Kummallista

ole ulkomaisia faneja. Ehkä paska musa ja keskinkertainen lauluääni ilman TV:stä tuttua naamaa koiranpentujen halauksineen ei riitä maailmalla. Amoralin rivijäsenenä Arikin voi kyllä saada ulkomaisia faneja, sillä onhan Ben aika cool :)
1164142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat

sivussa menee ja voi saada osansa, jos amoral breikkaa. amoralin musa on kuitenkin riffivetosta ja koukut on kitaroissa, ei laulumelodioissa. duhb:ssa laulu oli jo miksattu ihan oikein eli kaiken alle, samoin vois olla kaikissa levyn biiseissä.

Äänestä
  • tasoon joka sekin kyl must oli wirhe mut on makuasia kuin sen haluu. duhb on hywä cover jos ottaa sen kokonaisuutena. jos ei ota niin sillon se on wähemmän hywä. mut se on waan cover joten eipä niin merkityst ku omil biiseil.

    Äänestä

  • alle waan samaan kirjoitti:

    tasoon joka sekin kyl must oli wirhe mut on makuasia kuin sen haluu. duhb on hywä cover jos ottaa sen kokonaisuutena. jos ei ota niin sillon se on wähemmän hywä. mut se on waan cover joten eipä niin merkityst ku omil biiseil.

    miksattu silleen ettei arin poikakuoroääni häiritse. levyllehän yotsinkin laulua lasketaan, joten siitäkin voi tulla kuunneltava; tommonen hilpeä pikku kevennys raskaampien biisien sekaan.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    tietämätön kirjottaja tällä palstalla =DD Et tunne Arin ääntä ja sen skaalaa ollenkaan. Ja toisekseen Amoralissakin vokalisti on pääroolissa vaikka yrittäisit sitä pikku päässäs kuinka muuksi muuttaa.

    pilaa biisii sillä. must punssis on ok pitää laulu päällä. jos se jotakuta häiritsee ja ärsyttää niin ehkä sen pitääkin ärsyttää. yks musan päätehtäwii on ärsytys ja shokeeraus ja jos siin onnistuu niin osa duunii on jo tehty.

    Äänestä

  • harvinaisen kirjoitti:

    tietämätön kirjottaja tällä palstalla =DD Et tunne Arin ääntä ja sen skaalaa ollenkaan. Ja toisekseen Amoralissakin vokalisti on pääroolissa vaikka yrittäisit sitä pikku päässäs kuinka muuksi muuttaa.

    ole mitään näyttöä levyillä (jos nyt kiljumista ei lasketa näytöksi). amoral tulee olemaan edelleen riffivetoista mikä onkin viisas ratkaisu, kun benhän on duunannut tulevalle levylle elämänsä ekat laulumelodiat. varmaan ihan kiva kokeilu.

    Äänestä

  • sen skaalasta kirjoitti:

    jos vain vaivautuisit kuuntelemaan levyt. Ja mitä uusiin tulee niin Dantesissa uudet biisit oli kyllä Arin juhlaa. Se että ei pysty kuuntelee korkeita ääniä voi myös olla sun oma ongelma. Mä kuulen Arin todella korkeatkin äänet, joita ei Yotsissa ole puoliksikaan niin korkeina ..miellyttävinä.

    Äänestä

  • sitä liikaa ja kirjoitti:

    pilaa biisii sillä. must punssis on ok pitää laulu päällä. jos se jotakuta häiritsee ja ärsyttää niin ehkä sen pitääkin ärsyttää. yks musan päätehtäwii on ärsytys ja shokeeraus ja jos siin onnistuu niin osa duunii on jo tehty.

    sen yhtä hyvään kuosiin kuin missä duhb on. ärsyttäminen ja shokeeraus on jees, jos se tehdään kuten jossain hc-punkissa tai grindgoressa. mutta tommosella yotsin miksauksesta johtuvalla tahattomalla ärsyttämisellä ei mitään saavuteta, jos ei nyt tätä hölinää lasketa saavutukses. niin siis, amoralin forkallahan juhana sanoi että yotsin laulu JÄI liian pintaan radio edittiin, ja että sitä lasketaan levylle. ihme hutilointia ja amatöörimeininkiä :O

    Äänestä

  • sen skaalasta kirjoitti:

    ole mitään näyttöä levyillä (jos nyt kiljumista ei lasketa näytöksi). amoral tulee olemaan edelleen riffivetoista mikä onkin viisas ratkaisu, kun benhän on duunannut tulevalle levylle elämänsä ekat laulumelodiat. varmaan ihan kiva kokeilu.

    kuunnella. käyttöön ei ole otettu tähän mennessä kuin muutama. duhb:ssa on paikoin käytetty yhtä mut sekin on sit tasapäistetty soittoon sekaannuttamalla. ehkä muis biiseis on parempaa hywäkskäyttöö hawaittawis.

    Äänestä

  • ne pane kirjoitti:

    sen yhtä hyvään kuosiin kuin missä duhb on. ärsyttäminen ja shokeeraus on jees, jos se tehdään kuten jossain hc-punkissa tai grindgoressa. mutta tommosella yotsin miksauksesta johtuvalla tahattomalla ärsyttämisellä ei mitään saavuteta, jos ei nyt tätä hölinää lasketa saavutukses. niin siis, amoralin forkallahan juhana sanoi että yotsin laulu JÄI liian pintaan radio edittiin, ja että sitä lasketaan levylle. ihme hutilointia ja amatöörimeininkiä :O

    oo etteikö kyse olis lähinnä makuasiasta. Turhaan vauhkoot. Parasta Yotsissa jokatapauksessa on vokaalit, sekä sovitus että tulkinta. Poikamaisen saundin häiritsevyys viittaa enemmän asenne- kuin musiikilliseen ongelmaan.

    biisi on pilal mun mielest ku sen sanotus alkas jo siin kohti kärsimään ja se on tärkee pointti tos biisis. toiwonmukaan siis ei.

    must ärsyttäminen on aina hywä ja arin äänes on myös aineksii ärsyttämiseen. nänäwoittonen saundi tarpeeks teräwänä on punkäänenä loistawa. pikkasen kiertoo eli wittumaisuutta sekaan niin hywin pelittäis. ehkä sellastaki wiel kuullaan joskus. ainakin lähtis hywin.

    Äänestä

  • niin pinnassa kirjoitti:

    oo etteikö kyse olis lähinnä makuasiasta. Turhaan vauhkoot. Parasta Yotsissa jokatapauksessa on vokaalit, sekä sovitus että tulkinta. Poikamaisen saundin häiritsevyys viittaa enemmän asenne- kuin musiikilliseen ongelmaan.

    soitettu musa vaatii tanakkaa laulua. makuasia. poikamainenkin soundi voi olla ihan hyvä, kun sitä käytetään oikeassa paikassa: http://www.youtube.com/watch?v=mdhSF0YUPls&feature=PlayList&p=BFAA66758EB52C5C&index=0&playnext=1

    Äänestä

  • paljonkin kirjoitti:

    jos vain vaivautuisit kuuntelemaan levyt. Ja mitä uusiin tulee niin Dantesissa uudet biisit oli kyllä Arin juhlaa. Se että ei pysty kuuntelee korkeita ääniä voi myös olla sun oma ongelma. Mä kuulen Arin todella korkeatkin äänet, joita ei Yotsissa ole puoliksikaan niin korkeina ..miellyttävinä.

    molemmat arin idols-levyt eikä niissä ole arin äänivaroista tullut näyttöä kuin korkeista äänistä, jotka nekin ovat ohuet. metallissa pitää olla vahva keski- ja alarekisteri. niin, ellei sitten tee pelkkää power-metallia. toivotaan että tulevalla amoral-levyllä ari näyttää osaamistaan monipuolisena metallilaulajana.

    Äänestä

  • kuunnellut kirjoitti:

    eri levyt. Eli matalia tai ainakin keskirekiseterin ääniä on joka biisissä ja korkeat ei ole ohuita vaan voimakkaita ja kuulaita tai sitten vahvoja puristuksia.

    Äänestä

  • kuunneltu kirjoitti:

    mutta Arin alarekisteri on toivottoman ohut vielä. Sillä ei vedetä kunnolla death-vokaaleja ja sitä Arin ois syytä harjaannuttaa kunnolla. Ne korkeet äänet taas kuulostaa hyviltä silloin kun osuu nuottiin ja ääni lähtee alavatsasta eikä kurkusta, mutta aika usein ne on sietämätöntä kuunneltavaa. Esim. keeppersin tosi korkealle pyrkivät, väkisin puristetut loppuvinkaisut tekee jo sinällään huonosta biisistä kestämättömän.

    kuultu, mutta selvästikin eri tavalla. vahvaa/voimakasta/kovaa ala- tai keskirekisterin käyttöä ei ole yhdessäkään biisissä. korkealta ja kovaa laulamista on paljon mutta se on mielestäni ohutta, poikamaista. mutta kehitys kehittyy, toivon mukaan jo seuraavalla amoral-lätyllä kuullaan vahvaa keskirekisteriä. yots ei kyllä lupaa hyvää, mutta ehkä ne saa miksattua sen siedettäväks.

    Äänestä

  • kestää kuunnella kirjoitti:

    täysin onnistunut levyllä mutta livenä kulkee vaivatta. Se on yks niitä jossa olis mun mielestä kannattanut ottaa uusiks Arin osalta ainaki loppu.

    Alarekisteri ei oo toivottoman ohut vaan ihan hyvä. Ja ei korkeiden onnistuminen oo kiinni siitä lähteeks ne "vatsasta" vai "kurkusta", molempia oon kuullu huonompina ja parempina, enimmäkseen parempina. Nykyään becoming biisit kaikki on livenä perfect eli harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • ollaan... kirjoitti:

    kuultu, mutta selvästikin eri tavalla. vahvaa/voimakasta/kovaa ala- tai keskirekisterin käyttöä ei ole yhdessäkään biisissä. korkealta ja kovaa laulamista on paljon mutta se on mielestäni ohutta, poikamaista. mutta kehitys kehittyy, toivon mukaan jo seuraavalla amoral-lätyllä kuullaan vahvaa keskirekisteriä. yots ei kyllä lupaa hyvää, mutta ehkä ne saa miksattua sen siedettäväks.

    vain yhtenä mutta selkeenä esimerkkinä edustaa vahvaa keskirekisteriä ( kuin myös Yots). Poikamaisuus ei tee soundista vähemmän vahvaa, vain poikamaista.

    Äänestä

  • father.. kirjoitti:

    vain yhtenä mutta selkeenä esimerkkinä edustaa vahvaa keskirekisteriä ( kuin myös Yots). Poikamaisuus ei tee soundista vähemmän vahvaa, vain poikamaista.

    syvyys niin ala kuin ylä-äänissäkin on jotain tällaista: http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewProfile&friendID=183511163

    ari voi päästä tälläselle tasolle, mutta siihen menee aikaa about 10v. tällä hetkellä arin ääni sopis parhaiten kevyeen pop-rokkkin a la sun rise avenue; raskas musa ei tee oikeutta sen äänelle, joka kuitenkin parhaimillaan on tosi kaunis.

    Äänestä

  • voimakkuus kirjoitti:

    Arin äänelle paremmin kuin mikään muu. Siinä sen tulkinta ja skaala pääse oikeuksiinsa.Tavalliset kauniit biisit ei sovi arille koska se ei saa niihin tullkinnallista syvyyttä.. varmaan koska ne ei kiinnosta sitä.
    Arin äänen ei tartte kuullostaa muulta kuin Arin ääneltä. Se on hyvin erilainen kuin kenelläkään muulla joten turha vertailla. Parasta vaan nauttia siitä sellaisena kuin se on nyt ja sellaisena myös miksi se joskus kehittyy. Joka kuulee se myös näkee.

    Äänestä

  • voimakkuus kirjoitti:

    syvyys niin ala kuin ylä-äänissäkin on jotain tällaista: http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewProfile&friendID=183511163

    ari voi päästä tälläselle tasolle, mutta siihen menee aikaa about 10v. tällä hetkellä arin ääni sopis parhaiten kevyeen pop-rokkkin a la sun rise avenue; raskas musa ei tee oikeutta sen äänelle, joka kuitenkin parhaimillaan on tosi kaunis.

    Tällä hetkellä Amoralilta oli aika uhkarohkea veto ottaa Ari laulajaksi, koska sen ääni on vasta kehittymässä ja kieltämättä sellaisenaan ohut metallimusiikkiin. Monet väittää että siitä puuttuu nimenomaan se muna, mutta eivät nämä pahimmat dissarit toisaalta tajua miten pirun kaunis ääni se kuitenkin perustaltaan on. Potentiaalia päästä vaikka Mats Levenin tasolle löytyy, mutta siihen vaaditaan vuosien intensiivistä harjoittelua.

    Kevyttä, yhdentekevää pop-rokkia a la Koivuset en ite jaksa kuunnella, joten oli hyvä että Ari pääsi Amoraliin. Niiden musiikki ilmeisesti keventyy Arin äänelle sopivaksi.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    jotka ymmärtää hyvän päälle. Arin ääni ei o mikään riski. Se on omanlaisensa je kehittyy tottakai. Mutta jo tällaisenaan se on suuri nautinto.
    Amoral ei oo parempi Arille kuin Koivuset. Kaikki riippuu biiseistä.

    Äänestä

  • voimakkuus kirjoitti:

    syvyys niin ala kuin ylä-äänissäkin on jotain tällaista: http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewProfile&friendID=183511163

    ari voi päästä tälläselle tasolle, mutta siihen menee aikaa about 10v. tällä hetkellä arin ääni sopis parhaiten kevyeen pop-rokkkin a la sun rise avenue; raskas musa ei tee oikeutta sen äänelle, joka kuitenkin parhaimillaan on tosi kaunis.

    et selvästikään ymmärrä, mistä puhut.

    Äänestä

  • kestää kuunnella kirjoitti:

    mutta Arin alarekisteri on toivottoman ohut vielä. Sillä ei vedetä kunnolla death-vokaaleja ja sitä Arin ois syytä harjaannuttaa kunnolla. Ne korkeet äänet taas kuulostaa hyviltä silloin kun osuu nuottiin ja ääni lähtee alavatsasta eikä kurkusta, mutta aika usein ne on sietämätöntä kuunneltavaa. Esim. keeppersin tosi korkealle pyrkivät, väkisin puristetut loppuvinkaisut tekee jo sinällään huonosta biisistä kestämättömän.

    Että mua sitten vä-syt-tää tää ääniala-rekisterikeskustelu, mikä tällä forkalla Koivusen ympärillä kiehuu. Etenkin ku meistä ei kukaan - toistan: kukaan - älyy näistä helvetin rekistereistä yhtikäs mitään, jos rehellisiä ollaan itelle ja toisille.

    Pyyhin siis rekisterillä persettä ja toteen, että minusta Koivunen _tuntuu_ ja _vaikuttaa- helvetin monipuoliselta laulajalta. Monipuolisuuden täytyy johtua lahjakkuudesta ja luovuudesta.

    Tässä maassa on öpaut miljoona huonompaa laulajaa ku Koivunen ja niihin ei kukaan puutu. Ne saa jollottaa parran takaa miten ja kuten taitaa. Ite oon kärsinyt Kotiteollisuutta Radio Rockin non-stop-aivopesuna jo kohta kaks vuorokautta ja alkaa Hynysen hymniveisuu vaikuttaa jo sanonko miltä. Koivusen ongelma on se, että se on laitettu outoon erikoisasemaan ja siltä vaaditaan ihan mahdottomia joka puolelta. Ei se oo mikään multitalentti eikä Kristus vaan ainoastaan laulaja. Sen välispiikit on oikeesti välillä aika huonoja ja vaikeesti avautuvia, kun se ei oo mikään konsulentti eikä julistaja. Se on välillä mäntti ja se on terveen merkki.

    Lopetetaan arihypetys, annetaan jätkän röhnöttää välillä rauhassa ja mennään keikoille ja levykauppaan normaalein odotuksin.

    Äänestä

  • taas liikkeellä kirjoitti:

    ennen sanoisinn viel että Arin ääni on parhaimmillaan hevissä. Se kehittyy tottakai mutta tällasenaan se on jo huippu. Kyse on siis tykkääks tost äänest ylipäänsä vai ei. Täält niitä rekistereitäkin löytyy:

    Tässä jo muutama ” klassikko” video:

    Wasted Years kesä 2007
    http://www.youtube.com/watch?v=tW5-HtbmEBE

    Higway to Hell vuos sitten http://www.youtube.com/watch?v=_Hf3wzwT8fM

    Father, Arin oma biisi ja The Ääni, joka soi vielä kuulaampana vahvempana livenä kuin tässä tuben levytaltioinnissa http://www.youtube.com/watch?v=7aCenGRtzX8

    Koivunen on helvetin lahjakas ja monipuolinen laulaja, siltä mustakin tuntuu. Mutu-tuntuman pohjalta onkin hyvä vaan antaa olla, mutta jotkut meistä nyt vaan tykkää keskustella täällä aiheesta Ari Koivunen ja äänialansa, ja jotkut todellakin saattaa jopa tietää musiikin teoriasta ja rekistereistä enemmän kuin sinä. Joten älä viisastele kun et osaa, vaan anna meidän jutella/tapella täällä rauhassa, niinhän se odottavan aika kuluu. Keikoille ja levykauppaan mennään sitten sellaisin odotuksin että Ari on saanut itsestään irti muitakin ääniä kuin sitä Idolsin kaavan mukaista pihinää. Siinä on ihan tarpeeksi realistisia odotuksia.

    Niin ja mä puuttusin Hynysen laulutaitoihin siinä vaiheessa kun mua alkais kiinnostaa Kotiteollisuuden musiikki. Toistaseks mä vaan vaihan kanavaa ku niitä kuulee.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    on kaukana arin nykyäänestä. Se on kiistaton tosiasia. Myös se on tosiasia että monet Asiantuntijat ei oo pitäny arin ääntä pihinänä missään vaiheessa. Siitä on rutkasti mustaa valkoisella. Turha kiistellä myöskään makuasioista.

    Äänestä

  • "pihinä" kirjoitti:

    kiistellään. ai niin mutta tällä palstallahan makuasiat ovat faktoja, ja faktoistahan on turhaa kiistellä eli oot oikeessa :)

    Äänestä

  • sitä juuri kirjoitti:

    kiistellään. ai niin mutta tällä palstallahan makuasiat ovat faktoja, ja faktoistahan on turhaa kiistellä eli oot oikeessa :)

    Sen voi kertoa mutta turha siit on kiistellä, mikään ei nimittäin turhempaa.

    Äänestä

  • mut sitä kirjoitti:

    ennen sanoisinn viel että Arin ääni on parhaimmillaan hevissä. Se kehittyy tottakai mutta tällasenaan se on jo huippu. Kyse on siis tykkääks tost äänest ylipäänsä vai ei. Täält niitä rekistereitäkin löytyy:

    Tässä jo muutama ” klassikko” video:

    Wasted Years kesä 2007
    http://www.youtube.com/watch?v=tW5-HtbmEBE

    Higway to Hell vuos sitten http://www.youtube.com/watch?v=_Hf3wzwT8fM

    Father, Arin oma biisi ja The Ääni, joka soi vielä kuulaampana vahvempana livenä kuin tässä tuben levytaltioinnissa http://www.youtube.com/watch?v=7aCenGRtzX8

    Arin äänenkäyttö on vielä kaukana huipusta, vaikka potentiaalia on paljonkin. Ja mä siis tykkään Arin äänestä ihan ketusti, eli pieni kriittisyys ei sulje mitään pois. Huipusta voidaan alkaa puhua aikaisintaan 5 vuoden kuluttua. Jos Ari pelaa kaikki kortit oikein ja jaksaa painaa hommia, sillä on helvetin hyvä tulevaisuus edessään.

    Tuo wasted years kesältä ´07 on aika huono, siitä kuultaa se äänen raakilemaisuus vielä. Ari laulaa suht ohuesti ja kurkunpäällä eikä saa ääneensä syvyyttä tai lauluun tulkintaa, mutta asennetta sentään piisaa... Onneks tossa biisissä ei juuri tarvita alarekisteriä, se oli tohon aikaan Arilla tosi voimaton ellei olematon. Nyt sentään vähän parempi.

    t. yksi muka-asiantuntija

    Äänestä

  • "pihinä" kirjoitti:

    on kaukana arin nykyäänestä. Se on kiistaton tosiasia. Myös se on tosiasia että monet Asiantuntijat ei oo pitäny arin ääntä pihinänä missään vaiheessa. Siitä on rutkasti mustaa valkoisella. Turha kiistellä myöskään makuasioista.

    vaan Idolsin kaavalla tehdystä pihinästä = helposti yleisöön uppoavaa, tylsää poprokkia yksipuolisilla kuoropoikavokaaleilla.

    Äänestä

  • pihinästä kirjoitti:

    ku aina hoet samaa. ooks uskiksii ja kuoros kiusattu wai ???

    must sellast saundii ei oo ees käytetty mut wois waik joskus käyttääkki ja sen wastapainona helwetinmoist rewityst. ois makeet jos ois kunnol kontrastii.

    Albumeilla on monta hyvää biisiä eikä niitä oo tehty millään kaavalla kuten yleensä vastaavat biisit ehkä tehdään koska kyse kuitenki on raskammasta musiikista. Lisäksi tekijöinä ja esittajinä on ollu aikamoinen joukko hyviä ja myös huippu muusikoita. On helppoa ja tosi mediaseksikästä heittää tollasia väitteitä. Mutta mä väitän jopa että osa biiseistä on liian vähän populaareja että monet niiden hyvyyttä edes kuulisivat.

    Äänestä

  • jotai fiksaatioo kirjoitti:

    ku aina hoet samaa. ooks uskiksii ja kuoros kiusattu wai ???

    must sellast saundii ei oo ees käytetty mut wois waik joskus käyttääkki ja sen wastapainona helwetinmoist rewityst. ois makeet jos ois kunnol kontrastii.

    mainitsin täällä kuoropojat :) Näköjään muut on tehneet samansuuntaisia vertailuja. Sellanen soundi Arilla on noissa biiseissä, myönsit sitä tai et - vedetään puhtaasti, korkealta ja kirkkaasti poikamaisella äänellä. Eikä siinä mitään pahaa ole, kunhan tulisi vaihteluakin välillä.
    Poikakuorot on musta kyllä ihania ja niin on Arikin useimmiten.

    Äänestä

  • selvennös kirjoitti:

    Albumeilla on monta hyvää biisiä eikä niitä oo tehty millään kaavalla kuten yleensä vastaavat biisit ehkä tehdään koska kyse kuitenki on raskammasta musiikista. Lisäksi tekijöinä ja esittajinä on ollu aikamoinen joukko hyviä ja myös huippu muusikoita. On helppoa ja tosi mediaseksikästä heittää tollasia väitteitä. Mutta mä väitän jopa että osa biiseistä on liian vähän populaareja että monet niiden hyvyyttä edes kuulisivat.

    kuulla niiden hyvyyden, mutta en oo onnistunut. oon nähnyt korkeintaan pilkahduksia. mediaseksikkyydestä en ole kiinnostunut.

    Äänestä

  • kerta kun mä kirjoitti:

    mainitsin täällä kuoropojat :) Näköjään muut on tehneet samansuuntaisia vertailuja. Sellanen soundi Arilla on noissa biiseissä, myönsit sitä tai et - vedetään puhtaasti, korkealta ja kirkkaasti poikamaisella äänellä. Eikä siinä mitään pahaa ole, kunhan tulisi vaihteluakin välillä.
    Poikakuorot on musta kyllä ihania ja niin on Arikin useimmiten.

    erilainen. must se korkeahko äänenkäyttö on eräänlaist alkuperäissaundii. ooks sattunu inkkarimusaa kuuntelemaan??? mul tulee wälittömäst joku joikutyylinen jodlaus mieleen. mustalaiswibra ei kans kauas heitä. alkuperäiskansaa nekin. poikakuorois en kyl nää mitään ihanaa ku en oo pappi enkä katolilainen :)))

    Äänestä

  • mun näkemys on ihan kirjoitti:

    typeriä (toi sun viimenen virke).

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    typeriä (toi sun viimenen virke).

    ettei ne ymmärrä huumorii. kauheit tosikkoi ;)))

    Äänestä

  • mun näkemys on ihan kirjoitti:

    erilainen. must se korkeahko äänenkäyttö on eräänlaist alkuperäissaundii. ooks sattunu inkkarimusaa kuuntelemaan??? mul tulee wälittömäst joku joikutyylinen jodlaus mieleen. mustalaiswibra ei kans kauas heitä. alkuperäiskansaa nekin. poikakuorois en kyl nää mitään ihanaa ku en oo pappi enkä katolilainen :)))

    papeista tai uskonnosta riippuvaisia. Esim. Wienin poikakuoro jota oon sattunu kuulemaan livenä toimii ihan itsenäisenä yrityksenä joka tekee bisnestä, ja kirkollisia affiliaatioita on sen verran kuin perinteet vaatii. Se että poikakuorot esittää hengellistä musiikkia muun ohella on vaan hyvä - kyllä musta esim. Mozartin Requiem tai Bachin passiot on helkkaristi parempaa musaa kuin mikään mitä Ari ikinä tulee vääntään, kaikki respekti silti Arille ;) Ja tämä ihan puhdasverisen agnostikon mielipide.

    Jännä muuten että nuo musiikin ulkopuoliset seikat, kuten oletettu uskonnollisuus, vaikuttaa sun musan kuunteluun. Eikös musaa pitäny kuunnella ihan sen itensä vuoksi muusta piittaamatta? ;)))

    Äänestä

  • tarvi olla kirjoitti:

    musankuunteluun??? wastaan ite ettei niin millään lailla. mä en oo uskonnollinen tyyppi miltään kannalt katottuna joten sen waikutus mun musankuunteluun on täys nolla. ikäwä tuhota teorias mut niin on;)))

    Äänestä

  • ja yrittänyt kirjoitti:

    kuulla niiden hyvyyden, mutta en oo onnistunut. oon nähnyt korkeintaan pilkahduksia. mediaseksikkyydestä en ole kiinnostunut.

    Mä en oo yrittäny yhtään ja silti erotan hyvän huonosta.

    Äänestä

  • tarvi olla kirjoitti:

    papeista tai uskonnosta riippuvaisia. Esim. Wienin poikakuoro jota oon sattunu kuulemaan livenä toimii ihan itsenäisenä yrityksenä joka tekee bisnestä, ja kirkollisia affiliaatioita on sen verran kuin perinteet vaatii. Se että poikakuorot esittää hengellistä musiikkia muun ohella on vaan hyvä - kyllä musta esim. Mozartin Requiem tai Bachin passiot on helkkaristi parempaa musaa kuin mikään mitä Ari ikinä tulee vääntään, kaikki respekti silti Arille ;) Ja tämä ihan puhdasverisen agnostikon mielipide.

    Jännä muuten että nuo musiikin ulkopuoliset seikat, kuten oletettu uskonnollisuus, vaikuttaa sun musan kuunteluun. Eikös musaa pitäny kuunnella ihan sen itensä vuoksi muusta piittaamatta? ;)))

    joskin helmiä sioille.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Arin äänenkäyttö on vielä kaukana huipusta, vaikka potentiaalia on paljonkin. Ja mä siis tykkään Arin äänestä ihan ketusti, eli pieni kriittisyys ei sulje mitään pois. Huipusta voidaan alkaa puhua aikaisintaan 5 vuoden kuluttua. Jos Ari pelaa kaikki kortit oikein ja jaksaa painaa hommia, sillä on helvetin hyvä tulevaisuus edessään.

    Tuo wasted years kesältä ´07 on aika huono, siitä kuultaa se äänen raakilemaisuus vielä. Ari laulaa suht ohuesti ja kurkunpäällä eikä saa ääneensä syvyyttä tai lauluun tulkintaa, mutta asennetta sentään piisaa... Onneks tossa biisissä ei juuri tarvita alarekisteriä, se oli tohon aikaan Arilla tosi voimaton ellei olematon. Nyt sentään vähän parempi.

    t. yksi muka-asiantuntija

    kesällä oli huippu:)Yleisö jossa oli paljon musa-alan ammattilaisia oli haltioissaan ja tää on tosi.
    Turha sun on jankuttaa tota "ääni kehittyy vielä" mantraa. Totta munassa se kehittyy vielä. Ja vielä typerämpää on myöskään toistella "jos se vaan tekee kovasti töitä seuraavat sata vuotta"- mantraa. Toi on tota luterilaista kärsimysten kautta voittoon paskaa. Sulla on holhoava asenne aikuiseen ihmiseen. Eiköhän Ari tee minkä parhaaks näkee.

    Jutun ydin on siinä että jo pari vuotta sitten puhumattakaan tästä päivästä Arilla on ja on ollut paljon kuulijoita jotka nauttii sen äänestä ja laulusta, ja vaikka se ei olis teknisesti täydellistä niin se silti on ollut monesti huippua ja sitäkin enemmän.

    t. paikan päällä ollut

    Äänestä

  • tarvi olla kirjoitti:

    papeista tai uskonnosta riippuvaisia. Esim. Wienin poikakuoro jota oon sattunu kuulemaan livenä toimii ihan itsenäisenä yrityksenä joka tekee bisnestä, ja kirkollisia affiliaatioita on sen verran kuin perinteet vaatii. Se että poikakuorot esittää hengellistä musiikkia muun ohella on vaan hyvä - kyllä musta esim. Mozartin Requiem tai Bachin passiot on helkkaristi parempaa musaa kuin mikään mitä Ari ikinä tulee vääntään, kaikki respekti silti Arille ;) Ja tämä ihan puhdasverisen agnostikon mielipide.

    Jännä muuten että nuo musiikin ulkopuoliset seikat, kuten oletettu uskonnollisuus, vaikuttaa sun musan kuunteluun. Eikös musaa pitäny kuunnella ihan sen itensä vuoksi muusta piittaamatta? ;)))

    periaatteessa mutta ei fiksu. Kukaan fiksu ai lähde ennustaa tulevaisuutta kuin jumala. Arin tulevista esityksistä ei voi kukaan tietää mitään. Vähän on tainnu "Mozartilla" kihahtaa hattuun.

    Äänestä

Ulkomaanrundilla Ari taitaa jäädä Benin varjoon, on se Ben vaan niin helvetin komee ja karismaattinen jätkä. Ari vaikka poikamaisen söde onkin on alkanu tuntua kovin laimealta Beniin ja siihen toiseen kitaristiin verrattuna. Kyllä sen tietää kenen edessä naisfanit tulee keikoilla pyörtyileen... ja jotkut miehetkin, Amoralin forkallakin pari kirjoittajaa jo tunnusti halunsa kääntyä takapihan pojiksi Benin takia. On se niin nam.

Älkääkä nyt moittiko mua ulkomusiikillisiin seikkoihin keskittymisestä. Harjoittelin vaan kirjoittamaan keikkaraporttia.

Äänestä
  • tai sen mielestä ainakin on parempi että naiset pyörtyy eikä miehet;))Ari on siis naisten mieleen ainakin ulkoisen olemuksensa takia. Mutta ihan hyvä että on jokaiselle jotakin.

    Äänestä

  • kuitenkin bändin ainoa virallinen idoli, joten kyllä sillä ainakin kotimaisia faneja tulee olemaan; ne nuorimmat ja vanhimmat tytöt.

    Äänestä

  • Arin kannalta kirjoitti:

    tai sen mielestä ainakin on parempi että naiset pyörtyy eikä miehet;))Ari on siis naisten mieleen ainakin ulkoisen olemuksensa takia. Mutta ihan hyvä että on jokaiselle jotakin.

    naisten mieleen, ja ari on tyttöjen ja marttojen mieleen ;)

    Äänestä

  • Ben kaataa miehet ja Ari naiset?? Mahtavaa, jokaiselle jotain =)

    Äänestä

  • ari on kirjoitti:

    kuitenkin bändin ainoa virallinen idoli, joten kyllä sillä ainakin kotimaisia faneja tulee olemaan; ne nuorimmat ja vanhimmat tytöt.

    nyt nostaa päätään=DD? Eiköhän noille kaikille riitä faneja ja sellasiakin jotka fanittaa koko porukkaa.

    Äänestä

  • ben on kirjoitti:

    naisten mieleen, ja ari on tyttöjen ja marttojen mieleen ;)

    ja martat ja tytöt..? määrittele tarkemmin kun vaikutat asiantuntevalta;)

    Äänestä

  • keikoilla.. kirjoitti:

    Ben kaataa miehet ja Ari naiset?? Mahtavaa, jokaiselle jotain =)

    vaikuttaa..;))

    Äänestä

  • naiset on? kirjoitti:

    ja martat ja tytöt..? määrittele tarkemmin kun vaikutat asiantuntevalta;)

    olentoja jotka ihkuttaa kaikkia söpöjä nuoria kundeja joilla on kajaalia. Martat on 40 ikävuoden paremmalla puolella ja ne hehkuttaa söpöjä nuoria kundeja joilla on kajaalia, syistä joita en halua arvailla. Naisten ryhmä taas asettuu noiden vuosikertojen väliin, ja ne tykkää omien kokemusteni mukaan katella komeita ellei peräti kauniita miehiä, jotka eivät kuitenkaan näytä pikkupojilta.

    ja yli nelikymppiset marttoja. lopuista osa on naisia, osa henkisesti tyttöjä ja marttoja :)

    Äänestä

  • keikoilla.. kirjoitti:

    Ben kaataa miehet ja Ari naiset?? Mahtavaa, jokaiselle jotain =)

    jotkut siihen taipuvaiset miehet, Ari kaataa totuttuun tapaansa martat ja pikkutytöt.

    Äänestä

  • 11-17 vee kirjoitti:

    ne miespuoliset varmaan luokitellaa, pikkupojat, vähän vanhemmat pikkupojat, pojat, ukot ja vanhat äijät.

    miehet ja naiset, ja ari tytöt ja martat. mahtavaa bisnesälyä beniltä eli kyllä kannatti täydentää amoralia arilla :)

    Äänestä

  • naiset ja kirjoitti:

    olen kuvitellut, että ne ainoat kaatajat esiintyvät tuolla uskonnollisissa hurmosliikkeissä...

    Äänestä

  • periaatteella kirjoitti:

    ne miespuoliset varmaan luokitellaa, pikkupojat, vähän vanhemmat pikkupojat, pojat, ukot ja vanhat äijät.

    söpöt pojat (Arit) ja sitten se sohvalla kaljaa kittaava niljake jonka kanssa tuli joskus mentyä naimisiin.

    Äänestä

  • ben kaataa kirjoitti:

    miehet ja naiset, ja ari tytöt ja martat. mahtavaa bisnesälyä beniltä eli kyllä kannatti täydentää amoralia arilla :)

    jokaiselle fanille jotakin! Rahaa tulee ovista ja ikkunoista!

    Onko kukaan muuten samaa mieltä mun kanssa että se Amoralin rumpali vois näyttää hyvältä dragissä?

    Äänestä

  • tällä tavalla: kirjoitti:

    söpöt pojat (Arit) ja sitten se sohvalla kaljaa kittaava niljake jonka kanssa tuli joskus mentyä naimisiin.

    mustavalkoinen.

    Äänestä

  • 11-17 vee kirjoitti:

    olentoja jotka ihkuttaa kaikkia söpöjä nuoria kundeja joilla on kajaalia. Martat on 40 ikävuoden paremmalla puolella ja ne hehkuttaa söpöjä nuoria kundeja joilla on kajaalia, syistä joita en halua arvailla. Naisten ryhmä taas asettuu noiden vuosikertojen väliin, ja ne tykkää omien kokemusteni mukaan katella komeita ellei peräti kauniita miehiä, jotka eivät kuitenkaan näytä pikkupojilta.

    15-35 90%.
    t. tietoa on

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    jokaiselle fanille jotakin! Rahaa tulee ovista ja ikkunoista!

    Onko kukaan muuten samaa mieltä mun kanssa että se Amoralin rumpali vois näyttää hyvältä dragissä?

    apulannan sipekin harrasta drag racingia :)

    Äänestä

  • sijoittuu kirjoitti:

    15-35 90%.
    t. tietoa on

    suolessa on tietoa, sillä tunnettuahan on, että vain omilla mielipiteillä on merkitystä ja ne ovat ainoita olemassaolevia faktoja:)

    Äänestä

  • meillä täällä kirjoitti:

    suolessa on tietoa, sillä tunnettuahan on, että vain omilla mielipiteillä on merkitystä ja ne ovat ainoita olemassaolevia faktoja:)

    keikoilla käynteihin, takana n 30. Eli tollasta porukkaa näkyy keikoilla. Forkalla suunnilleen sama juttu.

    Äänestä

  • eikös toi kirjoitti:

    apulannan sipekin harrasta drag racingia :)

    meikata niin nätisti ku toi juhana :(

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    jokaiselle fanille jotakin! Rahaa tulee ovista ja ikkunoista!

    Onko kukaan muuten samaa mieltä mun kanssa että se Amoralin rumpali vois näyttää hyvältä dragissä?

    kaunis ja komea. namskis.

    Äänestä

  • eikös toi kirjoitti:

    apulannan sipekin harrasta drag racingia :)

    Formula 3 -luokassa SM-hopeaa vuonna 2004.

    Äänestä

  • on erittäin kirjoitti:

    mustavalkoinen.

    minulle mitä tuo martta oikein tarkoittaa ?

    Äänestä

  • sijoittuu kirjoitti:

    15-35 90%.
    t. tietoa on

    kyllä miehiä on enemmän jotka diggaa arista tiedän sen siitä vaan ei puhuta .

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    minulle mitä tuo martta oikein tarkoittaa ?

    keikalle, tai vaikka sen forkalle, siellä ne martat tän palstan oma provomartta majailevat;D

    Äänestä

  • ovat tyttöjä kirjoitti:

    ja yli nelikymppiset marttoja. lopuista osa on naisia, osa henkisesti tyttöjä ja marttoja :)

    on tyttöjä. Ihan vaan tiedoks sulle että täysikäseks tullaan Suomessa nykyään sen ikäsenä, ainaki naiset, miehistä en mee takuuseen. Naisia ollaan sit lopun ikää, mä ainakin ellen nyt ala vaihtaa sukupuolta kesken kaiken. Tää oli sit faktatietoa=D Martoista ei oo mua tietoo ku että niitä oli joskus vuonna nakkijamuusi. Ton termin on kait keksiny tänne joku senaikanen tyypi, sillä se ei ihan aukene näin äkkiseltään ainakaan mulle.

    Äänestä

  • meurmannin kirjoitti:

    keikalle, tai vaikka sen forkalle, siellä ne martat tän palstan oma provomartta majailevat;D

    tyhjää lätinää taas.

    Äänestä

  • piilo rakkautta kirjoitti:

    kyllä miehiä on enemmän jotka diggaa arista tiedän sen siitä vaan ei puhuta .

    se on sellasta äijien piilorakkautta tosiaan. salaa kuunnellaan peiton alla Aria ja nähdään siitä kauniita uniakin...

    Äänestä

  • 18 v kirjoitti:

    on tyttöjä. Ihan vaan tiedoks sulle että täysikäseks tullaan Suomessa nykyään sen ikäsenä, ainaki naiset, miehistä en mee takuuseen. Naisia ollaan sit lopun ikää, mä ainakin ellen nyt ala vaihtaa sukupuolta kesken kaiken. Tää oli sit faktatietoa=D Martoista ei oo mua tietoo ku että niitä oli joskus vuonna nakkijamuusi. Ton termin on kait keksiny tänne joku senaikanen tyypi, sillä se ei ihan aukene näin äkkiseltään ainakaan mulle.

    18 w täytetyään mut se on kyl niiden oma ongelma ;))) lainopillinen raja on ainaki tos 18 w tietämil jos muuten on kaikki muttelit rasias.

    tota martan jauhamist en kyl tajuu mut jauhakoot ketkä haluu. eiks se oo joku nimi. ite en tunne yhtään marttaa mut en oo warma haluisinko ees tuntee ;)))

    Äänestä

  • täysikäseks maagiset kirjoitti:

    18 w täytetyään mut se on kyl niiden oma ongelma ;))) lainopillinen raja on ainaki tos 18 w tietämil jos muuten on kaikki muttelit rasias.

    tota martan jauhamist en kyl tajuu mut jauhakoot ketkä haluu. eiks se oo joku nimi. ite en tunne yhtään marttaa mut en oo warma haluisinko ees tuntee ;)))

    ja jos martta on jotain negatiivista, mitä epäilen, niin tuskin niit tarvii tunteakaan:)

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    tyhjää lätinää taas.

    joutilasta aikaa, kun viettävät hiihtolomaa lastenlastensa kanssa;D

    Äänestä

  • on vissiin kirjoitti:

    joutilasta aikaa, kun viettävät hiihtolomaa lastenlastensa kanssa;D

    sulla. Mee keikoille niin huomaat kartun todellisuuden itses suhteen.

    Äänestä

  • Ari on maailmanluokan laulaja!

    Äänestä

  • Ben sanoi kirjoitti:

    Ari on maailmanluokan laulaja!

    moni muukin jo parin vuoden ajan joten toi ei oo mikään uutinen.

    Äänestä

  • Ben sanoi kirjoitti:

    Ari on maailmanluokan laulaja!

    sanoo bändinsä laulajasta, ja nyt ari-fanoset tykkää sit myös penasta:)

    Äänestä

  • Komea ja hyvä kitaristi ja koko Bändi on mahtava!Mutta Ari on solisti, jonka ääni lumoaa!!

    Äänestä

  • se niin kirjoitti:

    sanoo bändinsä laulajasta, ja nyt ari-fanoset tykkää sit myös penasta:)

    Ja niin on koko IHANA AMORAL!! Kyllä löytyy silmäniloa tästä bändistä, myös hyvän musiikin myötä!!

    Äänestä

  • kyllä Ben on kirjoitti:

    Komea ja hyvä kitaristi ja koko Bändi on mahtava!Mutta Ari on solisti, jonka ääni lumoaa!!

    karismaa kuin Arilla.

    Äänestä

  • oo samaa kirjoitti:

    karismaa kuin Arilla.

    ole,sehän on selvä! Mut mä olen alkannu diggaa noist Amoralin kundeista,ne on södejä! Ja viel soittaa niin hemmetin hyvin!

    Äänestä

  • tietenkään kirjoitti:

    ole,sehän on selvä! Mut mä olen alkannu diggaa noist Amoralin kundeista,ne on södejä! Ja viel soittaa niin hemmetin hyvin!

    Ne jätkät on siis niin vitsin siistei ja södei ja kyllä ne vissiin rämpyttää sitä kitaraakin ihan ookoosti. Mut ei mikään meidän saunajakkara-Aria karismassa voita, vapise Freddie Mercury! Ari vetää niin raivolla ja antaumuksella että pikkutytöt ja täditkin taintuu! se on loistavan karismaattinen varsinki silloin ku ei juo vettä ja seisoo yleisöön päin!

    Äänestä

  • tosi ihanaa kirjoitti:

    hyviä muusikoita ja Ari upea-ääninen laulaja,joka antaa tilaa myös muille Bädin jäsenille esiintyessään! Janohan siinä välillä tulee hikoilessa, hyvät et juo vettä, ei häiritse yhtään! HYVÄ AMORAL!

    Äänestä

  • 18 v kirjoitti:

    on tyttöjä. Ihan vaan tiedoks sulle että täysikäseks tullaan Suomessa nykyään sen ikäsenä, ainaki naiset, miehistä en mee takuuseen. Naisia ollaan sit lopun ikää, mä ainakin ellen nyt ala vaihtaa sukupuolta kesken kaiken. Tää oli sit faktatietoa=D Martoista ei oo mua tietoo ku että niitä oli joskus vuonna nakkijamuusi. Ton termin on kait keksiny tänne joku senaikanen tyypi, sillä se ei ihan aukene näin äkkiseltään ainakaan mulle.

    ei se sulle aukeakaan, kun olet tosikko. :P

    Äänestä

  • naiset ja kirjoitti:

    jotkut siihen taipuvaiset miehet, Ari kaataa totuttuun tapaansa martat ja pikkutytöt.

    Päänahkoja roikkumassa kettingeistä? Tai muita tupsuja?

    Äänestä

  • kaadoista? kirjoitti:

    Päänahkoja roikkumassa kettingeistä? Tai muita tupsuja?

    kaatanut yhden valioyksilön :)

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    kaatanut yhden valioyksilön :)

    kerro niin tiedän kenelle olla kateellinen.

    Äänestä

  • eksää kirjoitti:

    nyt ton vertaa oo perillä valtakunnan ykkösuutisaiheista :)

    http://www.dexviihde.fi/artistit.aspx?id=176

    Jos tuo "metalli-mama" on hääriny musiikkimaailmassa jo 20 vuotta, eikö se oo tarpeeksi vanha olemaan Benin äiti?
    Tuossa kuvassa näytti kyllä aika hyvin säilyneeltä mutta ehkä se on photoshoppia.

    Äänestä

  • asdassfds kirjoitti:

    v. 1975. Nuorena on siis aloittanut "musamaailmassa hyörimisen" :D

    http://web.me.com/heta.hyttinen/Sivusto/Faktat.html

    Äänestä

  • asdassfds kirjoitti:

    Jos tuo "metalli-mama" on hääriny musiikkimaailmassa jo 20 vuotta, eikö se oo tarpeeksi vanha olemaan Benin äiti?
    Tuossa kuvassa näytti kyllä aika hyvin säilyneeltä mutta ehkä se on photoshoppia.

    Marttoja ei lasketa. Arillahan näitä julkkispäänahkoja taitaa olla paljon enemmän.

    Äänestä

  • ei lasketa kirjoitti:

    Marttoja ei lasketa. Arillahan näitä julkkispäänahkoja taitaa olla paljon enemmän.

    Ida Jokikunnas on kaadettu, mutta onko se mikään saavutus. Toivottavasti Iso-Iita ei rusenna hentoista Aria alleen.
    Heta on martta ja näin ollen epäilemättä pyörii tällä sivustolla.

    Äänestä

  • No ainaki kirjoitti:

    photoshop koko tyyppi. Koska et näemmä elä reaalimaailmassa nii et ole nähnyt myöskään idaa livenä. Pikkuinen on ja hento eli ei vaaraa arin puolesta.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    hyviä muusikoita ja Ari upea-ääninen laulaja,joka antaa tilaa myös muille Bädin jäsenille esiintyessään! Janohan siinä välillä tulee hikoilessa, hyvät et juo vettä, ei häiritse yhtään! HYVÄ AMORAL!

    Mä ihmettelenkin sitä miksi niin monet luulee että täällä pyörii vaan yks ja sama vakiprovo. Sen sijaan on selvää että sä oot se yks ja sama tiukkapipoinen ilmoittelija-martta ;)

    Tällä palstalla on pelkästään hyvä laittaa välillä pökköä pesään, muuten tuo äärifanien hyminä kasvaisi lamaannuttaviin mittoihin. Huh.

    Äänestä

  • palautetta kirjoitti:

    tunnetusti provoille antosia paikka koska täällä ylipäänsä on elämää. Ja missä ne paljon mainostamasi hymistelyt on?? Yhtään ei näy.

    Täällä on vakioporukkaa jotka yrittää myös keskustella. Sen ei oo ikinä tarvinnu olla vakavaa, päinvastoin mutta muiden päälle käyminen ja väärät ilmoitukset( kuten kuolin-ilmoitus) ei myöskään oo vitsikästä. Vakkareilta ne valitukset ylläpidolle lähtee. Sinällään samantekevää mutta ihan tiedoksi vaikka tuskin provoa kiinnostaa.

    Äänestä

  • tää on kirjoitti:

    aiemmin. 'Juu ei ben aria missään nimessä karismassa voita mutta oon mä alkanu tykätä amoralinkin kundeista ku ne on niin södejä ja soittaaki niin hyvin!'
    Musta tuo on tylsää hymistelyä.

    Äänestä

  • eksää kirjoitti:

    nyt ton vertaa oo perillä valtakunnan ykkösuutisaiheista :)

    http://www.dexviihde.fi/artistit.aspx?id=176

    ettei yksityisten ihmisten henkilötietoja linkitetä tänne,
    eikä henkilökohtaisista asioista keskustella?

    Äänestä

  • tossa pari viestiä kirjoitti:

    aiemmin. 'Juu ei ben aria missään nimessä karismassa voita mutta oon mä alkanu tykätä amoralinkin kundeista ku ne on niin södejä ja soittaaki niin hyvin!'
    Musta tuo on tylsää hymistelyä.

    kyhäelmää. Opit tunnistaa jos oot täällä kauemmin. Noitakin on aika vähän ja ne on lisäks itsessään harmittomia.

    Äänestä

  • so..ttu kirjoitti:

    ettei yksityisten ihmisten henkilötietoja linkitetä tänne,
    eikä henkilökohtaisista asioista keskustella?

    julkkis ja kyse ei oo sopmuksesta vaan s24 säännöistä. Tosin julkkisten yksityisasiat, kun ne ei oo julkisia ei kuulu myöskään tänne.

    eiku ei sittenkään...emmä ole kyllä sopinut mitään tollasta.

    Äänestä

  • on eri kuin kirjoitti:

    julkkis ja kyse ei oo sopmuksesta vaan s24 säännöistä. Tosin julkkisten yksityisasiat, kun ne ei oo julkisia ei kuulu myöskään tänne.

    "esitetä yksityishenkilön henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta".
    Vai eikö nimi ole henkilötieto?

    Äänestä

  • No ainaki kirjoitti:

    Ida Jokikunnas on kaadettu, mutta onko se mikään saavutus. Toivottavasti Iso-Iita ei rusenna hentoista Aria alleen.
    Heta on martta ja näin ollen epäilemättä pyörii tällä sivustolla.

    mitään todisteita? Tosin kyllähän miestä pidetään "syyllisenä",
    jos mahdollisuus "kaatoon" on ollut olemassa...;)

    Äänestä

  • so..ttu kirjoitti:

    ettei yksityisten ihmisten henkilötietoja linkitetä tänne,
    eikä henkilökohtaisista asioista keskustella?

    ai te olette oikein sopineet olkaa sitten tarkkoina ettei lipsahda .

    Äänestä

Olishan se nyt kurjaa, jos Arilla olis faneja ulkomaillakin, eikös niin? Mitä noilta forumeilta saa lukea niin siellä näyttää olevan ulkomaisia paljonkin. Mutta siitähän ei saa puhua, eihän?

Äänestä
  • jos meidän yksityinen bilebändimme karkaisi ulkomaille keikkailemaan!!

    Äänestä

sanoa, eipä ole tännekkään paljo nykyään kerennyt kirjoittamaan. Etkö asiallisempaan keskusteluun pysty?

Äänestä

Koko päivän olette täällä heittäneet läppää Amoralin jätkistä ja ootte kyllä oikeassa, ne on niiiin syötäviä ihan kaikki, ihan jokainen omalla tavallaan. Sen takia ja tietysti sen mehukkaan musiikin lisäksi odottelen toukokuun keikkoja. Kyllä ne voisi muutaman keikan vetää tällä samalla sapluunalla kuin Dantesissa ennen varsinaisen keikkaputken alkamistakin.

Äänestä
  • tulee keikkoja pian,kyl se niin mahtavaa oli viimeksi!

    Äänestä

  • juttua Arin laulusta ja äänestä sekä musasta kerrankin. Joku on näemmä yrittäny herätellä jotain mielenkiintoa Amoralin jätkiin mutta aika laimeelta vaikuttaa vielä. Mutta kuhan katotaan;)

    Äänestä

  • tainnut olla kirjoitti:

    juttua Arin laulusta ja äänestä sekä musasta kerrankin. Joku on näemmä yrittäny herätellä jotain mielenkiintoa Amoralin jätkiin mutta aika laimeelta vaikuttaa vielä. Mutta kuhan katotaan;)

    Vielä täällä on tervettä vääntöä riffeistä ja soundeista, mutta kun kevät koittaa hitlerille, alkaa tukka-peppu-reisi-nahkahousu-hauis-ihkutus voimistua lyylien keskuudessa foorumeilla. Jätkien esineellistäminen ja musan jääminen toisarvoiseksi tulee olemaan taas suolaa suoraan haavoihin Nikon perään itkeville vanhoille faneille.

    Mut eipä silti, amoralin kundit tarjoaa kieltämättä kuolattavaa myös niille, joille Arin hengen-voitto-aineesta-kroppa ei kolahda.

    Äänestä

  • tulee Amoralillekin kirjoitti:

    teineile sukupuoleen katsomatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ettei Arilla kirjoitti:

ole ulkomaisia faneja. Ehkä paska musa ja keskinkertainen lauluääni ilman TV:stä tuttua naamaa koiranpentujen halauksineen ei riitä maailmalla. Amoralin rivijäsenenä Arikin voi kyllä saada ulkomaisia faneja, sillä onhan Ben aika cool :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu