Rapunainen+Kaksosmies

sipsuk

Moro!

Aattelin hieman kirjotella miedän suhteesta.

Tutustuttiin n.4v sitten eräällä harrastuspajalla.Ihastuin tulisesti!Ei mennyt kauaa kun mentiin sänkyyn..Sitten kaksoseni kysyi haluaisinko olla hänen kansaan vakituisesti,epäröin aluksi mutta lopulta vastasin kyllä.Suhteen alussa molemmat olimme aika epävarmoja tilanteesta..Ja kaksoseni on myöntänytkin että ei silloin ajatellut mitään kovin vakavaa suhdetta..Mutta toisin kävi:)

Hengailtiin joka päivä yhdessä mun veljen ja sen kavereitten kaa,myöskin hänen kavereidensa kanssa.Oli mukavaa..
Pikkuhiljaa suhde alkoi "vakavoitumaan"ja muutimme omaan yhteiseen kotiin.Ja täällä ollaan vieläkin..Nyt olemme jo siinä tilanteessa että rakastetaan toisiamme ihan suunnattomasti.Sanatonta viestintää ja hiljaista yhteenkuuluvuutta.
Olemme paita ja peppu..Mutta tietenkin kummallakin oikeus omiinkin juttuihin ja menoihin.
Seksi on mahtavaa mutta joskus ajatuksemme eivät ihan kohtaa,siis henkisellä tasolla..Huumori on suuri osa suhdettamme.Meillä on hauskaa yhdessä.
Joskus kyllästyn siihen että joudun aina tekemään kaiken kotona,siivoamisen,laskut ym..Kaksoseni kun osaa olla niiiiin viaton ja kiertää kaikki vastuudet..Noh olenhan itsekkin välillä aika pirttihirmu joten paha mennä arvostelemaan..
Olemme meinanneet erota ainakin 5 kertaa..joka kerta ollut henkisesti todella raskasta.Kaksoseni sanoo jättävänsä,ja on pari päivää kylmä kuin kivi.Mutta sitten kun eron hetki tulisi,haluaa sittenkin olla kanssani koska rakastaa minua ihan mielettämästi..Nämä yhteenotot ovat sattuneet aina kännissä.Siksi en enää haluakkaan ottaa paljoa kerralla..Parempi niin.

Mutta yhteenvetona nyt elämä on mukavaa,ei euforista eikä kamalaa vaan ihan ok:)
Tavallista arkielämää..Tuemme toisiamme vaikeissa tilanteissa.Meillähän kun on samankaltaisia kokemuksia paljonkin....

Meillä on kaksi kissa,ja ne ovat meidän "vauvoja"En tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu,mutta sen tiedän että Minä Rapunainen olen iloinen kun löysin Kaksosmieheni

3

1053

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • happy!

      Ihana kuulla hyvakin kokemus! luin tuolla aiemmin etteivat ravut ja kaksoset ole yhteensopivia. olen tulisesti rakastunut kaksosmieheen ja nyt VIHDOIN 5 vuoden tuttavuuden ja yhdenillan juttujen jalkeen han vihdoin haluaa seurustella. En koskaan ole painostanut hanta suhteeseen millaan tavalla mutta han tajusi miten tarkea olen kun otin ja lahdin jenkkeihin 2 vuodeksi. Kun palasin han vannoi rakkauttaan minulle ja olemme todella onnellisia! :)

      • ladurapu

        Kaksoseen on todella helppoa ihastua..,,Mutta oppiessasi paremmin tuntemaan..hän on narsisti jos kukaan..Jos äkki- ihastun, todella voin oitis päätellä, et taas kaksonen..ja näin on käynyt..ei ainostaan yhdenkerran..vaan useemman..Kierrän kaksosmiehet kaukaa nykyään..


    • G-mini

      Moinen keretomus antoo toivvoa tälle kaksosmiähel, kaksosmiähhist o täl palstal jo usseide vuosien ajan sanottu hyvvee ja huonoa, minkä voinee kiteyttää lauseesseen Kaksonen on loistava kumppani jos se o rakastunu. Ja mielelläni moisen allekirjottaisin. Lause saa jatkoa siitä että jos ei ole, ni o parempi pitää silimällä moista velikultaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe