"Lokakuun 9. päivänä 20. Vuoristoarmeijan komentaja kenraalieversti Lothar Rendulic antoi käskyn poltetun maan taktiikasta. Käskyä oli valmisteltu jo pitkään: aikaisemman komentajan kenraalieversti Eduard Dietlin käskystä oli laadittu jo vuonna 1942 suunnitelma Pohjois-Suomen infrastruktuurin tuhoamisesta tarpeen vaatiessa.[8] Sillat, tiet, rakennukset ja myös kaikki siviilikohteet tuhottiin joukkojen vetäytyessä. Tornionjokilaaksossa kylien tuho jouduttiin kokemaan rankalla tavalla: evakkoon lähteneet asukkaat seurasivat kotitalojensa polttamista Ruotsin puolelta Tornionjokea.
Saksalaisten tuhoamistaktiikka oli perusteellista ja järjestelmällistä. Rakennukset ja liikenneyhteydet hävitettiin tai miinoitettiin. Rautatiestä käyttökelvottomaksi joutui 471 kilometriä. Maantieverkostoa miinoitettiin tai räjäytettiin kulkukelvottomaksi 9 500 kilometriä. Kaikki lossit laitureineen, 675 siltaa ja noin 2 800 maantierumpua tuhottiin. Puhelin- ja lennätinlinjoja tuhottiin eri asteisesti 3 700 kilometriä.[30][13]
Pienempien kylien lisäksi vilkas Rovaniemen kauppala tuhottiin käytännössä kokonaan: rakennuksista säästyi ainoastaan noin kymmenesosa.[31] Rakennukset tuhottiin käyttötarkoituksesta välittämättä: jopa Rovaniemen, Enontekiön, Kemijärven ja Turtolan kirkot poltettiin.[32] Tuhoamatta jäi vain muutama kylä – Pelkosenniemen Suvanto säästyi kokonaan.
Lapin läänissä tuhottiin kaikkiaan noin 15 000 rakennusta, arvioilta 40–47 % koko läänin rakennuskannasta. Taajamista pahiten tuhoutui Savukoski, jonka rakennuksista hävitettiin 95 %. Rovaniemen ja Enontekiön rakennuksista tuhottiin 90 %.[13] Sodankylän, Kolarin, Turtolan (nyk. Pello), Muonion ja Sallan tuhoprosentti vaihteli noin 60–75 % välillä.[33]
Lisäksi saksalaiset asettivat maastoon huomattavan määrän miinoja turvatessaan vetäytymistään miinasuluilla. Kolmasosa suomalaisista kaatuneista kuoli jalkaväkimiinoihin. Miinat aiheuttivat vakavia siviiliuhreja vielä vuosia sodan jälkeen. Vuoteen 1973 mennessä räjähteitä oli raivattu yhteensä 1 142 000 kappaletta, ja yksittäisiä räjähteitä löytyy yhä vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen.[13]" (Wikipedia)
Oliko sodanjälkeinen talouskasvu niin huimaa, että on varaa taas lähteä natsien kelkkaan? Hinta oli ja tulee olemaan kova natsien hyysäämisestä.
Saksalaisten tuhoamistaktiikka oli perusteellista ja järjestelmällistä. Rakennukset ja liikenneyhteydet hävitettiin tai miinoitettiin. Rautatiestä käyttökelvottomaksi joutui 471 kilometriä. Maantieverkostoa miinoitettiin tai räjäytettiin kulkukelvottomaksi 9 500 kilometriä. Kaikki lossit laitureineen, 675 siltaa ja noin 2 800 maantierumpua tuhottiin. Puhelin- ja lennätinlinjoja tuhottiin eri asteisesti 3 700 kilometriä.[30][13]
Pienempien kylien lisäksi vilkas Rovaniemen kauppala tuhottiin käytännössä kokonaan: rakennuksista säästyi ainoastaan noin kymmenesosa.[31] Rakennukset tuhottiin käyttötarkoituksesta välittämättä: jopa Rovaniemen, Enontekiön, Kemijärven ja Turtolan kirkot poltettiin.[32] Tuhoamatta jäi vain muutama kylä – Pelkosenniemen Suvanto säästyi kokonaan.
Lapin läänissä tuhottiin kaikkiaan noin 15 000 rakennusta, arvioilta 40–47 % koko läänin rakennuskannasta. Taajamista pahiten tuhoutui Savukoski, jonka rakennuksista hävitettiin 95 %. Rovaniemen ja Enontekiön rakennuksista tuhottiin 90 %.[13] Sodankylän, Kolarin, Turtolan (nyk. Pello), Muonion ja Sallan tuhoprosentti vaihteli noin 60–75 % välillä.[33]
Lisäksi saksalaiset asettivat maastoon huomattavan määrän miinoja turvatessaan vetäytymistään miinasuluilla. Kolmasosa suomalaisista kaatuneista kuoli jalkaväkimiinoihin. Miinat aiheuttivat vakavia siviiliuhreja vielä vuosia sodan jälkeen. Vuoteen 1973 mennessä räjähteitä oli raivattu yhteensä 1 142 000 kappaletta, ja yksittäisiä räjähteitä löytyy yhä vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen.[13]" (Wikipedia)
Oliko sodanjälkeinen talouskasvu niin huimaa, että on varaa taas lähteä natsien kelkkaan? Hinta oli ja tulee olemaan kova natsien hyysäämisestä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.