Uskoakko eliittiä

TELLUKSEN ONGELMIA KANSAINVÄLISEN POLITIIKAN AREENALLA

- Amerikan yhdysvaltojen aktiivinen työskentely sen puolesta, että jokaiseen maailman kolkkaan saadaan vietyä toivo ”demokratiasta”, kehitys vapaista markkinoista ja vapaasta kaupasta. Tämä tarkoittaa sitä, että ”juutalaisen” eliitin maailmanvalta käyttää USA:n imperiumia sekä sen tehokasta armeijaa taloudellisten, sotilaallisten ja valtapoliittisten hegemonian pönkittämiseksi Israelille ja siihen kuuluvalle maailmanvallalle.

- ”Juutalaisen” aristokratian valtarakenteiden voimakkuus USA:n ja EU:n hermokeskuksissa aiheuttavat valtakeskiön siirtymisen mainitulle ”aristokratialle”. Kyseinen asiantila johtuu muun muassa siitä, että esim. Amerikan yhdysvalloilla on voimakasasema YK:ssa ja Natossa. Esim. USA:n VETO - oikeus YK:ssa tekee tyhjäksi demokraattisen vallankäytön YK:ssa. (Israel ja sen ”juutalainen” maailmanvalta voi juonitteluillaan aiheuttaa hävityksen kauhistuksen atomisodan muodossa (provosoida ydinsodan Naton ja SCO:n välille)).

- Ydinasevaltio Israel ja sen armeija ja ydinaseita kuljettavat sukellusveneet.

- ”Juutalaisen” eliitin hegemonia Telluksemme joukkotiedonvälityksessä.

- Kristityiksi itseään nimittävät fundamentalistit ja muut ”kristilliset” uskonlahkot, jotka pitävät Israelia ja ”juutalaisia” ”Jumalan valittuina”.

- Luonnollisesti ”juutalaisen” mafian tai eliitin erilaiset kansainväliset järjestöt, kuten esim. B´nai B´rith ja ADL, vapaamuurarijärjestöt jne..

- Köyhyyden globalisoituminen: täydellinen valta kansainvälisessä pankkitoiminnassa on aiheuttanut sen, että kaikki valtiot ovat velkaa ”juutalaisten” eliitin pankeille. Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin toiminta on aiheuttanut tuhoisia seurauksia kolmannelle maailmalle ja Itä-Euroopalle.

ESIMERKKEJÄ MUISTA PLANEETTAME ONGELMISTA

Negatiiviset ekologiset muutokset luonnossa: Nämä ovat aiheuttaneet tuhoja esim. hurrikaanit, tulvat, tsunamit, maanjäristykset, kuivuus jne.. Lisäksi merenpinta kohoaa, jos ja vain, mikäli mantereella sijaitsevat jäätiköt sulavat.

Materialismi, ateismi ja niihin liittyvä pohjaton itsekkyys synnyttää tuhoisaa toimintaa, joka aiheuttaa muun muassa useita ekologisia tuhoja.

MISTÄ KANSAINVÄLISET ONGELMAT JOHTUVAT?

(Lyhyesti seuraavaa:)
Alkuperäinen syy on ihmisen luonnossa: ihminen on hamasta äitinsä kohdusta helvetillinen, mikäli ihminen ei uudestisynny asteittain (mm. peritynpahuuden nujertaminen) Jumalan avulla perityistä pahuuksistaan ja muista synneistään ei yleisellä maailman parantumisellakaan ole toivoa.

Yleensä aikamme ihminen on henkisesti kehittymätön eli ateistinen, materialistinen ja äärimmäisen itserakas olento.

Ihmiskunnan rappeutuminen ennen muuta kristikunnassa on aiheutunut kristillisten kirkkojen raunioitumisesta, jota on vauhdittanut ”juutalaisen” mafian ilmestyminen Telluksemme henkiseen johtoon.

Yksityinen suorastaan irstas itsekkyys ovat saaneet kollektiivisen luonteen, joka näkyy yllä mainittuina ”Telluksemme ongelmina”.

ERÄITÄ PARANNUS EHDOTUKSIA KANSAINVÄLISEN POLITIIKAN ONGELMIIN

Ensinnäkin on rakennettava aito yhteys Jumalan ja ihmisen välille. Mielestäni tämä kontakti luodaan parhaiten Emanuel Swedenborgin kautta ilmestyneen Taivaallisen Opin pohjalle (Uusi Kirkko).

Uuden Kirkon sanomaa tulee julkaista siten, että se tukee Israel & USA eturintaman vastaista poliittista toimintaa. Toiminta käsittäisi molempia: ulkomaisia ja kotimaisia julkaisuja.

Tulee harjoittaa julkaisutoimintaa, joka avaa kansakunnat ymmärtämään, mikä voima kätkeytyy maailmanpolitiikan valtarakenteiden taakse. Kansakuntien tulee ymmärtää, että ne voimat, jotka tulevat helveteistä, voidaan vain nujertaa Jumalallisen Totuuden ja Hyvyyden turvin.

Julkaisutoiminnan tuottaessa tulosta voidaan luoda kansainvälinen verkosto ja aloittaa politikointi, jolla olisi vaikutus kansojen johtajiin ja kansainväliseen foorumiin YK:n. Lähi-idän ja koko maailman rauhan takaamiseksi YK:n tulisi kehittyä siten, että sionismi ja juutalaisuus uskontona kiellettäisiin rasistisina aatteina ja uskona planeetaltamme.

Kehittyneen YK:n tulisi myös kriminalisoida ydinaseen kehittäminen, valmistaminen ja hallussapito KAIKILTA VALTIOILTA. Kyseisen YK:n pitäisi eliminoida Israelin hallinto siten, että se ei enää nauttisi legitiimi suojaa. Samalla kehittyneen YK:n pitäisi luoda olosuhteet itsenäiselle Palestiinan valtiolle. Tässä oli muutama ehdotus kohti parempaa tulevaisuutta.

Pitäisi pyrkiä siihen, että Venezuelan kaltaiset Latinalaisen Amerikan valtiot saataisiin tekemään liiton Aasian maiden SCO (Sanghai Cooperation Organization) kanssa. Tällöin Israelin imperiumiin kuuluva USA & Nato eturintama tulisi saamaan voimakkaan vastavoiman, joka tasapainottaisi maailman poliittista valtakeskiötä positiivisella tavalla.

On siis nujerrettava ”juutalaisen” eliitin ja heidän kätyreittensä maailmanvalta.

P. S.

Sosiaaliset olosuhteet paranisivat tuntuvasti ja nälänhätä vähenisi esim. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, eteläisessä Aasiassa sekä osissa Latinalaista Amerikkaa, mikäli ”juutalaisen” eliitin kansainväliseltä pankkitoiminnalta otettaisiin valta pois ja kansainvälisten rahoituslaitosten toiminta ohjattaisiin ”verenimemisen” sijaan lähimmäisenrakkautta palvelevaan hyötyyn.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eliittiä! Noustaan joukolla rohkeasti vastustamaan Israel & USA eturintamaa.

On synti alistua orjalaumaksi. USA:n kaltaisen globaalin uuden liberalistisen, demokratian varjolla toimiva "vapaus" on pelkkää orjuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kokoomus on juutalainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu