Elokuva Kielletty hedelmä riipaisi aika osuvasti minunkin sisimpään.
Tulin hiukan katkeraksi kotipaikkakunnan lestadiolaisia kohtaan. Miksihän minun annettiin lipua "maailmaan" aivan yksikseni. Kukaan, toistan, ei kukaan tullut koskaan sanomaan että nyt teet väärin ja että: tule seuroihin meidän kanssa.
Minun kohtalo oli myös tavallaan hengellistä rääkkäämistä kun ensin 20 vuotta huolella pidätellään uskossa, ja sitten kun ensimmäiset, aikuistumisen mukana tuomat houkutukset vie mennessään, niin kukaan ei ole tulossa perään kuten elokuvassa. Tavallaan tietysti toteutin itseäni oman tahtoni mukaan, kun aloin harrastaa kaikkea "synnillistä" musiikkia, kilpa-urheilua yms.
Näin jälkeenpäin, vaikeitten elämäntilanteiden keskellä on pakko ajatella menneisyyttä toisessa valossa: Minulle on osoitettu missä on Jumalan valtakunta, sehän on se seurakunta maan päällä, se yhteisö minkä oppien mukaan olen minäkin saanut kasvatukseni. En halunnut silloin, enkä myöhemminkään kyseenalaistaa onko ainoastaan tuo lauma matkalla Taivaan kotiin. Minusta siinä joukossa oli vain hyvä olla.
Mutta minua ei kiskottu jäämään sinne, ja kuten Voimalassa tuli ilmi "siellä maailmassa" ei ole vastaanottovirkailijaa. Omat rajat tulee löytää itsekseen täysin oudossa maailmassa. Voisikohan sitä verrata pakolaisena oloon kaukana kotoa? Ehkä. Myönnän mullekin sattuneen ylilyöntejä kuten tälle Marialle, alkoholin yms. suhteen, mutta niistä olen oppinut yleensä aika nopeasti. Kun ikää tulee näin koko ajan lisää, huomaan tämän maailman olevan "loppuunkaluttu". Haluan lopettaa pakolaisuuteni ja palata kotiin.
Mutta missä se on?
Tulin hiukan katkeraksi kotipaikkakunnan lestadiolaisia kohtaan. Miksihän minun annettiin lipua "maailmaan" aivan yksikseni. Kukaan, toistan, ei kukaan tullut koskaan sanomaan että nyt teet väärin ja että: tule seuroihin meidän kanssa.
Minun kohtalo oli myös tavallaan hengellistä rääkkäämistä kun ensin 20 vuotta huolella pidätellään uskossa, ja sitten kun ensimmäiset, aikuistumisen mukana tuomat houkutukset vie mennessään, niin kukaan ei ole tulossa perään kuten elokuvassa. Tavallaan tietysti toteutin itseäni oman tahtoni mukaan, kun aloin harrastaa kaikkea "synnillistä" musiikkia, kilpa-urheilua yms.
Näin jälkeenpäin, vaikeitten elämäntilanteiden keskellä on pakko ajatella menneisyyttä toisessa valossa: Minulle on osoitettu missä on Jumalan valtakunta, sehän on se seurakunta maan päällä, se yhteisö minkä oppien mukaan olen minäkin saanut kasvatukseni. En halunnut silloin, enkä myöhemminkään kyseenalaistaa onko ainoastaan tuo lauma matkalla Taivaan kotiin. Minusta siinä joukossa oli vain hyvä olla.
Mutta minua ei kiskottu jäämään sinne, ja kuten Voimalassa tuli ilmi "siellä maailmassa" ei ole vastaanottovirkailijaa. Omat rajat tulee löytää itsekseen täysin oudossa maailmassa. Voisikohan sitä verrata pakolaisena oloon kaukana kotoa? Ehkä. Myönnän mullekin sattuneen ylilyöntejä kuten tälle Marialle, alkoholin yms. suhteen, mutta niistä olen oppinut yleensä aika nopeasti. Kun ikää tulee näin koko ajan lisää, huomaan tämän maailman olevan "loppuunkaluttu". Haluan lopettaa pakolaisuuteni ja palata kotiin.
Mutta missä se on?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jeesus sanoi: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." (Luuk.9:58) ...
Raamatun vertauskuvat on varmaan aika näppäriä kun tuntee tuon kirjan, ja varmasti ne jollekkin antavat lohtua.
Minulle Jeesus on niin abstrakti käsite etten koe samaistuvani häneen missään mielessä. Tässä on tietysti pahantahtoisille ihmisille uusi lyömäase, mutta sanon silti etten tunne raamattua, enkä Jeesusta. Kaipaan lestadiolaisuudessa sitä turvallista yhteisöä, selkeitä rajoja jotka antavat turvaa, selkeää käsitystä oikeasta ja väärästä. Juuri niitä samoja asioita jotka toisinaan ahdistavat suunnattomasti.
En usko paljon viisastuvani raamatun lukemisella, mutta voinhan sitä joskus kokeilla.
rauhanyhdistykselle seuroihin niin kaikki järjestyy kätevämmin kuin uskotkaan.
Jos sinulle tulee "hätä" käteen, niin siitähän pääsee käden käänteessä!!
Jumalan valtakuntaa? Vaimitensenytoli?
kaikki löydä sitä hengellistä kotikoloa itselleen. Hortoilen hengellisessä eetterissä Raamatun ja oikeassaolijoiden välimaastossa. Kotini on vasta Taivaassa.
Voisikohan tilanteessasi olla kyse keskenkasvuisuudesta ette osaa olla itse elämäsi herra joka ottaa vastuun tekemisistään?
Vaan roikut muissa ihmisissä edelleen kuin siihen vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan. Aikuisen ihmisen pitäisi vielä itsenäisenä aikuisenakin miettiä asioita sen kautta loukkaanko vanhempiani kun syön nyt porkkaanaa enkä omenaa.
Epätervettä kasvatusta.
Terve aikuinen ei roiku lapsessaan niinkuin vl-vanhempi roikkuu. Eikä terve jonkun vanhemman lapsi roiku samalla tavalla vanhemmassa kuin epäterve lestadiolainen jonkun vl-vanhemman lapsi.
Irrottakaa itsenne jo siitä äidin maidosta!
herruuteen ja nyt muodissa olevaan elämän hallintaan. Terveenä elämässä onnistuneena kaikki voi näyttää tuolta, mutta entäs sitten, kun kohtaa työttömyys tai sairaus. Elämä onkin yhtäkkiä täysin pois raiteiltaan.
Kyllä elämää ohjaa ja johtaa korkeampi voima ja kun ihminen on sen ymmärtävä, oma pienuus tulee käsin kosketeltavaksi. Ratkaisu ei kuitenkaan ole mikään liike pelkästään. Ei, ei ja ei.
että kuuluu johonkin liikkeeseen?
Työttömyyden pelastaa se että hakee uutta työpaikkaa, kouluttautuu lisää jos on tarvis.
Sairaus taas hoidetaan siihen hyväksi osoitetulla/tutkitulla tavalla.
Läheisiä ystäviä ihmiset kyllä tarvitsevat oman elämän herruuteen ihan kuin johonkin liikkeeseen kuuluessakin.
Mutta terveellä ihmisellä ei ole tarvetta painostaa läheistään toimimaan tasan tarkkaan samoin kuin itse.
"Epätervettä kasvatusta.
Terve aikuinen ei roiku lapsessaan niinkuin vl-vanhempi roikkuu."kirjoitit
Olen itse aikuistenkin lasten äiti. en todellakaan roiku heissä, saavat elää omikseen -mutta hyvin, hyvin lähellä sydäntäni ovat, missä ikinä liikunkin ja missä he liikkuvat.
kurjaa huomata TAAS kirjoituksesi kautta,että vl:t ovat jälleen pahimpia narussapitelijöitä.
luokallani on äiti, jolla on 13 ja 16 vuotiaat pojat. hän kertoi huokaisten että kumpa osaisi katkaista jo napanuoran heihin.. silleen, ettei jokaikistä asiaa huolehtisi.
niin, minä osaan. olen siitä kiitollinen.
välinpitämöttömyys on sit asia erikseen.
on käynyt samoin kuin sinulle. Vasta aikuisena,kun nuoruuden "rajojen kokeilusta" on selvinnyt, on seljennyt myös se, että minkä on menettänyt.
Ero Jumalasta ja hänen valtakunnastaan ei anna sitä rauhaa, jota toivoi ja ajatteli silloin kun synti vei mennessään.
Tule tai mene seuroihin siellä missä olet. Kuuntele ja käy kyselemään ja keskustelemaan ennen uskoneiden kanssa. Usko tulee kuulosta.
Jumalla oli sillekin tarkoituksensa, ettei sinua kukaan varannut syntielämästä ja menit maailmaan.
Jos saat palaamisen armon, uskominen tuntuu varmasti ihanalta.Pakolainen saa palata kotiin.
Tuhlaajapoika-vertauksessa Jeesus puhuu juuri tästä. Nuorempi veli ei saanut syödä edes sikojen ruokaa maailmassa, mutta kotona järjestettiin juhlat kun poika palasi kotiin.
puutteesta.
"Ero Jumalasta ja hänen valtakunnastaan ei anna sitä rauhaa, jota toivoi ja ajatteli silloin kun synti vei mennessään."
Silloin kyllä jos ihminen ei tajua että tuo uskonto on kiedottu rakkauteen. Rakkauttaa saat vain ja ainoastaan kun kuulut tähän liikkeeseen. Ja kun lapsi opetetaan siihen ajatukseen sekä käytäntöön eikä hän saa tervettä rakkautta vanhemmiltaan joka kuuluisi kuitenkin jokaiselle maailmaan syntyvälle ihmiselle niin kovan tien saa kyllä kulkea jotta löytää tasapainon.
Kaiken perusta lapselle aikuseksi tultua on saada tuntea pyytteetöntä rakkautta ilman mitään syyllisyyden tuntoa siitä ettei usko joulupukkiin tai jumalaan.
"Haluan lopettaa pakolaisuuteni ja palata kotiin.
Mutta missä se on?"
Hän ei ole ollenkaan varma, että haluaa palata sinne mistä lähti. Itse asiassa hän varmaan halaisi löytää jotain uutta, missä on se hyvä mikä entisessäkin oli, mutta ei niitä puutteita ja vikoja.
Jos tästä vielä sukeutuu jonkinlainen uusherätys koko Suomen maahan, kenties muutkin löytävät etsimänsä. Sen upouuden.
Mitenkähän tässä tilanteessa sanoisin. Eilisessä voimala ohjelmassa ollut uskovainen henkilö sanoi aika osuvasti, että jokaisella on jossain vaiheessa usko taakkana. Jollakin tapaa ajattelen uskovaisten ongelmaksi sen, että ollaan oltu liian suuren rajan vetämisessä oman joukon laidalle. Ensinnä tulee mieleen se miten uskovaiset toivovat ihmisiä joukkoonsa. Uskovaisten seuroihin tuleminen on tosi suuri ympäristön muutos, vaikka uskovainen kokisikin aivan muuta. Miten siihen suljettuun yhteisöön tullaan. Toisaalta uskovainen on joko tai ei. Tässä kohdassa ajattelen, että seuroja tulisi järjestää kirkoissa ynnä muissa julkisissa paikoissa. Rauhanyhdistykset on kaikille avoimia paikkoja ja seuroihin voi tulla kuka haluaa.
Ihmisten tulisi jollakin tapaa kokeilla rajoja turvallisesti, jotta pysyisi entisessä. Tällä tarkoitan sitä, jotta hylkäämisiä ei tapahtuisi. Ihmiset voisivat palata turvallisesti takaisin siihen laumaan, josta on lähtöisin. Tällä tapaa ajateltuna voi vain ihmetellä mistä on kysymys. Suuresta on kysymys, uskovaisten joukosta, kun tällä tavalla halutaan tehdä elokuva. Muuta en voi asiasta ymmärtää..
>>>>>>>Uskovaisten seuroihin tuleminen on tosi suuri ympäristön muutos, vaikka uskovainen kokisikin aivan muuta. Miten siihen suljettuun yhteisöön tullaan. Toisaalta uskovainen on joko tai ei. Tässä kohdassa ajattelen, että seuroja tulisi järjestää kirkoissa ynnä muissa julkisissa paikoissa.>>>>>>>>>>>
Tämä se juuri onkin kynnyskysymys. Uskovaiset (vl:t) ovat tietysti tässä oikeasssa kun löytävät raamatusta vertauksia "ahtaasta portista" ja puhuvat siitä maailmasta palaamisen vaikeudesta.
Minunkin mielestä raja on aivan liian jyrkkä, kirkkoseuroissa saattaisin käydä ja tutustua hiljaa uudestaan tuohon yhteisöön, mutta toisaalta Suomessa ei ole niin suurta vl-yhteisöä, jossa se voisi tehdä huomaamatta.
Lisäksi kapinoin edelleen: En voi / halua myöntää vain heidän olevan oikeassa. Tuolla alempana joku todella luki hyvin minun aloitusta. Haluan lopettaa pakoilaisuuteni ja löytää kodin. Se ei luultavasti tarkoita paluuta vl-yhteisöön, vaan paremminkin mielenrauhan löytämistä jonkin toisen yhteisön sisältä.
vuotta 1890.
Pitää tarkentaa vielä: Uskovaiset (vl:t) tekevät itse sen palaamisen portin niin ahtaaksi omilla joustamattomilla säännöillä.
entinen Vl, ei se tarkoita ettet olisi edelleen uskossa. Sydämessäsi on varmaan ymmärrys Jeesuksesta.Sinulla on halu toimia raamatun opetusten mukaan, ja voitkin tutkia sitä, kuulumatta mihinkään. Olethan kuitenkin ev.lut.kirkon jäsen edelleenkin sekin riittää.
Ei tarvita kirkkoa kirkon sisällä julistamaan tiukkoja ohjeita.
Silloin kun ihminen tunnustaa Kristuksen on hän turvassa, Jumala on Rakkaus,joka ei koskaan häviä, sanotaan raamatussa.
on kaita juuri sentähden, ettei siitä mahdu mitään meidän omasta ansiostamme vaan yksin Jumalan armosta ja voimasta saamme uskoa ja Jumalan lapseksi tulla. Tällöin kirkastuu myös noitten "sääntöjen" ja lain oikea tarkoitus tässä ajassa.
Uskovaisena Jumalan lapsena me emme ole enää lain alla, vaan vapaana Herrassa Jeesuksessa.
Luin juuri Tommy Hellstenin kirjasta "Saat sen mistä luovut" jokseenkin seuraavanlaisen lauseen: Ihminen etsii kunnes löytää sen tosiasian, että on rakastettu.
Ei tuota rakkautta löydä mistään yhteisöstä. Tietoisuus siitä tulee hengellisen prosessin kautta. Sen jälkeen voi olla kotonaan myös valitsemassaan yhteisössä.