaisempi oli mm. Esko Aho (siis kuka?). Matti Vanhanen on vitsi, jonka suojassa keskustapuolueen vallanpitäjät toimivat. Kun Matti Vanhanen on työnsä tehnyt, Matti Vanhanen saa mennä.