Kataisen uudistukset, työmarkkinapomot äimänä

Jyrki Katainen on nyt hämmentänyt sanomisillaan työmarkkinapomoja, kun hän on perännyt nopeisiin rakenteellisiin uudistuksiin työmarkkinoilla, mutta Jyrki Katainen jätti tapojensa mukaan sanomatta sen, mitä hän näillä uudistuksilla mahdollisesti tarkoitti, tai oli tarkoittavinaan. Työmarkkinapomot ovat nyt ihmeissään ja äimistelevät, onko kysymyksessä palkkojen leikkaukset, vai joku muu palkansaajaan kohdistuva heikennys?

Jyrki Kataisen toiminnassa on nyt epävarmuutta ja hän ei harkitse sanomisiaan, tai ei sitten ymmärrä sanojensa merkitystä. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä Suomen talous uhkaa sukeltaa syvemmälle kuin mitä vielä viime vuoden puolella uskottiin ja valtiovarainministeriö kuin työmarkkinajärjestötkin ovat päätyneet tahoillaan varsin synkkiin ennusteisiin. Kokoomuksen kaikeksi suruksi, Jyrki Katainen Tupon hautaamisen jälkeen joutuikin nyt nöyrtymään ja tapaamaan työmarkkinapomoja, mutta edelleen kokoomuslaisittain uhoavassa ja uhkailevassa mielessä palkansaajiin nähden.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kiellettävä ammattiliittojen oikeus ylläpitää työttömyyskassoja..

Äänestä

Mutta kun EK:lle on luvattu, ettei enää ikinä moista elvytystä!

Markkinarahalle on annettu verovapaus. Sekin tie on käyty.

Omistajat kuulemma jo luopuvat puolesta vuosikymmeniä jatkuneiden miljardivoittojensa jaossa.

Samaa odotetaan palkkatyöläiseltä: puolet tuloista ja heti, perkele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tolkutustako taas? kirjoitti:

Jyrki Katainen on nyt hämmentänyt sanomisillaan työmarkkinapomoja, kun hän on perännyt nopeisiin rakenteellisiin uudistuksiin työmarkkinoilla, mutta Jyrki Katainen jätti tapojensa mukaan sanomatta sen, mitä hän näillä uudistuksilla mahdollisesti tarkoitti, tai oli tarkoittavinaan. Työmarkkinapomot ovat nyt ihmeissään ja äimistelevät, onko kysymyksessä palkkojen leikkaukset, vai joku muu palkansaajaan kohdistuva heikennys?

Jyrki Kataisen toiminnassa on nyt epävarmuutta ja hän ei harkitse sanomisiaan, tai ei sitten ymmärrä sanojensa merkitystä. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä Suomen talous uhkaa sukeltaa syvemmälle kuin mitä vielä viime vuoden puolella uskottiin ja valtiovarainministeriö kuin työmarkkinajärjestötkin ovat päätyneet tahoillaan varsin synkkiin ennusteisiin. Kokoomuksen kaikeksi suruksi, Jyrki Katainen Tupon hautaamisen jälkeen joutuikin nyt nöyrtymään ja tapaamaan työmarkkinapomoja, mutta edelleen kokoomuslaisittain uhoavassa ja uhkailevassa mielessä palkansaajiin nähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu