Minä laukesi, sain orgasmin, ensimmäistä kertaa ollessani juuri täyttämäisilläni 17 vuotta. Vielä 16-vuotias, juuri ja juuri...:-) Oli kevät 1994, huhtikuu.
Olin hankkiutunut neitsyydestäni eroon vuotta aiemmin ikäiseni räkänokan kanssa; huono kokemus, kaikin puolin. Sen jälkeen olin sekstaillut monenkin pojan/miehen kanssa, mutta touhu oli aika mekaanista ja jopa tympeää ainakin oman pimppini kannalta. Huomioitavaa lienee, etten lauennut siihen mennessä edes oman käetnikään kautta, vaikka paljasta pimppaani usein olinkin "räplännyt".
Mutta sitten...Jostain syystä olin eksynyt bileisiin hotelliin, ja nousuhumalan ja ties minkä innoittamana 42-vuotiaan miehen kanssa sänkyyn. Muistan miten rento ja vapautunut olinkaan, hänen kiihottuneisuutensa kiihotti minua. Tietenkin näin jälkikäteen ajateltuna tilanne oli vähän "sairas", olihan ikäeroa aika helvetisti...Mutta mua se kiihotti! Se mies veti minut päälleen siihen sängylle, "pakotti" istumaan kovan kyrpänsä päälle. Olin ennenkin tehnyt niin, ja mielelläni istuinkin tietoisena aivan saatanan timmistä ja kireästä teinikropastani. Nyt en ehkä istuisi noin vain tuntemattoman päälle ja arvioitavaksi, vaikka aika hyvin olen 30plus kroppani säilyttänytkin...:-) Ja sitten. Aloin liikkua kovan kyrvän yllä koko teinitytön ilollani, samalla kun hän hieroi klitoristani. Näin hänen kasvonsa, ja hän minun. Aluksi ajattelin samoin kuin ennenkin; pano panojen joukossa...Mutta sitten. Yht`äkkiä sormi klitoriksellani ja sisälläni edestakaisin soutava kyrpä alkoivat tehdä tehtävänsä, tai sitten se vanha äijä vaan tiesi mitä teki!:-) Orgasmi vaan lähti jostain jalkapohjista, ravisutti, itketti, teki hervottomaksi. Ehkä siksi silloin, kun tiesin olevani kokeneissa käsissä. En pelännyt tai jännittänyt, en suorittanut. Olin vaan. Vieläkin värisyttää...:-) Muistan vielä sen miehen ilmeen, vähän omahyväisen. Saipa äijä ekstraa! Nuorta naista, ja vielä laukeavaa sellaista.Taisi itsekin ejakuloida aika massiiisesti minuun sen jälkeen...Huh:-)
Kultaako aika tän muiston? Ei. Ei niin rajua orgasmia voi enää kokea, vaikka useaa rakastajaa nytKIN pyöritän. Pikku nymfomaani kun ei hyvään totuttuaan lakkaa etsimästä. Sitä täydellistä orkkua...;-)

Vastaukset 3
Vanhimmat
palsta seksinovelleille.
Noh, kenties olin kertonut tämän maagisen O-kokemukseni hieman kaunokirjalliseen tyyliin, mutta tottahan tuo nyt kuitenkin sattuu olemaan...:-)
Tietenkin olisin voinut ilmaista asian myös näin:
" Kävin kerraan panee seittemäntoista vuotiaana yhtä äijää ja sain orkun."
Sama juttu :-D.
Olin 18v ja olin baarissa (lähibaarissa mis ei tutut käy) törmänny usein yhteen mieheen, ikää 41. Se tarjos mulle mielellään juotavaa ja monesti juteltiin vaikka kuinka kauan. Se oli ikäsekseen todella hyvän näkönen ja salaa ajattelin seksiä sen kanssa. Kerran se sano et: kyl mä tiedän etten mä tollasta upeeta nuorta naista saa, mutta jos saisin niin se sais kyl elämänsä kyydin :) sen jälkeen päässä rupes oikein kuhiseen ajatuksia..Kerran sit taas törmättiin baarissa, enkä voinut enää vastustaa.
Me lähettiin illan päätteeks sen luo. Aluks se halus et otan siltä suihin. Polvistuin sen eteen ja annoin mennä. Sen jälkeen se nosti mut pöydän runalle ja alko nuoleen mua ku samalla sen sormet meni edes takas mun sisällä, molemmissa rei'issä. Meinasin pyörtyä ku se tuntu niin uskomattomalta.
Sen jälkeen se käänsi mut ja paino mut pöytää vasten ja työnty mun sisään. Sillä oli uskomattoman kokonen ja muistan vieläkin kuinka aloin täristä ihan tajuttomasti. Olin aika lähellä loppua niin tää mies alko toisellä kädellä hyväileen mun klitorista ja toisen käden peukalolla mun peppureikää. Tuntu niin hyvältä et ihan ku taju ois lähteny. Sain niin valtavan orgasmin et muistan ku nesteet rupes valuun reittä pitkin alas..hetken päästä mies oli myös tulossa..otti mun hiuksista kiinni ja komensi mut polvilleen sen eteen ja laukes suoraan mun rinnoille, sekin kiihotti mua kovasti.
En ikinä unohda sitä kokemusta. Vanhemman miehen kanssa oli niin ihanaa harrastaa seksiä, koska se tosiaankin tiesi mitä se teki, ja tunsin itteni niin kauniiks ja haluttavaks koska se oikeesti palvo mun kroppaa. Saman ikäset miehet ei osannu sitä taitoo, eikä ne mun kroppaa niin ihaillukkaan vaik ihan norm.painonen olin, mut ois pitäny olla semmonen ihan luikku, eikä naisellinen, niinku mä oon..En oo paljon sielä baarissa uskaltanu käydä ku ajattelin et jos tapaan sitä usein niin kehitän siitä jonkinlaisen riippuvuuden ittelleni :D oon nyt vasta 20 ja välillä kyl tekee mieli käydä kurkistamassa onko se sielä. Sellasen orgasmin kokisin kyl uudestaankin ;) en oo vieläkään kertonu asiasta kellekkään. Mun salainen rakastaja ;)