Visio 2019

perinteisestä hyvinvointiyhteiskunnasta.

Oletus lainattu Kataisen lausumasta:

"Tulevaisuudessa valtiolla ja kunnilla ei ole varaa huolehtia hyvinvointipalveluista, joten yksilöiden on otettava vastuuta itse."

Jos edellistä pidetään tavoitteena,niin päästäksemme tavoitteeseen se vaatii täydellistä nykyrakenteiden purkamista valtion ja kunnan tasolla.

Toisinsanoen kunnat ja valtio lakkautetaan tarpeettomana.
11462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ollut enää vuosikymmeniin. Kataisen puheet tarkoittaa, että kukin pitäköön itsestään huolta. Ei kunnallisia palveluita. Kerääkö Katainen verot itselleen vai jakaako eduskunnan kanssa.

Äänestä

koko rahaministerin posti, kun sinne pantu raha katoaa suoraan jonnekkin kemijärvelle, sveitsiin ja muihin veroparaatiiseihin. Lainattu raha kyllä jää lastemme maksettavaksi. Nykyinen johto on siinä vaiheessa jo palmujen alla nauttimassa soomilibree.
Ehkä pientä valoa näkyy Sveitsissä, voidaan päästä huijatuista rahavaroista hajulle ja pannaan kansanoikeus pystyyn.

Äänestä

on muuttunut pahoinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnaksi.

hakaniemen kasematit kasvavat takiaisia.

Äänestä

Pahalta näyttää!

Kyllä nuoremme sillon kärsivät velkataakkansa alla muslimien puristuksessa.

Äänestä
  • nähdä,että jollakin ihmisryhmällä menisi tulloin huonommin kuin nyt.

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kataiselle ei riitä että valtio vastaa välittämisestä/1135243555699

    "Kyllä nuoremme sillon kärsivät velkataakkansa alla muslimien puristuksessa."

    Hei,meidän on hankala nähdä,että nyt ottamamme velka periytyisi lapsille ja lastenlapsille.

Katainen sanoi näin.

"että nyt oivalletaan, ettei valtio ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kataisen mukaan Suomessa on menty monta kymmentä vuotta kohti yhteiskuntaa, jossa välittämisen vastuun on katsottu kuuluvan valtiolle tai kunnalle"

Äänestä
  • Kyllä tuo aloituslainaus sisältyi erkkomedian kirjoitukseen.

    Se että joko tekstinpätkä heitetään irrallisena räävittäväksi oli anteeksiantamaton teko.

    .......kuten tämäkin lainaus samasta jutusta:

    "Jyrki Kataiselle valtio on "mahdollistaja".

    "Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään ja vahvaan sivistykseen, ja tästä seuraa yhteiskunnan menestys. Olen sivistysuskoinen", hän kuvailee.

    Sivistysuskoisuus tarkoittaa sitä, että kun ihmisillä on hyvät lähtökohdat ja tukena hyvinvointiyhteiskunta, sen jälkeen pitää uskoa henkisen pääoman kasvuun."

    Eli pelkkä hyvä lähtökohta ei takaa menestymistä,vaan siihen tarvitaan yhteiskunnan tuki ja omaa uskoa henkisen pääoman kasvattamiseen.

    Äänestä

  • muuttaa käsityksemme kirjoitti:

    Kyllä tuo aloituslainaus sisältyi erkkomedian kirjoitukseen.

    Se että joko tekstinpätkä heitetään irrallisena räävittäväksi oli anteeksiantamaton teko.

    .......kuten tämäkin lainaus samasta jutusta:

    "Jyrki Kataiselle valtio on "mahdollistaja".

    "Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään ja vahvaan sivistykseen, ja tästä seuraa yhteiskunnan menestys. Olen sivistysuskoinen", hän kuvailee.

    Sivistysuskoisuus tarkoittaa sitä, että kun ihmisillä on hyvät lähtökohdat ja tukena hyvinvointiyhteiskunta, sen jälkeen pitää uskoa henkisen pääoman kasvuun."

    Eli pelkkä hyvä lähtökohta ei takaa menestymistä,vaan siihen tarvitaan yhteiskunnan tuki ja omaa uskoa henkisen pääoman kasvattamiseen.

    Vääristit tarkoituksella Kataisen sanomisia.

    Äänestä

  • Valahetelu ei kannata kirjoitti:

    Vääristit tarkoituksella Kataisen sanomisia.

    Nyt pääsenkin itse asiaan joka on "asioista on voitava puhua ilman leimautumisen pelkoa".

    Vääristelijäksi leimautuminen on pieni hinta tälläisessa tilanteessa,jossa katseiden todellakin pitäisi kääntyä ainakin tuonne vuoteen 2019.

    Viimeviikkoina ainakin täällä toiminta on keskittynyt eilispäivän tekoihin ja sanomisiin ja se ei paljon edistä kokoomuksen tai muiden puolueiden tavoitteita.

    Minusta Katainen kiertelee aivan suotta tässä asiassa ja varoo nostamasta varsinaista ongelmaa käsiteltäväksi.Ongelmaa joka on jokatapauksessa ratkaistava tavalla tai toisella.

    Ongelmana on ollut ja tulee olemaan.....

    ----Onko Suomen kansalaisilla vuonna 2019 varaa ylläpitää nykyisenlaista valtion- ja kuntien pyörittämää palvelujärjestelmää ? -----

    Uskon että siihen löytyy vastaus helposti jos rahoituksesta ei tarvitse kantaa huolta,mutta asia saa aivan toisen käänteen jos siihen täytyy rakentaa rahoitusmuoto joka ei jätä ketään "nykyistä huonompaan asemaan ".

    Äänestä

tullaan jokatapauksessa lähivuosina käymään, mutta eri asia on, että avataanko ne, jne..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muuttaa käsityksemme kirjoitti:

perinteisestä hyvinvointiyhteiskunnasta.

Oletus lainattu Kataisen lausumasta:

"Tulevaisuudessa valtiolla ja kunnilla ei ole varaa huolehtia hyvinvointipalveluista, joten yksilöiden on otettava vastuuta itse."

Jos edellistä pidetään tavoitteena,niin päästäksemme tavoitteeseen se vaatii täydellistä nykyrakenteiden purkamista valtion ja kunnan tasolla.

Toisinsanoen kunnat ja valtio lakkautetaan tarpeettomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu