velkajärjestelystä

minkä suuruisia teillä on maksuerät velkajärjestelyssä ja paljonko teillä on nettopalkka ??
4683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tokihan nämä maksut menevät laidasta laitaan,tuttuja on ,yhdellä nolla maksuohjelma,toisella taasen ihan toiseen laitaan eli yli 200e.Itselläni 28,50e/kk.Mihinköhän tähtäät kysymykselläsi?

Äänestä

tietenkin määräytyvät sen mukaan millaiset on tulot. Nettotulosta vähennetään pakolliset ensin, eli asuntomenot ja mahd. sairauskulut. Yhdelle hengelle jätetään hieman toimeentulotukea suurempi summa muuhun elämiseen, jolla pitää pärjätä. Ruoka, vaatetus, puhtaus, liikenne ym...

Kun vähennetään nuo em jää erotus, joka ositetaan velkojen suhteessa velkojille. Suurin velkoja saa suhteessa eniten jne... Olen kuullut, että eri paikkakunnilla eri asianajajat laskevat eri tavan maksaa takaisin. Eli maksut voi olla kuukausittain, puolivuosittain ja jopa kertasumma vuosittain... Loppusumma on kuitenkin sama

Äänestä

Maksan 100 euroa kuukaudessa. Silloin, kun sopimusta tehtiin, sain käteen 1300 euroa kuukaudessa.
Kohta on 5 vuotta täynnä ja jään odottelemaan mahdollista lisämaksulaskua. Tuloni ovat nousseet viime vuodesta, joten jokin lasku sieltä on odotettavissa.
Velkasumma oli kokonaisuudessaan noin 60 000 euroa, korkoineen kaikkineen.

Tuli kalliiksi se allekirjoitus siskon miehen yritykseen. Firma meni pojonks jo vuosikymmenniä sitten, sisko ja ukkonsa eros, molemmat hankkiutui omaan velkasaneeraukseen erikseen, nollaohjelmalla. Minä, joka olen tehnyt aina töitä, maksan sitten näin.

Äänestä

juuri kävin toissapäivänä tarkistuttamassa, kun aloitin työt palkkatuella.
olen ollut aikaisemmin koko velkajärjestelyn ajan työtön ja nollaohjelmalla.
nyt tulot noin 790,00 € netto parinsadan euron asumistuki.
ja ohjelmassa maksuvara vielä miinuksella noin 290 €.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukanaoleva kirjoitti:

minkä suuruisia teillä on maksuerät velkajärjestelyssä ja paljonko teillä on nettopalkka ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu