Mulla on kilpikonna ja nyt ollaan muttamassa
yhteen mun poikaystävn kanssa jolla on astma. Oon
kuullut, että astmaatikot voivat saada oireita
jopa akvaariokaloista? Onko totta? Onko
kokemuksia?
yhteen mun poikaystävn kanssa jolla on astma. Oon
kuullut, että astmaatikot voivat saada oireita
jopa akvaariokaloista? Onko totta? Onko
kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomen allergia- ja astmaliiton sivuilta,
osoitetta en valitettavasti tähän hätään muista,
mutta hakukoneilla löytyy kyllä.
Periaatteessa kaikille eläimille voi tulla
allergiseksi, tosin jotkin eläimet laukaisevat
ärsykkeen toisia helpommin. Esimerkiksi liskoille
ei ihmiset yleensä ole allegisia, sillä niitä on
lemmikkeinä suhteellisen vähän ja niitä ei
yleensä käsitellä.
Tämä seuraava on sitten vain omaa arveluani,
mutta luulisin, että kilpikonna olisi myös
suhteellisen "allegiaystävällinen" eläin.
Luulenpa, että allergiaa aiheuttaisi lähinnä
eläimen käsittely, jolloin valkuaisaineet
alkaisivat ärsyttää allergikkoa. Tietysti
terraarion puhtaanapito on myös tärkeää, silloin
huoneilmaan ei tule terraariosta mitään
ärsyttäviä hajuja. Tuo on tietysti myös konnan
kannalta tärkeää.
Itse ole allerginen kissoille, useimmille
koirille ja jyrsijöille yms. Silti omistan
liskoja, joista minulle ei ole aiheutunut mitään
oireita. Tosin liskothan eivät mitään
sylilemmikkejä olekaan.
Hyvä on tietysti myös muistaa, että jotkut
allergiat kehittyvät pitkänkin ajan kuluttua,
joten täyttä varmuutta asiaan ei kai voi saada.
Voithan tietysti halutessasi ottaa yhteyttä
lääkäriin tai vaikkapa tuonne allergialiiton
sivuille!
Muistaakseni konnat ja kalat ei itse aiheuta
allergiaa, mutta ainakin akvaariokalojen ruoka
voi aiheuttaa. Kaverini pikkusisko tuli vuosia
sitten kalanruoallekkin allergiseksi, siinä meni
viimesetkin lemmikkitoiveet.
Harmi juttu, mutta minkäs luonnolle voi. Kantsii
pitää lippu korkealla että allergia joskus
laantuisi. Meikä oli pikkukakarana astmainen, ja
nyt vanhempana terve, siedän kaikkia eläimiä.
Uskomatonta, mutta totta, niinkuin Mäkkärin
eurohinnat.
voin kertoa, että olen allerginen melkein
kaikille karvaisille otuksille, mutta konnistamme
en ole saanut mitään oireita.
meiän 3 vuotiaalla pojalla on astma ja meillä on
kaksi isoa akvaariota ja nelivarvaskonna,
pojalla ei ole oireita ,niiden kanssa ei
mielellään saisi nukkua samassa huoneessa ja
ruokapurkit pidettävä kiinni ,terraariossa ei
pupuheinää ettei ärsytä astmaatikkoa