Oiva näky

Oiva Lohtander näytteli osuvasti tämän tulevan porvariyhteiskunnan sisäisen hengen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön tv-mainoskampanjassa viime ek-vaalien alla. Ökyrikkaat hoidattavat itseään isolla rahalla, jota toimintaa tuetaan valtion varoista. Köyhät ohjataan tuntien jonoihin ränsistyneisiin terveyskeskuksiin ja homeisiin sairaaloihin. Samalla heiltä nyhdetään viimeiset eurot korotettuina maksuina. Köyhin osa kuolee koteihinsa ja sairaaloihin hoidon puutteeseen.

Porvarihallituksen politiikka perustuu lamojen ja nousukausien vuorotteluun, jolloin tyhmiltä viedään rahat säännöllisin välein ja työelämän ulkopuolella olevat heitetään omaisten ja ystävien taakaksi. Sääli sellaista, jolla moisia ei ole. Kylmää tiedossa.
7208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...sittenkin kannattanut äänestää.

Äänestä

Oivasti karrikoitu porvarimielikuva sadan vuoden takaa, jolla ei ole mitään tekoa nyky-yhteiskunnassa, mikä näkyy sdp:n kannatuksen alamästä kaikkein selvimmin.

Lohtander näytteli porvariroolinsa niin hyvin, että sak:llakin meni pupu pöksyyn, kun mainosta ei koskaan uskallettu näyttää julkisesti.

Äänestä
  • Katainenhan visioi, ettei valtio enää osallistu kansalaisten elämään tässäkään määrin kymmenen vuoden kuluttua. Kunnat ovat pääsääntöisesti konkurssissa kymmenenkin vuoden kuluttua, joten sieltä ei apua löydy. Ainoa vaihtoehto köyhällä, vanhalla ja naivilla on teräksinen sukulainen tai ystävä.

    Sosialipolitiikan suhteen Häkämies taannoin näytti suunnan: "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".

    Äänestä

  • Itse en ole elämäni aikana tavannut muunlaisia porvareita, kun mitä SAK:n mainoksessa esitettiin.

    SAK veti mainoksen pois, koska Ihalaista säälitti katsoa kun vänrikki Naapero itkee.

    Äänestä

Taisivat iskeä suoneen, eli olivat oikeassa.Pian tulee vänrikki Nappula itkeä lorsaamaan.Tämä mainos oli aikaansa edellä.

Äänestä
  • Lauri Ihalainen (jos häntä tarkoitat?) jää eläkkeelle keväällä. Lauri Ihalainen on tasokas ajattelija, joka on onnistunut solmimaan hyvät, osin lämpimät, suhteet lähes kaikkiin työnantajien pääedustajiin. Se kertoo miehen kyvystä rakentaa tätä meidän yhteistä yhteiskuntaamme.

    SAK:n mainos oli räväkkä, mutta kiteytti kaiken oleellisen. Ahneus tuottaa yleisen konkurssin, jonka maksumiehiksi, taas kerran, pannaan tavalliset ihmiset.

    Äänestä

kerrankin lyhyesti ja ytimekkäästi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksi yhteen kirjoitti:

Oiva Lohtander näytteli osuvasti tämän tulevan porvariyhteiskunnan sisäisen hengen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön tv-mainoskampanjassa viime ek-vaalien alla. Ökyrikkaat hoidattavat itseään isolla rahalla, jota toimintaa tuetaan valtion varoista. Köyhät ohjataan tuntien jonoihin ränsistyneisiin terveyskeskuksiin ja homeisiin sairaaloihin. Samalla heiltä nyhdetään viimeiset eurot korotettuina maksuina. Köyhin osa kuolee koteihinsa ja sairaaloihin hoidon puutteeseen.

Porvarihallituksen politiikka perustuu lamojen ja nousukausien vuorotteluun, jolloin tyhmiltä viedään rahat säännöllisin välein ja työelämän ulkopuolella olevat heitetään omaisten ja ystävien taakaksi. Sääli sellaista, jolla moisia ei ole. Kylmää tiedossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu