Ollila

Onpa hienoa että meidän kruunun jalokivemme edustaja kehtaa julkisesti valehdella.. Ollilan muisti taitaa olla todella lyhyt, 90 luvun lama-aikana herra Ollila useaan kertaan eri ajankohtaisohjelmissa ja lehdissä kertoi että jossei yritysten verotusta lasketa niin Nokia lähtee maasta ja näin kävi. Enpä myöskään jaksa uskoa ettei Lex-Nokia olisi Nokian ajama hanke.

Mielenkiintoista Nokia tilanteessa on se, että Suomi kesti toisen maailmansodan Neuvostoliiton hyökkäykseltä, samoin lama-ajatkin selviydyttiin, mutta nyt yksi yritys saa koko hallituksen ja maan polvilleen. Todella säälittävää meidän poliitikoilta ja ikävä myös meidän sotaveteraanien puolesta jotka taistelivat tämän maan itsenäisyydestä..
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuntuu olevan suuret saappaat, kun työntekijöiden kyykkytämisestä on siirretty Suomen hallituksenkin käskyttäjäksi.
Lindeeniä viedään Nokian vetämänä kuin pässiä narusta, vaikka Linden sanoisi mediassa aivan muuta.

Äänestä
  • puhui

    Äänestä

...paikka, jos ekonomisteja ja insinöörejä ei olisi lainkaan!!!

Muistan ihan samaa Ollilan sanoneen.

Muutenkin ihmetyttää se, että uutisissa aina kysytään pankkien talous-analyytikoilta, mihin maailma on menossa ja mitä Suomen nyt tulisi tehdä.

Perkele, juuri näiden "talousviisaiden" takiahan nytkin maailma on tässä lamassa!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valehteli kirjoitti:

Onpa hienoa että meidän kruunun jalokivemme edustaja kehtaa julkisesti valehdella.. Ollilan muisti taitaa olla todella lyhyt, 90 luvun lama-aikana herra Ollila useaan kertaan eri ajankohtaisohjelmissa ja lehdissä kertoi että jossei yritysten verotusta lasketa niin Nokia lähtee maasta ja näin kävi. Enpä myöskään jaksa uskoa ettei Lex-Nokia olisi Nokian ajama hanke.

Mielenkiintoista Nokia tilanteessa on se, että Suomi kesti toisen maailmansodan Neuvostoliiton hyökkäykseltä, samoin lama-ajatkin selviydyttiin, mutta nyt yksi yritys saa koko hallituksen ja maan polvilleen. Todella säälittävää meidän poliitikoilta ja ikävä myös meidän sotaveteraanien puolesta jotka taistelivat tämän maan itsenäisyydestä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu