Kokoomus

..poistakaa varmistin.

Kokoomus on lähtenyt valtavalla mediamainonnalla toteuttamaan raamatullista käännytystyötään tarkoituksenaan käännyttää Nato-vastaisia isänmaallisia suomalaisia sotilasliiton kannattajiksi. Tämän vuoksi baarit, turut ja torit täyttyvät kokoomuslaisilla, jotka suorittavat suunnittelemaansa myyräntyötä naamat hymyssä ja tekorempseinä, ikään kuin tasa-arvoisina suomalaisen perusisänmaallisen duunarin kanssa. Lopullisena tavoitteena on strategian mukaan saada Naton kannatusprosenttia hilattua ylöspäin. Suomen kansa on kuitenkin isänmaallista, eikä tule lankeamaan tällaisen vehkeilyn edessä.

Toinen seikka, joka on ehkä jäänyt suurelta yleisöltä huomaamatta, on kokoomuksen lanseeraama toinen strategia, jolla Nato kannatusta pyritään nostamaan. On heitetty ilmaan ajatus, että myös naisille tultaisiin lähettämään kutsuntamääräys. Kokoomus on laskenut, että tämä aiheuttaa vastustusta erityisesti naisissa, jolloin se kanavoituu osittain myös Nato gallupeihin ja näkyy asevelvollisuusarmeijan enenevänä vastustamisena ja Nato myönteisyytenä.

Nykyhallituksessa ainoa isänmaallinen ja rehellinen ministeri taitaakin olla Matti Vanhanen, joka on selvästi viime kannanotoillaan tehnyt irtioton kokoomuksen maanpetoksellisesta vehkeilystä. En ole keskustapuoluelainen, mutta Vanhasen ilmoitus estää Suomen Nato-jäsenyys ainakin vuoteen 2019, antaa vahvan suosituksen puoluevalinnasta ensi vaaleissa.

Kokoomus oli aiemmin tunnettu isänmaallisena, perusarvoja kunnioittavana Suomen itsenäisyyden puolustajana. Nyt puolueen on kansoittanut amerikkalaistyyppinen, aatteeton pintaliitäjä-sinkkuelämä -tyyppinen joukko, jolla ei ole enää mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa. On Jumalan onni, että Suomen perustuslaki on aikoinaan laadittu viisaasti (silloin kun kokoomus (tai edeltäjä) oli vielä isänmaallinen) ja estää kokoomuslaiset myyräntyöt. Perustuslailliset lakimuutokset, kuten Nato-liittyminen, kun edellyttävät eduskunnassa 2/3 äänienemmistön. Tästä seuraa, että kokoomus ei tule koskaan onnistumaan myyräntyössään. Keskusta ja SDP tulevat sen isänmaallisina toimijoina estämään. On tosin paljastettava vielä kolmaskin kokoomuksen strategia: Saisin johdolla pyritään koko ajan muuttamaan perustuslakia pikku hiljaa ja kaikessa hiljaisuudessa niin, että voitaisiin todeta, ettei Nato-kysymys itse asiassa vaadikaan mitään peruslaillista säätämisjärjestystä, jolloi nyksinkertainen ääntenenemmistö riittäisi. Onneksi tämäkään myyräntyö ei riitä.

Kansalaiset - olkaa varovaisia, kun liikutte lähikuukausina kaduilla. Kun vastaan tulee korviin saakka leveä hymy, nostakaa kaulukset pystyyn ja kiihdyttäkää vauhtia.
295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokoomus ei saa minulta pisteitä eikä kannatusta idealleen.

Saa nähdä, että pidetäänkö edes kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä. Aikaisempina vuosina media on viestinyt, että ei pidettäisi, koska tiedetään kansan enemmistön natokielteisyys.

Puolustusvaliokunta on silti investoinut jo Naton varustuksiin. Ainakin joissakin varuskunnissa on jo Naton sotilaskalustoa.

Vanhanen totesi lämpimikseen mainitsemasi Nato-kielteisyyden vuoteen 2019. Hän pelkää jo kepun alamäen voimistuvan (vaaligallupit).

Aikaisemmin Suomen perustuslakia on rikottu vastaavissa yhteiskunnallisissa päätöksissä (EU- ja EMU-jäsenyys). Molempiin mentiin liian pienellä enemmistöllä perustuslain vastaisesti.

Äänestä
  • Joo, näin tehtiin. Nythän ulkoministeriö itse tilasi tutkimuksen Natoon liittymisen oikeusvaikutuksista Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutilta. Siinä raportin laatija selvästi toi esille sen, että hanke vaikuttaisi vakavasti Suomen suverenisuuteen ja on siksi käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Mutta kuten totesin, kovasti tehdään kulissien takana töitä tämänkin murentamiseksi.

    Ennen kommunisteja syytettiin "viidennen kolonnan" touhuista, mutta nyt heidän perintönsä on näköjään siirtynyt kokoomuslaisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalkautuu! kirjoitti:

..poistakaa varmistin.

Kokoomus on lähtenyt valtavalla mediamainonnalla toteuttamaan raamatullista käännytystyötään tarkoituksenaan käännyttää Nato-vastaisia isänmaallisia suomalaisia sotilasliiton kannattajiksi. Tämän vuoksi baarit, turut ja torit täyttyvät kokoomuslaisilla, jotka suorittavat suunnittelemaansa myyräntyötä naamat hymyssä ja tekorempseinä, ikään kuin tasa-arvoisina suomalaisen perusisänmaallisen duunarin kanssa. Lopullisena tavoitteena on strategian mukaan saada Naton kannatusprosenttia hilattua ylöspäin. Suomen kansa on kuitenkin isänmaallista, eikä tule lankeamaan tällaisen vehkeilyn edessä.

Toinen seikka, joka on ehkä jäänyt suurelta yleisöltä huomaamatta, on kokoomuksen lanseeraama toinen strategia, jolla Nato kannatusta pyritään nostamaan. On heitetty ilmaan ajatus, että myös naisille tultaisiin lähettämään kutsuntamääräys. Kokoomus on laskenut, että tämä aiheuttaa vastustusta erityisesti naisissa, jolloin se kanavoituu osittain myös Nato gallupeihin ja näkyy asevelvollisuusarmeijan enenevänä vastustamisena ja Nato myönteisyytenä.

Nykyhallituksessa ainoa isänmaallinen ja rehellinen ministeri taitaakin olla Matti Vanhanen, joka on selvästi viime kannanotoillaan tehnyt irtioton kokoomuksen maanpetoksellisesta vehkeilystä. En ole keskustapuoluelainen, mutta Vanhasen ilmoitus estää Suomen Nato-jäsenyys ainakin vuoteen 2019, antaa vahvan suosituksen puoluevalinnasta ensi vaaleissa.

Kokoomus oli aiemmin tunnettu isänmaallisena, perusarvoja kunnioittavana Suomen itsenäisyyden puolustajana. Nyt puolueen on kansoittanut amerikkalaistyyppinen, aatteeton pintaliitäjä-sinkkuelämä -tyyppinen joukko, jolla ei ole enää mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa. On Jumalan onni, että Suomen perustuslaki on aikoinaan laadittu viisaasti (silloin kun kokoomus (tai edeltäjä) oli vielä isänmaallinen) ja estää kokoomuslaiset myyräntyöt. Perustuslailliset lakimuutokset, kuten Nato-liittyminen, kun edellyttävät eduskunnassa 2/3 äänienemmistön. Tästä seuraa, että kokoomus ei tule koskaan onnistumaan myyräntyössään. Keskusta ja SDP tulevat sen isänmaallisina toimijoina estämään. On tosin paljastettava vielä kolmaskin kokoomuksen strategia: Saisin johdolla pyritään koko ajan muuttamaan perustuslakia pikku hiljaa ja kaikessa hiljaisuudessa niin, että voitaisiin todeta, ettei Nato-kysymys itse asiassa vaadikaan mitään peruslaillista säätämisjärjestystä, jolloi nyksinkertainen ääntenenemmistö riittäisi. Onneksi tämäkään myyräntyö ei riitä.

Kansalaiset - olkaa varovaisia, kun liikutte lähikuukausina kaduilla. Kun vastaan tulee korviin saakka leveä hymy, nostakaa kaulukset pystyyn ja kiihdyttäkää vauhtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu