Liberecin kisalähetykset

Tänään alkavien hiihdon mm-kisojen tv-tunnus kestää noin 18 sekuntia. Aluksi kuvallinen ilmaisu muistuttaa Tsekin sijainnista idän ja lännen välillä. Seuraavaksi Prahan auringonnoususta lähtee liikkeelle punakeltainen latu, jonka keltainen kaista kulkee edellä. Keltainen väri viittaa mäkihyppyyn ja punainen murtomaahiihtoon.

Latu kulkee Idols-tunnusta muistuttavan kisayleisön kohdalla sekä murtomaalatuna että keltaisia väriläiskiä haihduttavana ilmasiltana. Tällöin taivaalla nähdään vihreää väriä ja musiikissa kuullaan neutraloiva nuotti. Kyseessä on h-sävel, jolta ajatuksellisesti haetaan vauhtia ja tuoreutta F-duuriin pohjautuvaan fanfaariin.

Tunnuksen kuvallisessa ilmaisussa murtomaahiihto edeltää kahta huippuhetkeä. Näistä ensimmäisen ja tärkeimmän kuvallinen pääajatus on mäkihyppääjän suoritus, jonka välittää kääntyvä kamera. Tähän hetkeen sisältyy tunnuksen merkittävin kuvallinen ja musiikillinen huippukohta.

Liitäviä ja keltaisia suksia seuraa punakeltainen ilmasilta, jossa vaihteeksi punainen kaista kulkee edellä. Ilmasilta etenee murtomaahiihtäjien maaliintulon yli solmumaiseen asetelmaan kärjekkään rakennuksen ympärille. Solmun muotoutuessa alkaa tunnuksen toiseksi tärkein musiikillinen huippuhetki, joka jatkuu tunnuksen päättymiseen saakka. Kyseessä on samalla loppusointu, jonka aikana punakeltainen ilmasilta etenee punainen kaista edellä. Kuvallisen ilmaisun päätteeksi ensin keltainen ja seuraavaksi punainen kaista katkeavat kahdeksi suorakulmioksi, joista muodostuu loppukuvio.

Kokonaisuutena ajatellen kuvallinen ilmaisu hallitsee tunnuksen sisältöä ja tunnelmaa musiikin kustannuksella. Tunnuksen säveltaiteellinen ja rytmillinen ilmaisu on melko yllätyksetöntä verrattuna kuvalliseen puoleen, jota hallitsee vaaleiden ja kirkkaiden värien oivaltava ilotulitus. Tunnuksen näkeminen herätti toivomaan, että Lahden seuraavien mm-hiihtojen tunnukseen sisältyisi reilummin havumetsän vihreyttä ja Salpausselän honkien punaruskeita sävyjä.
1373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainoa hyvä tunnus on se eurovisionin alkuperäinen pallonmuotoinen viritys ja siihen legenda biisi. Tuollanen ei johda harhaan, että joku maa olis erillainen, kun eikeesti on. Olishan näitten kisojen tunnuksessä voinnut olla vaikka rantaa ja nudeja likkoja pelaamassa lentistä... sehän olis monen makuun, mutta ei liitty talvikisoihin mitenkään. Tunnukset siis vekka, niin hyvä olis... ei kelpais kuitenkaan kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eero-80 kirjoitti:

Tänään alkavien hiihdon mm-kisojen tv-tunnus kestää noin 18 sekuntia. Aluksi kuvallinen ilmaisu muistuttaa Tsekin sijainnista idän ja lännen välillä. Seuraavaksi Prahan auringonnoususta lähtee liikkeelle punakeltainen latu, jonka keltainen kaista kulkee edellä. Keltainen väri viittaa mäkihyppyyn ja punainen murtomaahiihtoon.

Latu kulkee Idols-tunnusta muistuttavan kisayleisön kohdalla sekä murtomaalatuna että keltaisia väriläiskiä haihduttavana ilmasiltana. Tällöin taivaalla nähdään vihreää väriä ja musiikissa kuullaan neutraloiva nuotti. Kyseessä on h-sävel, jolta ajatuksellisesti haetaan vauhtia ja tuoreutta F-duuriin pohjautuvaan fanfaariin.

Tunnuksen kuvallisessa ilmaisussa murtomaahiihto edeltää kahta huippuhetkeä. Näistä ensimmäisen ja tärkeimmän kuvallinen pääajatus on mäkihyppääjän suoritus, jonka välittää kääntyvä kamera. Tähän hetkeen sisältyy tunnuksen merkittävin kuvallinen ja musiikillinen huippukohta.

Liitäviä ja keltaisia suksia seuraa punakeltainen ilmasilta, jossa vaihteeksi punainen kaista kulkee edellä. Ilmasilta etenee murtomaahiihtäjien maaliintulon yli solmumaiseen asetelmaan kärjekkään rakennuksen ympärille. Solmun muotoutuessa alkaa tunnuksen toiseksi tärkein musiikillinen huippuhetki, joka jatkuu tunnuksen päättymiseen saakka. Kyseessä on samalla loppusointu, jonka aikana punakeltainen ilmasilta etenee punainen kaista edellä. Kuvallisen ilmaisun päätteeksi ensin keltainen ja seuraavaksi punainen kaista katkeavat kahdeksi suorakulmioksi, joista muodostuu loppukuvio.

Kokonaisuutena ajatellen kuvallinen ilmaisu hallitsee tunnuksen sisältöä ja tunnelmaa musiikin kustannuksella. Tunnuksen säveltaiteellinen ja rytmillinen ilmaisu on melko yllätyksetöntä verrattuna kuvalliseen puoleen, jota hallitsee vaaleiden ja kirkkaiden värien oivaltava ilotulitus. Tunnuksen näkeminen herätti toivomaan, että Lahden seuraavien mm-hiihtojen tunnukseen sisältyisi reilummin havumetsän vihreyttä ja Salpausselän honkien punaruskeita sävyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu