Tänään kansanedustaja Lauri Kähkönen kirjoitti Lieksan lehdessä asiasta ja sitä asiaa ettei kansanedustaja Hoskonen tukenut hänen asiaansa kuten maakunnallisissa hankkeissa on vedetty yhtäköyttä.
Lieksassa aikanaan ihmeteltiin kun meidän hankkeena oli saada rajanylityspaikka Lieksaan mutta silloin kähkönen oli tukemassa Ilomantsilaisia maakuntahankkeessa rajanylityspaikka heille,eikä kehdannut silloin olla eri mieltä.Nyt sitten on katkera Ilomantsin kaverille.
Aivan syytä onkin,siitä asiasta keskustelimme myös keskustan osaston kokouksessa ja muistimme asian kuten sanoin.
Muistan myös tarkoin kun Ilomantsilaiset tulivat Lieksaan kokoukseen kun ministeri Vehviläinen käväisi yrjölätalossa jossa oli kansaa paikalla.
Ounastelin tämän"pitkän häntäni" eli nokkani avulla asioista millä asialla he olivat,aina on ollut olemassa asioiden hoidossa "Juoksupoikia" jotkut voivat kuulua jopa hoviin.MK
Kuhmontie
3
625
Vastaukset
- että osaa olla
Kerma oli kannussa Nurmeshovin pöydällä eilen aamupalaa nauttiessani ja kinkut nätisti vadilla, olipa myös kananmunia sekä kovana että puolikovana.
- Höynäytetty
Laskekaapas montako kautta on Lieksasta ollut oma kansanedustaja laittamassa kuhmontietä kuntoon. Nyt kun ollaan Globaalissa taloudessa, niin naapurikuntien edustajat ovat ruvenneet kantamaan tyhjiä puheitaan sille tielle.
Usein puhutaan matkailun kehittämisestä ja nykyisen matkailun vähäisin vaatimus on ajokunnossa oleva tie tulijan tulla ja menijän mennä. Täällä ei toteudu edes kansalaisten yhdenveroisuus edes kulkuväylien osalta, terveydenhuollosta puhumattakaan.
Ei varmaan riipu puolueesta tänne saatavien palveluiden määrä eikä laatu, vaan tässä näkyy pääkaupunkikeskeinen toimintamalli.
Lieksa liitetään Joensuuhun ja Suomen pääkaupunki täsmäsijoitetaan Mikkeliin, jossa se on ennenkin ollut huonoina aikoina. - Pelkkää peliä
Mitä hyödyttää moittia työtoveria Lieksan paikallislehden yleisönosastossa? Asia olisi tärkeä. Meitä tavallisia kansalaisia naurattaa jo tämä Kuhmontien korjaaminen. Sitä on tosiaan jauhettu jo kymmeniä vuosia, eikä mitään ole tapahtunut. Yksi Hoskosen ääni ei sitä mahtanut kaataa tällä kertaa. Karjalaisen yleisönosastossa tiepiirin toimihenkilö todisti näyttävästi,että Kuhmontietä ei kannata korjata, koska liikennemäärät ovat pienet. No liikennemäärät ovat pienet, koska juuri kukaan ei viitsi ajaa sitä. Kyllä Kähkönen voisi mennä ensi töikseen käännyttämään kyseistä henkilöä.Tällaisesta höpinästä tulee taas oppositiopolitiikka mieleen. Kenties SPD:n opettajatäti on opettanut muutkin syyttelemään päätöinään muita puolueita kaikista tekemisistä. Vastenmielistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1572849Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1122226Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.581890Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi431668Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n621567Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311344Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe141301Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan661225Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.691189Kastaa ja upottaa on eri sanat
Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan191922