Onko W-elokuva vielä jossakin teatterissa nähtävänä.

Olen politiikasta kiinnostunut henkilö ja haluaisin siksi mennä katsomaan elokuvan W. Yritin katsoa sitä pyörittäviä teattereita Finnkinon sivuilta, mutta sain sen vaikutelman, että kyseinen elokuva ei enää kuulu heidän ohjelmistoonsa. Haluaisin tietää, että pyörittääkö joku teatteri vielä kyseistä elokuvaa. Asun Vantaalla ja kävisin katsomassa sen mieluiten Helsingissä. Nyt minulla on hiihtoloma, joten tällä viikolla olisi paras aika käydä se katsomassa. Olen kiitollinen, jos joku osaa auttaa minua. Onko sopivaa teatteria mielessä?
0183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ahtahi kirjoitti:

Olen politiikasta kiinnostunut henkilö ja haluaisin siksi mennä katsomaan elokuvan W. Yritin katsoa sitä pyörittäviä teattereita Finnkinon sivuilta, mutta sain sen vaikutelman, että kyseinen elokuva ei enää kuulu heidän ohjelmistoonsa. Haluaisin tietää, että pyörittääkö joku teatteri vielä kyseistä elokuvaa. Asun Vantaalla ja kävisin katsomassa sen mieluiten Helsingissä. Nyt minulla on hiihtoloma, joten tällä viikolla olisi paras aika käydä se katsomassa. Olen kiitollinen, jos joku osaa auttaa minua. Onko sopivaa teatteria mielessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu