Hei teillekkin olisi hyvää lukemista..

Tuolla bio palstan puolella... HUOSTAANOTTOKIRJA J.P.ROOS ja laitoin teille jo hiukan esi makua sisällöstä....


Erilaiset sijaishoitajat olivat jopa 70-kertainen riski lapsen omiin biologisiin vanhempiin nähden. Biologisessa siteessä (alkuperäisessä läheisyydessä) on siis jotain sellaista jota pitkäaikainen hoivaaminen ei selitä (erot oli vakioitu hoitoajan suhteen). Tätä ei lastensuojelussa haluta tunnustaa, vaan ajatellaan, että biologinen vanhemmuus ei synnytä mitään erityistä suhdetta.
5343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...päätellen aloitustesi määrästä.

Mutta sitten asiaan, vaikka juuri sinulle ja muille näille palstoilla kirjoitteleville olisi tehty vääryyttä aiheettomalla huostaanotolla, se ei poista sitä tosiasiaa, että paljon on lapsia, joilla ihan oikeasti on parempi muualla kuin kotonaan.

Joten mitä tuo jatkuva vatvominen auttaa yhtään mitään, tunneside voi muodostua sijaisvanhempien ja sijoitettujen lasten kanssa, tuntuu vaan, että se on joillekin ylitsepääsemättömän vaikea myöntää.

Senhän pitäisi olla lapsenkin kannalta hyvä asia, eikö?

Äänestä
  • lapsen ja vanhemman välille muodosta 0-3 vuoden ikäisenä?

    Entä kun tätä kiintymyssuhdetta sitten huostilla katkotaan, onko se hyväksi lapsen tulevaisuudelle. Olen käsittänyt, että tuo kiintymyssuhde vaikuttaa vielä hyvin pitkälle aikuisenakin ihmisen elämään.

    Äänestä

  • tunneside kirjoitti:

    lapsen ja vanhemman välille muodosta 0-3 vuoden ikäisenä?

    Entä kun tätä kiintymyssuhdetta sitten huostilla katkotaan, onko se hyväksi lapsen tulevaisuudelle. Olen käsittänyt, että tuo kiintymyssuhde vaikuttaa vielä hyvin pitkälle aikuisenakin ihmisen elämään.

    ja kerron esimerkin yhdestä tapauksesta.

    Äiti sai vauvan, hoiteli vuoden verran ja siinä sivussa (ehkä odotusaikanakin, siitä ei kukaan tiedä)pämppäili viinan kanssa kunnes hupsista yllättäen olikin jo pitkällä raskaana uudestaan ennen kuin tajusi asian.

    No, syntyi toinen lapsi ja siitä hetkestä ensimmäinen jäi täysin vaille huomiota ja oman onnensa nojaan, minkä äiti itse myönsi.

    Kaksivuotiaana lapsi oli puhumaton, apaattinen, ei koskaan pyytänyt mitään, ei osannut leikkiä, meni kyllä muiden perässä ja jäljitteli heidän leikkejään.Pysytteli omasa huoneessaan. Ymmärsi puhetta, mutta ei nauranut koskaan.

    Diagnoosi: vakava kiintymyssuhteen häiriö ja masennus.

    Äänestä

Tässä linkki kirjan PDF:ään, joka on ehkä helppolukuisempi. Kirja on ollut esillä enemminkin.

http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/huostaanottokirja.pdf

Viimeinen lauseesi on aikamoinen yleistys. Roos kirjoittaa monasti asiaa, mutta tuo luonnollisesti esiin räikeimpiä tapauksia, mikä ei tietysti vähennä niiden karmeutta. Pidetään kuitenkin mielessä, että on myös tapauksia, joissa lasten on parempi päästä pois (lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa) biologisilta vanhemmiltaan, jotka eivät tiedä mitä vanhemmuudellaan tekisivät.

70-kertainen riski mihin?

Äänestä

Sosiaalilautakunnalla ei siis ole oikeutta sijoittaa lasta sellaiseen sijaishuoltopaikkaan, joka vaikeuttaa tai estää van­hempien ja lapsen välisen yhteydenpidon.

Heille jotka harrastavat tätä yhdeydenpito estoa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Horse66 kirjoitti:

Tuolla bio palstan puolella... HUOSTAANOTTOKIRJA J.P.ROOS ja laitoin teille jo hiukan esi makua sisällöstä....


Erilaiset sijaishoitajat olivat jopa 70-kertainen riski lapsen omiin biologisiin vanhempiin nähden. Biologisessa siteessä (alkuperäisessä läheisyydessä) on siis jotain sellaista jota pitkäaikainen hoivaaminen ei selitä (erot oli vakioitu hoitoajan suhteen). Tätä ei lastensuojelussa haluta tunnustaa, vaan ajatellaan, että biologinen vanhemmuus ei synnytä mitään erityistä suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu