En ole tästä koskaan ennen maininnut vahingossakaan kenellekkään, en ole pystynyt. Kai se on sitten jonkinmoinen alku näin nimettömänä ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen..
Elikkäs, muut perheenjäseneni ovat aina olleet hoikkia ja hyväkuntoisia. Kun taas sitten muu suku kummankin vanhemman puolelta, ylipainoisia melkeimpä jokainen.
Muistan miten jo ollessani alle kouluikäinen, kehuttiin minua kovasti miten olen onneksi vanhempiini tullut, kun on niin hoikassa kunnossa.
Naapurissa asui serkkutyttöni, joka sattui olemaan pullea. Ja mitenkä meitä alle kouluikäisiä, vertailtiin toisiimme ja häntä melkeimpä moitittiin lihavuudesta kun minua taas ns. ylistettiin hoikkuudesta.
Tätä jatkui "onnellisesti" minua kohtaan, siihen asti kunnes aloitin toisen luokan ala-asteella. Tiedä sitten huomasinko lihoneeni vai mikä oli, mutta tällöin aloin vetämään vatsaa sisään.. Ei siis vain silloin tällöin, vaan koko hereillä oloajan pituisesti.
Aikaa kului, neljännellä - viidennellä luokalla ollessani, keskivartalolihavuus oli jo melko huomattava, joten ei loppua tuolle tavalle mikä kehittyi toisella luokalla.
Kuudennella koin itseni kuvottavaksi ulkonäöltäni, häpesin yli kaiken lihomistani ja koin jääväni muiden varjoon.
Seitsämännelle mentäessä paineet ulkonäön suhteen kasvoivat, nyt olinkin taas koulussa nuorimpia eikä voinut antaa itsestään "huonoa kuvaa". Tästä alkoi jo olemaan henkisesti haittaa, inho ulkonäköäni kohtaan kasvoi vain lisää ja lisää.
En ymmärtänyt missä on vika, miksi lihon? Harrastuksia riittää ja ulkoilen oikeastaan joka päivä. En syö makeisia, juo melkeimpä yhtään limsaa enkä mitään vastaavaa.
Yläaste loppui, vieläkin oli sama ongelma. Keskivartalolihavuus lisääntyi ja vatsan sisässäpito jatkui ja jatkui. En kestänyt enää ns. hoikkia ystäviäni, vaan laitoin heihin välit poikki. Heitä katsellessani koin itseni lähes mitättömäksi. Vaikka muuten tiesin pärjääväni paremmin.
Ammattikouluun. Yritän jo tosissani asian eteen jotain, syön mahdollisimman terveellisesti ja koitan liikkua. Mutta miksen koskaan laihdu, vaan keskivartalolihavuus on ja pysyy ja hitaasti mutta varmasti lisääntyy..
Jo kymmenisen vuotta vatsan sisässäpitoa ja itseinhoa.. Eikä se ole kuvitelmaa että vatsan kohdilta olisin lihava, tiedän kyllä mikä vielä on normaalia ja mikä jopa liian laiha.
Joten niinsanotusti lapsuuteni, koko nuoruuteni ja tämän hetken olen elänyt peitellen jotain itsestäni. Ymmärtämättä koskaan miksi en ole "normaalikokoinen" tai miksen laihdu. Vaikka harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti.. Menettänyt suurimman osan ystävistäni, kun en heidän kanssaan voinut enää tämän takia aikaa viettää. Enkä enää tiedä jaksanko tällaista.. En.
Elikkäs, muut perheenjäseneni ovat aina olleet hoikkia ja hyväkuntoisia. Kun taas sitten muu suku kummankin vanhemman puolelta, ylipainoisia melkeimpä jokainen.
Muistan miten jo ollessani alle kouluikäinen, kehuttiin minua kovasti miten olen onneksi vanhempiini tullut, kun on niin hoikassa kunnossa.
Naapurissa asui serkkutyttöni, joka sattui olemaan pullea. Ja mitenkä meitä alle kouluikäisiä, vertailtiin toisiimme ja häntä melkeimpä moitittiin lihavuudesta kun minua taas ns. ylistettiin hoikkuudesta.
Tätä jatkui "onnellisesti" minua kohtaan, siihen asti kunnes aloitin toisen luokan ala-asteella. Tiedä sitten huomasinko lihoneeni vai mikä oli, mutta tällöin aloin vetämään vatsaa sisään.. Ei siis vain silloin tällöin, vaan koko hereillä oloajan pituisesti.
Aikaa kului, neljännellä - viidennellä luokalla ollessani, keskivartalolihavuus oli jo melko huomattava, joten ei loppua tuolle tavalle mikä kehittyi toisella luokalla.
Kuudennella koin itseni kuvottavaksi ulkonäöltäni, häpesin yli kaiken lihomistani ja koin jääväni muiden varjoon.
Seitsämännelle mentäessä paineet ulkonäön suhteen kasvoivat, nyt olinkin taas koulussa nuorimpia eikä voinut antaa itsestään "huonoa kuvaa". Tästä alkoi jo olemaan henkisesti haittaa, inho ulkonäköäni kohtaan kasvoi vain lisää ja lisää.
En ymmärtänyt missä on vika, miksi lihon? Harrastuksia riittää ja ulkoilen oikeastaan joka päivä. En syö makeisia, juo melkeimpä yhtään limsaa enkä mitään vastaavaa.
Yläaste loppui, vieläkin oli sama ongelma. Keskivartalolihavuus lisääntyi ja vatsan sisässäpito jatkui ja jatkui. En kestänyt enää ns. hoikkia ystäviäni, vaan laitoin heihin välit poikki. Heitä katsellessani koin itseni lähes mitättömäksi. Vaikka muuten tiesin pärjääväni paremmin.
Ammattikouluun. Yritän jo tosissani asian eteen jotain, syön mahdollisimman terveellisesti ja koitan liikkua. Mutta miksen koskaan laihdu, vaan keskivartalolihavuus on ja pysyy ja hitaasti mutta varmasti lisääntyy..
Jo kymmenisen vuotta vatsan sisässäpitoa ja itseinhoa.. Eikä se ole kuvitelmaa että vatsan kohdilta olisin lihava, tiedän kyllä mikä vielä on normaalia ja mikä jopa liian laiha.
Joten niinsanotusti lapsuuteni, koko nuoruuteni ja tämän hetken olen elänyt peitellen jotain itsestäni. Ymmärtämättä koskaan miksi en ole "normaalikokoinen" tai miksen laihdu. Vaikka harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti.. Menettänyt suurimman osan ystävistäni, kun en heidän kanssaan voinut enää tämän takia aikaa viettää. Enkä enää tiedä jaksanko tällaista.. En.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, että jaksatko vetää vatsaa sisään loppuelämäsi?
Ongelmasi ei ole paino.
Ei niin, ongelmani ei ole paino. Vaan keskivartalolihavuus, mitä olen suurimman osan iästäni peitellyt. Ja näin mukamas pitänyt itsetuntoni korkealla.
Kyllähän jaksan pitää vatsaani sisässä tästäkin eteenpäin, kymmenen vuotta jo jaksanut, niin miksen jatkossakin? En vain halua. Mutten pysty todellisuudessa tätä ongelmaani paljastamaankaan.
Ongelmasi ovat ylempänä.
Jos ei syö ei liho, tätä totuutta ei voi kieltää.
Syöt enemmän kuin kulutat, näin teknisesti.
Raflaavasti voi sanoa että toisen maailmansodan aikaisilla keskitysleireillä ei lihavia näkynyt.
Ongelmasi on pöntön puolella.
rotevampi vartalomalli kuin toisilla. Esim. englantilaisilla naisilla on hyvin tasapaksu (hartia-vyötärö-lantio samaa putkea) vartalomalli, joten sen mallisella vartalolla pienikin vatsanlisäys näyttää enemmältä. Miksi siis murehtia sellaisesta jolle ei voi mitään.. Toki aina kannattaa harrastaa liikuntaa ja pitää yllä terveellistä ruokavaliota, mutta sillä ei välttämättä saa itselleen tiimalasi-vartaloa, jollei sellainen ole henkilöllä luonnostaan.
Harrastan säännöllisesti liikuntaa ja syön terveellisesti. Enkä hae sitä "täydellistä mallin vartaloa". Mutta edes jotain.. Sillä tiedän että kun asia jo 10 vuotta pahentunut, niin mikä mahtaakaan olla tilanne seuraavan 10 vuoden jälkeen. Niin olisi jotain saatava tapahtumaan.