Lainaus Mopin palstalta:
hänen perheensä oli 30- ja 40-luvulla taloudellisesti tukenut ja auttanut tätä puhujaa kun tämä oli nuori ja eli erittäin puutteellisissa oloissa. Ilman appeni ja hänen sukulaistensa apua ko. saarnaaja olisi nuoruutensa vuosina (jolloin hän ei tietenkään ollut vielä puhuja) kärsinyt suoranaista nälkää. Nyt tuo sama saarnaaja, kallis ystävä, joka oli vieraillut jatkuvasti heillä, kävi hänen kimppuunsa ennalta ilmoittamatta ja julkisesti, käsittämättömällä tavalla.
Voimme tietysti tänä päivänä kysyä, halusiko saarnaaja nöyryyttää appeani oman yksityisen katkeruutensa innoittamana, koska halusi kerrankin osoittaa, että oli nyt itse päässyt muiden yläpuolelle, muiden arvostamaksi. Köyhyydessä mahdollisesti koettu häpeä ja kärsimys saattaa jättää mieleen katkeruuden ja kostonhalun. Se saattaa piillä alitajunnassa. Hoitokokoukset todella antoivat monille ihmisille ”luvallisen” mahdollisuuden purkaa omia elämän katkeruuksia ja pettymyksiä, omia kaunoja ja ennakkoluuloja ja kohdistaa niistä aiheettomia syytöksiä toisia ihmisiä kohtaan. Oman mielen kuormat ja sairaat luulottelut saattoi naamioida muka oikeamieliseksi ”hengelliseksi puhdistukseksi”. Erityisen vapaat kädet tässä mielessä oli hoitokokousten vetäjillä ja alustajilla.
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=1119&postdays=0&postorder=asc&start=40
hänen perheensä oli 30- ja 40-luvulla taloudellisesti tukenut ja auttanut tätä puhujaa kun tämä oli nuori ja eli erittäin puutteellisissa oloissa. Ilman appeni ja hänen sukulaistensa apua ko. saarnaaja olisi nuoruutensa vuosina (jolloin hän ei tietenkään ollut vielä puhuja) kärsinyt suoranaista nälkää. Nyt tuo sama saarnaaja, kallis ystävä, joka oli vieraillut jatkuvasti heillä, kävi hänen kimppuunsa ennalta ilmoittamatta ja julkisesti, käsittämättömällä tavalla.
Voimme tietysti tänä päivänä kysyä, halusiko saarnaaja nöyryyttää appeani oman yksityisen katkeruutensa innoittamana, koska halusi kerrankin osoittaa, että oli nyt itse päässyt muiden yläpuolelle, muiden arvostamaksi. Köyhyydessä mahdollisesti koettu häpeä ja kärsimys saattaa jättää mieleen katkeruuden ja kostonhalun. Se saattaa piillä alitajunnassa. Hoitokokoukset todella antoivat monille ihmisille ”luvallisen” mahdollisuuden purkaa omia elämän katkeruuksia ja pettymyksiä, omia kaunoja ja ennakkoluuloja ja kohdistaa niistä aiheettomia syytöksiä toisia ihmisiä kohtaan. Oman mielen kuormat ja sairaat luulottelut saattoi naamioida muka oikeamieliseksi ”hengelliseksi puhdistukseksi”. Erityisen vapaat kädet tässä mielessä oli hoitokokousten vetäjillä ja alustajilla.
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=1119&postdays=0&postorder=asc&start=40
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaikki jo sanottu.
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että hoitokokouskivi ei lähde kengästä ennen kuin kaikki hoitomiehinä toimineet ymmärtävät väistyä.
Jos kaikki kerran olivat uudenherätyksen hengessä, ei kai se hengen vika sillä korjaannu, että oma-aloitteisesti ja toinen toistaan keskenään siunaten muutetaan suuntaa.
Aikaa on kulunut jo niin paljon, että liki kaikki 50-vuotiaat ja sitä nuoremmat puhujat ovat periaatteessa "puhtaita". Mikseivät he pontevasti tartu asiaan? Tosin montakaan kovin karismaattista saarnamiestä ei heidän joukostaan taida löytyä. Enemmänkin perinteistä hengetöntä hyminää - vanhojen pelossa.
On peräti merkillistä, että sotkut kolmen vuosikymmenen jälkeen näinkin voimallisesti tulevat esille. Lohdullista lienee, että Jumalan valtakunta edelleen elää jossakin, ihmissydämissä. Kuka sen löytää taitaa?
Vanhoillislestadiolaisuus vuonna 2009 on monenkirjavaa.
Virallinen opetus myötäilee aika tiukasti 'emme halua' -listaa, joka rajaa elämätavat tiettyihin raameihin.
Osa vanhoillislestadioliaisista ihmisistä noudattaakin virallista opetusta tarkasti. He eivät hyväksy esim videoitten katselua muulta osin, kuin kotivideot, tv:stä puhumattakaan. Heidän lapsensa eivät osallistu koulussa mihinkään vähänkään epäilyttävän kuuloiseen tapahtumaan esim nukketeatteriesityksiin. Heidän harrastuksiinsa ei missään tapauksessa kuulu konserteissa käymiset tms.
Osa lipsuu joissakin asioissa. Esimerkkinä vois ottaa videoitten katsomisen sisällön perusteella, kuin myös että ne ovat piirrettyjä tai luontoelokuvia. He saattavat katsoa myös televisiota joissakin tilanteissa esim terveysaseman odotustilassa, mutta ehkä vain asiapitoista ohjelmaa tai uutisia. Heidän lapsensa osallistuvat lähes kaikkeen koulumaailmassa.
Osa taas noudattaa virallista opetusta vain joissakin asioissa ja eleskelee iloisesti ihan omaa elämää sopivaksi katsomallaan tavalla. He hyväksyvät mm lähes laidasta laitaan kaikki elokuvat, klassisen musiikin konserteissa käymiset, teatterin, hiusten värjäämisen hiusten harmaantuessa (osa muutenki), kevyen ehostamisen (osa), television.
'Ennesvanhaan' tämmönen peli ei ois vedelly. Ei mitenkään. Silloin kun minä olin nuori ja jos joku värjäsi vaikka hiuksensa, se tarkoitti samaa kuin uskonsa kieltäminen. Tai jos jonkun olisi nähty tulevan konsertista, hän olisi sillä teollaan kieltänyt uskonsa. Eli silloin vl-uskovaisilla oli aikalailla samanlaiset tavat ja käytännöt kaikissa asioissa. No, se oli kultaista 70-lukua se ja säännöt olivat selkäytimessä tiukasti (kiitos hoitokokousten), eikä niistä käynyt poikkeaminen, koska se olisi tiennyt uskon menetystä ja yhteisöstä lähtöä. Ja kuinka moni siihen aikaan saikin lähteä vanhoillislestadiolaisuudesta, kuka mistäkin syystä...?
Tilanne on mielestäni hämmentävä, jopa ahdistava. Minä, joka olen saanut tiukan vl-kasvatuksen ja olen sisäistänyt sen melkoisen hyvin, en kykene eleskelemään iloisesti 'miten sattuu', vaikka siihen näyttäisi olevan nykysellään mahdollisuus eikä sen (ilmeisesti) tarvitsisi tarkoittaa yhteisöstä lähtöä. En kykene siihen sen takia, koska koen sen epärehelliseksi toiminnaksi. Jos kerta virallinen opetus TUOMITSEE eri tavalla ajattelevan tai toimivan, en voi käsi sydämellä olla olevinas samassa linjassa virallisen opetuksen kanssa ja samaan aikaan elellä eri tavalla. Tilanne olisi vallan toinen jos virallinen opetus kehoittaisi eri tavalla elämäntavoista ajattelevat ja toimivat 'pitämään rakkauden keskenään'. Niin kuin Paavali kehoitti Galatiassa: "joka syö, älköön halveksiko sitä joka ei syö ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä joka syö".
Koen että tilanne on vähintäänkiin epärehellinen ja epäreilu myös niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet jättämään yhteisön sellaisen asian johdosta, joka nykysellään näytetään hyväksyvän uskovaisen ihmisen toiminnaksi/tavaksi.
Päivitystä vai opillisen harhan oikaisua?
Kun 70-luvulla lyötiin kirjoihin ja kansiin tiukat elämäntapasäännöt, joidenka noudattamatta jättäminen merkitsi tottelemattomuutta seurakunnalle/Jumalan valtakunnalle, tehtiin mielestäni virhe; sorruttiin ihmisoppiin. Samalla nostettiin seurakunta ohi Kristuksen.
Luther sanoo, ettei saisi tehdä mitään sääntöjä, vaan jokainen tarkatkoon itseään, mikä lihan himo eniten kiusaa *lihan aistihimo, kärsimättömyys, kademieli, ahneus jne* ja taistelkoon sitä vastaan Hengen miekalla (vapaasti muisteltu). Niin; kumpikas on vanhoillislestadiolaisuudessa enempi syntiä, korvakorut vai ahneus...jaappadaapaa...?
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=1837
näitä palstoja (tätä, Mopin palstaa, vl-palstaa ja Hakomajaa) sekä kuuntelee (netti)saarnoja, alkaa epäilyttää, että koko nykyinen rakennelma on rakennettu valheen päälle.
Ns. Jumalan valtakunta on organisatorisesti ja taliudellisesti niin vahva, ettei sitä mikään voi järkyttää. Se on myös yhteiskunnan suojeluksessa; niinhän ei Jumalan valtakunta koskaan ole ollut.
Kuinka monta köyhää, kurjaa ja hyljeksittyä on Jumalan valtakunnan napapaikoilla, avainpaikoilla? Kaikilla on hyvä ja turvattu asema ja vakaa toimeentulo.
Missä se Jumalan valtakunta sitten oikeastaan on?
Kun puhutaan säännöistä, niin nythän jauhetaan tästä syntyvyyden säännöstelystä.
Ainahan on ollut niin, ettei korkeasti koulutettuja vl-äitejä ole saanut suostumaan "synnytyskoneiksi", eikä heitä ole siitä sen kummemmin moitittukaan.
Miten suhtaudutaan sellaiseen nuoreen ja hänen perheeseensä joka haluaa lähteä lestaadiolaisuudesta?
Noissa hoitokokouksissa puidaan asiaa? Miten pienellä paikkakunnalla, asuminen , eläminen? Joutuuko halveksunnan ja painostuksen kohteeksi tuo nuori vai koko perhe?
Hoitokokouskeskustelut ovat nyt hyvässä alussa. Toivotaan vain, että sama meininki jatkuu tai jopa vilkastuu. Hoitokokoustinateissa ja -kokouksissa ei ollut kyse ylilyönneistä, vaan väkivaltarikoksista.