SUOMEN KANSA ARESTIIN

Tältä nimim. Suomen Kansalta pitäisi panna internetpiuhat poikki ja laittaa se pakkoharrastamaan vaikka liikuntaa. Tuollainen liiallinen tietokonepelien pelaaminen ja internetissä notkuminen aiheuttaa ilmiselvästi ongelmia - toistaa itseään ja hokemasta hokee samaa vitsiä joka on heittänyt naurattamasta jo 80-luvulla, ilmiselvä pakkomielle joka lähenee jo psykoosia.

Psykootikko ei pysty tekemään eroa itsen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Psykoosissa Todellisuus muodostuu aistiharhaiseksi ja Symbolisuus kuvitteelliseksi. Vaikka psykootikolla sekoittuvat Symbolisuus ja Imaginaarisuus samalla tavoin kuin neurootikolla on huomattava seuraava ero: neurootikolla Todellisuuden piiri säilyy jota kuinkin eheänä - kun taas psykootikko muuttaa Todellisuuden omien hallusinaatioittensa ja illusooristen kuviensa täyttämäksi todellisuudeksi. Luulosairaus ja erilaiset fobiat on tällaista psykoottista käyttäytymistä.

Psykootikko ei ole millään muodoin enää "terve ihminen", jolla mieli kulkisi normaalisti: psykoottinen ihminen elää imaginaarisuutensa vankilassa ja aivan omanlaatuisessa merkitysavaruudessa. Psykootikko näkee kaiken omien väritettyjen silmälasiensa kautta.

Nimim. Suomen kansa täyttää tunnusmerkit.
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Työttömyysturvalaki
===================

Suomalaisilta on työn tekeminen kielletty meidän työttömyysturvalakimme avulla. Miten kansa, jonka kaikki aktiivisuus on tukahdutettu, voisi liikkukaan?

Eihän koskaan tiedä, jos työttömyysturvalakia valvova viranomainen näkee kansalaisen liikkuvan ja tekee oletuksen että hän on varmaan menossa tekemään harmaata työtä ja ripsasee työttömyysturvan pois.

Parempi se on vain palkkatyössä olevan tehdä vain työmatkat ja olla loppuaika netissä. Työttömänhän sallitaan käydä vain Alkossa mutka ja loppuaika on parasta viihtyä netissä ja kapakassa, ettei työttömyysturvalain valvoja oleta että sitä olla menossa töitä tekemään laittomasti.


TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote

ps. Onneksi en kertonut tätä 80-luvulla

Äänestä
  • ihan pihalla :)

    Äänestä

Eikö nyt jumalauta mene kaaliin se, että KDP:n kannattajat on ihan täysjärkistä porukkaa! Joku joskus hyvin kirjotti täällä palstalla että kun on joku aatesuunta mistä ei todellakaan tykätä niin sitten aletaan keksimään noita mielisairasjuttuja kun ei asiaperustein pystytyä väittelemään. Että näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ope kirjoitti:

Tältä nimim. Suomen Kansalta pitäisi panna internetpiuhat poikki ja laittaa se pakkoharrastamaan vaikka liikuntaa. Tuollainen liiallinen tietokonepelien pelaaminen ja internetissä notkuminen aiheuttaa ilmiselvästi ongelmia - toistaa itseään ja hokemasta hokee samaa vitsiä joka on heittänyt naurattamasta jo 80-luvulla, ilmiselvä pakkomielle joka lähenee jo psykoosia.

Psykootikko ei pysty tekemään eroa itsen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Psykoosissa Todellisuus muodostuu aistiharhaiseksi ja Symbolisuus kuvitteelliseksi. Vaikka psykootikolla sekoittuvat Symbolisuus ja Imaginaarisuus samalla tavoin kuin neurootikolla on huomattava seuraava ero: neurootikolla Todellisuuden piiri säilyy jota kuinkin eheänä - kun taas psykootikko muuttaa Todellisuuden omien hallusinaatioittensa ja illusooristen kuviensa täyttämäksi todellisuudeksi. Luulosairaus ja erilaiset fobiat on tällaista psykoottista käyttäytymistä.

Psykootikko ei ole millään muodoin enää "terve ihminen", jolla mieli kulkisi normaalisti: psykoottinen ihminen elää imaginaarisuutensa vankilassa ja aivan omanlaatuisessa merkitysavaruudessa. Psykootikko näkee kaiken omien väritettyjen silmälasiensa kautta.

Nimim. Suomen kansa täyttää tunnusmerkit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu