Kokoomus, hännystelijöineen Hesarissa, ruokkii helsingintautia. He eivät tunne maankäyttö-ja rakennuslakia. Kyseessä on tietenkin Katajanokan hotellihankkeen ajaminen kuin käärmettä pyssyyn!
Hesari, ihan pääkirjoituksessaan, moittii kaupunginhallitusta, joka ei kuulemma uskaltanut antaa "norjalaiselle pääomasijoittajalle jonkinlaista varmuutta sille, että aika, vaiva ja suunnittelukustannukset eivät mene hukkaan".
Hesarin pääkirjoituksen mukaan kaupunginhallituksen olisi muka pitänyt varata olematon tontti ja rakennusoikeus hankkeen puuhamiehille!
MRL:ssa säädetään tarkasti kuinka asemakaava on valmisteltava: valmistelijoita ja päätöksentekkijöitä ei voida sitoa määrätyn hankkeen takaajiksi. Jos kaupunginhallitus olisi päättänyt antaa kiinteistösijoittajille varauksen määrätyn suunnitelman eteenpäinmenolle, oltaisiin lain väärällä puolella. Kuka uskoisi, että tallaisen päätöksen jälkeen valmistelijat ja päätöksentekijät voisivat aidosti arvioida - lain edellyttämiä - mahdollisia vaihtoehoisia suunnitelmia, 0-vaihtoehto mukaanlukien? Kaikista vähiten päätös takaisi sijoittajalle varmuuden, etteivät suunnittelurahat menisi hukkaan - päinvastoin!
Hesarin tarkoittamia suunnitteluvarauksia on eri kunnissa kyllä nähty tehdyn, mutta aina niissä (Helsinkiä lukuunottamatta!?) kerrotaan, että laaditut suunnitelmat eivät sido millään tavoin kaavan valmistelua, eivätkä tehdyt varaukseteivät siis missään olosuhteissa takaa varmuutta, ettei etukäteissuunnitteluun uhratut rahat menisi kankkulan kaivoon!
Kaupunginhallitus toimi täsyin lain kirjaimen ja hengen mukaan päättäessään siirtää varauspäätöksen aikaan, kunnes kaava on hiottu loppuun!
Kannattaisko Kokoomuksen ja Hesarin vaikutusvaltaisten henkilöiden lukea uudelleen lakikirjansa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Myönteinen päätös olisi ollut vastoin maankäyttö- ja rakennuslain määräyksiä ja siten potentiaalinen valitusperuste, joka varmasti olisi kaatanut kaavan - viimeistään KHO:ssa!
Valittajia kun ilmeisesti asian tiimoilta aikanaan poikii kuin kaneja...
Muuten: mitä luovutettavaa lasijulkisivujen kuvissa olisi ollutkaan?