Sammakkosuut

Mahtaakohan sillä satujen sanomalla,jonka mukaan sammakoista tulee Pussamalla kuninkaita,olla mitään tekemistä nykypäivän tosimaaailman kanssa?Jotainvarmasti on,onhan politikoillakin eli näillä tasavallan kruunaamattomilla kuninkaallisillakin suut täynnä sammakoita.
Kataisen SAMMAKKO Terijoen maanpetturihallitus.
Virkkusen SAMMAKKO Vasemmistopuolueet katkerien ihmisten puolue.
Lindenin ja Lehti SAMMAKKO harkitsemattomat lausahduksillaan.
Yhteistä nelikolla oli vain se,että SAMMAKKO liisrattiin nopeasti perinteisimmistä perinteisimmällä tavalla eli pyytämällä anteeksi.
Eli vanhaa SAVOLAISIIN kohdistettua väitettä vapaasti mukaillen:"KUN POLIITIKKO AVAA SUUNSA,SIIRTYY VASTUU ÄÄNESTÄJÄLLE".
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kilpailussa kaikkien sammakkojen " Äidin "-tittelistä taitaa löytyä polittikan puolelta paljonkin tunnettuja henkilöitä riippumatta puolueesta.

Äänestä

Sivistymättömiltä kokkareilta saattaa odottaa minkälaisia sammakoita vaan.
Kuvittelin että kokoomuslaiset ovat fiksuja ihmisiämutta,olen pettynyt.

Äänestä

varmaan Lipposta, kun puhui katkerien ihmisten puolueesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskuudessamme kirjoitti:

Mahtaakohan sillä satujen sanomalla,jonka mukaan sammakoista tulee Pussamalla kuninkaita,olla mitään tekemistä nykypäivän tosimaaailman kanssa?Jotainvarmasti on,onhan politikoillakin eli näillä tasavallan kruunaamattomilla kuninkaallisillakin suut täynnä sammakoita.
Kataisen SAMMAKKO Terijoen maanpetturihallitus.
Virkkusen SAMMAKKO Vasemmistopuolueet katkerien ihmisten puolue.
Lindenin ja Lehti SAMMAKKO harkitsemattomat lausahduksillaan.
Yhteistä nelikolla oli vain se,että SAMMAKKO liisrattiin nopeasti perinteisimmistä perinteisimmällä tavalla eli pyytämällä anteeksi.
Eli vanhaa SAVOLAISIIN kohdistettua väitettä vapaasti mukaillen:"KUN POLIITIKKO AVAA SUUNSA,SIIRTYY VASTUU ÄÄNESTÄJÄLLE".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu