Unohdusmerkit

opettajanhuoneessa ois lista kaikkien näkyvillä:
Aava myöhästyi 10min tunnin alusta
Breea puhuio välitunnin puhelimessa vaikka oli ulkovalvontyavuorossa
Cessi lintsasi kokoulsesta eikä vienyt piirtoheitintä!
Hitsi jos mun lapsella ois nimi moisessa listassa, saisit kyllä tutustua minuun ja minun menetelmiini todellakin läheisesti!
Onpa noloa!
Open pelko EI OLE viisauden alku.
Lakkaa nöyryyttämästä niitä lapsia!

Ainut nöyryyttävä muisto itselläni on 2. luokalta, jolloin opettaja laittoi minut päivän päätteeksi seisomaan 4. luokkalaisten tunnille unohduksen vuoksi.

Aikaa tapahtumasta on kulunut 35 vuotta, mutta muisto ei haalene. En ole koskaan ollut niin nöyryytetty ja häpeissäni. Unohduksiin tai tuntikäyttäytymiseen tuo temppu ei kyllä vaikuttanut.

Tämän muiston valossa uskon kirjoituksesi olleen vitsi/provo.

Mistähän on peräisin tämä nyky-yhteiskunnan tapa, jossa kaiken palautteen pitäisi olla fantastista, eikä negatiivisista asioista saisi joutua julkisesti tilille lainkaan? Eikö asian pitäisi olla niin, että asioiden syy- ja seuraussuhteet ovat tasapainossa?

Miltä kuulostaisi kehuminen, jota ei anneta julkisesti vaan opettaja kirjoittaa sen omaan vihkoonsa? Niinpä, ei kovinkaan hyvältä porkkanalta. Aivan yhtäläisesti jonnekin vihkoon piilotettu unohdusmerkintä on poissa silmistä, poissa mielestä. Se voidaan jälkikäteen todeta, mutta kasvatuksellisesti se on täysin merkityksetön.

On totta, että porkkana on mukavampi vaihtoehto kuin keppi, mutta opettaja joka unohtaa kepin käytön, on äkkiä ammatillisessa umpikujassa.

Voidaan tietysti ajatella, että opettaja käyttäisi porkkanaa unohtamistapauksissa vaikka siten, että ne joilla ei ole merkintöjä saavat joka viikko jonkin palkinnon. Mutta kumpikohan sitten mahtaa olla oppilaalle tuhoisampaa, se, että istuu silloin tällöin jälki-istunnossa kun unohdusmerkkejä tulee siihen tauluun tietty määrä, vai se, että oppilas jää kerta toisensa jälkeen ilman palkintoa kun muut sen saavat?

Ope kirjoitti:

Mistähän on peräisin tämä nyky-yhteiskunnan tapa, jossa kaiken palautteen pitäisi olla fantastista, eikä negatiivisista asioista saisi joutua julkisesti tilille lainkaan? Eikö asian pitäisi olla niin, että asioiden syy- ja seuraussuhteet ovat tasapainossa?

Miltä kuulostaisi kehuminen, jota ei anneta julkisesti vaan opettaja kirjoittaa sen omaan vihkoonsa? Niinpä, ei kovinkaan hyvältä porkkanalta. Aivan yhtäläisesti jonnekin vihkoon piilotettu unohdusmerkintä on poissa silmistä, poissa mielestä. Se voidaan jälkikäteen todeta, mutta kasvatuksellisesti se on täysin merkityksetön.

On totta, että porkkana on mukavampi vaihtoehto kuin keppi, mutta opettaja joka unohtaa kepin käytön, on äkkiä ammatillisessa umpikujassa.

Voidaan tietysti ajatella, että opettaja käyttäisi porkkanaa unohtamistapauksissa vaikka siten, että ne joilla ei ole merkintöjä saavat joka viikko jonkin palkinnon. Mutta kumpikohan sitten mahtaa olla oppilaalle tuhoisampaa, se, että istuu silloin tällöin jälki-istunnossa kun unohdusmerkkejä tulee siihen tauluun tietty määrä, vai se, että oppilas jää kerta toisensa jälkeen ilman palkintoa kun muut sen saavat?

Lue lisää

Ellei opettaja osaa muita keinoja kuin julkisen nöyryyttämisen, olisi korkea aika hakeutua alan täydennyskoulutukseen.

>>Mutta kumpikohan sitten mahtaa olla oppilaalle tuhoisampaa, se, että istuu silloin tällöin jälki-istunnossa kun unohdusmerkkejä tulee siihen tauluun tietty määrä, vai se, että oppilas jää kerta toisensa jälkeen ilman palkintoa kun muut sen saavat?

amisopettaja kirjoitti:

Ellei opettaja osaa muita keinoja kuin julkisen nöyryyttämisen, olisi korkea aika hakeutua alan täydennyskoulutukseen.

>>Mutta kumpikohan sitten mahtaa olla oppilaalle tuhoisampaa, se, että istuu silloin tällöin jälki-istunnossa kun unohdusmerkkejä tulee siihen tauluun tietty määrä, vai se, että oppilas jää kerta toisensa jälkeen ilman palkintoa kun muut sen saavat?

Lue lisää

Ensinnäkin olen opettanut lehtorina perusasteen alaluokilta aikuiskoulutukseen ja tiedän, että erilaisissa ikävaiheissa toimenpiteet ovat erilaisia. Olettaisin, että avaaja puhuu alaluokkien käytännöstä, jolloin katu-uskottavuudella ei ole samanlaista merkitystä kuin ammattikoulussa. Ammattikoulussa oppilaissa on myös tapahtunut jonkinlaista karsintaa ja tiedän varsin hyvin, että siellä ei ylipäätää katsota sellaista menoa kuin perusasteella. Ovi käy molempiin suuntiin.

Alaluokilla luodaan yhteisön normit. Noilla normeilla on taipumus liukua yhteisössä. Otetaanpa esimerkki: 80-luvulle asti oli jokseenkin normi, että oppilaat kuuntelivat opetusta ja vaikka joku ei olisi kuunnellutkaan, hän ei takuulla häirinnyt muita. Nykyisin tilanne on se, että jopa 2/3 oppitunnista menee järjestyksen pitoon (asiasta oli viime viikolla 45 minuuttia ohjelmassa, yli 600:n opettajan haastattelututkimuksen pohjalta). Normi on siis liukunut ja isolla osalla oppilaista ei ole enää käsitystä sopivasta käytöksestä. Asian voi myös ilmaista niin, että heidän käsityksensä mukaan norminmukaiseen käytökseen kuuluu se, että oppitunnilla voi heittää läppää naapurin kanssa, räplätä kännykkää tai kuunnella musiikkia.

No miten tähän on päädytty? Siihen on päädytty siten, että negatiivista asioista annettu palaute on koko ajan lieventynyt ja se, mikä oli ennen itsestään selvää normiin kuuluvaa käytöstä, on otettu kehumisen aiheeksi. Jos oppilas istuu pipo päässä ruokailussa, eikä asiaan puututa, kohta istuu jokainen ja siitä tulee normi. Jos oppilas unohtelee kotitehtäviä ja opiskeluvälineitä ja se asia hyssytellään maton alle, siitä tulee normi (siitä on itseasiassa tullut jo, kuten em 45 minuuttia -ohjelmassakin todettiin). Kohta varmaan pitää kehua oppilasta, joka on muistanut tuoda kirjansa kouluun.

Nämä yleiseen käytökseen ja koulunkäyntiin liittyvät asiat eivät sitten mitenkään liity esim mainitsemaasi oppilaan erityisharrastukseen perehtymiseen. Niistä on tietenkin hyvä antaa positiivista palautetta ja osoittaa kiinnostusta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että palautteen pitäisi olla vain sitä fantastista.

Aion jatkossakin antaa negatiivista palautetta silloin kun on sen aika ja positiivista palautetta silloin kun on sen aika. Minä en aio osallistua siihen normien liu'uttamis-projektiin, jonka jälkiä saamme yhteiskunnassa korjata jo nyt ja jonka jälki tulee olemaan vielä paljon rumempaa, ennen kuin vastaliike pumpulissapalluttamiseen ja fantastisuuteen väistämättä tulee.

Ps. Siinä vaiheessa kun ihmiset kyllästyvät ja äänestävät jonkun poppoon palauttamaan normeja terveemmäksi, se poppoo ei välttämättä sekään saa kovin kaunista jälkeä aikaiseksi. Ääri-ilmiöillä on tapana lipsahtaa toiseen ääri-ilmiöön kun mitta tulee täyteen.

Edellinen vastaa kirjoitti:

Ensinnäkin olen opettanut lehtorina perusasteen alaluokilta aikuiskoulutukseen ja tiedän, että erilaisissa ikävaiheissa toimenpiteet ovat erilaisia. Olettaisin, että avaaja puhuu alaluokkien käytännöstä, jolloin katu-uskottavuudella ei ole samanlaista merkitystä kuin ammattikoulussa. Ammattikoulussa oppilaissa on myös tapahtunut jonkinlaista karsintaa ja tiedän varsin hyvin, että siellä ei ylipäätää katsota sellaista menoa kuin perusasteella. Ovi käy molempiin suuntiin.

Alaluokilla luodaan yhteisön normit. Noilla normeilla on taipumus liukua yhteisössä. Otetaanpa esimerkki: 80-luvulle asti oli jokseenkin normi, että oppilaat kuuntelivat opetusta ja vaikka joku ei olisi kuunnellutkaan, hän ei takuulla häirinnyt muita. Nykyisin tilanne on se, että jopa 2/3 oppitunnista menee järjestyksen pitoon (asiasta oli viime viikolla 45 minuuttia ohjelmassa, yli 600:n opettajan haastattelututkimuksen pohjalta). Normi on siis liukunut ja isolla osalla oppilaista ei ole enää käsitystä sopivasta käytöksestä. Asian voi myös ilmaista niin, että heidän käsityksensä mukaan norminmukaiseen käytökseen kuuluu se, että oppitunnilla voi heittää läppää naapurin kanssa, räplätä kännykkää tai kuunnella musiikkia.

No miten tähän on päädytty? Siihen on päädytty siten, että negatiivista asioista annettu palaute on koko ajan lieventynyt ja se, mikä oli ennen itsestään selvää normiin kuuluvaa käytöstä, on otettu kehumisen aiheeksi. Jos oppilas istuu pipo päässä ruokailussa, eikä asiaan puututa, kohta istuu jokainen ja siitä tulee normi. Jos oppilas unohtelee kotitehtäviä ja opiskeluvälineitä ja se asia hyssytellään maton alle, siitä tulee normi (siitä on itseasiassa tullut jo, kuten em 45 minuuttia -ohjelmassakin todettiin). Kohta varmaan pitää kehua oppilasta, joka on muistanut tuoda kirjansa kouluun.

Nämä yleiseen käytökseen ja koulunkäyntiin liittyvät asiat eivät sitten mitenkään liity esim mainitsemaasi oppilaan erityisharrastukseen perehtymiseen. Niistä on tietenkin hyvä antaa positiivista palautetta ja osoittaa kiinnostusta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että palautteen pitäisi olla vain sitä fantastista.

Aion jatkossakin antaa negatiivista palautetta silloin kun on sen aika ja positiivista palautetta silloin kun on sen aika. Minä en aio osallistua siihen normien liu'uttamis-projektiin, jonka jälkiä saamme yhteiskunnassa korjata jo nyt ja jonka jälki tulee olemaan vielä paljon rumempaa, ennen kuin vastaliike pumpulissapalluttamiseen ja fantastisuuteen väistämättä tulee.

Ps. Siinä vaiheessa kun ihmiset kyllästyvät ja äänestävät jonkun poppoon palauttamaan normeja terveemmäksi, se poppoo ei välttämättä sekään saa kovin kaunista jälkeä aikaiseksi. Ääri-ilmiöillä on tapana lipsahtaa toiseen ääri-ilmiöön kun mitta tulee täyteen.

Lue lisää

Kertomasi jutut ja itse kokemani todellisuus ovat aika kaukana toisistaan. Miksi jotkut koulut ja opettajat kykenevät pitämään hyvän mielen ja järjestyksen samaan aikaan ja joidenkin on pakko turvautua kerta toisensa jälkeen (yleensä tuloksetta) yhä voimakkaampiin nöyryyttämisiin ja alistamisiin?

Oma lapseni kävi helsinkiläistä ala-astetta, jossa toteutettiin montessori-pedagogiikkaan pohjautuvaa opetusmenetelmää. Kaiken a ja o oli keskinäinen kunnioitus, jota ei todellakaan ansaita toisia ihmisiä nöyryyttämällä. Koulusta lähteneet ovat pärjänneet varsin hyvin myös yläasteilla ja lukioissa eikä järjestyshäiriöitä juurikaan ole ollut. Kyllä opetusmenetelmilllä on tärkeä merkitys. Ihan varmasti ongelmia syntyy mikäli nykyajan oppilaitoksissa pyrkii soveltamaan 40 vuoden takaisia behavioristisia menetelmiä, jotka soveltuvat lähinnä koirien kouluttamiseen.

amisopettaja kirjoitti:

Kertomasi jutut ja itse kokemani todellisuus ovat aika kaukana toisistaan. Miksi jotkut koulut ja opettajat kykenevät pitämään hyvän mielen ja järjestyksen samaan aikaan ja joidenkin on pakko turvautua kerta toisensa jälkeen (yleensä tuloksetta) yhä voimakkaampiin nöyryyttämisiin ja alistamisiin?

Oma lapseni kävi helsinkiläistä ala-astetta, jossa toteutettiin montessori-pedagogiikkaan pohjautuvaa opetusmenetelmää. Kaiken a ja o oli keskinäinen kunnioitus, jota ei todellakaan ansaita toisia ihmisiä nöyryyttämällä. Koulusta lähteneet ovat pärjänneet varsin hyvin myös yläasteilla ja lukioissa eikä järjestyshäiriöitä juurikaan ole ollut. Kyllä opetusmenetelmilllä on tärkeä merkitys. Ihan varmasti ongelmia syntyy mikäli nykyajan oppilaitoksissa pyrkii soveltamaan 40 vuoden takaisia behavioristisia menetelmiä, jotka soveltuvat lähinnä koirien kouluttamiseen.

Lue lisää

Arvoisa amisopettaja. Esittäisin konkreettisen kysymyksen: Miten toimit seuraavassa tilanteessa?
Eräs kullannuppuoppilaistasi astelee tunnille lätsä päässä, istuu takapenkkiin, syö purkkaa ja on unohtanut kirjansa kotiin.

Väitätkö tosiaan, että selviät tilanteesta positiivisella palautteella ja kunnioittavalla käytöksellä? Väitätkö, ettet lausu oppilaalle yhden yhtäkään poikkipuista sanaa koko luokan kuullen? Haluaisin päästä tunnillesi näkemään, miten loistava oletkaan.

Itse olen nuori opettaja ja arvostan vanhempien ja kokeneempien näkemyksiä, mutta en voi käsittää nykyajan menoa, josta tässäkin ketjussa on kirjoitettu. Jokaista oppilasta pitäisi muka kasvattaa kultahansikkain, jotta heidän herkkään persoonaansa ei jäisi jälkiä. Ja pah! Negatiivista palautetta on opittava ottamaan vastaan, koska jossain vaiheessa elämää sitä joka tapauksessa tulee jokainen meistä ja heistä kohtaamaan. Itse olen saanut kokea omana kouluaikanani nöyryytystä, pelkoa, hyväksyntää, kiitosta jne. ja mitä minusta tuli... Opettaja, jolla on arvot kohdallaan. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos oppilas saa kuulla toimivansa väärin ja saa siitä ansaitsemansa "rangaistuksen"?

Pelottaa ajatus siitä, millainen aikapommi kouluissamme kytee, mikäli oppilaita kasvatetaan nykynäkemyksen mukaan pelkällä kiitoksella.

Amen.

80-lukulainen kirjoitti:

Arvoisa amisopettaja. Esittäisin konkreettisen kysymyksen: Miten toimit seuraavassa tilanteessa?
Eräs kullannuppuoppilaistasi astelee tunnille lätsä päässä, istuu takapenkkiin, syö purkkaa ja on unohtanut kirjansa kotiin.

Väitätkö tosiaan, että selviät tilanteesta positiivisella palautteella ja kunnioittavalla käytöksellä? Väitätkö, ettet lausu oppilaalle yhden yhtäkään poikkipuista sanaa koko luokan kuullen? Haluaisin päästä tunnillesi näkemään, miten loistava oletkaan.

Itse olen nuori opettaja ja arvostan vanhempien ja kokeneempien näkemyksiä, mutta en voi käsittää nykyajan menoa, josta tässäkin ketjussa on kirjoitettu. Jokaista oppilasta pitäisi muka kasvattaa kultahansikkain, jotta heidän herkkään persoonaansa ei jäisi jälkiä. Ja pah! Negatiivista palautetta on opittava ottamaan vastaan, koska jossain vaiheessa elämää sitä joka tapauksessa tulee jokainen meistä ja heistä kohtaamaan. Itse olen saanut kokea omana kouluaikanani nöyryytystä, pelkoa, hyväksyntää, kiitosta jne. ja mitä minusta tuli... Opettaja, jolla on arvot kohdallaan. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos oppilas saa kuulla toimivansa väärin ja saa siitä ansaitsemansa "rangaistuksen"?

Pelottaa ajatus siitä, millainen aikapommi kouluissamme kytee, mikäli oppilaita kasvatetaan nykynäkemyksen mukaan pelkällä kiitoksella.

Amen.

Lue lisää

Vielä varhaiskasvatuksen puolella lapsia opetetaan kohtamaan henkilökuntaa epäkunnioittavasti. Opettajakin menettää omaa asemaa. Kyllä se on palveluammatti, mutta onhan oppilailla myös omat oikeudet ja velvoitteet. Pitää olla nöyrä, pitää olla rakastava niitä kohti, jotka unohtavat koulusäännöt ja eivät muista, tai ei edes tiedä, miksi koulussa ollaan. Kävin koulua, koska haluaisin oppia ja olla kavereiden kanssa. Moni käy koulussa syömässä ja pitää opettajaa sirkuspellenä, kun hän yrittää puhua maan historiasta, kotiseudusta, rakkaudesta, kunniasta, sivistyksestä. Olen ollut juttusilla erään opettajan kanssa. Hän odottaa, että pääse pian eläkkeelle. Hän muistaa, kun sai opettaa ja tehdä työtä rauhassa, nyt lapset "hyppi silmille". Ilman koulua ja meillä ei ole tulevaisuuta. Surullista.