Tästä kirjoitin 16.2. Taloussanomissa

Lama on suuri k.....tus

Kriisissä - myös talouskriisissä - on 80%:sti kysymys psykologiasta. Mikä on ihmisen suurin pelko? Hylätyksi tuleminen. Talouskriisissä pahin pelko on, että omaisuus hylkää omistajansa (monien omaisuussalkut ovat huvenneet jo puoleen).
Suursijoittajilla on talouskriisissäkin selkeä strategia: Omien, taidolla näytettyjen sijoitusmeriittien varjolla yleisöön (piensijoittajiin) kylvetään suuri, katastrofaalinen näkymä tulevasta. Piensijoittaja-parka uskoo sinisilmäisesti näitä "talousguruja" (joiksi heitä nimitetään, kohta tiedät miksi), myy omaisuutensa pilkkahintaan, koska pelkää sijoitustensa romahtavan totaalisesti. Kun piensijoittaja myy, guru ostaa - edullisesti. Kun guru oikein ryhtyy ostamaan puoli-ilmaista omaisuutta, muut seuraavat perässä - liian myöhään, ja taas piensijoittaja kasvattaa gurun omaisuutta.
No, edellä kerrottu on ehkä liian provosoiva ja yksioikoinen, sekä musta-valkoinen näkemys sijoittamisesta. Mutta - todellisuudessahan pörssissäkin toimii se vanha tuttu kysynnän ja tarjonnan laki.
Lama on ihmisten korvien väliin moukaroitu talouden tila ja se poistuu heti, kun ihminen niin uskoo. Tämän olen itse nähnyt niin monen pienyrittäjän huippusuorituksina mm. viime laman aikaan. Monet kenkää saaneet perustivat samalle alalle oman bisneksen ja kasvattivat sitä määrätietoisesti eivätkä leveilleet Hummereilla ja ovat nyt hyvin toimeentulevien kirjoissa. Niin käy nytkin; rohkeat valtaavat asemansa missä talouden tilassa tahansa ja surkimukset ruikuttavat!
Sijoittajalle: Pidä se, mitä sinulla on ja hanki lisää vaikka velkavivulla (kohtuullisella!)!

Suuryhtiöistä mm. Nokia istuu paraikaa hulppean käteiskassan päällä ja ilmoittaa samaan aikaan kuuluvasti: Taantumasta tulee pitkä ja kivulias.
Kun piensijoittaja-reppana menee tuohon halpaan, pääsee Nokia ostamaan itseään ja muita ale-hintaan takaisin. Katsokaa ja todetkaa: Näin se kävi.
Kun "taantuma" on sitten ohi, myydään taas helposti saadut takaisin piensijoittaja-reppanoille - kovaan ylämäki-hintaan.

Verratkaa viestini sisältöä perjantain pörssitiedotteisiin: Otsikot 100%:sti: "Omien osakkeiden hankinta". Se siitä.

6

459

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timppanen

      auta usko, kun maailma on ylivelkaantunut. Nyt sitä velkaa maksetaan. Kulutusjuhlat ovat ohi.

      • Uskon asia

        Lyhykäisyydessään asia on juuri näin kuten timppanen kirjoitti.
        Pahinta mitä nyt tehdään niin on ongelmien siirtäminen lisälainanotolla ja näin estetään myöskin nousuun pääsy.
        Lainasta on tulemassa talouden ISÄNTÄ kotitalouksilla kuten kunnissakin, ei hyvältä näytä.
        Talousjärjestelmä on tosiaankin kuin 85 vuotias mummo hengityskoneessa.
        Lama ei ole uskon asia vaan puhdasta matematiikkaa.


    • luo tuskaa

      Etpä loista talousasioiden tiedolla. Kannattaisi lukea edes hieman minkänlainen rahoitustilanne maailmalla nyt on. Tietysti jos lukee Seiskaa ja sarjakuvia, niin tuollaisenkin johtopäätöksen voi tehdä.

      • timppanen

        lue Sinua kiinnostavia lehtiä.(seiska-ym)
        Taidat olla aika ääliö.


      • Hävitetty


    • ”Piensijoittaja-parka uskoo sinisilmäisesti näitä "talousguruja".”

      > Kannatti uskoa, HEITÄ, pankkien sijoitusilloissa ja 2007 sanoivat selvästi että rahastojen nousu ei voi kauaa jatkua, aloin myymään ja myin kaiken, EI kaduta.

      Syksyllä 2008 ennustettiin samoissa illoissa koron laskua, uskoin EI kaduta.
      -------------------


      ”Kun piensijoittaja myy, guru ostaa - edullisesti.”

      > Nyt he sijoitusilloissa puhuivat, että pienin panoksin kannattanee ostaa,
      jos on sijoitusintoa ja kokeiluhaluja jotta riski tasoittuu,
      minusta se on selvää tekstiä, että EI kannata ostaa.
      --------------------



      ”Lama on ihmisten korvien väliin moukaroitu talouden tila ja se poistuu heti, kun ihminen niin uskoo.”

      > Lama tulee kun kilpaillaan liikaa, ”jokaisessa meissä elää erikokoisia ahneuksia” sisällämme. Jokainen haluaa että olisi hieman enemmän kuin muilla.



      ”Tämän olen itse nähnyt niin monen pienyrittäjän huippusuorituksina mm. viime laman aikaan.”

      Yrittäjä minäkin, oli vajaa 50 henkeä ennen -90 lamaa, kaikki piti laitaa pois,
      olla itse vuoden työtön ja sitten mennä itse vieraalle töihin 3 vuodeksi.
      Nyt taasen on ollut 8 vuotta noin 18 työntekijää.
      (aina on pärjäilty Passateille, 1-5 niitä on talleissa ollut)
      -------------------------



      ”Sijoittajalle: Pidä se, mitä sinulla on ja hanki lisää vaikka velkavivulla (kohtuullisella!)!”

      > Tuo on kyllä oikealla ammattisijoittajalle, riski on nykyään hyvin suuri.

      JA ”AIVAN VARMAA ON”, että kurssit keskimäärin menevät alaspäin vielä useita vuosia, lisäksi 10-20 % osakkeista muuttuvat täysin arvottomaksi, eli pitää olla hyvin taitava jos niistä osaa oikeita valita.
      Vaikka kuinka hajauttaisi, yhden kymmenestäkin mennessä pieleen, koko potti muuttuu tuottamattomaksi, koska todellinen tuotto on nykyään aina hyvin pientä.
      Ainoastaan viikon-parin aikana tehty lyhytkauppa kannattaa.

      Ei neuvosi ole mitenkään heille, joilla ei ole kuin puol´milliä tai milli elämänaikanaan pankkiin vanhuudenturvaa saanet hankittua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1770
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1247
    3. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1179
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1000
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      849
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      722
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      702
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      636
    Aihe