Usean sadan prosentin vuosituotot ovat mahdollisia valuutta- ja johdannaiskaupassa.
Näin kertoo Janne Kauppalehdessä.
"Kerron vielä, miksi en halunut lähteä WinCapitaan mukaan.
Taustaksi: olen käynyt tietokoneavusteista valuuttakauppaa, futuuri ja osakekauppaa sekä tekniseen analyysiin pohjautuvaa johdannaiskauppaa, joten tunnen sen puolen kohtuullisen hyvin.
Tiedän myös, että usean sadan prosentin vuosituotot ovat mahdollisia - erityisesti valuutta ja johdannaiskaupassa. Sitä on monien "tavallisiin" 8% - 15% vuosituottoihin tottuneiden vaikea ymmärtää. Vipuvaikutus mahdollistaa isot tuotot. Tämä ei siis ole ongelma. Täytyy vain muistaa, että tilastojen mukaan vain noin 10% kaupankävijöistä tekee näitä voittoja. Muut tarjoilevat rahaa tälle pienelle eliittijoukolle.
Siksi pidin teoriassa mahdollisena, että Wincapita olisi oikeasti tehnyt rahat valuuttakaupalla. En vain vakuuttunut siitä ao syistä.
Syy #1:
En löytänyt järkevää syytä sille, miksi joku joka tekee valuuttakaupalla paljon rahaa, haluaisi jakaa kaupankäyntimallin tuotot jonkun toisen kanssa. Jokainen, joka on käyttänyt (yleensä 5-10 vuotta) menestyvän kaupankäyntimallin rakentamiseen, haluaa pitää kovan työn tuloksen omana tietonaan. Hän ei halua jakaa sitä toisten kanssa. Siihen ei ole mitään perusteita.
Perusteita voisi tietenkin olla rahan tarve tai ajatus siitä, että suurempi toimija voi liikuttaa markkinaa. Nämä eivät kuitenkaan ole järkevästi perusteltavissa siksi, että
a) valuuttabrokerit tarjoavat joko 100x tai 200x vivun. Voit siis jo 20 000€ omalla pääomalla ottaa valtavankokoisia positioita. Et tarvitse ulkoista rahoittajaa tai varsinkaan tuhanissa laskettavaa määrää ulkoisia rahoittajia tehdäksesi paljon rahaa.
b) jos kasvatat posititoitten koon ylisuureksi, alkaa tietokonemallin kaupankäynti kärsiä. On helppo laskea, mitä tuhansien sijoittajien, kymmenien tuhansien (joskus jopa satojen tuhansien) eurojen sijoitukset kerrottuna 100 tai 200 kertaisella vivulla olisivat yhteenniputettuina tarkoittaneet kertatoimeksiantoina. Ne olisivat olleet yksinkertaisesti liian suuria tietokoneavusteiseen kaupankäyntiin. Tietokone mallin tuotto olisi kärsinyt.
Esim.
10 000 sijoittajaa
5 000 oletettu keskitalletus Wincapitaan (voi olla liian pieni)
Yhteensä: 50 miljoonaa euroa.
Vipu: 100x
Ostovoima: 5 000 000 000 euroa.
En ole ikinä nähnyt Bid/Offer tarjoustasoissa näin järjettömiä summia. Jos taas tarkoitus oli käyttää vain osaa rahoista, miksi haalia niin paljon ihmisiä?
Tämä ei vain toimi, eikä vakuuta. Tietokoneavusteisessa kaupankäynnissä käytetään summia, jotka on suhteutettu markkinan likviditeettiin.
Syy #2:
Jos taas WinCapita olisi oikeasti halunnut olla hyväntekijä ja jakaa omaa osaamistaan ja sen hedelmiä, olisi se voinut tehdä koko homman täysin avoimin ovin. Olisi voitu perustaa yhtiö Suomeen, joka olisi toiminut RATA:n valvonnan alaisena ja tehnyt sijoitustoimintaa aivan, kuten muutkin alan toimijat Suomessa.
Syy #3:
Kun minulle yritettiin myydä WCapitaa, sanoin olevani kiinnostunut, jos vain saan nähdä livenä, miten kaupankäyntisignaalit muodostuvat. Kerroin, että olen alan kanssa hyvinkin tuttu ja toivoin mahdollisuutta päästä tutkimaan kaupankäyntisignaaleja tarkemmin. Sanoin, että jos voisin todeta niiden tulevan reaaliajassa ja olevan toimivia signaaleja, niin olisin kiinnostunut sijoittamaan. Minulle luvattiin järjestää tähän mahdollisuus, mutta lupausta ei pidetty. Miksiköhän?
Syy #4:
Jos signaalit olivat oikeasti toimivia, ei olisi salamyhkäisyyteen olisi ollut mitään aihetta. WC olisi voinut järjestää julkisen (ja ammattimaisesti tehdyn) internetsivuston, jossa signaaleja olisi voinut testata livenä esim. yhden päivän. Avoimuus ja julkisuus olisi poistanut kaikki turhat kysymykset ja huolet, mutta kerho ei valinnut tällaista toimintatapaa. Mikä oli siihen syynä?
Syy #5:
Täytyy myöntää, että tämän keksin juuri nyt, mutta kirjoitan sen edellisten tueksi: Miten todennäköistä olisi, että kaveri, joka ensin vuonna 2002 puuhaa Gii-Club verkostoviritelmän ja sitten (kuten kerroit ilmeisesti vuotta tai kahta myöhemmin) vedonlyönnin kanssa, onkin näiden harharetkien jälkeen/aikana keksinyt huipputuottavan kaupankäyntimallin valuuttakauppaan?
Ystävällisesti,
- Janne"
Kauppalehti - vastaus Kuolemattomalle
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=113752&start=870&tstart=0

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tietosi!
Ja kiitos että n. vuoden jälkeen eräs ulkopuolinenkin uskaltaa tulla kaapista ulos taistelemaan kolikkomiehiä vastaan.
Suolimuroille on yritetty kertoa, että valuuttakauppa on peliä, jossa toiset häviää ja toiset voittaa. Se on nollasummapeliä mutta ei mitään kolikonheittoa. Se ei vaan mene jakeluun. Toiset voittaa ja toiset häviää.
Nyt Wincapitan vastustaja on myöntänyt saman eli tämä Janne kertoo näin omalla nimellään:
"Tiedän myös, että usean sadan prosentin vuosituotot ovat mahdollisia - erityisesti valuutta ja johdannaiskaupassa. Sitä on monien "tavallisiin" 8% - 15% vuosituottoihin tottuneiden vaikea ymmärtää. Vipuvaikutus mahdollistaa isot tuotot. Tämä ei siis ole ongelma. Täytyy vain muistaa, että tilastojen mukaan vain noin 10% kaupankävijöistä tekee näitä voittoja. Muut tarjoilevat rahaa tälle pienelle eliittijoukolle. "
http://markkinakatsaus.blogit.kauppalehti.fi/
Minun wc virtuaalitili näytti wc:n tekevän jatkuvaa 6 ... 9 % viikkotuottoa, sehän tekee 3000 ... 4000 % vuosituottona. Kova paskanlöyhkä leijaili ilmassa, kun tiliä selaili.
Leijaili,niin kuin aina murojen ympärillä...buhahahahaha
Niin kuin joku täällä väitti, että toiset hävisi ja toiset voitti WCssä.
Jos 2 ihmistä lyö 1000 eskoa molemmat pottiin ja tehevät porukkaloton. ri se toinen osapuoli menetä rahojaan ja toinen voita jättipottia.
Eiköhän ne rahat olleet samassa valuuttapair kaupassa. Niin tia siis niinhän ne antoivat ymmärtää. Mitään valuuttakaupaahan ei edes käyty, jos hannun sanoja lainaa
Nyt unohdetaan yksittäinen onnenkantamoinen ja jatkuva satojen prosenttien vuosituotto. Toki lotossakin joku tekee jopa kymmen miljoonan prosentin viikkotuoton. Lainaamalla kaverilta lottorahan voi tehdä vaikka äärettömän viikkotuoton.
Jos kuitenkin puhutaan jatkuvasta, yhtämittaisesta vuosituotosta. Kukaan maailman ihminen ei kykene tekemään, esimerkiksi kymmentä vuotta peräkkäin sadan prosentin vuosituottoa.
Historia on osoittanut, että silloin tällöin ponnahtaa "guruja", jotka ovat hetkellisesti vuoden tai muutaman tehneet erinäisillä johdannais, tms. kaupoilla huimia tuottoja. Yleensä tällöinkin puhutaan ehkä noin 50% tuotoista. Nämä henkilöt on nostettu jalustalle lähes Jumalallisina profeettoina. Joka ikinen näistä profeetoista on vuoden tai parin kuluttua rysähtänyt jalustalta maahan kuin kivi betoniin.
Todellisuudessa heillä on vain käynyt kuikea tuuri muutaman vuoden ajan.
On henkilöitä, jotka kykenevät voittamaan markkinat keskimäärin jatkuvasti. Nämä henkilöt eivät kuulu kymmeneen prosenttiin, vaan ehkä noin yhteen prosenttiin sijoittajista. Hekään eivät tee satojen prosenttien tuottoja. He tekevät keskimäärin noin 20% tuottoja pitkällä aikajänteellä.
tuolle Jannelle. Hän lienee melkoisen nimekäs asiantuntija. Sinä olet irtonikki.
Kuten kaikki Capitaatit jotka hyödyntää Hannulta ostamaansa Forex Signals valuuttakauppajärjestelmää?
Kuinka paljon sitä rahaa jo rupeaa olemaan tollasilla tuotoilla tehdyn REITAAMISEN jälkeen.
Miksei kaikki Caitaatit käytä sitä Hannulta yhteensä 100 miljoonalla ostamaansa Fores Signals järjestelmää?
Miksei kukaan käytä sitä?
Miksei kukaan osoita, että sillä ROBLOOTILLA voi helposti tehdä edes 100% tuottoja?
Kuten sanoin, maailmassa on monia henkilöitä jotka ovat tehneet yli sadan prosentin vuosituottoa. Sen sijaan, maailmassa ei ole yhtään henkilöä, joka olisi jatkuvasti tehnyt yli sadan prosentin vuosituottoa. Aivan sama vaikka itse presidentti väittäisi muuta, se ei kuitenkaan pidä paikkansa.
Jos esimerkiksi tämä guru Janne, tekee "vain" 100% tuottoa vuodessa, siis tuplaa rahansa vuosittain. On hänellä kymmenen vuoden päästä 1024 kertaisesti alkupääoma, kahdenkymmenen vuoden kuluttua hänellä on 1048576 kertaisesti alkupääoma. Siis euron sijoituksella, Janne on 20 vuoden kuluttua miljonääri. Sinä voit hetkeksi pysähtyä miettimään, onko se mahdollista. EI OLE!
Velkavivulla voi toki pari kertaa onnistaa. Mutta sitten kun tuleekin takkiin, niin tulee takkiin ja perkeleesti. Siihenhän koko homma perustuu. Kasvattamalla riskiä, voit toki kasvattaa tuottojakin...mutta sitten kun käy huonosti niin käy todella huonosti.
Se on helppoa kirjoitella mikä on mahdollista. Mutta jos Janne pystyisi rahansa tuplaamaan vuosittain, hän tuskin olisi tuntematon kirjoittelija kauppalehdessä. Hän olisi maailman kuuluisin sijoittaja, sekä hyvin pian maailman rikkain henkilö. Kumpaakaan hän ei käsittääkseni ole...vai olenko väärässä?
Thats it!
Kerrankin täyttä asiaa tällä palstalla.
Hyvä!
Kiitos!