istuessa toinen lantio korkeammalla

Minulta alkoi alaselän oireet kahdeksan vuotta sitten kun toinen lapseni syntyi eli synnytyksessä ponnistusvaiheessa säteili oikeaan jalkaan ja myöhemmin oli häntäluu kipeä ja kävely vähän vaikeaa. Kuukausi synnytyksen jälkeen yhden kerran meni jalat alta, oli selän väsymistä seistessä, mutta selkäkivut väheni pikku hiljaa kunnes kaksi vuotta oli kulunut ja juoksin asvaltilla ja sitten alkoi selkäkipujakso, joka kesti kolme kuukautta. Se parani pikku hiljaa ja oireili lievästi, ensin kävelin ja sitten juoksin silloin tällöin. Ja olen pärjäillyt sen kanssa pystyen liikkumaan kutakuinkin. Kunnes viime vuoden lokakuussa se kipeytyi kun istuin paljon, koska olin toimistossa työharjoittelussa. Joulun tienoilla se tuli tosi kipeäksi, kävely oli hankalaa ja käyitin kipulääkkeitä. Sitten menin Markku Turusen vastaanotolle ja hän sanoi, että mulla on si-dislokaatio ja manipuloi sen, helpotti vähän ei tarvitse päivällä käyttää kipulääkkieitä, koska voi vaihtaa asentoa. Yöllä selkä on jumissa, mutta pystyn nukkumaan kun käytän kylmägeeliä ja aamuyöstä otan buranan.

Onko kellään kokemuksia saaneensa apua jostain manipulaatiohoidosta.
9707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mulla oli joskus flunssaisena toinen nenä tukossa...

Äänestä

joku "terve" molopää esittää idioottimaisia mielipiteitään. Toivotamme hänelle todella kivuliasta ja vittumaista loppuelämää.

Tuohon kysymykseen onko kukaan saanut apua manipulaatiohoidoista, voin omalta kohdaltani vastata, että en ole saanut apua mistään.

Rahaa on kyllä palanut paljon, kun kaikkea on yritetty. Nyt sitten epäillään, että taustalla onkin rakenteellinen vika, jota ei ole aiemmin osattu edes epäillä.

Eli kyllä perusteellinen tutkimus pitäisi ensin tehdä. Mutta minkäs teet, kun lääkärit ei ymmärrä.

Äänestä
  • Millainen vaiva sulla oli selässä?
    Miten ja kuka sen korjasi?

    Äänestä

Turusen käsistä on tullut paljon tyytyväisiä, mutta aina ei korjaus pysy. Lisäksi Turusen diagnosointitekniikalla ei havaita molemminpuolista virheasentoa. Se on sääli.

Manipulaatiohoidoista on moni saanut apua ja Käypähoitosuosituskin sitä suosittelee.

Osteopaateilla lienee siihen paras koulutus, siis ulkomaisilla, eli "doctor of osteopathy".

Äänestä
  • vai että istuessa toinen lantiopuolisko korkeammalla? Onko tuolissa toisen puolen jalat lyhyemmät kuin toisen.. Luulisi että lantio asettuu tasaiselle alustalle tasaisesti. Ongelma on kaiketi tuolissa. Kannattaa viedä se puusepälle ennenmin kuin raahaa ruhoansa osteopaatille sillä lantiokori ei perkele voi olla tasaisella alustalla vinossa eikä mikään diagnisointi menetelmä sitä istueltaan kerro. Nämä on hoidetun höpinöitä taas.

    Äänestä

  • ei hoidettu kirjoitti:

    vai että istuessa toinen lantiopuolisko korkeammalla? Onko tuolissa toisen puolen jalat lyhyemmät kuin toisen.. Luulisi että lantio asettuu tasaiselle alustalle tasaisesti. Ongelma on kaiketi tuolissa. Kannattaa viedä se puusepälle ennenmin kuin raahaa ruhoansa osteopaatille sillä lantiokori ei perkele voi olla tasaisella alustalla vinossa eikä mikään diagnisointi menetelmä sitä istueltaan kerro. Nämä on hoidetun höpinöitä taas.

    > Ongelma on kaiketi tuolissa...

    Jos tuolin on tehnyt asiansa osaava puuseppä, jopa koulutettu teollisuuden työntekijä, niin perkele tuolin jalathan ovat yhtä pitkät!

    Vika ei ole tuolissa, vaan lattia on vinossa.

    Tuo "ei hoidettu" ei nähtävästi tiedä eikä osaa, kun vieläkin on "ei hoidettu"!

    Äänestä

Jokin paikka lantiossa on mennyt synnytyksen jälkeen väärään asentoon. Näin siis voidaan päätellä kertomasi perusteella. Itse en osaa kyllä yhtään sanoa minkä kohdan virheasennosta voisi olla kyse. Eipä ole kokemuksia manipulaatiohoidoista. Selän ja lantion toiminta on monimutkaista. Ne käyvät käsikädessä: lantion väärä toiminta johtaa lantion, selän ym. paikkojen kiputiloihin jne.
Näiltä sivuilta voi lukea jotain suuntaa antavaa siihen, miten esimerkiksi kiputiloja voidaan lievittää:
www.tasapainopiste.fi:
""--ilman rajoitteita.
Mihin ongelmiin voin saada apua?

Ensisijaisesti Egoscue-menetelmä korjaa lihastasapainoa (biomekaaninen taso), ja on tarkoitettu tuki- ja liikuntaelimistön kiputilojen tai erilaisten liikerajoitusten ennaltaehkäisyyn, hoitoon sekä lihaksiston toiminnan optimoimiseen. Alla on lueteltu yleisimpiä vaivoja, joihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti:

* Alaselän kivut, issias ja välilevyn pullistumat
* Lonkkakipu, SI-nivelen kipu, skolioosi ja polvikipu
* Migreenit ja muut pääkivut, niskakivut sekä olkapään vaivat
* Penikkatauti, heikot tai nyrjähtäneet nilkat sekä monet jalkaterien vaivat
* Bursiitit (limapussin tulehdukset) ja tendiniitit (jännetulehdukset)
* Tenniskyynärpää, rannekanavaoireyhtymä sekä muut ns. työperäiset rasitusvammat
* Hengen ahdistus, asentohuimaus ja tasapaino
* Krooniset lihaskireydet ja nivelten jäykkyydet
* Fibromyalgia""

Äänestä
  • tämä equeskö on täyttä paskaa ja millä tahansa määrätietoisella jumppaamisella saavutetaan samat tulokset ILMAISEKSI!. eli älkää näitä huijareita sponssatko ihmiset vaan pitäkää huolta itsestänne ja hankkikaa lääketieteellistä tietoa aiheesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Minulta alkoi alaselän oireet kahdeksan vuotta sitten kun toinen lapseni syntyi eli synnytyksessä ponnistusvaiheessa säteili oikeaan jalkaan ja myöhemmin oli häntäluu kipeä ja kävely vähän vaikeaa. Kuukausi synnytyksen jälkeen yhden kerran meni jalat alta, oli selän väsymistä seistessä, mutta selkäkivut väheni pikku hiljaa kunnes kaksi vuotta oli kulunut ja juoksin asvaltilla ja sitten alkoi selkäkipujakso, joka kesti kolme kuukautta. Se parani pikku hiljaa ja oireili lievästi, ensin kävelin ja sitten juoksin silloin tällöin. Ja olen pärjäillyt sen kanssa pystyen liikkumaan kutakuinkin. Kunnes viime vuoden lokakuussa se kipeytyi kun istuin paljon, koska olin toimistossa työharjoittelussa. Joulun tienoilla se tuli tosi kipeäksi, kävely oli hankalaa ja käyitin kipulääkkeitä. Sitten menin Markku Turusen vastaanotolle ja hän sanoi, että mulla on si-dislokaatio ja manipuloi sen, helpotti vähän ei tarvitse päivällä käyttää kipulääkkieitä, koska voi vaihtaa asentoa. Yöllä selkä on jumissa, mutta pystyn nukkumaan kun käytän kylmägeeliä ja aamuyöstä otan buranan.

Onko kellään kokemuksia saaneensa apua jostain manipulaatiohoidosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu