Uusin

tutkimus vahvistaa käsitystäni isänmaallisesta ja oikeudenmukaisesta puolueestamme. Kannattajakuntamme on suurimmaltaosin keski-ikäistä aktiiviväestöä. Kuten olen sanonut: ammateissa olevia työntekijöitä, virkamiehiä, toimihenkilöitä ja yrittäjiä.
Noin se tuo asialinja saa yhä enenevässä määrin jalansijaa suomalaisten sydämissä!
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ovatko ne Halla-Ahon kirjoitukset, joita et ole koskaan kyseenalaistanut, sitä tarkoittamaasi asialinjaa??? Päinvastoin, olet puolustellut vimmatusti Halla-Ahoa.

Äänestä

Kannatuspohja kertoo selvästi sen miten viimeiset parikymmentä vuotta jatkunut kansan enemmistön tahdon vastainen politiikka vaikuttaa pitkässä juoksussa. Varsinkin Lipposen ykköshallituksesta alkanut uusliberalistinen suunta tuomitaan.

Tänäänkin julkaistiin tutkimus, jossa kansalaiset ovat valmiita maksamaan mieluummin veroja sitä tarvitsevien ihmisten huolenpidosta kuin jättämään heidät jonkun epämääräisen talkooväen autettavaksi. Kataislinja sai näin tuomion.

Yliopistisivistystä näyttää olevan viidellä prosentilla Perussuomalaisten kannattajista, joten rahan ja yhteiskunnan antaman koulutuksen mahdollistama asema ei jäädytä sydäntä kaikilta. Hyvä niin.

Äänestä
  • 57% vastaajista on hallituksen lamantorjunta talkoisiin tyytyväisiä, tai erittäin tyytyväisiä. Osa vastaajista ei ole sisäistänyt eli ymmärtänyt hallituksen politiikan suuntaa, mutta se johtuu lähinnä siitä että ylipäätään ei ymmärretä politiikan tekoa tai sen vaikutuksia arkipäivään.
    7% ei käsittänyt yhtään mitään, ja loput 36% ymmärsi vähän tai ei ollenkaan.

    Toisin sanoen ihmiset itse eivät ymmärrä omaa arkeaan, vaan elävät laput silimillä hektisesti ajattelematta asioiden toteuttamisia, tai niiden vaikutuksia tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • kyselyn mukaan kirjoitti:

    57% vastaajista on hallituksen lamantorjunta talkoisiin tyytyväisiä, tai erittäin tyytyväisiä. Osa vastaajista ei ole sisäistänyt eli ymmärtänyt hallituksen politiikan suuntaa, mutta se johtuu lähinnä siitä että ylipäätään ei ymmärretä politiikan tekoa tai sen vaikutuksia arkipäivään.
    7% ei käsittänyt yhtään mitään, ja loput 36% ymmärsi vähän tai ei ollenkaan.

    Toisin sanoen ihmiset itse eivät ymmärrä omaa arkeaan, vaan elävät laput silimillä hektisesti ajattelematta asioiden toteuttamisia, tai niiden vaikutuksia tulevaisuudessa.

    Juuri hiljattain oli uutinen jossa kerrottiin että suuri osa kansanedustajistakaan ei tarkalleen tiedä mitä talousasioissa mm. lamantorjunnassa, tehtyjen päätösten talousterminologia pitää sisällään. Mitenpä sen kaiken faktatiedon ulkopuoliset uutisten katsojat ja lehtien lukijat tietäisivät paremmin? On helppoa olla tyytyväinen kun perustellaan että päätökset ovat hyviä, se riittää.

    Oman henkilökohtaisen arkensa ihmiset kyllä tietävät taloutensa ja puuttuvien tai saatavissa olevien palveluiden kautta. Sitä minkälaista poliittista päätöksentekoprosessia asioiden muuttaminen vaatii ei varmaankaan moni rivikansalainen osaa arvioida. Eikä tarvitsekaan, toteuttaminen kuuluu ammattilaisille sitten jos tai kun kansalaisten toiveet on kuultu.

    Äänestä

...se sellainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seles kirjoitti:

tutkimus vahvistaa käsitystäni isänmaallisesta ja oikeudenmukaisesta puolueestamme. Kannattajakuntamme on suurimmaltaosin keski-ikäistä aktiiviväestöä. Kuten olen sanonut: ammateissa olevia työntekijöitä, virkamiehiä, toimihenkilöitä ja yrittäjiä.
Noin se tuo asialinja saa yhä enenevässä määrin jalansijaa suomalaisten sydämissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu