Vanhoillislestadiolaisuus vuonna 2009 on monenkirjavaa.
Virallinen opetus myötäilee aika tiukasti 'emme halua' -listaa, joka rajaa elämätavat tiettyihin raameihin.
Osa vanhoillislestadioliaisista ihmisistä noudattaakin virallista opetusta tarkasti. He eivät hyväksy esim videoitten katselua muulta osin, kuin kotivideot, tv:stä puhumattakaan. Heidän lapsensa eivät osallistu koulussa mihinkään vähänkään epäilyttävän kuuloiseen tapahtumaan esim nukketeatteriesityksiin. Heidän harrastuksiinsa ei missään tapauksessa kuulu konserteissa käymiset tms.
Osa lipsuu joissakin asioissa. Esimerkkinä vois ottaa videoitten katsomisen sisällön perusteella, kuin myös että ne ovat piirrettyjä tai luontoelokuvia. He saattavat katsoa myös televisiota joissakin tilanteissa esim terveysaseman odotustilassa, mutta ehkä vain asiapitoista ohjelmaa tai uutisia. Heidän lapsensa osallistuvat lähes kaikkeen koulumaailmassa.
Osa taas noudattaa virallista opetusta vain joissakin asioissa ja eleskelee iloisesti ihan omaa elämää sopivaksi katsomallaan tavalla. He hyväksyvät mm lähes laidasta laitaan kaikki elokuvat, klassisen musiikin konserteissa käymiset, teatterin, hiusten värjäämisen hiusten harmaantuessa (osa muutenki), kevyen ehostamisen (osa), television.
'Ennesvanhaan' tämmönen peli ei ois vedelly. Ei mitenkään. Silloin kun minä olin nuori ja jos joku värjäsi vaikka hiuksensa, se tarkoitti samaa kuin uskonsa kieltäminen. Tai jos jonkun olisi nähty tulevan konsertista, hän olisi sillä teollaan kieltänyt uskonsa. Eli silloin vl-uskovaisilla oli aikalailla samanlaiset tavat ja käytännöt kaikissa asioissa. No, se oli kultaista 70-lukua se ja säännöt olivat selkäytimessä tiukasti (kiitos hoitokokousten), eikä niistä käynyt poikkeaminen, koska se olisi tiennyt uskon menetystä ja yhteisöstä lähtöä. Ja kuinka moni siihen aikaan saikin lähteä vanhoillislestadiolaisuudesta, kuka mistäkin syystä...?
Tilanne on mielestäni hämmentävä, jopa ahdistava. Minä, joka olen saanut tiukan vl-kasvatuksen ja olen sisäistänyt sen melkoisen hyvin, en kykene eleskelemään iloisesti 'miten sattuu', vaikka siihen näyttäisi olevan nykysellään mahdollisuus eikä sen (ilmeisesti) tarvitsisi tarkoittaa yhteisöstä lähtöä. En kykene siihen sen takia, koska koen sen epärehelliseksi toiminnaksi. Jos kerta virallinen opetus TUOMITSEE eri tavalla ajattelevan tai toimivan, en voi käsi sydämellä olla olevinas samassa linjassa virallisen opetuksen kanssa ja samaan aikaan elellä eri tavalla. Tilanne olisi vallan toinen jos virallinen opetus kehoittaisi eri tavalla elämäntavoista ajattelevat ja toimivat 'pitämään rakkauden keskenään'. Niin kuin Paavali kehoitti Galatiassa: "joka syö, älköön halveksiko sitä joka ei syö ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä joka syö".
Koen että tilanne on vähintäänkiin epärehellinen ja epäreilu myös niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet jättämään yhteisön sellaisen asian johdosta, joka nykysellään näytetään hyväksyvän uskovaisen ihmisen toiminnaksi/tavaksi.
Päivitystä vai opillisen harhan oikaisua?
Kun 70-luvulla lyötiin kirjoihin ja kansiin tiukat elämäntapasäännöt, joidenka noudattamatta jättäminen merkitsi tottelemattomuutta seurakunnalle/Jumalan valtakunnalle, tehtiin mielestäni virhe; sorruttiin ihmisoppiin. Samalla nostettiin seurakunta ohi Kristuksen.
Luther sanoo, ettei saisi tehdä mitään sääntöjä, vaan jokainen tarkatkoon itseään, mikä lihan himo eniten kiusaa *lihan aistihimo, kärsimättömyys, kademieli, ahneus jne* ja taistelkoon sitä vastaan Hengen miekalla (vapaasti muisteltu). Niin; kumpikas on vanhoillislestadiolaisuudessa enempi syntiä, korvakorut vai ahneus...jaappadaapaa...?
Virallinen opetus myötäilee aika tiukasti 'emme halua' -listaa, joka rajaa elämätavat tiettyihin raameihin.
Osa vanhoillislestadioliaisista ihmisistä noudattaakin virallista opetusta tarkasti. He eivät hyväksy esim videoitten katselua muulta osin, kuin kotivideot, tv:stä puhumattakaan. Heidän lapsensa eivät osallistu koulussa mihinkään vähänkään epäilyttävän kuuloiseen tapahtumaan esim nukketeatteriesityksiin. Heidän harrastuksiinsa ei missään tapauksessa kuulu konserteissa käymiset tms.
Osa lipsuu joissakin asioissa. Esimerkkinä vois ottaa videoitten katsomisen sisällön perusteella, kuin myös että ne ovat piirrettyjä tai luontoelokuvia. He saattavat katsoa myös televisiota joissakin tilanteissa esim terveysaseman odotustilassa, mutta ehkä vain asiapitoista ohjelmaa tai uutisia. Heidän lapsensa osallistuvat lähes kaikkeen koulumaailmassa.
Osa taas noudattaa virallista opetusta vain joissakin asioissa ja eleskelee iloisesti ihan omaa elämää sopivaksi katsomallaan tavalla. He hyväksyvät mm lähes laidasta laitaan kaikki elokuvat, klassisen musiikin konserteissa käymiset, teatterin, hiusten värjäämisen hiusten harmaantuessa (osa muutenki), kevyen ehostamisen (osa), television.
'Ennesvanhaan' tämmönen peli ei ois vedelly. Ei mitenkään. Silloin kun minä olin nuori ja jos joku värjäsi vaikka hiuksensa, se tarkoitti samaa kuin uskonsa kieltäminen. Tai jos jonkun olisi nähty tulevan konsertista, hän olisi sillä teollaan kieltänyt uskonsa. Eli silloin vl-uskovaisilla oli aikalailla samanlaiset tavat ja käytännöt kaikissa asioissa. No, se oli kultaista 70-lukua se ja säännöt olivat selkäytimessä tiukasti (kiitos hoitokokousten), eikä niistä käynyt poikkeaminen, koska se olisi tiennyt uskon menetystä ja yhteisöstä lähtöä. Ja kuinka moni siihen aikaan saikin lähteä vanhoillislestadiolaisuudesta, kuka mistäkin syystä...?
Tilanne on mielestäni hämmentävä, jopa ahdistava. Minä, joka olen saanut tiukan vl-kasvatuksen ja olen sisäistänyt sen melkoisen hyvin, en kykene eleskelemään iloisesti 'miten sattuu', vaikka siihen näyttäisi olevan nykysellään mahdollisuus eikä sen (ilmeisesti) tarvitsisi tarkoittaa yhteisöstä lähtöä. En kykene siihen sen takia, koska koen sen epärehelliseksi toiminnaksi. Jos kerta virallinen opetus TUOMITSEE eri tavalla ajattelevan tai toimivan, en voi käsi sydämellä olla olevinas samassa linjassa virallisen opetuksen kanssa ja samaan aikaan elellä eri tavalla. Tilanne olisi vallan toinen jos virallinen opetus kehoittaisi eri tavalla elämäntavoista ajattelevat ja toimivat 'pitämään rakkauden keskenään'. Niin kuin Paavali kehoitti Galatiassa: "joka syö, älköön halveksiko sitä joka ei syö ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä joka syö".
Koen että tilanne on vähintäänkiin epärehellinen ja epäreilu myös niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet jättämään yhteisön sellaisen asian johdosta, joka nykysellään näytetään hyväksyvän uskovaisen ihmisen toiminnaksi/tavaksi.
Päivitystä vai opillisen harhan oikaisua?
Kun 70-luvulla lyötiin kirjoihin ja kansiin tiukat elämäntapasäännöt, joidenka noudattamatta jättäminen merkitsi tottelemattomuutta seurakunnalle/Jumalan valtakunnalle, tehtiin mielestäni virhe; sorruttiin ihmisoppiin. Samalla nostettiin seurakunta ohi Kristuksen.
Luther sanoo, ettei saisi tehdä mitään sääntöjä, vaan jokainen tarkatkoon itseään, mikä lihan himo eniten kiusaa *lihan aistihimo, kärsimättömyys, kademieli, ahneus jne* ja taistelkoon sitä vastaan Hengen miekalla (vapaasti muisteltu). Niin; kumpikas on vanhoillislestadiolaisuudessa enempi syntiä, korvakorut vai ahneus...jaappadaapaa...?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Verrataanpas nykyaikaa Aleksis Kiven "Seitsemänveljestä" aikaan. Mailma on muuttunut Eskoseni, ainakin maailman lasten osalta. Ennen kävitte kirkossa ja istuitte jalkapuussakin! Miksi ette enää? Teidänhän P I T Ä I S I noudatella samaa linjaa. Monet kyllä vielä yrittävät sitä tiukasti noudattaa, ainakin tupakanpolton ja naispappeuden osalta, joku jopa varjelee vielä kirkossakäymispakkoakin sunnuntaisin.
Ehdotankin että palaisimme kaikki sinne Aleksis Kiven aikakauteen.
Silloin uskottiin Raamattuun.
Vähän myöhemmin Sanomalehteen.
Nyt on NETTI se josta ammennetaan tietoa ja voimaa.
Minua ahdistaa kovasti tuo emme halua-lista, jota niin kovasti iskostetaan jokaisen takaraivoon seuroissa. Aivan, kuin puhuja tietäisi, mitä emme halua tehdä. Emme halua mennä kuuntelemaan maailmallista musiikkia. Niimpä niin. Kyllä minä haluan kuunnella sitä musiikkia, mitä tuo puhuja pitää maailmallisena musiikkina. Ihan turhaa olettaa, että kaikki olis samaa mieltä emme halua-listan kanssa. Tätä listaa on muutettu hienoisesti eri aikakausina. Ensin vain nieleskellään ja pureskellaan vuosikymmenet jotain asiaa, jonka jälkeen se ehkä saatetaan poistaa listasta. Samoin uusien keksintöjen saralta mietitään ja tarkastellaan kokoajan, mitä sinne voitaisiin lisäillä. Nykyään lisäyksiä ei olla uskallettu tehdä, mutta esimerkiksi sota-ajan laulut ovat jo poistuneet tuosta listasta. Empä muista enää puhujien maininneen seurapuheissa, että sota-ajan laulut eivät sovi uskovaisille. Ne sota-ajan rallatukset. Ja moni niitä nykyään kuuntelee.
Hei kaikille. Mielestäni syntilista ei saisi olla - sellainen on ja sitä me vl:t noudatamme. Uskominen olisi helppoa, mikäli se olisi vain sääntöjen noudattamista ja niiden mukaan elämistä.
Kaikki olemme erilaisia, joilla on omat heikkoutensa ja niiden kanssa on taisteltava. Mielestäni edellisessä viestissä oli Lutherin sanoma, joka pelkistää koko asian eli jokainen tarkatkoon itseään ja taistelkoon omia paheita vastaan. Tämän helpottamiseksi, jokainen voi tehdä itselleen sellaisia sääntöjä, jotka edes auttavat lankeamasta syntiin. Olen huomannut, että se ei ole helppoa.
Helppo on tuomita, jos joku toimii sääntöjen vastaisesti, esim. korvakorut.
Entä jos jollakin on heikkoutena esim. ahneus, joka saattaa tulla niin tärkeäksi, että toimii häikäilemättömästi muita kohtaan. Moni vl näkee tämän henkilön ihannoitavana ja puhutaan, kuinka häntä on siunattu ajallisesti. Tässä on taas toinen puoli, kun meitä on kehotettu tekemään työtä niin hyvin kuin pystymme ja se saattaa antaa meille ajallista rikkautta.
TAI jollakin on taipumus omavanhurskauteen, eli haluaa olla tekemässä sellaisia tekoja, että jokainen seurakunnassa huomaisi ja sitä kautta taivaspaikkaa turvaamassa. Uskomme ei ole teoissa.
Uskossa pysyminen on siis kaikkea muuta kuin sääntöjen noudattamista. Ehkä se on lähempäni lähimmäisen rakkautta, jota erittäin monet ei-vl toteuttaa paremmin kuin me.
Ei ole helppo selittää tätä tai ymmärtääkään, mutta jatkakaa tästä.