ns. tumma olut

Rupeaa aina hävettämään/itkettämään kun joku ihminen joka luulee olevansa suurikin olut-asiantuntija ja erikois-oluiden ystävä kehuu että hän juo tummaa olutta. Tummalla oluella hän tarkoittaa tummaa bulkki-lageria, tai joskus jotain tsekkiläistä olutta.

Mutta syypää tähän löytyy suomen lainsäädännöstä joka verottaa ankarasti tuontioluita, ja alkon monopoli. Lisäksi suomalaiset suuret panimot laittavat lager-oluidensa pulloihin aina uusia "gourmet-olut"etikettejä joita ihmiset erehtyvät luulemaan laatu-oluiksi.
81578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mikä oli purkauksesi syy?
Millä tavoin verotus kaltoin kohtelee ulkolaisia oluita, sama alkoholivero koskee kaikkia oluita.

Tumma olut voidaan käsittää monella tavalla. Mutta juttasi ei oikein millään tavalla.

Äänestä

vipsahtanut päästäsi? Harvoin saa luettavakseen noin häiriintynyttä tekstiä.

Äänestä
  • Etpä ole tainnut liikuskella näillä Suomi24:n palstoilla paljoakaan? Valitettavasti nämä foorumit ovat tuollaisia guru-ukkoja pullollaan.

    Äänestä

kertomaan, että löytyy niitä muitakin oluita kuin kotimaiset bulkkilaagerit johan sinut ylennetään guruksi tai saat jonkun muun nimityksen.

Tosi asia on kuitenkin se, että kotimaista bulkkilaageria en juo kuin kesällä terassilla ja silloinkin vain yhden. Miksikö siksi, että maailmalta ja kotimaastakin löytyy aivan upeita oluita. Pidän oluesta ja ostan sitä maun takia, en saadakseni halvat kännit. Ei sillä etteikö joskus olisi tullut juotua olutta niin paljon, että olisi kankkunen päässyt yllättämään - tosin viimevuosina hyvin hyvin harvoin, en pidä kankkusesta enkä humalasta jossa en hallitse itseäni.

Mitä sitä turhaan muita neuvomaan, jokainen tehkööt omat ratkaisunsa, niin minäkin teen.

Äänestä

"olutasiantuntija"
"erikoisoluiden"
"gourmetolut"
"gourmetolut-etikettejä"
"laatuoluiksi"

Äänestä
  • Kyllä "gourmetolut-etikettejä" kuuluu oikein kirjoitettuna olla "gourmetolutetikettejä"...

    Äänestä

  • Tuplasarjakorjaaja kirjoitti:

    Kyllä "gourmetolut-etikettejä" kuuluu oikein kirjoitettuna olla "gourmetolutetikettejä"...

    ja menen takaisin painamaan gourmetbrandyetikettejäNI.

    t. minun posessiivisuffiksi

    Äänestä

  • häpeän syvästi kirjoitti:

    ja menen takaisin painamaan gourmetbrandyetikettejäNI.

    t. minun posessiivisuffiksi

    käsittämätön. Selitähän!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olutmunkki kirjoitti:

Rupeaa aina hävettämään/itkettämään kun joku ihminen joka luulee olevansa suurikin olut-asiantuntija ja erikois-oluiden ystävä kehuu että hän juo tummaa olutta. Tummalla oluella hän tarkoittaa tummaa bulkki-lageria, tai joskus jotain tsekkiläistä olutta.

Mutta syypää tähän löytyy suomen lainsäädännöstä joka verottaa ankarasti tuontioluita, ja alkon monopoli. Lisäksi suomalaiset suuret panimot laittavat lager-oluidensa pulloihin aina uusia "gourmet-olut"etikettejä joita ihmiset erehtyvät luulemaan laatu-oluiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu