Arg. Pakko angstata tänne koska ei oo muutakaan.
Mä vihaan tätä tunnetta, haluan olla hoikka, mutten toisaalta halua. Päässä joku sanoo, että älä syö, mutta järki sanoo että pitäis syödä! Haluan olla terve, mutten normaalipainoinen. Mutten voi olla terve, jos olen alipainoinen. Kamalaa sekoilua ja tiedän, että tämä on väärä palsta jonne purkautua. Saanhan varmaan kohta kuulla, että olen sairas, söisit jotai, hankkiudu hoitoon.
Jos siis meinaat kommentoida jotain, jätä oikeasti ne haukkumiset välistä. Kiitos :)
Kyllä mä tästä ylös pääsen.
Mä vihaan tätä tunnetta, haluan olla hoikka, mutten toisaalta halua. Päässä joku sanoo, että älä syö, mutta järki sanoo että pitäis syödä! Haluan olla terve, mutten normaalipainoinen. Mutten voi olla terve, jos olen alipainoinen. Kamalaa sekoilua ja tiedän, että tämä on väärä palsta jonne purkautua. Saanhan varmaan kohta kuulla, että olen sairas, söisit jotai, hankkiudu hoitoon.
Jos siis meinaat kommentoida jotain, jätä oikeasti ne haukkumiset välistä. Kiitos :)
Kyllä mä tästä ylös pääsen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mä en ainakaan ole haukkumassa sua, päinvastoin. Tiedän sun tilanteen, ainakin luulen tietäväni. Ihmiset hämmästelee kuinka laiha mä oon, ja mun syömistä valvotaan. Silti kun mä katson peiliin mä näen jotain rumaa ja lihavaa, jotain jonka täytyy laihtua. Tuntuu etten jaksa. Oikeesti.
Jos haluat mailailla vaikka, niin osoite on
[email protected]
välillä minullakin on samanlaista. ajattelen, kuinka helppoa, kun ei tarvisi miettiä kaiken suuhun laittamansa kaloreita, ei tarvisi itkeä itseään uneen, kun on syönyt jotain hyvää, kun olisi TERVE. seuraavana päivänä taas tiedän, että se on mahdotonta. haluan olla laiha, mutta en pysty siihen ilman tätä.
jaksamista sulle
musta tuntuu samalta
tiiän sun tunteen. itse urheilen ja mun ois pakko syödä mut osa musssa sanoo ettei saa, mulla on läski ja se pitää saada pois. oon ihan normaali painoinen tiiän sen mut se ei riitä mulle. tätä jojo laihdutus ahmis juttua on kestäny mulla jo melkeen vuoden ja oon päättäny laihtua kesään mennessä mua huolettaa jos en pääsekkään mun tavoitteeseen. enkä oikeen muuta voi aatella ku et paljonko oon syönny tänään sitte ratkeen syömään jtn hyvää ja koko päivä on täysin pilalla siittä lähtee sitten ahminen. ei tämmöstä jaksa pääsen tästä eroon vaan laihtumalla
Mulla on ihan sama olo, itselläni on ongelmia syömisen kanssa ja olen saanut siihen jo apua. Kävin just eilen juttelemassa psykiatrin kanssa ja se antoi mulle aikoja ravitsemusterapeutille, labraan ja lääkärille yms. Mut painon nostaminen tuntuu musta tosi kamalalle ja vaikealle, sairas puoli sanoo että oot kauhee läski älä syö mutta terve puoli ymmärtää et kuolen jos en syö. Sairas puoli on vain ottanut vallan. Ja mitä enemmän painoni laskee niin sitä enemmän mulla on paineita syömisen suhteen, ja jos paino vaikka sattuis nousemaan 100g niin heti kauhea ahdistus. Mietin ruokaa KOKO AJAN mutta sen syöminen on hirveintä mitä tiedän. Toisaalta on hyvä saada hoitoa, mutta parantuminen lähtee omasta motivaatiosta - mulla sitä ei ole.
Mut voimia sulle
miten sait apua? ootko laihtunut paljonki? anteeks ku kyselen.
voimia sullekin :) kaikki ei ymmärrä miltä tää voi tuntua
olen käynyt psykiatrilla jo jonkun aikaa, eri syystä tosin, mutta sitten psykiatri taisi huomata laihtumiseni ja kysyi onko mulla jokin häiriö. Vastasin ensin kieltävästi, sillä en ollut itsekään varma asiasta mutta jäin miettimään asiaa. Vanhemmatkin kyllä huomas, ja äiti löysi ruokakätköjä. Eli jäin rysän päältä kiinni. Ne sitten soitti tolle samalle psykiatrille ja kerto noista kätköistä ja myönsin sit itsekin et mulla on ongelma. Mun tilanne oli sinänsä hyvä että mulla oli yhteys psykiatriin, koska viime syksynä neurologi antoi lähetteen psykiatrille, koska yleensä sinne on vaikea päästä. (käyn neurologilla vaikean migreenin takia, ja mulla on siihen lääkitys, joka lopetetaan) Lääkityskin tais olla mulla osasyy tähän häiriöön, sillä se lääke vähensi painoa ja ruoan himoa ja sit jäin koukkuun laihtumiseen..
Paino mulla on tippunut 11 kg viime syyskuusta, 3kg lähtenyt reilussa kuukaudessa. bmi 15,5
Mut nyt vain katsotaan eteenpäin.. tällä hetkellä motivaatiota parantumiseen ei ole mut koitan elää päivän kerrallaan..
iirii minkä ikäinen olet? tsemppiä parantumiseen tosiaan!
heatlh, olen 14-vuotias, kiitos kannustuksesta :)
mulla tuli ihan huono olo ku luin tota sun juttua.. oma "ongelma" tuntuu nii pieneltä ton rinnalla.. itse olen 16v.
tsemppiä ja jaksamisia!
Kiitos tsempistä :) Se on tarpeeseen, mulla tää kaikki on vähän sekavaa, näin kotonakin olen jo useamman kerran jäänyt kiinni ruoan piilottamisesta. Äiti löysi yks päivä vessasta juustoviipaleita - ja just kun lupasin että lopetan piilottamisen.. Margariinin laitto leivälle tuntuu hirveältä, ihan kun myrkyttäisin koko leivän. Saati leivän syöminen. Vaaka multa on otettu pois "omaksi parhaakseni" mut torstaina saan tietää painoni psykiatrilla. Tää on naurettavaa mutta mua pelottaa koko ajan että se on noussut ihan älyttömästi ja sitten se psykiatri sanoo " no hyvä juttu, eihän sun tarvi täällä käydä ! " Vaikka syöminen on mulle tosi vaikeaa, eilen illalla istuin 1h ruokapöydässä ennen kuin sain nieltyä 1 ja 1/2 tortillan. Kouluruokailu on järjestetty niin että mua odottaa joka päivä OMA ANNOS (että varmasti syön !) Laskiaispullaa en tänään onneksi joutunut syömään.. Mut mua kauhistuttaa se että mä en ole varma haluanko parantua? Tai onko mulla tarpeeksi motivaatiota? Tuntuis hirveältä nostaa painoa tai olla grammaakaan lihavampi kuin nyt. Vaikka toisaalta tiedän että maailmassa on niin paljon muutakin kuin tämä.
tuntuuko kenestään samalta?
mietin just että mulle kävis varmaan samallailla jos joku tietäis tästä..kello on nyt viis illalla ja oon syöny tänään vähän muroja ja pienen sämpylän. aamusin otan oikee kunnon aamupalan mut meen omaan huoneeseen "syömään" ja heitän roskiin kaikki ihan vaa varmuuden vuoks ettei kukaa epäile. saman teen monesti päiväruuan kaa. mut sitte mulla on se toinenki ongelma ku joskus sorrun syömään ihan kauheesti ja sitte oksennan ja tekee mieli vaa mennä piiloon kaikkia...
eli todellaki tuntuu samalta.. tätä jojottelua on kestäny jo vuoden.. oot varmaan aika saman ikänen mun kaa.. kaikkee hyvää sulle ihan hirveesti ja enemmän ku toivon että pääsisit jaloilles :)
Mietin tänään aivan samaa.. haluanko parantua tai onko edes pientä motivaation hippustakaan. Minulle ei kyllä ole tehty mitään diagnoosia syömishäiriöstä, joten olen virallisesti siis terve. Mutta kai minulla jotain vikaa päässä on kun syöminen on yhtä helvettiä ja morkkista.
Olisi kiva tietää, mistä muut ovat saaneet motivaatiota parantumiseen? Tai lähinnä niin, että onko kukaan ajatellut missään vaiheessa parantuvansa itsensäkin takia?
Mietin minäkin lääkärillä käydessäni, että sanoisin tästä.. En vaan sit pystynyt. Sanon kaikille, et oon hyvinvoiva ja terve, järki huutelee et en ole. Joka ilta mietin, että aamulla syön kunnon aamiaisen.. Mutta aamupala loppupeleissä koostuukin kahvista ja tupakasta.
Huvittavinta tilassani on se, että olen jo 23-vuotias!! Olen liian vanha anorektikoksi. Ja miten naiivi!
Syömisestä on tullut yhtä helvettiä, nautin (!?) näläntunteesta ja parisuhteessa kun olen, on pakko syödä ja sitten peilin eteen katsomaan ja miettimään miten läskistyn. Mieheni ei tiedä tunteistani mitään. Eikä tule koskaan tietämään. Kukaan läheiseni ei tule koskaan tietämään.
Mun on vaan omin avuin noustava täältä..
Voimia kaikille ja kiitos myötätunnosta
mun mielestä tää juttu ei kato ikää ollenkaan! onhan niitä vanhempiaki jotka on tähä sairastunu (olen lukenut erittäis paljon) MIKS VÄLILLÄ HÄVETTÄÄ KOKO JUTTU?!
Minua hävettää, että olen joskus ollut itsevarma, vahva ja iloinen ja nyt tällainen. Syömisongelmaa minulla ei ole ennen tätä ollut. Päinvastoin, ennen olin alipainoinen kyllä, mutten omasta tahdosta. Sain syödä mitä huvitti. Ehkä tämä on jotain ikäkriisiä kun jotkut minulle sanoivat joskus, että odota vaan kun ikää tulee lisää, kyllä sinäkin lihot ja ne ei lähde sitten millään.
En kylläkään halua myöntää kenellekään tätä ongelmaa, koska vastauksena saa aina :
"Söisit jotain ettet kuihdu."
Ihan kun se jotain auttaisi.
Huh, kylläpä minulta tulee sekavaa tekstiä:)
no ei tästä yksinkertaisestikkaan selviä
mua taas hävettää se että annan kaikille sellasen kuvan että syön terveellisesti enkä mitää karkikia tai tollasta mut sitte ku oon yksin nii syön ku hevonnen ja yleensä se sitten riistäytyy ihan käsistä menee karkkia pullaa.. mitä nyt kotoa löytyy.. sitte laihdutan ja näännytän taas
Join eilen pari siideriä.. Ja lopulta jäin yksin kotiin.. Jääkaappi täynnä ruokaa, tuoretta maalaisleipää, emmentaalia, pullaa.. Siinä sitä sitten oltiin, mua periaatteessa kuvotti syödä, mut mun oli vaan pakko, eka yks leipä, toinen, kolmas... Pullaa, lakuja, mehua... Hyihyi!
Ajattelin ensin, että tämähän on hyvästä.. Ja helppoa tämä syöminen. Kun vihdoin lopetin tämän armottoman mättämisen, menin tupakalle ja halusin oksentaa. Mutta ei, sehän tekee minusta entistä sairaamman ja minähän en oikeasti ole sairas..
Tämä päivä on mentävä vähällä syömisellä ja kahvin jälkeen on pakko lähteä lenkille.
Milloin voi syödä ilman huonoa omatuntoa?
kun luin tota sun juttua mulle tuli sellanen olo ku oisin ite kirjottanu ton. Mää kyllä monesti sitte oikeesti oksennan ja sitte alkaa taas parin viikon näännyttäminen taas ratkeen syömään ja tulee paha olo huono omatunto. Jos vaikka syön pari karkkia nii se mun laihdutus menee hukkaan ja alan ahmia oikeen kunnolla. sitte taas alkaa hävettämään ja taaaas alkaa laihdutus. tota on jatku vuoden enkä pääse tästä pois mitenkään. :(
en mää mun mielestä mitenkää sairas oo. mut ongelma tää kyllä jotenki on. ja ku aattelee kuin paljo sitä ruokaa mietin..
No et ole. Minä olen kohta 33v anorektikko. Ja äiti. Tämä alkoi tässä vasta muutamia kuukausia sitten. Perhe ei tiedä tästä, luulevat että vain laihdutan niinkuin olen viimeiset vuodet tehnyt.
Poika 14v kysyi multa onko mulla anoreksia kun en syö. Sanoin sitten että näytänkö siltä? Poika tokaisi että et vielä, mutta tuut näyttämään:/ Olen ollut lievästi ylipainoinen, nyt paino tullut tämän vuoden aikana alas 7-8 kiloa ja olen normaalipainossa.
En syö, en pysty syömään, ja kun syön vähänkin tulee hirveä olo ja katumus. 4 kertaa olen yrittänyt oksentaa, yökkiminen kyllä onnistuu, mutta mitään ei nouse ylös asti:/ Alussa kuntoilin jopa 4 tuntia päivässä, silloin söin vähän enemmän. nyt en enää useimmiten jaksakun olo on syömättömänä aika heikko.
Lapset nimittelee mua läskiksi ja mieskin on sitä mieltä että mun laihtuminen on hyvä asia. Koko muu perhe on alipainoisia.
mun mielestä sun kannattais puhua sun miehelle.. ja sun lasten kannalta ois tärkeetä että sulla on kaikki hyvin. ja sun mies ja lapset rakastaa sua tollasena kun nyt olet! Lapsethan nyt ei aattele mitä suustaan päästää, ja sun mieski varmasti ajattelee sun terveyttäs jos oot ollu ylipainoinen. Mut sun kannatais sano sun miehelle, että sää et pysty enään syömään normaalisti. tai olisko sulla jtn ystävää jolle voisit asiasta ensin kertoa. ja sitten ku sun päässä joku sanoo että et voi kertoo kellekkään niin ajattele sun lapsia tee se niiden takia. se ei oo helppoo tiiän sen. Ja jos sun lapset on ollu jo huolissaan niin ehdottamasti tuohon pitää tulla loppu.
voimia sulle!
Älä hyväksy mukuloiltas tollasta kohtelua! Kersat kuriin sanon minä! Nainen on erilainen kuin lapsi ja mies rakenteeltaan tee se niille selväksi ja että sua tulee kunnioittaa koka SINÄ olet lapsesi tehnyt synnyttänyt ja hoitanut! Nyt valtikka kouraan Ja otat äidin aseman takaisin!
Ymmärrän millaista se on. Olen sairastanut syömishäiriöitä nyt kolme vuotta enemmän ja vähemmän, ikää 18. Tällä hetkellä elän suhteessa jossa kumppanilta saa kuulla pienestäkin ylimääräisestä, jota on ehtinyt 15kg pudotuksen jälkeen vähän kertyä. Tuntuu todella syylliseltä syödä hänen seurassaan, aina ei uskalla kieltäytyä. Nykyään tulee fyysisestikin huono olo jos syö, tekis vaan mieli oksentaa. On helpompi olla syömättä, nauttia nälästä. Olen kuitenkin siinä pisteessä että alkaa pää hajota.
Minä ajan taas itseäni tähän, poikaystäväni ajaa minua tähän. Kaikki ihmiset ympärilläni ajaa mua tähän. Toivottavasti teillä tää vielä päättyy onnellisesti, itsestäni en ole niin varma..
..ei ikinä pitäisi kuunnella, jos toinen mainitsee syömisistä. Vaikka tosi itsekin otan tosi pahasti itseeni, jos mieheni huomauttaa jostain. En edes ymmärrä miksi..Mieheni ei ole mikään pullukka, mutta mahaa kyllä löytyy. Monesti olen heittänyt leipiä roskiin, kun mieheni on syömisestä maininnut. Ei hän pahalla sitä tarkoita, tiedän, mutta se koskee niin sisimpään.
Tuollaisissa tapauksissa kannattaa varmaan miettiä, onko mies sittenkään se oikea. Sanooko hän sen ilkeyttään?
Miksi ylipäänsä pitää huomautella toisten syömisistä? En minäkään sano tosi lihavalle kaverilleni, että syö vähemmän sitä pizzaa ja muuta epäterveellistä. Mutta kyllä minun syömisistä nostetaan hirveä haloo, saatikka kerran, ennen sairastumistani, käydessäni vaa'alla. Koko talo raikui paljonko painan.. Lihavien painoa ei kuulutettu mihinkään.
Antaisivat jo olla. Kylläpä ketuttaa. :)
Voimia kaikille
En tiedä milloin tämä alkoi. Tunnen itseni lihavaksi ja laihdutan jatkuvasti. Pyrin olemaan syömättä ja korkeintaan syömään 500 kcla päivässä. Olen kertonut yhdelle kaverille, että minulla on ongelmia syömisen kanssa, muttei hän mitään erikoista ole sanonut ja nyt tuntuu, ettei hän edes välitä. Häpeän itseäni ja läskejäni ja sitä, että kehtasin kertoa hänelle 'ongelmastani' vaikka se ei välttämättä näy päältäpäin (vielä).
Painoindeksi on nyt 16.22 ja olen 13 vuotias. Päässäni riitelee kaksi eri mielipidettä tilanteesta. Toinen huutaa, että tämä ei ole normaalia ja toinen, että on. En tiedä kumman puolella olisin ja molemmat hallitsevat minua vuorotellen. Syön, en syö, syön, en syö ja koko ajan poden huonoa omatuntoa, tei mitä tahansa (jos syön, haukun itseäni läskiksi ja jos en, haukun itseäni hitaaksi laihduttajaksi).
Välillä mietin myös, että olen liian pikkuruinen tähän. Olen vasta lapsi, en siis voi sairastaa "teinien tautia". En ole (olen?) siis sairas. En halua kertoa kenellekkään, enkä aijo, koska haluan laihtua. Pakotin itseni oksentamaan tänään ruokaa, se ei todellakaan tuntunut mukavalta, mutta sanoin itselleni, että ansatsen sen.
Tsemppiä kaikille parantujille/parantuville ja muille!
..ja sinun ei ensinnäkään pitäisi tuota painoindeksiä tuijottaa yhtään. Sinä kasvat vielä ja välillä on kasvupyrähdyksiä.
Sinulla on vielä elämää edessäsi ja sinuna menisin kertomaan kouluterveydenhoitajalle asiasta. Oikeasti.
Tiedän, että varmasti kuulostaa typerältä kun 10 vuotta vanhempi, osittain päästään vialla oleva, tulee neuvomaan. Sinun pitäisi elää vielä huoletonta elämää ja syödä mitä haluat, ilman mitään laihduttamista.
Pelottavaa mihin tämä maailma on menossa.. :'(
oon ihan samanlainen ku sinä! aivan sama tapaus.. ja tiiän että tää on yhtää helvettiä. ja ku oot noin nuori nii ihan oikeesti hanki apua, se sun kaveri ei varmasti tiedä kunnolla syömishäiriöistä...
voimia sulle
En ole paras neuvomaan, mutta olen ite 14-vuotias ja mulla on hyvin samanlaisia ongelmia kuin sulla. Sun täytyy hakea apua! Syömishäiriö voi tulla ihan minkä ikäiselle tahansa, ja sun tilanne kuulostaa tosi pahalle!
Itse käyn juttelemassa tosi mukavan psykiatrin kanssa, siitä on ollut apua. :) En osaa mitään kovin rakentavaa sanoa, kun itsekin olen ihan samoissa ongelmissa, mutta hae apua! Sun tilanne menee vain huonommaksi ja huonommaksi, ja lopulta romahdat täysin! Käy vaikka kouluterkkarilla (sillä on vaitiolovelvollisuus) niin hän ohjaa sut eteenpäin!
Liian nuori tosiaan, mutta mitä sille voi, jos en osaa lopettaa? Olen nähnyt niitä sairaan laihojen kuvia, enkä niitä ihaile. Lähinnä ajattelen, että ”En mä ikinä tollaseks pääsis. Laihdutan nyt vaan ne viis kiloo ja sitte lopetan” en ole yhtään varma, osaisinko lopettaa koskaan.
Menisin muuten terveydenhoitajalle, mutta hän ei ole koko viikkoa koulussa (vain ti ja to). Lisäksi minua pelottaa, että hän vain toteaa, että olen normaalipainoinen ja passittaa takaisin tähän samaan tilaan ja ehkä vieläkin huonommalla itsetunnolla.. Meillä pitäisi olla vuositarkastukset kohta, mutten ainakaan itse uskalla suutani avata. Häpeän ehkä liikaa osin läskejäni ja osin hulluuttani laihdutukseen ja muita outouksia. En osaa luottaa siihen, ettei hän mene heti pulisemaan vanhemmille ja opettajille ja sen jälkeen se olisikin sitten vain painostavien katseiden ja puheiden sulattelua.
Anteeksi Hermoraunio. Olen todella pahoillani siitä mitä olen, vaikket tarkottaisikaan, että se on minun vikani.
Kiitos Lihava? tuesta. Koetan keksiä jotain sille terkkarille. Sujautan oven alta lapun, jos en muuta keksi :)
Iirii, en ole varma, en todellakaan pidä tilaani vakavana. Tänäänkin annoin itselleni (huonolla omatunnolla kuorrutettuna) velliä, leipää, muffinssin ja päätöksen huomisesta syömättömyydestä ja ai niin, en osaa oksentaa kunnolla (yritystä on), joten ei kannata mitenkään erikoisesti huolta kantaa. Olen varma, että kaikki muut onnistuvat tavoteissaan nopeammin ja paremmin, kuin minä (itsesääliä? sanon vain totuuden ja sehän tulee lasten suusta :D)
Iso pieni halaus minulta teille, jotka jaksoitte lukea minun viestini ja jakaa ajatuksianne
Älä pyydä anteeksi mistään. En ole tahallaan loukannut sinua, toivon sinulle vaan pelkkää hyvää.
Toivottavasti löydät voimia itsestäsi ja paranet pian!
Niin tuttua, niin tuttua...
Ihmiset ympärillä kauhistelevat laihuuttani, itse en sitä näe. Joskus laitan jopa suihkussa käydessäni valot pois päältä, etten näe rumi/läskejä jalkojani.. Naurakaa jos nauratte, mutta ihan tosi juttu..
Ja mun tekis mieli syödä kaikkea hyvää, mutta en voi. Otan esimerkiksi karjalanpiirakan jääkaapista, mutta päädyn heittämään sen roskiin..
Ainut "ruoka" mitä syön hyvällä omalla tunnolla on omena...
..harrastan pimeässä peseytymistä, samaten jumppaan ja venyttelen pimeässä.
Ja kun edes muistaisi päivän, jolloin en ole peilin edessä puristellut läskejäni. Miten tästä pääsisi eroon..
Ajattelinpa jatkaa tähän ketjuun, kun en viitsi uuttakaan aloittaa:)
Oletteko kertoneet kenelle syömishäiriöstänne?
Minun niin tekisi mieli sanoa poikaystävälleni tunteista, mutten halua.. Se menisi vain siihen, että hän pakottaisi minut syömään. Lääkärille en ainakaan sano, menettäisin opiskelupaikkani..
Tuntuu pahalle painia itsekseen asian kanssa, ystäville en tohdi sanoa, kun en halua olla huomion keskipisteenä. Ja jotenkin tuo ikänikin puolesta en haluaisi siitä puhua. Ja toisaalta en kestä kysymystä, että miksi olen tähän joutunut.. Kun en itsekään tiedä. Pitää varmaan vaan tyytyä esittämään onnellista ja jatkaa tätä helvettiä.
En minä sitä. Pyydän anteeksi kaikelta maailmalta, koska tämä on tietysti oma vikani, enkä haluaisi olla kellekkään taakka. Et loukannut yhtään :) Kiitos, että jaksat välittää.
Ainoa jolle olen kertonut, näyttää unohtaneen koko asian. Ensin huolestui aivan älyttömästi, mutta siihen se sitten jäi. Ei ole puhunut, eikä kiinnostunut ja hänelle koko asia on varmasti jo iäksi haudattu.
Itsekkään en haluaisi olla kavereiden keskipiste (enkä pilkankohde). Jotenkin vain tuntuu, että asia olisi jotenkin niin arkaluontoinen ja se mitä olen, että en sitä haluaisi paljastaa. Koko elämäntapani(?) on pelkkä piiloitettu luuranko kaapissa.
Jotenkin tuntuu, että tietyt ruokalajit ovat niitä ei-missään-nimessä!! ahdistajia, joihin en voi edes haarukalla koskea ja jos joku muu syö niin on lähdettävä nopeasti pakoon, ettei rupea tekemään mieli. Tälläisiä ovat minulla ainakin lihapiirakat(yök se rasvainen koostumus/nam nam), lohi ja aika lailla 'normaali' ruoka.
Sitten on niitä ruokia, joita on aivan pakko syödä kerran päivässä, silloin kun jotain tankkaa ja näistä ei tule niin huono omatunto. Esimerkiksi ylivetinen neljänviljan velli tilkalla maitoa, siihen olen jäänyt jo melkein koukkuun. Lämmittää mukavasti vatsaa ja vesi täyttää paljon :) Onko kenelläkään muilla tälläisiä pakko-ruokia?
ns. pakkoruokia/turvaruokia on omena, kurkku ja rasvaton jugurtti. Ja kahvi. Light-limppareihin en koske, hampaat menee ja muutenkin limppari on pahaa.
Mä olen tämän päivän miettinyt, että aloittaisin vaan syömään terveellisemmin ja liikuntaa useammin.
Ja unohtaisin kalorit, sallisin satunnaisesti herkkuja. Saa nähdä kuinka käy.
Toivottavasti, ó__Ò, löydät jostain voimaa saada ajatuksesi kuntoon.
Ehkäpä ystäväsi jolle kerroit, ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. Olen varma ettei hän ole sitä unohtanut. Ehkä joku päivä pystyt hänelle kertomaan lisää tunteistasi. Voimia
pakko nyt on tänne avautuu ku ahistaa...........helvetti et voi ahistaa.oon läski, syöny tänää liikaa ihan liikaa vaik piti paastota. oon niin vitun läski eikä mulla oo diagnosoitu mitään (no, ei tietenkää oo koska oon läski).vittu oikeesti voisin tappaa itteni. ihan oikeesti, harkitsen tälläki hetkellä......en vaan kestä enää tän ruumiin kanssa, mä luulin et se oli jo ohi?miks miks MIKS?!! vittu miks mä joudun kärsimään, mä luulin et et täs oli kyse vaan pienestä laihduttamisesta, ei kukaan sanonu mulle että kärsin täst seuraavat neljä vuotta!!!mä vihaan itseäni VIHAAN!! mä haluun silpoo itteni kappaleiks ja polttaa ne kappaleet, ei tuhka ainakaan paina niin paljon.........miks mä en voi olla normaali?miks jokaises kuvajaises on valas pullasorsa ja bulldoggi??jeesus vittu.
lisäks mä oon tyhmä.tottakai mä ansaitsen tän ku oon niin vitun ruma ja läski. joo moi. vittu angst. en kestä vaan tätä pahaa oloa.
naurakaa vaan
..ainakaan nauranut. :(
En kyllä osaa mitään tähän sanoa, ja tuskin se edes auttaisi.
Mutta tämän sanon..
Jos olisi sinulla motivaatiota "normaaliin" elämään, mikset menisi juttelemaan jonnekin?
Voimia sinulle hirmuisesti
voit kyllä olla ihan varma että jokainen joka tässä keskustelussa tosissaan on mukana ei sulle naura!!
muaki ahistaa vähän tuollalailla kun oon syönny jtn "kiellettyä" vaikka pitäis paastota. musta tuntuu että meen ihan sekasin, ahdistus on nii kova :( justiin pyörii kaikki tollaset että en halua elää tämmösenä jne.. tuntuu ettei sillä hetkellä ees tunne itseään. Et kerro paljonko painat tai paljonko oot pitkä. en voi tietää että ootko oikeesti ees lihava. Miten vaan nii oon ihan varma että sulla on ihmisiä jotka rakastaa sua tuollasenaan nii ennen ku tosissaan aattelet mitää tollasta kamalaa nii mieti mitä ne menettää :)
tuskin oli kauheesti apua, mut sun on tärkeetä tietää että et ole yksin asiasi kanssa :) voimia ja kaikee hyvää sulle
mulla on se että kahvia voin juoda just nii paljonko haluan koska tiiän että siinä ei oo paljoo mitään ja oon lukenu että se laihduttaa.
omena ja mandariinit on kans aika sallittuja :) ja vetteen tehty puuro :)
onko teillä muilla selolasta että jos syötte päivän aikana vaikka yhen karkin nii tulee kauhee morkkis ja päivä on pilalla ja sit saa tavallaan luvan ahmia oikee kunnolla lisää?!
Ennen oli niin, että jos söin jotain ylimääräistä, mitä en ollut itseni kanssa sopinut, niin periaatteessa sen päivän peli oli jo menetetty ja silloin ahdoin itseni täyteen ruokaa. Näitä tapahtumia oli onneksi vain kaksi, ettei tullut tavaksi.
Kiitos hermoraunio ja voimia sinullekkin
miten tollasesta voi päästä eroon?!
mulle käy aina noi että se äivä menee pilalle ja masistelen sitte vaa koko ajan ja syönsyön syön... hyi se on nii ällöttävää.
tuo asia seuraa mua päivästä toiseen eikä päästä irti :( sitte alkaa näännytys ja taas...
Jos tarpeeksi kauan jaksaa yrittää, niin se lähtee pois kokonaan. Minulla oli noita kohtauksia jonkun verran, mutta niistä voi todellakin päästä ainakin hetkittäisesti lopullisesti eroon. Jatkat vain yrittämistä, niin uudenlainen helvetti avautuu eteesi.
Mä olin tänään siellä labrassa, kun psykiatri anto lähetteen. Otettiiin verta, ja se ei meinannut onnistua millään! Sitä piti odottaa jotain puol tuntia, ja suonia ei kuulemma näkynyt. Se näytteenottaja sano että painonlasku ja pitkäaikainen "paasto" on tähän syynä.. Vihdoin ja viimein saatiin se veri, mut sitä tuli ihan tolkuttoman vähän! Kahdesta kädestä piti ottaa. Sit oli sydänfilmi. Jännityksellä odotan tuloksia.. Eilen mulla oli psykiatri, mut punnittiin siellä. Paino oli 300g (vaatteita päällä, olin syönyt aamupalan ja koulussa) mutta silti TUOLLAINEN määrä ahdisti.. vaikka toisaalta tiedän et toi on ihan naurettavaa. Mut kotona en voi punnita itseäni kun vaaka on laitettu piiloon. :S
Noista turvaruoista sen verran et mun turviani on neljänviljan puuro (kaurapuurokin käy!) sokerittoman mehukeiton kanssa! Sitten raejuusto, tonnikala vedessä, maustamaton jugurtti, mangopäärynä piltit.. Kananmuniin mulla on myös ihan kauhea himo, syön lähes päivittäin. Ja Apetit pinaattikeitto ! :D
Tuskaa taas aiheuttaa kaikki pullat, viinerit, munkit, karkit, suklaat.. Myös pasta tuntuu vaikealle. Ajattelen heti että siinä on liikaa hiilihydraatteja yms.. Vaikkei niin olisi. Leipä oli ennen myös täyttä tuskaa mutta nyt olen vähän totutellut. Ilman margariinia kylläkin.
siis on mulla jonkin verran motivaatiota mutta en tiedä........tuntuu vaan etten oo "tarpeeksi sairas". oon siis jutellut psykiatrien, psykologien, ravintoterapeuttien jne kanssa ja terapian lopetin syksyllä kun en tuntunut hyötyväni siitä.
niin ja olen siis jo 18, ei oikein kukaan voi auttaa jos en itse halua lopultakin parantua :( on vaan niin hirveä olo jos on syönyt yhtään liikaa "kuin olisi saanut".mitä elämää tämä tällainen on?
no, voimia ja jaksamisia teille myös :)
äiti sai vahingossa selville... itse en ole kertonut kenellekkään.
oon ajatellu et jos joudun osastolle nii kerron yhelle ystävälleni, mut en varmaan muuten...
kuinka sulla menee? siis kui huonossa kunnossa oot? anteeks ku kyselen tälleen mut haluisin vähä pelotella itteeni miten tässä oikeesti voi käydä.. toisaalta en tiiä saako se mua edes haluamaan lopettaa mut..
ei vaa jaksa kaiken tän treenauksen (6viikossa futis harkat ja pelejä) kaa tämmöstä.. mut en osaa enkä välttämättä ees halua lopettaa..