PYROMAANI KYLÄSSÄ ?

Taas roihui Ikaalisissa ! Nyt paloi keskustassa. Ehkä asiaan suhtaudutaan nyt vakavammin ja asia selvitetään ripeästi. Viimeksi asia selvisi poliisille yhtä nopeasti, kuin ikaalisten demareille mistä yhteistyö kiikastaa! Kun demareille selvisi että, joskus valtaenemmistökin voi olla oikeassa,niin demarien elämä helpottui merkittävästi. "Tosiasioiden tunnustaminen on Kaiken viisauden alku" sanoi Paasikivi
585936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Epäilen syylliseksi kepuja ja kokkuleita. Ei Annelin valtakaudella tällaisia tapahtunut.

Äänestä
  • Ajoin siittä ohi, kun paloi. Punaiset liekit, niin punaiset. Täytyi olla demari.

    Äänestä

  • oli niin kirjoitti:

    Ajoin siittä ohi, kun paloi. Punaiset liekit, niin punaiset. Täytyi olla demari.

    Oli vahinko tai tuhopoltto niin paloi, mikä paloi. Nyt vois silti taas käyttää sitä päätänsä, eikä sotkea politiikkaa tähän asiaan. Muutenkin nää jutut tää Ikaalinen-foorumilla on niin hanurista, että oikein hävettää. Hämeenkyröläisetki nauraa meille. Eikö aikuiset ihmiset (varsinkin itseään poliitikkona pitävät) osaa asiallisesti keskustella. Tommosten tampioitten pitäs viä olla lapsille ja nuorille esimerkkinä. Ei oo ihme, että muksutkin rupee oleen ihan idiootteja. Ei tosin kaikki lapset, sillä joissakin perheissä lapsille opetetaan sentään vielä tapoja!

    Äänestä

  • Jirzi Holezekcer kirjoitti:

    Mihin tahansa viitaten todelliset puntille kusevat järjen jättiläiset kykenevät myös mihin vaan. Niiden moraalin mukaan voidaan puujalkaisen vitsin ja tietysti huumorin valtuutuksella "leikkimielilsesti"
    ilkamoiden latoa tapeetille minkälaiset henkilökohtaiset vihtuilut tahansa.

    Sillä älyllä ja kyvyllä täällä kirjoitetaan mihin kyetään. Niin minäkin. Valitettavasti.

    Äänestä

  • Jirzi Holezekcer kirjoitti:

    Oli vahinko tai tuhopoltto niin paloi, mikä paloi. Nyt vois silti taas käyttää sitä päätänsä, eikä sotkea politiikkaa tähän asiaan. Muutenkin nää jutut tää Ikaalinen-foorumilla on niin hanurista, että oikein hävettää. Hämeenkyröläisetki nauraa meille. Eikö aikuiset ihmiset (varsinkin itseään poliitikkona pitävät) osaa asiallisesti keskustella. Tommosten tampioitten pitäs viä olla lapsille ja nuorille esimerkkinä. Ei oo ihme, että muksutkin rupee oleen ihan idiootteja. Ei tosin kaikki lapset, sillä joissakin perheissä lapsille opetetaan sentään vielä tapoja!

    En oo kuullukkaa, että pärskijät kyrössö olis jo päässy polttolaitoskuohun pinnalle ja näkis ympärilleen.

    Äänestä

  • Jirzi Holezekcer kirjoitti:

    Oli vahinko tai tuhopoltto niin paloi, mikä paloi. Nyt vois silti taas käyttää sitä päätänsä, eikä sotkea politiikkaa tähän asiaan. Muutenkin nää jutut tää Ikaalinen-foorumilla on niin hanurista, että oikein hävettää. Hämeenkyröläisetki nauraa meille. Eikö aikuiset ihmiset (varsinkin itseään poliitikkona pitävät) osaa asiallisesti keskustella. Tommosten tampioitten pitäs viä olla lapsille ja nuorille esimerkkinä. Ei oo ihme, että muksutkin rupee oleen ihan idiootteja. Ei tosin kaikki lapset, sillä joissakin perheissä lapsille opetetaan sentään vielä tapoja!

    asiaa haastelet apina!!!!!

    Äänestä

Vai valtaenemmistö oikeassa? Kopukat kuvittelevat varmaan jo elävänsä parlamentaarisen yksinkertaisen enemmistön aikaa. Kaiken lisäksi olkoon se sitten Demari tai joku muu ryhmä joka on porvarien kanssa jostain asiasta erilinjoilla leimataan yhteistökyvyttömäksi. Tosiasiassa tosiaisioiden tunnustaminen on kopukoiden mielestä sitä, että
täytyy olla kykypuolueen kanssa samaa mieltä. Aina on vaihtoehtoja kuten tiedämme.

Äänestä
  • Voihan se olla mikä tahansa ryhmä. Ikaalisissa se ryhmä joka on pannut ranttaliksi on ollut 99% demarit. Itse uskon kyllä,että kaiken syy on kepussa ja kokkeleissa.

    Äänestä

S D P

Äänestä
  • Kuse kaikkien yhteiseen soppaan 12. vuotta ja sitten ihmette miksi tulee vähän kyytiä takaisin ! Paljonkohan paloi kuntalaisten rahaa, kun demarit valituksillaan estivät Kiviniemen tonttien myynnin silloin,kun niistä olisi saanut ISOA rahaa? Nyt kuntalaiset saavat alle puolet mitä olisi tullut 3-4 vuotta sitten. Kai sekin on lopulta kepu-kokkareiden vika? Demarit siis polttavat kuntalaisten rahaa!

    Äänestä

  • Oili ja sisko kirjoitti:

    Kuse kaikkien yhteiseen soppaan 12. vuotta ja sitten ihmette miksi tulee vähän kyytiä takaisin ! Paljonkohan paloi kuntalaisten rahaa, kun demarit valituksillaan estivät Kiviniemen tonttien myynnin silloin,kun niistä olisi saanut ISOA rahaa? Nyt kuntalaiset saavat alle puolet mitä olisi tullut 3-4 vuotta sitten. Kai sekin on lopulta kepu-kokkareiden vika? Demarit siis polttavat kuntalaisten rahaa!

    hinnat tiesit jo ajan laskun

    Äänestä

  • alkua kirjoitti:

    hinnat tiesit jo ajan laskun

    Vain demari ja uskovainen uskoo nousukauden jatkuvan taivaaseen asti. Niin se demarien kannatuskin kääntyi,ansaitusti laskuun. Hyvän sään aikana myydään, jollei torvet valituksineen estä!
    Täällä esti,valitettavasti. Myös tämän kierroksen maksavat kuntalaiset. KIITOS.

    Äänestä

  • alkua kirjoitti:

    hinnat tiesit jo ajan laskun

    Pyydän anteeksi,kun vähän provosoin. En uskonut,että jotkut tällä palstalla käyvät näin kuumina. Siis vilpittömästi Anteeksi. Muistakaa Koiviston Maukkaa - "Ei pidä provosoitua, kun vähän provosoidaan"! Kuntalaisten etuhan ratkaisee? Eikös niin?

    Äänestä

  • Oili ja sisko kirjoitti:

    Vain demari ja uskovainen uskoo nousukauden jatkuvan taivaaseen asti. Niin se demarien kannatuskin kääntyi,ansaitusti laskuun. Hyvän sään aikana myydään, jollei torvet valituksineen estä!
    Täällä esti,valitettavasti. Myös tämän kierroksen maksavat kuntalaiset. KIITOS.

    typerenä synnyit, typeränä kuolet

    Äänestä

  • ei maha mittään kirjoitti:

    typerenä synnyit, typeränä kuolet

    Ois voinut käydä Paljon huonomminkin. Oisin voinut syntyä demariksi. Kiitos Luojalle. Hyvää viikonlopun jatkoa.

    Äänestä

  • Oili ja sisko kirjoitti:

    Kuse kaikkien yhteiseen soppaan 12. vuotta ja sitten ihmette miksi tulee vähän kyytiä takaisin ! Paljonkohan paloi kuntalaisten rahaa, kun demarit valituksillaan estivät Kiviniemen tonttien myynnin silloin,kun niistä olisi saanut ISOA rahaa? Nyt kuntalaiset saavat alle puolet mitä olisi tullut 3-4 vuotta sitten. Kai sekin on lopulta kepu-kokkareiden vika? Demarit siis polttavat kuntalaisten rahaa!

    Nyt kyllä kannattaisi ottaa ensin asioista selvää, ennenkuin kirjoittaa mitään. Ensinnäkin tonteille on annettu minimihinta, koska ne huutokaupataan. Et siis todennäköisesti pysty sanomaan millä hinnalla ne kaupaksi menevät. Ja eiköhän siellä virkamiehet ole tonttien hinnan kartoittaneet ja valtuusto hyväksynyt. Renoir on hakemassa huomattavasti korkeampaa hintaa,mutta kaupunki on tietoisesti lähtenyt alemmalla hinnalla tonttejaan hinnoittelemaan Meidän kun pitäisi saada niitä myydyksi, että saadaan kunnallistekniikan rakentamiseen rahaa.Kyllä hinta on samalla viivalla vielä nytkin, kuin kolme-neljä vuotta sitten.

    jos isäsi olisi käyttänyt kortonkia tai heittänyt reisille

    Äänestä

  • johan on kirjoitti:

    Jopa paljastit itsesi. Onko mielestäsi Ikaalinen ainoa paikkakunta suomessa,missä kiinteistöjen hinnat eivat olekkaan laskussa? Soita kiireisesti Urpilaiselle ja kerro että talous on yhä yhtä vahva kun 3-4 vuotta sitten. Jompi kumpi teistä tekee itsensä naurunalaisiksi. Minä veikkaan kompromissia - Joudutte molemmat naurunalaisiksi? Eh? Kerro lisää,Tylsä ilta ja istumme koneen ääressä ja TV:stä ei tule mitään hauskaa tai hupia. Kiitos.

    Äänestä

  • Selvinnäkijä X kirjoitti:

    pari paukkua saadaan

    Äänestä

  • nauraa kirjoitti:

    pari paukkua saadaan

    Katkesiko edellisessä kirjoituksessa ajatus, vai oliko sitä laisinkaan?

    Äänestä

  • Selvinnäkijä X kirjoitti:

    Jopa paljastit itsesi. Onko mielestäsi Ikaalinen ainoa paikkakunta suomessa,missä kiinteistöjen hinnat eivat olekkaan laskussa? Soita kiireisesti Urpilaiselle ja kerro että talous on yhä yhtä vahva kun 3-4 vuotta sitten. Jompi kumpi teistä tekee itsensä naurunalaisiksi. Minä veikkaan kompromissia - Joudutte molemmat naurunalaisiksi? Eh? Kerro lisää,Tylsä ilta ja istumme koneen ääressä ja TV:stä ei tule mitään hauskaa tai hupia. Kiitos.

    sitä tyhjää tv-ruutua. Onko todella ikaalisissa näin idioottimaista porukkaa, että tuhopoltosta syntyy näin typeriä juttuja???

    Äänestä

  • katsele vain kirjoitti:

    sitä tyhjää tv-ruutua. Onko todella ikaalisissa näin idioottimaista porukkaa, että tuhopoltosta syntyy näin typeriä juttuja???

    Niin, tuntuu todellakin olevan, ei tuhopoltolla mitään väliä, kunhan se jotenkin saadaan kääntymään demarien syyksi. En ymmärrä, mitä idiootteja täällä todellakin on liikkeellä. Mielestäni tulipalo on kuitenkin todella kaukana politiikasta. Sanon minä joka en edes ole demari, mutta en vain voi ymmärtää tätä typeryyden määrää.

    Äänestä

  • Oili ja sisko kirjoitti:

    Kuse kaikkien yhteiseen soppaan 12. vuotta ja sitten ihmette miksi tulee vähän kyytiä takaisin ! Paljonkohan paloi kuntalaisten rahaa, kun demarit valituksillaan estivät Kiviniemen tonttien myynnin silloin,kun niistä olisi saanut ISOA rahaa? Nyt kuntalaiset saavat alle puolet mitä olisi tullut 3-4 vuotta sitten. Kai sekin on lopulta kepu-kokkareiden vika? Demarit siis polttavat kuntalaisten rahaa!

    Valituksen kaavasta teki vihreät tai joku niiden luontojärjestö. Kaikilla kuntalaisilla kun on oikeus asioihin ottaa kantaa. Onneksi.

    Äänestä

  • oilille ja siskolle kirjoitti:

    Valituksen kaavasta teki vihreät tai joku niiden luontojärjestö. Kaikilla kuntalaisilla kun on oikeus asioihin ottaa kantaa. Onneksi.

    Kyllä demarit asiasta kehuja keräsivät, kun luulivat hyötyä saavansa. Vai muistatko demareiden peräti paheksuneen valitusta? Kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus - pikemminkin velvollisuus osallistua maksutalkoisiin. Valitusoikeuttakin voi väärinkäyttää, kuten tulitikkuja alkuperäisessä asiassa.

    Äänestä

  • Joojoojoopa joo kirjoitti:

    Sitä en tiedä mitä keräsivät, ehkä olivat hengessä mukana niin kuin moni kokkarekkin ja kepukin. Kunnia kuitenkin niille kelle se kuuluu. Miksi kenenkään pitäisi paheksua laillisesti tehtyä valitusta. Vastustaa saa ja pitääkin jos ja kun on perusteita.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    jos isäsi olisi käyttänyt kortonkia tai heittänyt reisille

    tehotipoista lirahtanu lakanoille--->ku punikkeja rakenneellaan. se 100% totuus.

    Äänestä

  • oioioilikki kirjoitti:

    Sitä en tiedä mitä keräsivät, ehkä olivat hengessä mukana niin kuin moni kokkarekkin ja kepukin. Kunnia kuitenkin niille kelle se kuuluu. Miksi kenenkään pitäisi paheksua laillisesti tehtyä valitusta. Vastustaa saa ja pitääkin jos ja kun on perusteita.

    mene ja tiedä mutta haiskahtaa palanneen käry.

    Äänestä

  • Joojoojoopa joo kirjoitti:

    Kyllä demarit asiasta kehuja keräsivät, kun luulivat hyötyä saavansa. Vai muistatko demareiden peräti paheksuneen valitusta? Kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus - pikemminkin velvollisuus osallistua maksutalkoisiin. Valitusoikeuttakin voi väärinkäyttää, kuten tulitikkuja alkuperäisessä asiassa.

    on perustuslailla turvattu. Luonnonsuojelujärjestöjen oikeutena sen funktioksi nousee luonto- ja ympäristöarvojen huomioiminen kaavoituspolitiikassa. Luonnonsuojelujärjestöjen muutoksenhakuoikeus toteuttaa muitakin kuin poliittisia arvoja tai tarkoitusperiä. Elinympäristöä ei suinkaan tarvitse mitata vain ja ainoastaan tontin hintana.

    Äänestä

  • paras osa kirjoitti:

    tehotipoista lirahtanu lakanoille--->ku punikkeja rakenneellaan. se 100% totuus.

    edellisen kirjoittajan älylliset lahjat kertovat valitettavan paljon, vai pitäisikö sanoa TODELLA VÄHÄN, sinuun kaikki tuhlatut tipat ovat olleet liikaa. no eihän voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu, sinun kohdallasi ei voi vaatia edes pipetillä.

    Äänestä

perjantai-ilta lauma nykynuoria energiajuomaa=tuhopoltto

Äänestä
  • Oliko tapahtumalle mahdollisesti silminnäkijöitä?

    Äänestä

Todella huolestuttavaa jos oli tuhopoltto, toivottavasti löytyy jokin muu syy, vaikkapa sisätilanlämmitin.
Sitä en kyllä ymmärrä että meidät demarit joku älypää saa tällaiseenkin asiaan liitettyä. Asiat asioina, varsinkin näin vakavat.Mutta ehkä kaikilla ei ole omaa elämää, niin täytyy sekaantua muiden elämään,sinänsä ikävää jos asiat niin huonosti.

Äänestä
  • Katsoppas Jouko viimeiset 10 - tusinan vuotta taaksepäin. Näet yhden ryhmän jatkuvasti huutaneen VÄÄRIN SAMMUTETTU ! Voisi olla aika muuttaa virttä. On näemmä tarttunut muihinkin. Kunnallispolitiikassa Väärin Sammutettu huudetaan, tekemällä sarja turhia valituksia hidastamaan ja kiusaamaan muita päättäjiä. Varmaan Teidätkin otetaan mukaan kunhan pöytätävat tulevat takaisin. Tiedät kyllä mistä on kyse, vai mitä?

    Äänestä

  • Ihmettelijä. kirjoitti:

    Katsoppas Jouko viimeiset 10 - tusinan vuotta taaksepäin. Näet yhden ryhmän jatkuvasti huutaneen VÄÄRIN SAMMUTETTU ! Voisi olla aika muuttaa virttä. On näemmä tarttunut muihinkin. Kunnallispolitiikassa Väärin Sammutettu huudetaan, tekemällä sarja turhia valituksia hidastamaan ja kiusaamaan muita päättäjiä. Varmaan Teidätkin otetaan mukaan kunhan pöytätävat tulevat takaisin. Tiedät kyllä mistä on kyse, vai mitä?

    Myönnän että osaksi olet oikeassa, mutta ei silti pidä yleistää. Pöytätavoissa olisi monella muullakin korjattavaa. Mielestäni meidän pöytätavat ovat nyt kunnossa, toivottavasti myös muilla.

    Äänestä

  • Jouko Salonen kirjoitti:

    Hyvä Jouko. Taisisi olla ensimmäinen tunnustukseen viittaavakaan kommentti vasemmalta. Vikaa on aina molemmissa suunnissa, ja maailma ei parane arvioimalla kenellä on etu Fifty-Sixty, kuten Nykänen sanoi. Uskon tulevaisuuden olevan menneisyyttä parempi. Paljoa huonompi se ei voi ollakaan.

    kirjoitus viittaa tohon tuhopolttoon????????????????

    Äänestä

  • tämänlainenkin kirjoitti:

    Karkaskohan mopo käsistä keskustelussa? Siis onko silminnäkijöitä?

    Äänestä

  • tämänlainenkin kirjoitti:

    kirjoitus viittaa tohon tuhopolttoon????????????????

    Sitähän minäkin tuolla jo aikaisemmin ihmettelin.

    Äänestä

  • Jouko Salonen kirjoitti:

    Sitähän minäkin tuolla jo aikaisemmin ihmettelin.

    porukka hiilillä

    Äänestä

  • joukon kirjoitti:

    porukka hiilillä

    Epäilen, että suurimmaksi osaksi lomilla ovat.
    Ja mikäs on ollessa kun aurinko paistaa ja porvarit koittaa pelastaa maata. Saas nähdä kuinka äijien käy. Helppoa kuin mikä tämä porvarillinen elämä kun lomailee meinaan. Vaikka sitten pakko sellaisella olisi.

    Äänestä

  • hieno viikko kirjoitti:

    Sanoit aivan oikein, porvarit todellakin KOITTAA pelastaa maata, nykyisillä näytöillä koittamiseksi myös valitettavasti jää.
    Mutta lomalla ollaan, vaikka ei juuri aurinko paistakkaan, pitäisiköhän lähteä kylpylään uimaan.

    Äänestä

  • jäädä kirjoitti:

    Perustetaan Valco tekemään tavaraa, mitä kukaan ei halua, verorahoilla. Sillä demarit maailman nousuun nostaa.

    Äänestä

  • Demariyritystä kirjoitti:

    Perustetaan Valco tekemään tavaraa, mitä kukaan ei halua, verorahoilla. Sillä demarit maailman nousuun nostaa.

    ...pyromaaneihin ja tuhopolttoihin? Sinullekkin nim. "demariyritystä" sopii paremmin keskustelu "politiikan kuumalinja" :) Eikö?

    Äänestä

  • Jirzi Holezekcer kirjoitti:

    ...pyromaaneihin ja tuhopolttoihin? Sinullekkin nim. "demariyritystä" sopii paremmin keskustelu "politiikan kuumalinja" :) Eikö?

    Taisi olla vastaus "lomalaiselle" , joka juuri tällä palstalla kirjoitteli. Ikaalisten palsta on niin pieni ja surkee, niin sieltä puuttuu erilliset osastot.

    Äänestä

  • jurzi kirjoitti:

    olikohan demarin auto..

    Keksi omat nimimerkkis! Sitäpaitti toi oli muutenkin vanha ja paska juttu! Välillä tuntuu, että täällä kakarat kirjottelee. No voihan sitä tietysti vanhemmatkin olla yksinkertaisia ja lapsen kehitystasolle jääneitä. Jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. PS. Jos haluat vielä jutella kanssani demariuteen tai politiikkaan liittyen, niin tee se sillä palstalla, mikä siihen sopii.

    Ollaampas sitä nyt kireellä päällä. Onko krapulaa? Ikaalinen oli muuten Seura-lehdessä rankattu kuudennelle sijalle Suomessa rikostilastoissa koko maata silmälläpitäen. Kait tämäkin sitten on demarien vika.

    Äänestä

  • PIENTÄ kirjoitti:

    HuhHuh. Sillä lailla sopua rakennetaan.

    Äänestä

kaksi ja pidätti. Juttu kirjoihin ja kansiin.

Äänestä
  • Jäivät verekseltään kiinni ja ovat kuulemma tunnustaneet, tuli herroille kallis auto.
    Seuraavaksi varmaan tutkivat ovatko viikko sitten olevaan tulipaloon syyllisiä.

    Äänestä

  • johan on hommaa kirjoitti:

    Jäivät verekseltään kiinni ja ovat kuulemma tunnustaneet, tuli herroille kallis auto.
    Seuraavaksi varmaan tutkivat ovatko viikko sitten olevaan tulipaloon syyllisiä.

    Ketä nää on? anna edes vihi.

    Äänestä

  • uteliasko mä oon kirjoitti:

    Ketä nää on? anna edes vihi.

    molemmilla oli kuulemma erään oppositiopuolueen jäsenkirja taskussa ja lauloivat anarkistisia lauluja.

    Äänestä

  • saataessa kirjoitti:

    molemmilla oli kuulemma erään oppositiopuolueen jäsenkirja taskussa ja lauloivat anarkistisia lauluja.

    juokse ääliö mutkia.

    Äänestä

  • uteliasko mä oon kirjoitti:

    Ketä nää on? anna edes vihi.

    sukunimet alkavat kirjaimilla K ja T

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    sukunimet alkavat kirjaimilla K ja T

    nuoria vai vanhoja? Siis omia poikia.

    Äänestä

  • j77 kirjoitti:

    nuoria vai vanhoja? Siis omia poikia.

    Nuoria olivat ja paikallisia herranterttuja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Selvittelijä kirjoitti:

Taas roihui Ikaalisissa ! Nyt paloi keskustassa. Ehkä asiaan suhtaudutaan nyt vakavammin ja asia selvitetään ripeästi. Viimeksi asia selvisi poliisille yhtä nopeasti, kuin ikaalisten demareille mistä yhteistyö kiikastaa! Kun demareille selvisi että, joskus valtaenemmistökin voi olla oikeassa,niin demarien elämä helpottui merkittävästi. "Tosiasioiden tunnustaminen on Kaiken viisauden alku" sanoi Paasikivi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu