Kaikenkattava

Kuvitellaanpa, että jokaiseen autoon asennettaisiin gps-laitteet niiden jatkuvaa tarkkailua varten ja isoveli valvoisi jokaista liikettämme.
Autoilija narahtaisi siis jokaisesta nopeusrajoituksen ylityksestä.

Kun otetaan huomioon, että 90% autoilijoista ajaa ajoittain tietoisesti ylinopeutta ja 100% tietämättään, niin mitä tästä seuraisi?

1) Kaaharit saisivat ansionsa mukaan ja teillämme olisi turvallista autoilla!

2) Kansallinen nälänhätä, kun rekkakuskit menettäisivät joukolla korttinsa kolmesta ylinopeussakosta, eikä olisi ketään kuljettamassa elintarvikkeita kauppoihin.

3) Onnettomuuksien raju lisääntyminen, kun autoilijan kaikki huomio olisi nopeusrajoituksessa ja -mittarissa.

4) Kansallinen alamäki, alkaen sakkotulvista ja ajokorttien menetyksistä jatkuen lisääntyvään työttömyyteen ja köyhyyteen, alkoholismiin, perheiden hajoamisiin ja lisääntyvään rikollisuteen.

5) Jotain muuta, mitä?
10265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Polkupyörien menekki kasvaisi eksponentaalisesti.

Äänestä

Vain hölmölässä esitetään noin älyttömiä ehdotuksia. Vain sosialistimaisella talousajattelulla voisi kuvitella hankkivansa ja ylläpitävänsä kansalaisten noinkin kattavaa valvontajärjestelmää.
Eiköhän kannattaisi laittaa rahat liikenneolosuhteiden parantamiseen, että huomio voitaisiin kiinnittää liikenteessä ajamiseen nopeusmittarin tuijottamisen sijaan ja valvontakin voitaisiin kohdistaa todellisiin epäkohtiin ja niihin muutamiin häirikköihin jotka useimmiten aiheuttavat ongelmat.
Valvontakustannusten ja sakkorahojen pyörittämisellä on liikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden kannalta yhtä suuri merkitys kuin pakkasella omiin housuihin kusemisella.
Milloin saadaan järkeä liikennejärjestelyihin, liikennetiedottamiseen, liikennevalvontaan ja luottamus siihen että ollaan yhteisellä asialla? Toistaiseksi pallo on pahasti hukassa toimistobyrokraateilla.

Äänestä

Helsingin poliisin nopeusvalvontayksikkö on nimeltään Liikenneturvallisuusosasto!!!

Valitettavasti tämä juttu on tosi :(

Äänestä

Jos tuo skenaario toteutuisi, niin tietysti gps- tai autovalmistajat myisivät autoihin automaattisia nopeudenrajoittimia. Sen jälkeen automatiikka hoitaisi asian, ettei kukaan enää ajaisi ylinopeutta ainakaan vahingossa.

Äänestä
  • Kuinkahan paljon tulisi tapauksia, joss joku lähtee ohittamaan hitaampaa ja toinen tuleekin vastaan... ehtii, ehtii, vaan ei ehdikään, kun auto ei kulje lujempaa.

    Äänestä

  • Vaatisi muutes aivan eri vehkeet. Miten auto tietäisi kulloisenkin rajoituksen? Entä millainen automatiikka nopeutta säätelisi mm. vanhemmissa autoissa?
    Sitäpaitsi käsittääkseni valtiovalta ei suinkaan halua estää ylinopeutta ajamista vaan kerätä siitä saatavat hillot.

    Äänestä

  • lkdsrjhg kirjoitti:

    Vaatisi muutes aivan eri vehkeet. Miten auto tietäisi kulloisenkin rajoituksen? Entä millainen automatiikka nopeutta säätelisi mm. vanhemmissa autoissa?
    Sitäpaitsi käsittääkseni valtiovalta ei suinkaan halua estää ylinopeutta ajamista vaan kerätä siitä saatavat hillot.

    No tuossa aloituksessahan oli jo lähtökohtana, että se gps-systeemi mittaa nopeuden ja tunnistaa kulloisenkin nopeusrajoituksen (nytkin oma navigaattorini jo kertoo nopeusrajoituksen), niin eihän siinä enää muuta tarvita kuin vakionopeuden säädin. Jos tuollainen valvontasysteemi otettaisiin käyttöön, on aivan 100-varmaa että laitevalmistajat alkaisivat tyrkyttämään automaattisia nopeudenrajoittimia. Vanhoissa autoissa kuski vastaisi nopeudesta jos ei haluaisi investoida automatiikkaan.
    Ei muuten lainkaan mahdoton ajatus, että tällainen automaattinen nopeuden valvonta ja nopeudenrajottimet toteutuisivat tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    Kaikkea on mahdollista toteuttaa, mutta
    mikä olisi todellinen hyöty?
    - paranisiko liikenneturvallisuus?
    - suojatieonnettomuudet loppuisi?
    - ohitusonnettomuudet loppuisi?
    - risteyskolarit loppuisi?
    - vartioimattomat tasoristeykset muuttuisi turvallisiksi?
    - mistä alettaisi keräämään sitten lisärahaa kun ei enää olisi ylinopeuksia?

    Sosialismihan siirtää vastuun yksilöltä yhteiskunnalle eli vastuu ajamisestakin siirretään valvontajärjestelmälle.
    Ongelmahan on jo nyt uskottavuudessa. Nykyinen nopeusvalvonta ei toimi pääosin enää liikenneturvallisuuden parantamiseksi vaan lisärahan keräämiseksi.
    MEITÄ KUSETETAA TULLEN JA MENNEN

    Äänestä

  • Maassa kaikki hyvin? kirjoitti:

    On esitetty sellaisia skenaarioita, että tulevaisuudessa ajoneuvot tunnistavat toisensa ja toistensa liikkeet, niin että suurin osa noista tavoiteista olisi mahdollista saavuttaa tällaisella tekniikalla. Auto pystyisi havaitsemaan myös junat ja jalankulkijat ja estämään yhteenajot näiden kanssa.

    Äänestä

  • pilotti kirjoitti:

    Sehän olisi ajokorttikin sitten turha kun auto hoitelisi kaiken. Kuskin ei tarttis enää välittää mistään.

    Mutta joo, kyllä. Ensiaskeleita tuota kohti ollaan jo ottamassa, mm. itsestäänjarruttavat autot. Enpä itselleni sellaista huolisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ylinopeusvalvonta kirjoitti:

Kuvitellaanpa, että jokaiseen autoon asennettaisiin gps-laitteet niiden jatkuvaa tarkkailua varten ja isoveli valvoisi jokaista liikettämme.
Autoilija narahtaisi siis jokaisesta nopeusrajoituksen ylityksestä.

Kun otetaan huomioon, että 90% autoilijoista ajaa ajoittain tietoisesti ylinopeutta ja 100% tietämättään, niin mitä tästä seuraisi?

1) Kaaharit saisivat ansionsa mukaan ja teillämme olisi turvallista autoilla!

2) Kansallinen nälänhätä, kun rekkakuskit menettäisivät joukolla korttinsa kolmesta ylinopeussakosta, eikä olisi ketään kuljettamassa elintarvikkeita kauppoihin.

3) Onnettomuuksien raju lisääntyminen, kun autoilijan kaikki huomio olisi nopeusrajoituksessa ja -mittarissa.

4) Kansallinen alamäki, alkaen sakkotulvista ja ajokorttien menetyksistä jatkuen lisääntyvään työttömyyteen ja köyhyyteen, alkoholismiin, perheiden hajoamisiin ja lisääntyvään rikollisuteen.

5) Jotain muuta, mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu