Neljä vuotta ilman
Timo Hännikäinen kirjoitti kärjistetyn pamfletin seksistä ja varsinkin sen puutteesta
"Ei kuulla jos kuiskaat. Pitää huutaa", Timo Hännikäinen sanoo kirjoittamastaan pamfletista.
Miltä tuntuu olla neljä vuotta ilman seksiä?
Sen kertoo runoilija ja kirjailija Timo Hännikäinen, 30, tuoreessa kirjassaan Ilman. Se kuvaa seksuaalisesti syrjäytyneitä ihmisiä.
Kirjassa Hännikäinen kuvailee, miten vastentahtoinen selibaatti kiristää pinnaa, katkeroittaa, masentaa, synnyttää vihamielisiä ajatuksia, aiheuttaa unettomuutta ja panee juomaan.
Ja lista jatkuu pitkänä: Ryhti kääntyy kumaraan. Naisen ja läheisyyden puute painaa rinnassa.
Mieleen hiipii raaka ja paljas naisviha. Jokainen nainen alkaa tuntua "pikkusieluiselta, kierolta ja älyllisesti alamittaiselta".
Käytös ja puheet muuttuvat groteskeiksi naisten seurassa. Rasistiset vitsit karkottavat loputkin naiset.
Hännikäinen kirjoitti seksuaalipoliittisen pamflettinsa neljän vuoden pakkoselibaatin jälkeen.
Kun hän alkoi puhua aiheesta, hän huomasi pian, ettei olekaan yksin.
"Tätä on liikkeellä", hän sanoo.
Siitä huolimatta seksin puute on Hännikäisen mukaan edelleen tabu – "viimeisiä tabuja, joita kulttuuriliberaalissa yhteiskunnassa vielä on".
Kirjassa Hännikäinen kertoo suorasukaisesti omista suhdeviritelmistään, seksikokemuksistaan ja niiden puutteesta.
Mutta oli hänellä aiheesta muutakin sanottavaa kuin oma kokemuksensa.
"En hae julkisuutta, enkä tehnyt tunnustuskirjaa. Minulla ei ole tunnustettavaa."
Hännikäinen maalaa nykyajan parisuhdemarkkinoista raa'an kuvan.
1960-luvulla alkanut seksuaalinen vapautuminen ei johtanut siihen, että jokaisella olisi mahdollisuudet nauttia seksistä ja seksuaalisuudestaan. Sen sijaan monet syyt johtivat ankaraan kilpailuun seksikumppaneista.
"Nyt ollaan seksuaalisesti liberaaleja ja vapautuneita. Se ei tarkoita, että kaikki ihmiset harrastavat seksiä. Kulissien takana on puutteesta kärsiviä ihmisiä, yksinäisyyttä ja kärsimystä."
Seksikilpailun kuningattaria ovat Hännikäisen mielestä nuoret naiset.
"Heillä on varaa valita. Se tekee heidät joskus inhottaviksi olennoiksi. He voivat olla vaativia ja julmia."
Supliikkien pelimiesten rinnalla rillipäinen, hintelä tyyppi, joka ei metsästä eikä harrasta miehisiä kamppailulajeja, on kevyttä kamaa, Hännikäinen on huomannut.
Seksikilpailun luusereita ovat sellaiset yksilöt, jotka ovat "psykologisesti kyvyttömiä toimimaan ympäristössä, joka vaatii aggressiivisuutta ja itsensä markkinointia".
Puutetta ei kuitenkaan saa näyttää, vaikka kuinka on tarpeessa.
"Se on viimeinen virhe. Sen jälkeen olet tuhon oma."
Perheinstituutio, rakastajattaret ja bordellit pitivät Hännikäisen mukaan aiemmin huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla.
"Nyt osa nauttii yltäkylläisyydestä, osa elää elämänsä ilman seksiä. Loput kamppailevat välimaastossa."
Kirja on hyvin provokatiivinen. Siitä on löydetty huumoriakin, mutta Hännikäinen sanoo, ettei ole kirjoittanut pilke silmäkulmassa
Hän ehdottaa, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.
Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa. Tai sitten pariutuminen rajataan varta vasten järjestettyihin yökerhoihin ja sinkkutapaamisiin".
Hännikäinen sanoo tehneensä kirjan kärjistäen ja liioitellen.
"Sellaisena se pitää lukeakin. Ei kuulla, jos kuiskaat. Pitää huutaa."
Kirjan ilmestymisen jälkeen hänestä on leivottu seksittömien äänitorvea. "Ei minua haittaa antaa lausuntoja. Tosin on pidettävä varansa, mitä menee sanomaan", hän pohtii.
"Naureskelua tai pilkkaa en ole kohdannut. Ihmiset ovat tulleet puhumaan kunnioittaen ja positiivisesti."
Timo Hännikäinen kirjoitti kärjistetyn pamfletin seksistä ja varsinkin sen puutteesta
"Ei kuulla jos kuiskaat. Pitää huutaa", Timo Hännikäinen sanoo kirjoittamastaan pamfletista.
Miltä tuntuu olla neljä vuotta ilman seksiä?
Sen kertoo runoilija ja kirjailija Timo Hännikäinen, 30, tuoreessa kirjassaan Ilman. Se kuvaa seksuaalisesti syrjäytyneitä ihmisiä.
Kirjassa Hännikäinen kuvailee, miten vastentahtoinen selibaatti kiristää pinnaa, katkeroittaa, masentaa, synnyttää vihamielisiä ajatuksia, aiheuttaa unettomuutta ja panee juomaan.
Ja lista jatkuu pitkänä: Ryhti kääntyy kumaraan. Naisen ja läheisyyden puute painaa rinnassa.
Mieleen hiipii raaka ja paljas naisviha. Jokainen nainen alkaa tuntua "pikkusieluiselta, kierolta ja älyllisesti alamittaiselta".
Käytös ja puheet muuttuvat groteskeiksi naisten seurassa. Rasistiset vitsit karkottavat loputkin naiset.
Hännikäinen kirjoitti seksuaalipoliittisen pamflettinsa neljän vuoden pakkoselibaatin jälkeen.
Kun hän alkoi puhua aiheesta, hän huomasi pian, ettei olekaan yksin.
"Tätä on liikkeellä", hän sanoo.
Siitä huolimatta seksin puute on Hännikäisen mukaan edelleen tabu – "viimeisiä tabuja, joita kulttuuriliberaalissa yhteiskunnassa vielä on".
Kirjassa Hännikäinen kertoo suorasukaisesti omista suhdeviritelmistään, seksikokemuksistaan ja niiden puutteesta.
Mutta oli hänellä aiheesta muutakin sanottavaa kuin oma kokemuksensa.
"En hae julkisuutta, enkä tehnyt tunnustuskirjaa. Minulla ei ole tunnustettavaa."
Hännikäinen maalaa nykyajan parisuhdemarkkinoista raa'an kuvan.
1960-luvulla alkanut seksuaalinen vapautuminen ei johtanut siihen, että jokaisella olisi mahdollisuudet nauttia seksistä ja seksuaalisuudestaan. Sen sijaan monet syyt johtivat ankaraan kilpailuun seksikumppaneista.
"Nyt ollaan seksuaalisesti liberaaleja ja vapautuneita. Se ei tarkoita, että kaikki ihmiset harrastavat seksiä. Kulissien takana on puutteesta kärsiviä ihmisiä, yksinäisyyttä ja kärsimystä."
Seksikilpailun kuningattaria ovat Hännikäisen mielestä nuoret naiset.
"Heillä on varaa valita. Se tekee heidät joskus inhottaviksi olennoiksi. He voivat olla vaativia ja julmia."
Supliikkien pelimiesten rinnalla rillipäinen, hintelä tyyppi, joka ei metsästä eikä harrasta miehisiä kamppailulajeja, on kevyttä kamaa, Hännikäinen on huomannut.
Seksikilpailun luusereita ovat sellaiset yksilöt, jotka ovat "psykologisesti kyvyttömiä toimimaan ympäristössä, joka vaatii aggressiivisuutta ja itsensä markkinointia".
Puutetta ei kuitenkaan saa näyttää, vaikka kuinka on tarpeessa.
"Se on viimeinen virhe. Sen jälkeen olet tuhon oma."
Perheinstituutio, rakastajattaret ja bordellit pitivät Hännikäisen mukaan aiemmin huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla.
"Nyt osa nauttii yltäkylläisyydestä, osa elää elämänsä ilman seksiä. Loput kamppailevat välimaastossa."
Kirja on hyvin provokatiivinen. Siitä on löydetty huumoriakin, mutta Hännikäinen sanoo, ettei ole kirjoittanut pilke silmäkulmassa
Hän ehdottaa, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.
Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa. Tai sitten pariutuminen rajataan varta vasten järjestettyihin yökerhoihin ja sinkkutapaamisiin".
Hännikäinen sanoo tehneensä kirjan kärjistäen ja liioitellen.
"Sellaisena se pitää lukeakin. Ei kuulla, jos kuiskaat. Pitää huutaa."
Kirjan ilmestymisen jälkeen hänestä on leivottu seksittömien äänitorvea. "Ei minua haittaa antaa lausuntoja. Tosin on pidettävä varansa, mitä menee sanomaan", hän pohtii.
"Naureskelua tai pilkkaa en ole kohdannut. Ihmiset ovat tulleet puhumaan kunnioittaen ja positiivisesti."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.