Yhteistä elämää

Avovaimo kirjoitti:

Nyt on vuosi mennyt seurustellessa ja asutaan yhdessä, surkeassa pikku yksiössä, rahaa kun ei ole enää eikä me olla saatu sitä tehdyksikään. Aiemmin mies oli tottunut elämään poikamiehenä, minä avovaimona, ja siitä tulee kaikenlaista skismaa. Vaikka kuinka yrittää elää tätä päivää, tahtomattaan molemmilla on vanhoja odotuksia. Mulle on liiankin itsestäänselvää, että on paljon yhteisiä asioita, kavereita ja harrastuksia. Olen tottunut tekemään omia asioita niin, että se elämänkumppani on siinä vieressä myös tekemässä samaa asiaa ja aika on yhteistä. Miehellä taas on selkeä jako, yhteiset asiat ja sen omat asiat. Yhteiset asiat ei toimi, koska meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Mistä niitä vois keksiä ku on ihan erilaiset elämät? Telkkari pistetään päälle ja sen pitäis sitte olla laatuaikaa. Inhoan koko sanaa. Kaikki yhdessä vietetty aika on pois sen omasta ajasta, jota sillä ei enää juurikaan ole, ja mä tunnen itseni syylliseksi ja syytetyksi siitä. Eli kumpikaan ei tee mitään mistä tykkää. Toisistamme me tykätään tosi paljon, mutta jotenki ollaan onnistuttu pilaamaan se yhteinenki aika. Silloin kun ei ole stressiä ja kiireitä, kaikki menee aika mukavasti, mutta ku mies alottaa 15h/pv työputket, tulee ongelmia. No sehän on tietenki selvää. Mutta ongelmien vakavuus huolestuttaa. Vähän aikaa se koittaa tsempata, tulee töistä ja ottaa mut kainaloon ja - laittaa telkkarin päälle. Sillä väsyttää, mulla säälittää. Muutaman päivän päästä tulee riitaa, se sanoo ettei sillä oo enää ollenkaan omaa aikaa, mä syön sen energiat, se tuntee olevansa häkissä ja että se haluais sittenki olla sinkkuna koska sillon oli onnellisempi eikä tarvinnu ottaa ketään toista huomioon. Ja mä en tiedä miten mun pitäs olla, oon koko ajan varpaillaan, etten vaan olis haitoilla. Yritän olla viemättä sen aikaa, mutta en ymmärrä miten, ku eihän sillä oo mistä viedä. Musta tuntuu, että en pysty tekemään mitenkään oikein, ja mitä enemmän yritän, sitä kireämmäksi ilmapiiri muuttuu eikä kotona oo enää kivaa. Ihan varmaan mäki voisin jossain parantaa, mutten keksi miten. Pattitilanne. Mua loukkaa tosi paljon se, että se on aika helposti jättämässä mut. Syö itsetuntoa, ku yrittää, eikä osaa, eikä kelpaa. Mä haluan tosissani, että tää toimis, ja riidoissa yritän katsoa peiliin ja muuttaa käytöstäni, koska mä itse oon ainoo mihin voin vaikuttaa. Me rakastetaan paljon, muttei osata olla. Jos joku on tässä asiassa viisaampi, kerro miten mun pitäs toimia!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä