Eräs merkittävä virstanpylväs itsenäiselle Köyliön Osuuspankille on ensi torstaina oleva kokous, jossa pankin jäsenet äänestävät pankin tulevaisuudesta.
Pankinjohtaja Pohjus on tiettävästi jyrkästi sillä kannalla, että pankki on liitettävä Euran Osuuspankkiin. Tiettävästi suurin osa pankin jäsenistöstä on pankin itsenäisyyden säilyttämisen kannalla. Miten mahtaa asia olla??
Jos itsenäisyyden kannattajat voittavat äänestyksen, tullee pankinjohtajan paikka avoimeksi? Vai voiko hän edelleen jatkaa tehtävissään?
Itsenäinen Osuuspankki
139
17778
Vastaukset
- Rahaa pankissa
Mielestäni pankin toimitusjohtajan pesti on sellainen, että jäsenistöltä saatu epäluottamuslause esim. tässä nimenomaisessa tapauksessa ei voi tarkoittaa muuta kuin oven näyttöä pankinjohtajalle. Pankinjohtajia saa aina uusia, eivät he ole milään lailla korvaamattomia ja tietävät sen kyllä itsekin.
- Oppia kokemuksista
Kannattaa ottaa oppia naapurien paikallispankkien kohtalosta. Mitä tapahtui Säkylän säästöpankille. Missä se on, ei missään, kuten ei muitakaan fuusioitten tielle lähteneitä säästöpankkeja. Entä Huittisten säästöpankki. Se voi hyvin ja kasvaneena, kun se ei lähtenyt mukaan fuusioihin.
- Opläinen
Pankinjohtaja on esittelijän asemassa liitosasioissa, jos johtaja ottaa vahvan roolin liitoksen puolesta ja hän epäonnistuu liitoksen tekemisessä on hänen aikansa lähteä välittömästi, eli Perjantaina.
Aikoinaan säästöpankkien johtajat ajoivat liitosta koska heillä oli sopimus, että liitettävän pankin johtaja jää liitoksen jälkeen eläkkeelle. Tätä asiaa ei kerrottu pankin isännistölle ennenkuin liitos oli tehty.
Liitoksiin liittyy aina luottamushenkilöiden harhauttamista.
Siis odotellaan Perjantaita ja katsotaan jääkö Köyliön Osuuspankki itsenäiseksi, jos jää Perjantai voidaan julistaa kunnalliseksi vapaapäiväksi.- op:n asiakas
Kaksi vaihtoehtoa:
1 pankkipomo lähtee perjantaina
2 meikäläisen rahat lähtee säkylän osuuspankkiin - ettei itsenäinen
Perustelen näkökulmani:
Kun joulukuussa hain ilmaista kahdeksan viikon harjoittelupaikkaa neuvonta- ja asiantuntijatyöhön Euran osuuspankista, toimitusjohtaja Kankaanpää sanoi: "Köyliön, Euran ja Säkylän osuuspankit yhdistyvät ensi vuonna."
Tämä antoi sen käsityksen, että asia on jo loppuunkäsitelty, mutta asiakkaille tiedotetaan mieluummin liian myöhään kuin ei lainkaan.
- TOSI ON
Minulle ja yritykselleni on käytännössä aivan yksi lysti missä pankissa tili on. Tunnesyistä olen pitänyt tiliä nimenomaan lähipankissa. En pidä, jos Pohjus jatkaa.
- Mahtavaa
Köyliön Osuuspankin kokouksessa pankin itsenäisyyttä ajavat saivat valtavan voiton äänestyksessä. Ääniä 174 pankin itsenäisyyden puolesta ja 60 euran osuuspankkiin liittymisen puolesta.
Tässä näkee että salakähmäisyydestä on saatu tarpeeksi.
Köyliön pankinjohtaja on luvannut lähteä jos liitos , jota hän on ollut ajamassa, ei toteudu.
Nyt tulee siis pankinjohtajan palli vapaaksi.
Tämän ilon lisäksi on vielä selviteltävä ne pari viikkoa takaisin tehdyt muutokset uusien jäsenten hyväksymisestä, olivatko ne lain mukaisia.- Köyliö näyttää mallia muille
Juuri tuollaisen ihme kähminnän takia ihmiset ovat menettäneet kiinnostuksen yhteisiin asioihin. Nyt on väki herännyt, ja näyttänyt voimansa. Hyvä johtaja kuuntelee, huono vain ajattelee.
- ei tilin tiliä
Siis pankkihan(Pohjus lähinnä) perusteli tätä mm. riskinottokyvyn kasvulla, henkilökunnan paremmilla etenemismahdollisuuksilla tms.
En tiedä miltä vuosikymmeneltä nuo ovat, mutta kyllä se on niin, että esim. yritykset hakevat rahansa ensisijaisesti muualta. Mitä isompi yritys, sitä vähemmän siinä tarvitaan alueen pankkia. Tilin voivat perustaa kannatusmielessä.
Henkilökunta nyt varsin itsekästä sakkia on ollut!? Katsokaa peiliin, pitäisikö pankkienne asiakkaiden(jotka siis maksavat palkkanne) maksaa teidän kehittymismahdollisuuksista? Ei hyvää päivää! Muuttakaa ja etsikää pankki, jossa saatta kehittyä. Setäni on Osuuspankissa uransa tehnyt ja aina kulkenut pankin sisällä siten, että on saanut kouluttautua ja kehittyä. Hän oli alkuvaiheessa pankkitarkastajana ja lopuksi OKO:n pääkonttorissa yrityspuolen konsulttina. Kaikki pitäisi valmiina saada hopealusikalla, huh huh. - Naapurin muori
On erityisen mielenkiintoista seurata Köyliön Op:n tilannetta. Miten niin vakavarainen ja aikaisemmin hyvin asiakkaista huolehtinut pankki tuhoaa asiakkaansa ja asiakkaiden luottamuksen. Pankinjohtajalla on merkillinen tapa hoitaa yhteisiä asioita; lähes ilmoitusluonteinen asia, että liitytään yhteen. Op:n asiakkaana ja jäsenenä edellytän, että voin luottaa mitä pankissa tapahtuu. Nyt on kyseessä jokin TODELLA SUURI salajuoni: onko luvattu osalle henkilökunnalle jotain?? Onko hallitus saanut jotain, koska avointa keskustelua ei ole käyty?? Tai onko laitettu "jauhot suuhun", ettei asioista pystytä puhumaan mitään. Yleensä isoissakin yrityksissä toimitusjohtaja eroaa välittömästi, jos on menettänyt jäsentensä luottamuksen. Tai työnantaja voi antaa varoituksen ja irtisanoa. Onko tämä mahdollista Köyliön Osuuspankissa?
- tapahtunut
Onkohan Köyliön Osuuspankin toimitusjohtaja irtisanoutunut, niinkuin on luvannut?
- meno jatkuu
Ei ole irtisanoutunut, tietenkään. Meno jatkuu kuulemma entisellään. Eli nyt sitten kaikki hakemaan lainaa Kepolasta ja luvataan maksaa samalla mentaliteetilla!
- koko hallitus
Länsi-Suomi 27.11.2008 artikkelista Osuuspankkien liitoksesta.
"Kankaanpään mukaan ratkaisua ovat vauhdittaneet pankkien yleisen rakennekehityksen lisäksi kuntaliitokset ja asiakaskunnan muuttuneet tarpeet. Euran ja Kiukaisten kunnat yhdistyvät ensi vuoden alussa. Vuonna 2011 Euraan liittyvät Köyliö ja Säkylä.
– Pyhäjärviseutu muodostaa selkeän talousalueen, joka tarvitsee yhden vahvan pankin, Kankaanpää toteaa.
Hän sanoo, että yhdistymisen ansiosta pankin luotonantomahdollisuudet ja riskinkantokyky paranevat merkittävästi. Samalla henkilöstön erityisosaamisen hyödyntämismahdollisuudet kasvavat.
Asiaa valmisteltu
toista vuotta
Pankkien yhdistämistä on viety aktiivisesti eteenpäin jo reilun vuoden ajan. Käytännössä pankkiliitos toteutetaan siten, että kolme pienempää paikallispankkia sulautetaan sopimuksella Euran Osuuspankkiin, joka jää myös uuden pankin nimeksi.
Asia etenee seuraavaksi helmikuussa pidettäviin pankkien osuuskuntakokouksiin. Mikäli ne siunaavat liitoksen, uusi pankki rekisteröidään ja sille valitaan hallinto.
Pankin jäsenistön ylintä päätösvaltaa käyttävä 35-jäseninen edustajisto valitaan vuoden 2009 lopulla järjestettävillä vaaleilla. Eura saa 18 paikkaa, Köyliö 8, Kiukainen 5 ja Hinnerjoki 4. Paikkaluku määräytyy osuuspankkien nykyisen jäsenmäärän perusteella."
Tästä näkee , että Eura 18 ääntä muut yhteensä 17 ääntä, joten muilla ei olisi ollut mitään sanomista kun äänestyksiin olisi menty.
Mitä vehkeilyä on hallitus harrastanut muuttaessaan jäsenien hyväksymismenettelyä kaksi viikkoa ennen kokousta? Vai onko?
Eikö nyt olisi syytä vaihtaa pankkiliitosta ajanut hallitus kokonaisuudessaan sekä toimitusjohtaja, jolla ei ole selkärankaa lähteä itse!- pohjalla ollaan
Kyllä melko moni odottaa Pohjuksen irtisanomisilmoitusta. Täytyy muistaa, että hän on myös Köyliön kunnanvaltuutettu. Toivottavasti siinä toimessa hieman paremmin sanansta pitävä.
- oletteko aikuisia
pohjalla ollaan kirjoitti:
Kyllä melko moni odottaa Pohjuksen irtisanomisilmoitusta. Täytyy muistaa, että hän on myös Köyliön kunnanvaltuutettu. Toivottavasti siinä toimessa hieman paremmin sanansta pitävä.
Jorma Pohjus Satakunnan Kansassa 2.3.2009:
"-Toivottavasti tämä ei nyt henkilöidy. Asioista voi olla eri mieltä, mutta aikuisten ihmisten pitäisi tulla keskenään toimeen."
Eikö Pohjus itse henkilöinyt itsensä sanomalla, että hän lähtee jos pankkifuusio ei toteudu. - minäsuuriviisaskaunis
oletteko aikuisia kirjoitti:
Jorma Pohjus Satakunnan Kansassa 2.3.2009:
"-Toivottavasti tämä ei nyt henkilöidy. Asioista voi olla eri mieltä, mutta aikuisten ihmisten pitäisi tulla keskenään toimeen."
Eikö Pohjus itse henkilöinyt itsensä sanomalla, että hän lähtee jos pankkifuusio ei toteudu.Kehtaan väittää, että esim. normaalissa yritysmaailmassa tuollainen tj. ei enää kommentoisi tj:na lehdissä.
Kun toimitusjohtaja on ollut noin eri linjoilla pankkilaisten kanssa, noin isossa asiassa, ei voi olla muuta vaihtoehtoa kuin oven näyttö. Ei tätä voi painaa sillä, että vain asiat riitelivät. Pohjuksen strategia on aivan eri mitä pankkilaiset haluavat. Hänet on palkattu johtamaan Osuuspankkia, ja hänen tulee luonnollisesti nauttia pankkilaisten luottamusta. Minä en usko, että hänen kaatunut hankkeensa ei vaikuttaisi tulevaisuudessa hänen muihin toimiinsa. - myöhemmin
minäsuuriviisaskaunis kirjoitti:
Kehtaan väittää, että esim. normaalissa yritysmaailmassa tuollainen tj. ei enää kommentoisi tj:na lehdissä.
Kun toimitusjohtaja on ollut noin eri linjoilla pankkilaisten kanssa, noin isossa asiassa, ei voi olla muuta vaihtoehtoa kuin oven näyttö. Ei tätä voi painaa sillä, että vain asiat riitelivät. Pohjuksen strategia on aivan eri mitä pankkilaiset haluavat. Hänet on palkattu johtamaan Osuuspankkia, ja hänen tulee luonnollisesti nauttia pankkilaisten luottamusta. Minä en usko, että hänen kaatunut hankkeensa ei vaikuttaisi tulevaisuudessa hänen muihin toimiinsa.Pohjus jää toimitusjohtajaksi ja yrittää myöhemmin uudelleen kavereineen tai kavereita ohjaten.
Onko hallituksen puheenjohtaja toimitusjohtajan marionetti, perässäkulkija vai Hyväveli?
Kannattaako odottaa uutta yritystä? - Äkkiä eroon siitä
myöhemmin kirjoitti:
Pohjus jää toimitusjohtajaksi ja yrittää myöhemmin uudelleen kavereineen tai kavereita ohjaten.
Onko hallituksen puheenjohtaja toimitusjohtajan marionetti, perässäkulkija vai Hyväveli?
Kannattaako odottaa uutta yritystä?Kyllä tullaan näkemään vielä painetta Euran suuntaan, jos Pohjus jatkaa. Sallitaan kaikille alaikäistenkin tileille edustus kokouksessa ilman valtakirjaa. Ja jos ei ole omia lapsia, niin naapurin lapsiakin saa lainata.
Kokouksessa vaaditaan kaikkia satoja erikseen nousemaan ylös ja ilmoittamaan kantansa. Sääntöviilaus siten, että kuvataan kaikki kun he sanovat kantansa.
No, tämä on täyttä utopiaa ja puutaheinää, sillä eihän missään voi tällaista tapahtua... - Aika näyttää
Köyliö sai Jormasta uuden pankkiirin
Köyliön Osuuspankin uutena toimitusjohtajana työnsä aloittanut Jorma Pohjus on ollut Lallin pitäjässä kohta kolmisen kuukautta. Pankinjohtajan paikalta Pomarkusta uuteen pestiinsä tullut mies on valintaansa tyytyväinen.
- Köyliö sattui sopivaan saumaan. Olin ajatellut kokeilla vielä jotain uutta.
Iältään 46-vuotiaalla Pohjuksella on vankka tausta. Takana on liki kaksi vuosikymmentä kestänyt työsuhde Porin Seudun Osuuspankin Pomarkun konttorin johtajana ja koko rupeama pestiä maa- ja metsätalouden asiantuntijana. Kun tähän lisätään sivutöinä hoidettu kasvinviljelyyn erikoistunut maatila kotipaikkakunnalla Kankaanpäässä, voi sanoa, että mies ymmärtää elämää koko kirjossa.
Lähelle asiakasta uusi toimitusjohtaja toivoo pääsevänsä uudella työtuolillaankin.
- Pankin kynnys on matalalla, eikä sisään tarvitse tulla hattu kourassa.
Miksi tarvitsisikaan. Sitä varten on pankkisalissa naulakko.
”Konttoriverkko on
oman pitäjän asia”
Köyliöön ei Kankaanpään mies tullut sanojensa mukaan vain käymään,
- Vaan olemaan, ihan tosissaan.
Kaivattua haastetta riittää niin pankin toimintatavoissa kuin strategioissakin ja kooltaan nykyinen työpaikka on edeltäjäänsä kaikin puolin isompi. Perustuksetkin on kaivettu syvään. Mahtitalonpojan pitäjässä pankki on kaikin puolin vakavarainen.
Pankin pääkonttori on keskellä kylää ja asiakkaat ovat tuttuja. Tämä sopii Pohjukselle. Jopa enemmän kuin pankki hän toivoo rahalaitoksensa olevan alueen asukkaille. Kun suhteet ovat kohdallaan, suuristakin hankkeista tohtii tulla puhumaan jo orastavassa vaiheessa.
Yksi on, mitä pitäjäläiset ovat uudelta johtajalta useammankin kuin kerran jo kysyneet. Kuinka käy pankkiverkoston? Köyliössä on ehkä koko maan tihein pankkikonttorien verkosto. Kun pääkonttoriin lisätään viisi sivukonttoria, se tarkoittaa, että
- Lähes joka kylällä on oma pankki.
Mitä aikoo uusi johtaja tehdä?
Yhdestä Pohjus on varma. Konttoriverkko, jos mikä on Köyliössä asia, jota ei ulkopuolisten käsiin anneta.
-Tämän tason ratkaisut tehdään täällä itse.
Lakkautuslistaa ei Pohjuksella ole pöytälaatikossaan. Sen sijaan hän toteaa, että asiakkaat ja heidän palvelutarpeensa ovat ykkösasioita. Ne on hoidettava hyvin ja tehokkaasti. Sen enemmästä ei ole päätetty. Aika näyttää.
Anne Hievanen
Sanomalehti Lalli - tämä.....
Aika näyttää kirjoitti:

Sanomalehti Lallikirjoitus on tehty? Minä vuonna?
- Naapurin muori
pohjalla ollaan kirjoitti:
Kyllä melko moni odottaa Pohjuksen irtisanomisilmoitusta. Täytyy muistaa, että hän on myös Köyliön kunnanvaltuutettu. Toivottavasti siinä toimessa hieman paremmin sanansta pitävä.
Muistanko oikein, että kun Pohjus tuli Köyliöön niin hän lupasi jättää politiikan. Mutta yllättävästi osa keskustan väkeä on hyväksynyt tämänkin pestin. Onko luottamus politiikassa ajantasalla vai onko mahdollisesti tulossa (vireillä) salaperäisiä juttuja kunnantalota?
- pankin jäsen
Äkkiä eroon siitä kirjoitti:
Kyllä tullaan näkemään vielä painetta Euran suuntaan, jos Pohjus jatkaa. Sallitaan kaikille alaikäistenkin tileille edustus kokouksessa ilman valtakirjaa. Ja jos ei ole omia lapsia, niin naapurin lapsiakin saa lainata.
Kokouksessa vaaditaan kaikkia satoja erikseen nousemaan ylös ja ilmoittamaan kantansa. Sääntöviilaus siten, että kuvataan kaikki kun he sanovat kantansa.
No, tämä on täyttä utopiaa ja puutaheinää, sillä eihän missään voi tällaista tapahtua...Kyllähän se niin nyt on että seuraavaan kokoukseen jäsenet vaihtamaan hallintoneuvostoa ja sitä kautta hallitusta..aina tj saakka kun ei oikein tuo luottamus ole kunnossa....
- En ollut paikalla
Olen kuullut, että kokouksessa oli näiden Eura- puuhamiesten johdosta oikein kunnon painostusmeininkiä. Vaadittiin saada tietää jokaisen kanta ihan kasvotusten. En tiedä onko tietoni oikea, mutta tuo on alinta mahdollista painostusta mitä olla saattaa. Eivätköhän nämä Euraan menijät ole hieman eri viivalla tällaisten julkitulojen kanssa kuin ihan tavallinen pankin jäsen? Moinen käytös on tuotava julki, jos näin oli, sillä siinä mennään hyvän tavan vastaisuuden yli ja urakalla. Osoitus ylimielisyydestä vailla minkäänlaista kunnioitusta toisen mielipidettä kohtaan. No, tätä ylimielisyyttähän Pohjus jatkoi Satakunnan Kansan haastattelussa.
- ruohonjuuritasolla oli
Joku on ollut usein lopettamassa köyliöläista toimintaa. Oliko nyt johdattelemassa sama henkilö?
- olinhan siellä minäkin
Kuulemasi pitää paikkansa.
Hallituksen puheenjohtaja Hannu Korpela vaati kokouksessa julkista äänestystä, että näkisi kuka äänestää fuusiota vastaan. Arveluttavaa käytöstä pankin johdolta. Tämä jos mikä on törkeää painostusta. - Älyhoi !
Kokouksessa oli silmiinpistävää selkeä jäsenten keski ikä taisi olla lähempänä 80 ikävuotta.
Ne ketkä äänestivät vastaan tekivät karhunpalveluksen koko op-pankkitoiminnalle... kuka enää haluaa riitaisaan pankkiin enää töihin taikka asioille !... siis suoraan sanoen olisi tarvinnut vääntää rautalangoista ei äänestäjille seuraavasti älkää äänestäkö täällä kuntaliitoksesta !
Jos 80 "mummelit" päättävät pankin tulevaisuudesta !!!!,josta hallituksen viisaat päättäjät varmaakin nykyhteiskunnan menosta ja rahankäytöstä viisaanpina olivat päättäneet fuusion oikeellisuudesta vuoden asioita eri kantilta puituna ,niin "mummojen" käsitys loppuu rullakelkalla ajoon jo postilaatikolle!
Kyllä nyt tällä mentiin pahasti metsään ... eikun korpeen! - demokratia vs. teknokratia
Älyhoi ! kirjoitti:
Kokouksessa oli silmiinpistävää selkeä jäsenten keski ikä taisi olla lähempänä 80 ikävuotta.
Ne ketkä äänestivät vastaan tekivät karhunpalveluksen koko op-pankkitoiminnalle... kuka enää haluaa riitaisaan pankkiin enää töihin taikka asioille !... siis suoraan sanoen olisi tarvinnut vääntää rautalangoista ei äänestäjille seuraavasti älkää äänestäkö täällä kuntaliitoksesta !
Jos 80 "mummelit" päättävät pankin tulevaisuudesta !!!!,josta hallituksen viisaat päättäjät varmaakin nykyhteiskunnan menosta ja rahankäytöstä viisaanpina olivat päättäneet fuusion oikeellisuudesta vuoden asioita eri kantilta puituna ,niin "mummojen" käsitys loppuu rullakelkalla ajoon jo postilaatikolle!
Kyllä nyt tällä mentiin pahasti metsään ... eikun korpeen!Käsittääkseni äänestyksen tulos oli Eura- kiihkoilijoille murskatappio. Jokainen ääni lienee samanarvoinen? Ymmärrän, että etenkin Eura- kiihkoilijoilla on sellainen asenne, että vain minä tiedän! Maailma on täynnä totuuksia, ja vaikka asia analogisesti tarkasteltuna näyttäisi samalta, voi totuus olla montaa eri sorttia. Kyse kun on usein subjektiivisesta näkemyksestä. Vai miten pystyisi objektiivisesti laittamaan pankin palvelut tärkeysjärjestykseen? Ei mitenkään.
Itse olen noihin mummoihin verrattuna nuori, mutta haluan ehdottomasti että he saavat käydä turvallisesti lähipankissa tiskillä asioimassa. Ja näin nuoren näkökulmastakin lähipankki lisää asuntojen arvoa, ihan siinä missä muutkin lähipalvelut. Eli kun laisesi "uudistajat" alkavat päästä vallalleen, myyn nopeasti asunnon ja lähden? En silti.
Riitaisan pankin on tehnyt osaamaton johto. Ei ole osattu kuunnella jäseniä. Ja metsä... eikun korpivertauksesi sopii tähän hyvin: niin korpi vastaa kuin sinne huudetaan!
Eikä paikallispankkiin tulla töihin "uraohjukseksi". OKO:lla on kyllä omia ohjelmia niitä haluaville. Riidathan loppuu, kun joku lopettaa, mutta ei se työntekijöiden vika ole, poislukien johto siis.
Luulenpa, että rautalankaa tarvittaisi enemmänkin sinun päätteesi ääressä.. - korpi jäsen
Älyhoi ! kirjoitti:
Kokouksessa oli silmiinpistävää selkeä jäsenten keski ikä taisi olla lähempänä 80 ikävuotta.
Ne ketkä äänestivät vastaan tekivät karhunpalveluksen koko op-pankkitoiminnalle... kuka enää haluaa riitaisaan pankkiin enää töihin taikka asioille !... siis suoraan sanoen olisi tarvinnut vääntää rautalangoista ei äänestäjille seuraavasti älkää äänestäkö täällä kuntaliitoksesta !
Jos 80 "mummelit" päättävät pankin tulevaisuudesta !!!!,josta hallituksen viisaat päättäjät varmaakin nykyhteiskunnan menosta ja rahankäytöstä viisaanpina olivat päättäneet fuusion oikeellisuudesta vuoden asioita eri kantilta puituna ,niin "mummojen" käsitys loppuu rullakelkalla ajoon jo postilaatikolle!
Kyllä nyt tällä mentiin pahasti metsään ... eikun korpeen!Fuusion puolesta oli ainoastaan Kiukainen. Miksi Säkylä ja Honkilahti sitten vetäytyivät jo aijemmin? Heiltä varmaan puuttuu ne "viisaat" hallituksen jäsenet. Hinnerjoella ja Köyliössä on onneksi viisaat hallituksen jäsenet, mutta jäsenet taitaa olla sitten jotain muuta...
Köyliön kokous jo näytti ihan kaikille millä mallilla asiat on. Kokouksesta olisi voinut ihan hyvin tehdä lisäjakson Pirunpelto Tv-sarjaan. - tosi on
Älyhoi ! kirjoitti:
Kokouksessa oli silmiinpistävää selkeä jäsenten keski ikä taisi olla lähempänä 80 ikävuotta.
Ne ketkä äänestivät vastaan tekivät karhunpalveluksen koko op-pankkitoiminnalle... kuka enää haluaa riitaisaan pankkiin enää töihin taikka asioille !... siis suoraan sanoen olisi tarvinnut vääntää rautalangoista ei äänestäjille seuraavasti älkää äänestäkö täällä kuntaliitoksesta !
Jos 80 "mummelit" päättävät pankin tulevaisuudesta !!!!,josta hallituksen viisaat päättäjät varmaakin nykyhteiskunnan menosta ja rahankäytöstä viisaanpina olivat päättäneet fuusion oikeellisuudesta vuoden asioita eri kantilta puituna ,niin "mummojen" käsitys loppuu rullakelkalla ajoon jo postilaatikolle!
Kyllä nyt tällä mentiin pahasti metsään ... eikun korpeen!Köyliön Jorma munas.
Sanalle jorma löytyy kuvaavia synonyymeja asiaa valaisemaaan.
- pankista
Miten tj voi väittää, että päätökset tehtiin tunteella, jos hänen esittämänsä dokumentit eivät vakuuttaneet jäseniä. Mielestäni kokouksessa esitettiin hyviä perusteita fuusiota vastaan. Alasatakunta- lehti oli myöskin asiaton pääkirjoituksessaan, otti kantaa väärin perustein. Tj on menettänyt ainakin minun luottamuksen täydellisesti, vaikea on näin jatkaa. MIten yksimielisiä henkilöstön edustajat olivat asiasta. Vieläkö voin mennä pankkiin, kun heidän urakehityksensä tyssäsi. Kokouksen äänestykset olivat farssia.
- jakaa
yksipuolista tietoa. Eikö asioita pitäis informoida kokonaisvaltaisesti, molempia käsityksiä selvitellen.
- jour naalisti
Paikallislehteä ei varsinaisesti ole olemassa. Ei varsinkaan puolueetonta aluelehteä edes.
- nollakorko
No vaihtuuko Osuuspankissa nyt sitten mikään toimielin? Vai tyytyvätkö itsenäisen Osuuspankin kannattajat tähän? Euramyönteiset painoivat asiaa todella härskisti, mutta ehkä olisi kuitenkin viisasta jättää tämä asia tähän ja keskittyä Osuuspankin paikallisiin visioihin. Pohjus etsii varmasti jo uutta paikkaa itselleen,joten siitä ei kannata huolta kantaa. Nämä muut taas ovat ihan hyviä henkilöitä muuten, kunhan oppivat ajattelemaan itsenäisesti.
- annetaan kenkää
Pojukselle lopputili ja mahdollisimman pian ettei pysty tuhoamaa hyvää pankkiamme.
Korpela joutaa myös syrjäytettäväksi. - Omistajajäsen
annetaan kenkää kirjoitti:
Pojukselle lopputili ja mahdollisimman pian ettei pysty tuhoamaa hyvää pankkiamme.
Korpela joutaa myös syrjäytettäväksi.Kirjoittu jo 1.3 ilmestyneessä satakunnankansan mielipidepalstalla että virkistävän tuulen on käytävä seutumme osuuspankkien johdossa ja hallinnossa!!
3.3 ilmestyneessä alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvitti miljoonakuprun yrityksen kansantajuisesti.
5.3 ilmesttyvässä (huomenna) alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvittää miljoonakuprun yrityksen pankkikielellä.
Oletkos itse valmis antamaa esim. 10 ha peltoa naapurille ilmaiseksi että naapuri ja naapurin "omaväki" pärjäisivät jatkossa paremmin . .. . ?
Että osuuspankkien hallinnot kehtaavatkin esittää omistajille päättömiä.
Raikkaat tuulet käymään niin Euran kuin Köyliönkin osuuspankkien hallinnoissa!!!!!!! - laajemmin
Omistajajäsen kirjoitti:
Kirjoittu jo 1.3 ilmestyneessä satakunnankansan mielipidepalstalla että virkistävän tuulen on käytävä seutumme osuuspankkien johdossa ja hallinnossa!!
3.3 ilmestyneessä alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvitti miljoonakuprun yrityksen kansantajuisesti.
5.3 ilmesttyvässä (huomenna) alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvittää miljoonakuprun yrityksen pankkikielellä.
Oletkos itse valmis antamaa esim. 10 ha peltoa naapurille ilmaiseksi että naapuri ja naapurin "omaväki" pärjäisivät jatkossa paremmin . .. . ?
Että osuuspankkien hallinnot kehtaavatkin esittää omistajille päättömiä.
Raikkaat tuulet käymään niin Euran kuin Köyliönkin osuuspankkien hallinnoissa!!!!!!!Ihan samanalaisesta asiastahan on kyse kuntaliitoksessakin. Tästä meillä on jo hyvää kokemusta Alastaron ja Mellillän liittymisten jäljiltä Loimaaseen. Loimaan Lehti 27.1 2009 kertoo alla mainittuun kiinteistönvälittäjään ja pariin muuhun samansuuntaisiin käsityksiin yhtyvään kiinteistönvälittäjään perustuvassa em. päivänä julkaistussa kirjoituksessa jonka otsikossa oli
”Kuntaliitos on lisännyt keskustan vetovoimaa entisestään”
seuraavaa (suora lainaus):
”Äikään mukaan asuntojen hinnat kohosivat Loimaan seudullakin usean vuoden ajan, mutta nyt nousu näyttää toistaiseksi pysähtyneen. Hän arvelee, että etenkin keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat asunnot säilyttävät arvonsa tulevaisuudessakin hyvin mutta haja-asutusalueella kohteiden hinnat saattavat olla laskussa.
- Tuntuu siltä, että kuntaliitoksen jälkeen keskustan vetovoima on parantunut. Varsikin iäkkäämmät haluavat keskustaan lähelle palveluja.”
Ts. kuntaliitos olisi massiivinen omaisuudensiirto uuden kunnan, eli täällä siis Euran, hyväksi. - Tuulenne haisevat
Omistajajäsen kirjoitti:
Kirjoittu jo 1.3 ilmestyneessä satakunnankansan mielipidepalstalla että virkistävän tuulen on käytävä seutumme osuuspankkien johdossa ja hallinnossa!!
3.3 ilmestyneessä alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvitti miljoonakuprun yrityksen kansantajuisesti.
5.3 ilmesttyvässä (huomenna) alasatakunnan tekstarit palstalla "omistajajäsen" selvittää miljoonakuprun yrityksen pankkikielellä.
Oletkos itse valmis antamaa esim. 10 ha peltoa naapurille ilmaiseksi että naapuri ja naapurin "omaväki" pärjäisivät jatkossa paremmin . .. . ?
Että osuuspankkien hallinnot kehtaavatkin esittää omistajille päättömiä.
Raikkaat tuulet käymään niin Euran kuin Köyliönkin osuuspankkien hallinnoissa!!!!!!!Raikkaat tuulet? Mielestäni tässä ollaan pikemmin palautumassa jonnekin Lallin aikaan ja Lallin hengessä. Pikemminkin tästä seuraa katovuodet.
Sama uho on sotkettu kuntakentälle ja taitaa olla samat suharit liikkeellä. Kohta on porukka Loimaalla lääkärijonossa... Siinä ne teidän peltonne sitten palavat sinne suhatessa ja mummot jäävät hoidotta ilman kyytejä. - on syytä
Tuulenne haisevat kirjoitti:
Raikkaat tuulet? Mielestäni tässä ollaan pikemmin palautumassa jonnekin Lallin aikaan ja Lallin hengessä. Pikemminkin tästä seuraa katovuodet.
Sama uho on sotkettu kuntakentälle ja taitaa olla samat suharit liikkeellä. Kohta on porukka Loimaalla lääkärijonossa... Siinä ne teidän peltonne sitten palavat sinne suhatessa ja mummot jäävät hoidotta ilman kyytejä.Katovuodet on taidettu jo nykyisten johtajien, jotka pyrkivät pois minkä pääsevät, aikaansaamana nähdä. Lama on täällä joka tapauksessa, ja juuri silloin jos koska, pitää säilyttää oma päätöksentekokyky. Jos Loimaasta halutaan puhua, kuten ed. kirjoittaja, niin voidaan todeta PUOLUEETTOMAN paikallislehden Auranmaan viikko -lehden kyselyn tulokset, kun se on kysynyt lukijoiltaan, miltä nyt tuntuu melliläiset ja yläneläiset, kun kuntanne on liitetty Loimaaseen (ja Yläne Pöytyään). Vastaukset olivat tänään:
Hyvältä hieman yli 7 %
Pahalta hieman yli 80 %
Ei miltään hieman yli 12%
Kahden viimemainitun porukan äänestäjät lienevät olleet rehellisiä, ensin mainitut lienevät edustaneet päätöksentekijöitä ja heidän perheenjäseniään. - syytä jo kuopata
on syytä kirjoitti:
Katovuodet on taidettu jo nykyisten johtajien, jotka pyrkivät pois minkä pääsevät, aikaansaamana nähdä. Lama on täällä joka tapauksessa, ja juuri silloin jos koska, pitää säilyttää oma päätöksentekokyky. Jos Loimaasta halutaan puhua, kuten ed. kirjoittaja, niin voidaan todeta PUOLUEETTOMAN paikallislehden Auranmaan viikko -lehden kyselyn tulokset, kun se on kysynyt lukijoiltaan, miltä nyt tuntuu melliläiset ja yläneläiset, kun kuntanne on liitetty Loimaaseen (ja Yläne Pöytyään). Vastaukset olivat tänään:
Hyvältä hieman yli 7 %
Pahalta hieman yli 80 %
Ei miltään hieman yli 12%
Kahden viimemainitun porukan äänestäjät lienevät olleet rehellisiä, ensin mainitut lienevät edustaneet päätöksentekijöitä ja heidän perheenjäseniään.Ei kai kukaan suuresti nauti siitä, mutta taloudellisten realiteettien vuoksi on pakko. Väki vähenee ja vanhenee. Verot on kohta tapissa ja mikään kunta ei kauaa yksin kestä.
Jos nyt torppaatte kaiken yhteistyön, niin pari vuotta saatte itsenäisyydestä nauttia. Sitten kuulutaankin ja Harjavallan suurkaupunkiin, johon ovat jo liittyneet Kokemäki, Huittinen ja Eura. Mietipä sitä! Parempi 20 000 asukkaan kaupungissa kuin 50 000 asukkaan...
Kannattaa hankkia tietoa koko valtakunnan kehityksestä, niin saa paremman perspektiivin asioihin. - Lallin puolesta
syytä jo kuopata kirjoitti:
Ei kai kukaan suuresti nauti siitä, mutta taloudellisten realiteettien vuoksi on pakko. Väki vähenee ja vanhenee. Verot on kohta tapissa ja mikään kunta ei kauaa yksin kestä.
Jos nyt torppaatte kaiken yhteistyön, niin pari vuotta saatte itsenäisyydestä nauttia. Sitten kuulutaankin ja Harjavallan suurkaupunkiin, johon ovat jo liittyneet Kokemäki, Huittinen ja Eura. Mietipä sitä! Parempi 20 000 asukkaan kaupungissa kuin 50 000 asukkaan...
Kannattaa hankkia tietoa koko valtakunnan kehityksestä, niin saa paremman perspektiivin asioihin.Jos näiden surkean tulevaisuuden povarien ennusteet pitävät paikkansa ja kohta olisi vain muutama kuntaa Satakunnassakin, niin silloin nimenomaan kannattaisi hankkiutua johonkin sellaiseen seuraan, jossa kuviteltu pääpaikka olisi kaukana. Jos tällaiseen kuntamalliin jouduttaisiin ainoita mahdollisuuksia säilyttää esim. Köyliön ja Säkylän uusi sairaala käytössä olisi se, ettei vastaavaa pistettä ole kovin lähellä. Toisaalta mustamaalaus on aina ollut juuri fuusion ajajina toimineitten ennustajaeukkojen pääasiallinen laji, kun muuta ei osata sanoa.
- kunalis konkkari
syytä jo kuopata kirjoitti:
Ei kai kukaan suuresti nauti siitä, mutta taloudellisten realiteettien vuoksi on pakko. Väki vähenee ja vanhenee. Verot on kohta tapissa ja mikään kunta ei kauaa yksin kestä.
Jos nyt torppaatte kaiken yhteistyön, niin pari vuotta saatte itsenäisyydestä nauttia. Sitten kuulutaankin ja Harjavallan suurkaupunkiin, johon ovat jo liittyneet Kokemäki, Huittinen ja Eura. Mietipä sitä! Parempi 20 000 asukkaan kaupungissa kuin 50 000 asukkaan...
Kannattaa hankkia tietoa koko valtakunnan kehityksestä, niin saa paremman perspektiivin asioihin.Hinoa etä ossuus punkki säily köliösä.Harjavalttan ja euran ei litytä.Hovin rintele ei tulle juopoia ja hulluia assumaan.
- Vasemman jalan saapas
syytä jo kuopata kirjoitti:
Ei kai kukaan suuresti nauti siitä, mutta taloudellisten realiteettien vuoksi on pakko. Väki vähenee ja vanhenee. Verot on kohta tapissa ja mikään kunta ei kauaa yksin kestä.
Jos nyt torppaatte kaiken yhteistyön, niin pari vuotta saatte itsenäisyydestä nauttia. Sitten kuulutaankin ja Harjavallan suurkaupunkiin, johon ovat jo liittyneet Kokemäki, Huittinen ja Eura. Mietipä sitä! Parempi 20 000 asukkaan kaupungissa kuin 50 000 asukkaan...
Kannattaa hankkia tietoa koko valtakunnan kehityksestä, niin saa paremman perspektiivin asioihin.Eura tuskin jäisi Köyliön ja Säkylänkään saaneena(HUOM!) visiosi mukaisen kehityksen toteutuessa kehityksen ulkopuolelle. Vaan tuolloin meidät Suur-Euranakin söisi tuo Harjavallan kaupunki. Ollaan siis mielummin itsenäisiä tuo pari vuotta, eikö?
- Kova luu äänestyksessä
Kai se sit hei sopii tulevissa kokouksissa, että äänestän adoptoimieni sadan lapsen äänillä? He tulivat jäseniksi nimellistä korvausta vastaan. Etten vaan meinaan turhaan tätä tarhaa perustanu...
- jäsenkirja pankissa
onko tietoa koska Köyliön Ossuuspankki kokkoontuu seuraavan kerran. Muistaakseni pitäisi aika pian olla järkeistämiskokous.
- sivusta seurannut
Köyliöläiset pankin jäsenet, ottakaa mallia koivunlehtipankkien toiminnasta kautta Suomen, ne pankit toimivat ja KANNATTAVASTI pääosin maaseudulla. Pyytäkää vaikka Konneveden paikallisosuuspankin tj. Ari Heikkilä kertomaan miten pankin pitää toimia paikallisella tasolla ja muuttakaa pankkinne uuden lipun alle samantien. Olisi tervetullut lisä paikallseen pankkikilpailuun.
- kunalis konkkari
sivusta seurannut kirjoitti:

Mekritävä virtsan pyllväs on ohhitetu.Nyteb´n pittää kehityä
- jäsenistön päätöksellä
31.3.2009 klo 18.00 pääkonttorissa on osuuskunnan kokous. Siellä voi antaa ensteks aluks kenkää Pohjukselle ja sitten miettiä olisko johdossa vielä muitakin monotettava.
- mansikkaaaa
jäsenistön päätöksellä kirjoitti:
31.3.2009 klo 18.00 pääkonttorissa on osuuskunnan kokous. Siellä voi antaa ensteks aluks kenkää Pohjukselle ja sitten miettiä olisko johdossa vielä muitakin monotettava.
joo katsoin kokouskutsua ja sinne mennään porukalla vaihtamaan hallitusta joka ei nauti jäsentensä luottamusta tippaakaan..joten kenkääääääää kun eivät itse ymmärtäneet lähteä..ja samalla miettikää uusia hyviä ehdokkaita hallintoneuvostoon....
- kunalis konkkari
mansikkaaaa kirjoitti:
joo katsoin kokouskutsua ja sinne mennään porukalla vaihtamaan hallitusta joka ei nauti jäsentensä luottamusta tippaakaan..joten kenkääääääää kun eivät itse ymmärtäneet lähteä..ja samalla miettikää uusia hyviä ehdokkaita hallintoneuvostoon....
Halitus vaihton.nyten on shartles Prontsonin kalatasten hihesten aikka.
- mennyt perille
kunalis konkkari kirjoitti:
Halitus vaihton.nyten on shartles Prontsonin kalatasten hihesten aikka.
vai pitääkö kokouksessa ääneen avittaa ??
- Pienempi parempi
Silloin kun luottamustoimessa tai hallintoneuvoston alaisuudessa esiintyy sooloilijoita jotka eivät kuuntele pankin käyttäjien mielipiteitä, eivätkä hallintoneuvoston viestejä niin on oikaisun aika. Tänään on tullut ilon päivä, samme oikeuden tapahtumaan. valinnat tullaan tekemään niin, että yhtään änkyrää ei jätetä luottamuspaikoille. Tämän seurauksena honkajoen miehelle voidaan jo alkaa katselemaan sopivaa rakettia jolla hän siirtyy kotikonnuilleen niin pikaisesti, ettei ehdi kissaa sanomaan, ja ikävä ei tule kellään, tai ehkä Lennillä.
Ryhdikkäästi toimeen!! Onnittelut teille!!- köyliön henki kärsii pitkään
Tilinpäätöksen ja hallinnon vastuuvapaudesta äänestettiin, äänestyksen jälkeen todettiin, että vastuuvapaus myönnettiin.
Eräs hallituksen jäsen ja eräs pankin korkeinta palkkaa nauttiva totesivat, että fuusioneuvottelut isompaan pankkiin eivät lopu tähän. Toimitusjohtajalle ja hallitukselle kerrottiin useammasta suusta, että he eivät nauti osakkaiden luottamusta, mutta siihen asia jäi.
Henkilökunta oli aktiivisessa roolissa osakaskokouksessa. Joku jopa erittäin röyhkeästi käyttäytyi, hänellä oli varmaan toimitusjohtajan varaukseton tuki takanaan. Näin se on. - omistaj.
köyliön henki kärsii pitkään kirjoitti:
Tilinpäätöksen ja hallinnon vastuuvapaudesta äänestettiin, äänestyksen jälkeen todettiin, että vastuuvapaus myönnettiin.
Eräs hallituksen jäsen ja eräs pankin korkeinta palkkaa nauttiva totesivat, että fuusioneuvottelut isompaan pankkiin eivät lopu tähän. Toimitusjohtajalle ja hallitukselle kerrottiin useammasta suusta, että he eivät nauti osakkaiden luottamusta, mutta siihen asia jäi.
Henkilökunta oli aktiivisessa roolissa osakaskokouksessa. Joku jopa erittäin röyhkeästi käyttäytyi, hänellä oli varmaan toimitusjohtajan varaukseton tuki takanaan. Näin se on.on kuulunut että kokouksessa ei mennyt kaikki hyvin ...esim vastuuvaudesta oli kuulemma myös hallituksen jäsenet äänestäneet ....ei tainnut oikein kokousen puheenjohtalla olla hommat hanskassa...voi voi
- omistajajäsen
Noudatettiinko oikeaa kokouskäytäntöä ja oliko kokous lain mukainen. Oliko paikalla joku joka on asiantuntija lakiasioissa?
Voiko siihen luottaa?- yllättynyt
Oli kokouksessa kaksi tuomarinkoulutusta saanutta henkilöä, taisivat olla pohjuksen palkkalistoila, kun eivät puuttuneet toimitusjohtajan ja muun hallinnon jääviyteen tili- ja vastuuvapaudesta äänestettäessä. Joku jopa kysyi jääviydestä äänestyksen alkaessa. Vastaus oli: Ei jääviysongelmaa.
Onko Köyliön Op:n luotettatavuus ja moraali tätä tasoa? On.
Voiko asiakas luottaa pankkiin raha-asoidensa hoidossa? Ei. - olimme myös kokouksessa
yllättynyt kirjoitti:
Oli kokouksessa kaksi tuomarinkoulutusta saanutta henkilöä, taisivat olla pohjuksen palkkalistoila, kun eivät puuttuneet toimitusjohtajan ja muun hallinnon jääviyteen tili- ja vastuuvapaudesta äänestettäessä. Joku jopa kysyi jääviydestä äänestyksen alkaessa. Vastaus oli: Ei jääviysongelmaa.
Onko Köyliön Op:n luotettatavuus ja moraali tätä tasoa? On.
Voiko asiakas luottaa pankkiin raha-asoidensa hoidossa? Ei.Tervetuloa omistajajäseneksi pankkiin, joka maksaa bonusta!
-Voit vaikuttaa paikallisesti pankkisi toimintaan (op tiedote)
Osuuskunnan omistajajäsenien kokouksessa puheenjohtaja ei osannut pitää kokousta hallinnassa, vaan salli kokuksen jatkuvan häirinnän.
Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen osoittautui kiistaa aiheuttavaksi kohdaksi. Pankin tarkastusvaliokunnan kaksi jäsentä eivät saaneet nähtäväkseen pankin hallituksen pöytäkirjaa, jonka hallintoneuvoston puheenjohtaja olisi halunnut tarkastuttaa siksi,että olisi saatu lausuma siitä ettei hallintoon liity mitään pankin kannalta epäedullista.
Pöytäkirjaa ei annettu valiokunnan jäsenille, joilla muuten on oikeus pöytäkirjat tarkastaa. Se että liittyikö kielto pankin turvallisuuteen ei selvinnyt.
Pankinjohtaja Pohjus perusteli kieltoa sillä, että op ryhmän tarkastajat ovat kaksi kertaa pitäneet sen jälkeen tarkastusta eivätkä ole nähneet mitään huomautettavaa.
Nyt pitää erottaa toisistaan kaksi erilaista etua. Op-ryhmän etu on isommat pankkikoot ja lopulta fuusio yhdeksi Osuuspankiksi jossa valta on pienellä klikillä. Köyliön Osuuspankin asiakkaan etu on itsenäinen paikallispankki.
Vastuuvapaudesta äänestettiin. Vastuuvapauden myöntäjiä oli enemmistö. Myös pankin henkilökunta ja hallitus näyttivät omistajajäseninä äänestävän vastuuvapauden myöntämisen puolesta.
Paikalla oli kaksi lakimieheksi tunnustautunutta.
Molemmat näyttivät olevan sitä mieltä, että mitään jääviysongelmaa äänestyksessä ei ollut. Se jää nähtäväksi.
Ihmetystä herätti se, että toinen näistä lakimiehistä pölötti jatkuvasti toisten puheiden päälle ilman, että olisi pyytänyt puheenvuoroa. Hän myös seisoi koko ajan puheenjohtajan pöydän lähistöllä ja oli kuin "pankin omistaja".
Toinen tunmmatukkainen lakihenkilö, joka on pankissa asiakaspalvelutehtävissä, tiuskaisi eräälle asiakasomistajalle, että pidä suusi kiinni.
Kokouksessa annettiin kyllä palautetta johdolle asiakaspalvelusta konttoreissa.
No selvisihän se mikä asema kokouksen osannottajien väärämielisten jatkuvalla "oikaisijalla" oli kun puheenjohtaja, loppupuolella kokousta sanoi, että olet sinä minun mielestäni edelleenkin pankin lakimies. - Tervetuloa Säkylään!
olimme myös kokouksessa kirjoitti:
Tervetuloa omistajajäseneksi pankkiin, joka maksaa bonusta!
-Voit vaikuttaa paikallisesti pankkisi toimintaan (op tiedote)
Osuuskunnan omistajajäsenien kokouksessa puheenjohtaja ei osannut pitää kokousta hallinnassa, vaan salli kokuksen jatkuvan häirinnän.
Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen osoittautui kiistaa aiheuttavaksi kohdaksi. Pankin tarkastusvaliokunnan kaksi jäsentä eivät saaneet nähtäväkseen pankin hallituksen pöytäkirjaa, jonka hallintoneuvoston puheenjohtaja olisi halunnut tarkastuttaa siksi,että olisi saatu lausuma siitä ettei hallintoon liity mitään pankin kannalta epäedullista.
Pöytäkirjaa ei annettu valiokunnan jäsenille, joilla muuten on oikeus pöytäkirjat tarkastaa. Se että liittyikö kielto pankin turvallisuuteen ei selvinnyt.
Pankinjohtaja Pohjus perusteli kieltoa sillä, että op ryhmän tarkastajat ovat kaksi kertaa pitäneet sen jälkeen tarkastusta eivätkä ole nähneet mitään huomautettavaa.
Nyt pitää erottaa toisistaan kaksi erilaista etua. Op-ryhmän etu on isommat pankkikoot ja lopulta fuusio yhdeksi Osuuspankiksi jossa valta on pienellä klikillä. Köyliön Osuuspankin asiakkaan etu on itsenäinen paikallispankki.
Vastuuvapaudesta äänestettiin. Vastuuvapauden myöntäjiä oli enemmistö. Myös pankin henkilökunta ja hallitus näyttivät omistajajäseninä äänestävän vastuuvapauden myöntämisen puolesta.
Paikalla oli kaksi lakimieheksi tunnustautunutta.
Molemmat näyttivät olevan sitä mieltä, että mitään jääviysongelmaa äänestyksessä ei ollut. Se jää nähtäväksi.
Ihmetystä herätti se, että toinen näistä lakimiehistä pölötti jatkuvasti toisten puheiden päälle ilman, että olisi pyytänyt puheenvuoroa. Hän myös seisoi koko ajan puheenjohtajan pöydän lähistöllä ja oli kuin "pankin omistaja".
Toinen tunmmatukkainen lakihenkilö, joka on pankissa asiakaspalvelutehtävissä, tiuskaisi eräälle asiakasomistajalle, että pidä suusi kiinni.
Kokouksessa annettiin kyllä palautetta johdolle asiakaspalvelusta konttoreissa.
No selvisihän se mikä asema kokouksen osannottajien väärämielisten jatkuvalla "oikaisijalla" oli kun puheenjohtaja, loppupuolella kokousta sanoi, että olet sinä minun mielestäni edelleenkin pankin lakimies.Säkylässä on kolme eri pankkia, jotka palvelevat teitä Käyliöläisiä mielellään.
Kannattaako asioida sellaisessa pankissa jossa on ynseä palvelu ja filunkki hallinto?
Säkylässä on vara valita kolmesta pankista. - menevän Köyliössä
Ihmetyttää Köyliön osuuspankin nykyinen toiminta. Toiminnan kähmintä, salaperäisyys, asiantuntemattomuus ja tietämättömyys lisättynä jatkuviin virhearviointeihin eivät ole omiaan lisäämään luottamusta. Toiminnassa on ollut vahva pelaamisen maku koko ajan.
Varsin epäilyttävää on se, ettei osakkaille annettu heidän pyytämäänsä lisäselvitystä. Miksi? Onko niin, että kyseistä pykälää ei ollut pöytäkirjassa - ainakaan kokousiltaan mennessä. Oliko toimitusjohtajan vastaus, ettei holviin pääse, kun ei ole avainta, sponttaani hätävalhe, taas kerran. Kysymys äänestäjien jääviydestä hoitui pankin lakimiehen ohjauksessa - täysin väärin. Uskomatonta. Enpä ole ennen kuullut, että tj ja hallitus äänestäisivät vastuuvapaudesta. Hallitus on päättänyt jatkaa, koska jäsenet eivät halua olla rintamakarkureita. Mikä avaisi heidän silmänsä? Olisiko heidän nyt kuitenkin mietittävä, mitä enemmistö haluaa ja nauttivatko he muiden luottamusta. Hallitukseen pitäisi saada henkilöitä, jotka pystyvät ajattelemaan itsekin, eikä mennä kaikessa tj:n pillin mukaan. Tj:n epäily, ettei vastuunkantajia löydy, jos fuusio ei toteudu, osoittautui siis jälleen täysin vääräksi arvioinniksi. TJ itse ilmaisi ettei hänellä ole toimintaedellytyksiä, jos fuusio ei toteudu - taasko virhearvio?
Hallintoneuvoston pj toimi oikein ilmoittaessaan eroavansa tehtävästä.
Henkilökunnan voimakas kannanotto fuusion puolesta on myös virhearviointi. Miten keskinäinen luottamus voidaan taata, kun käsitykset näin tärkeässä asiassa ovat täysin erisuuntaiset? Toimihenkilön epäasiallinen käytös kokouksessa oli häkellyttävää. Miten samat henkilöt voivat olla ystävällisia pankintätejä kaikille -taasko virhearviointia?
Miten voidaan taata, että pankin johdossa olevat henkilöt ja virkailijat toimivat kaikessa pankin parhaaksi, kun toisen suunnan edustajia ei ole lainkaan edustettuna. Fuusiokokouksen tulos edellyttää mielestäni jotain aivan muuta. Mielelläni olisin Köyliön osuuspankin asiakas, mutta löytyykö luottamusta, jos entiset jatkavat hallinnossa?
Pankin juristin vakuutteluun, ettei mitään ole menetetty, saatiin kokouksessa hyvä vastaus.
Pankin pitää olla ehdottoman luotettava. - hallitus jatkaa
menevän Köyliössä kirjoitti:

Pankin pitää olla ehdottoman luotettava.Tottakai vanha, jo valmiiksi aivopesty, hallitus jatkaa.
Olishan se ollut valtava työ Jormalla edessä kun olisi pitäisi alottaa uuden käännytys taas alusta. Näin vältyttiin myös siltä suurelta riskiltä, että hallitukseen olisi päässyt ujuttautumaan joku jääräpäinen kovakallo joka ei olisi ymmäntänyt "pankin parasta" (lue Jorman parasta) - näin se on
hallitus jatkaa kirjoitti:
Tottakai vanha, jo valmiiksi aivopesty, hallitus jatkaa.
Olishan se ollut valtava työ Jormalla edessä kun olisi pitäisi alottaa uuden käännytys taas alusta. Näin vältyttiin myös siltä suurelta riskiltä, että hallitukseen olisi päässyt ujuttautumaan joku jääräpäinen kovakallo joka ei olisi ymmäntänyt "pankin parasta" (lue Jorman parasta)Jorma se vaan jököttää toimitosjohtajan paikalla maailman tappii saakka. Aika jätkä. ei minkäänlaista häpyä. Mikä lienee Kepu-troikan valtaklikki, kun ei vaan luovu vallasta, vaikka jäsenistö antoi selvän epäluottamuksen äänestyksessä.
Lähti Liliuskin Fortumista, mutta Köyliössä ei pystytä vastaavaan.
Kepu pettää aina - Ei siinä näin pitänyt käydä
Tervetuloa Säkylään! kirjoitti:
Säkylässä on kolme eri pankkia, jotka palvelevat teitä Käyliöläisiä mielellään.
Kannattaako asioida sellaisessa pankissa jossa on ynseä palvelu ja filunkki hallinto?
Säkylässä on vara valita kolmesta pankista.Kiitos neuvosta. Tein sen tänään, vaihdoin pankkia, avasin tilit toisessa pankissa ja olen tyytyväinen. Pitkästä aikaa pankissa asioidessani tunsin olevani tervetullut asiakas. Kävin äänestämässä itsenäisen Köyliön osuuspankin puolesta ja olin tyytyväinen äänestyksen lopputulokseen. En kuitenkaan kuitenkaa voinut tuntea pankkia omakseni johdon ylimielisen ja suorastaan ivallisen käytöksen johdosta.
- tehty
Ei siinä näin pitänyt käydä kirjoitti:
Kiitos neuvosta. Tein sen tänään, vaihdoin pankkia, avasin tilit toisessa pankissa ja olen tyytyväinen. Pitkästä aikaa pankissa asioidessani tunsin olevani tervetullut asiakas. Kävin äänestämässä itsenäisen Köyliön osuuspankin puolesta ja olin tyytyväinen äänestyksen lopputulokseen. En kuitenkaan kuitenkaa voinut tuntea pankkia omakseni johdon ylimielisen ja suorastaan ivallisen käytöksen johdosta.
Minä teen saman tempun heti maanantaina.
- tässä fuusion nokka
olimme myös kokouksessa kirjoitti:
Tervetuloa omistajajäseneksi pankkiin, joka maksaa bonusta!
-Voit vaikuttaa paikallisesti pankkisi toimintaan (op tiedote)
Osuuskunnan omistajajäsenien kokouksessa puheenjohtaja ei osannut pitää kokousta hallinnassa, vaan salli kokuksen jatkuvan häirinnän.
Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen osoittautui kiistaa aiheuttavaksi kohdaksi. Pankin tarkastusvaliokunnan kaksi jäsentä eivät saaneet nähtäväkseen pankin hallituksen pöytäkirjaa, jonka hallintoneuvoston puheenjohtaja olisi halunnut tarkastuttaa siksi,että olisi saatu lausuma siitä ettei hallintoon liity mitään pankin kannalta epäedullista.
Pöytäkirjaa ei annettu valiokunnan jäsenille, joilla muuten on oikeus pöytäkirjat tarkastaa. Se että liittyikö kielto pankin turvallisuuteen ei selvinnyt.
Pankinjohtaja Pohjus perusteli kieltoa sillä, että op ryhmän tarkastajat ovat kaksi kertaa pitäneet sen jälkeen tarkastusta eivätkä ole nähneet mitään huomautettavaa.
Nyt pitää erottaa toisistaan kaksi erilaista etua. Op-ryhmän etu on isommat pankkikoot ja lopulta fuusio yhdeksi Osuuspankiksi jossa valta on pienellä klikillä. Köyliön Osuuspankin asiakkaan etu on itsenäinen paikallispankki.
Vastuuvapaudesta äänestettiin. Vastuuvapauden myöntäjiä oli enemmistö. Myös pankin henkilökunta ja hallitus näyttivät omistajajäseninä äänestävän vastuuvapauden myöntämisen puolesta.
Paikalla oli kaksi lakimieheksi tunnustautunutta.
Molemmat näyttivät olevan sitä mieltä, että mitään jääviysongelmaa äänestyksessä ei ollut. Se jää nähtäväksi.
Ihmetystä herätti se, että toinen näistä lakimiehistä pölötti jatkuvasti toisten puheiden päälle ilman, että olisi pyytänyt puheenvuoroa. Hän myös seisoi koko ajan puheenjohtajan pöydän lähistöllä ja oli kuin "pankin omistaja".
Toinen tunmmatukkainen lakihenkilö, joka on pankissa asiakaspalvelutehtävissä, tiuskaisi eräälle asiakasomistajalle, että pidä suusi kiinni.
Kokouksessa annettiin kyllä palautetta johdolle asiakaspalvelusta konttoreissa.
No selvisihän se mikä asema kokouksen osannottajien väärämielisten jatkuvalla "oikaisijalla" oli kun puheenjohtaja, loppupuolella kokousta sanoi, että olet sinä minun mielestäni edelleenkin pankin lakimies.Uhrilta huijattiin miljoonaomaisuus – Suomen suurin kiskontaepäily oikeuteen
Suomen kautta aikojen ehkä suurimman kiskontajutun käsittely on alkanut Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa valmisteluistunnolla.
Syyttäjä vaatii törkeästä kiskonnasta rangaistusta viidelle vastaajalle. Vaihtoehtoinen syyte on törkeä petos.
Asianomistajia eli uhreja on kaksi. Heiltä epäillään viedyn kiskonnalla noin 1,2 miljoonaa euroa.
Toinen uhreista on ollut merkittävä vaikuttaja eräässä uskonyhteisössä. Syyttäjän mukaan tekijät käyttivät hyväksi uhrin uskonnollisuutta ja hyväuskoisuutta.
Epäillyt rikokset on tehty toukokuun 2008 ja huhtikuun 2009 välisenä aikana.
Kiskonnalla vietiin neljä asuntoa
Syyttäjän mukaan tekijät sitouttivat uhrin velkavastuisiin ja tekivät tämän kanssa huomattavan alihintaisia tai vastikkeettomia oikeustoimia. Tekijät käyttivät häikäilemättömästi hyväksi uhrin erityistä heikkoutta ja taloudellista ahdinkotilaa.
Uhrit muun muassa uskoteltiin tekemään "hyviä" kiinteistökauppoja. Todellisuudessa he menettivät vedätyksissä lähes koko omaisuutensa: käteistä rahaa ja neljä asuntoa.
Kiskonnan kohteina olleista huoneistoista kaksi sijaitsi Helsingin keskustassa ja kaksi Tallinnassa.
Esimerkiksi Helsingin Ratakadulla olleesta arvo-asunnosta uhrille maksettiin erilaisten laina- ja kauppajärjestelyjen jälkeen vain 500 000 euroa, mutta vain pari kuukautta myöhemmin asunto myytiin eteenpäin yli miljoonalla eurolla.
Kiskonnalla saaduilla rahoilla hankittiin muun muassa matkailuautoja Saksasta.
Vyyhdessä epäiltynä ex-pankinjohtaja
Ennätyssuureen kiskontajuttuun nivoutuu runsaasti muitakin rikosepäilyjä, kuten törkeä rahanpesu ja törkeä kiristys.
Hyvin poikkeuksellisessa vyyhdessä syytettyjen penkille joutuu kaikkiaan 16 vastaajaa. Heidän joukossaan on Köyliön Osuuspankin entinen johtaja. Syytteen on saanut myös asianajaja ja tunnettu vantaalainen liikemies.
Ex-pankinjohtaja toimi pankinjohtajan ominaisuudessa silloin, kun Köyliön Osuuspankissa tehtiin epäiltyihin rikoksiin liittyviä lainajärjestelyjä.
Syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Jutun tutki keskusrikospoliisi. Jutun pääkäsittely on loka-marraskuussa, ja se kestää kuusi viikkoa.
Ensimmäisenä kiskontaepäilyistä kertoi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma maaliskuussa 2012.
Myös toinen kiskontahaara
Juttukokonaisuuteen liittyy myös toinen kiskontahaara. Siinäkin rikosnimike on törkeä kiskonta tai vaihtoehtoisesti törkeä petos.
Tekijöiden epäillään huijanneen asianomistajaa kaupassa, jonka kohteena oli uhrin Tampereella omistama 180 000 euron arvoinen rivitalohuoneisto.
Osa epäillyistä tekijöistä on samoja kuin ennätyskiskontajutussa.
Syyttäjän mukaan tekijät käyttivät kaupanteon yhteydessä hyväksi uhrin alkoholin käytöstä aiheutunutta ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta.
Pekka Lehtinen
pekka.lehtinen(at)mtv3.fi
- pieni ihminen
Minulla ei ole sen suurempaa mielipidettä pankin mahdollisesta fuusiosta, mutta "ulkopuolisena" on sanottava, että nämä arvostelevat, nälvivät ja lapsellisesti käyttäytyvät Köyliön vaikuttajat, jotka ovat niin kokouksissa kuin internetissäkin nimimerkkien turvin haukkuneet koko Köyliön Osuuspankin työntekijöineen lyttyyn, ovat ainakin minun (ja varmasti muidenkin mielestä) nolanneet itsensä täydellisesti. Miksei keskustelua voida käydä Pohjuksen kanssa henkilökohtaisesti? Miten nämä korkean koulutuksen saaneet henkilöt kehtaavat nolata pankinjohtajan kokouksesta toiseen huutelemalla henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja yleisön seasta? Minun kunnioitukseni he ovat ainakin menettäneet käytöksellään, Pohjuksen pisteet sen sijaan ovat nousseet huomattavasti.
- nimimerkille
Tässä terveiset nimimerkille "pieni ihminen" nimimerkin suojasta.
Ei Pohjuksen kanssa voi keskustella, ei sillä ole aikaa, erilaisille näkemyksille. "Onhan se aina oikeassa". Keskustelua on monesti yritetty, mutta turhaan. - jäsen N
Kuten viestistäsi ilmenee, olet ulkopuolinen. Et ole tietoinen Köyliön OP:n tj:n ja johdon lapsellisista tiedon peittelyistä sun muista. Pohjus myös oli luvannut erota, jos Euraan ei fuusioiduta. Sitä odotellessa onkin mielenkiintoista seurata löytyykö sieltä kassakaapista mitään tiettyä paperia... Kunhan nyt edes avaimet. Tai saako todella itsensä hyväksi äänestää vastuuvapautta päätettäessä.
- mieltä
Pieni ihminen puhuu asiaa. Vaikkei keskustelu johtajan kanssa henkilökohtaisesti sujuisikaan, onko asiallinen käytös liikaa vaadittu? Luulisi aikuisten ihmisten oppineen jo ala-asteella, että hihittely, nälviminen ja kokouksen häiritseminen ovat todella ala-arvoista käytöstä.
- ratkasu
Jos Köyliön asiat todella ovat noin huonosti, miksi ette yksinkertaisesti vaihda pankkia ja keskitä tuota ylimääräistä energiaanne tärkeämpiin asioihin?
- ratkaisu, mutta.....
Tekis mieli erota, mutta kun päätettiin jatkaa itsenäisenä. Oman pankin hyvinvointi kiinnostaa. Muutosta hallinnossa kyllä pitäisi ehdottomasti tapahtua, vahva tuntuma on, että hallitus ja toimitusjohtaja eivät nauti köyliöläisten luottamusta. Vallassa pysymisen halu tuntuu olevan melkoinen. Onko tälläisessa tilanteessa ilman tuntuvaa muutosta oikeata onnistumisen mahdollisuutta?
- maanviljeliä säkylästä
ratkaisu, mutta..... kirjoitti:
Tekis mieli erota, mutta kun päätettiin jatkaa itsenäisenä. Oman pankin hyvinvointi kiinnostaa. Muutosta hallinnossa kyllä pitäisi ehdottomasti tapahtua, vahva tuntuma on, että hallitus ja toimitusjohtaja eivät nauti köyliöläisten luottamusta. Vallassa pysymisen halu tuntuu olevan melkoinen. Onko tälläisessa tilanteessa ilman tuntuvaa muutosta oikeata onnistumisen mahdollisuutta?
ei ole. ei luottamus palaa pankkiin ennen kuin toimitusjohtaja, hallituksen ja hallintoneuvoston puheenjohtajat ovat eronneet pankista. kyllä köyliö tarvitsee oman itsenäisen osuuspankkinsa missä on kaikilla ilo asioida.
- tapahtuuko mitään
maanviljeliä säkylästä kirjoitti:
ei ole. ei luottamus palaa pankkiin ennen kuin toimitusjohtaja, hallituksen ja hallintoneuvoston puheenjohtajat ovat eronneet pankista. kyllä köyliö tarvitsee oman itsenäisen osuuspankkinsa missä on kaikilla ilo asioida.
Mitä pitäis tehdä, että saadaan pankin hallintoasiat korjaantumaan. Tämä tilanne on tuhoksi koko pankille. Tehkää nyt vihdoin vastuunkantajat oikeita johtopäätöksiä pikaisesti, erotkaa paikaltanne. Se on ainoa tie pelastaa köyliön itsenäinen pankki. Muuten mää lähden, ja vissiin moni muukin. Ei siellä ole nyt hyvä asioida, vaikka suurin osa virkailijoista onkin ihan OK.
- Köyliöstä
tapahtuuko mitään kirjoitti:
Mitä pitäis tehdä, että saadaan pankin hallintoasiat korjaantumaan. Tämä tilanne on tuhoksi koko pankille. Tehkää nyt vihdoin vastuunkantajat oikeita johtopäätöksiä pikaisesti, erotkaa paikaltanne. Se on ainoa tie pelastaa köyliön itsenäinen pankki. Muuten mää lähden, ja vissiin moni muukin. Ei siellä ole nyt hyvä asioida, vaikka suurin osa virkailijoista onkin ihan OK.
Kaiken pahan alku ja juuri Köyliön Osuuspankissa on toimitusjohtaja ja hänen ylimielinen suhtautuminen omistajajäseniin ja heidän tahtoonsa. Hallitus tekee mitä Pohjus ja Korpela ovat päättäneet. Hallitukselta puuttuu rohkeus ja halu olla erimieltä, vaikka sisimmässään tuntisivatkin, että nyt asiat menevät pahasti pieleen. Osuuspankissa on renki ottanut isännän roolin, koska muu hallinto on hampaaton pitämään jäsenten ja paikkakuntalaisten puolia. Tähän pitää saada pian muutos ennen kuin se on liian myöhäistä.
- Rahaa pankissa
Köyliöstä kirjoitti:

Vitsi kun tietäisi mistä tuota järkeä olisi saatavissa Pohjukselle ja Korpelalle. Minä olisin valmis vaikka vähän tuosta maksamaankin. On meinaan sen verran älytöntä touhua... Mahtaako olla edes ihan laillista kaikin osin? Tulee jostain kumman syystä mieleen se yks telkkarisarja, joka jokin aika sitten pyöri kanavalla.
- on asia
Rahaa pankissa kirjoitti:
Vitsi kun tietäisi mistä tuota järkeä olisi saatavissa Pohjukselle ja Korpelalle. Minä olisin valmis vaikka vähän tuosta maksamaankin. On meinaan sen verran älytöntä touhua... Mahtaako olla edes ihan laillista kaikin osin? Tulee jostain kumman syystä mieleen se yks telkkarisarja, joka jokin aika sitten pyöri kanavalla.
Pohjukselle loparit niin jopas pankissa alkaa taas pelittää kuten ennenkin
- omistajaaa
on asia kirjoitti:
Pohjukselle loparit niin jopas pankissa alkaa taas pelittää kuten ennenkin
joo kyllä sinne täytyisi saada se hallitus vaihdettua ja hyvin pian ..ihmettelen kun ei mitään tapahdu.....vaikka ei luottamusta
- vai ei
omistajaaa kirjoitti:
joo kyllä sinne täytyisi saada se hallitus vaihdettua ja hyvin pian ..ihmettelen kun ei mitään tapahdu.....vaikka ei luottamusta
Kuulin kyliltä, että hallintoneuvoston pj Antero Nieminen olisi eronnut. Pitääkö tieto paikkansa? Jos näin on, niin HYVÄ ANTERO Sinussa on miestä myöntää, että virhearvioiden jälkeen pitää ajatella myös pankkia ja asiakkaita. Jospa muutkin harhaanjohdetut ja itse harhaanjohtaja Pohjus toimisivat näin luottamus pankkiin palautuisi.
- pohjukseton
vai ei kirjoitti:

Nyt, vihdoinkin Pohjus on saanut kenkää Köyliön Osuuspankin Tomitusjohtajan pallilta. Voisiko virheet paremmin osoittaa, kuin että OKO tulee ja heittää ulos. Olisiko muutamilla muillakin hallinnossa ja parilla henkilökunnassa henkilökohtaisten päätösten teon paikka.
- TOOPEEoopee
pohjukseton kirjoitti:
Nyt, vihdoinkin Pohjus on saanut kenkää Köyliön Osuuspankin Tomitusjohtajan pallilta. Voisiko virheet paremmin osoittaa, kuin että OKO tulee ja heittää ulos. Olisiko muutamilla muillakin hallinnossa ja parilla henkilökunnassa henkilökohtaisten päätösten teon paikka.
Aika jännästi ilmaistu potkut sitten..
Ihmeteltiin porukalla, että miten ihmeessä toimitusjohtaja, joka ajaa pankkia suuntaan johon omistajat eivät sitä halua, saa jatkaa tehtävässään. Eipä sitten ilmeisesti saanut, onneksi. - tervex-koylio
TOOPEEoopee kirjoitti:
Aika jännästi ilmaistu potkut sitten..
Ihmeteltiin porukalla, että miten ihmeessä toimitusjohtaja, joka ajaa pankkia suuntaan johon omistajat eivät sitä halua, saa jatkaa tehtävässään. Eipä sitten ilmeisesti saanut, onneksi.niille seuduille asukkaita, niin säilyisi esim.kankaanpään OP. Mutta kuka sinne muuttaa, kun työpaikat ovat kivenalla seudulla? Porukalla vois tehdä muutakin, kuin ihmetellä, kun seudun asukasluku ikääntyy ja vähenee.
- Entinen jäsen
TOOPEEoopee kirjoitti:
Aika jännästi ilmaistu potkut sitten..
Ihmeteltiin porukalla, että miten ihmeessä toimitusjohtaja, joka ajaa pankkia suuntaan johon omistajat eivät sitä halua, saa jatkaa tehtävässään. Eipä sitten ilmeisesti saanut, onneksi.Pohjus ansaitsee muotokuvan siinä missä muutkin "johtajat",jotka ovat maalauttaneet kuviaan kokoushuoneen seinille.Ajoihan Pohjus yksimielisen hallituksen tukemana jäsenistön vastustuksesta välittämättä Köyliön OP:n lopettamista.Kun suunnitellut juhlatkin nyt jää pitämättä,niin säästyneillä euroilla voi muotokuvan maalauttaa.
Hallitus laittakoon toimeksi!
Muistoksi menneestä. - aika toimia
Entinen jäsen kirjoitti:
Pohjus ansaitsee muotokuvan siinä missä muutkin "johtajat",jotka ovat maalauttaneet kuviaan kokoushuoneen seinille.Ajoihan Pohjus yksimielisen hallituksen tukemana jäsenistön vastustuksesta välittämättä Köyliön OP:n lopettamista.Kun suunnitellut juhlatkin nyt jää pitämättä,niin säästyneillä euroilla voi muotokuvan maalauttaa.
Hallitus laittakoon toimeksi!
Muistoksi menneestä.pankin tilanne huomioiden, nyt on muutoksen aika, mikäli uskottavuus halutaan palauttaa. hallitus nyt uusiksi ja sit aikanaan tj. Järkiperustein ei voi olla toista mieltä. Toisaalta ellei mikään muutu pankki ajautuu fuusiokypsäksi, kuten fuusion kannattajat aikanaan ennustivat ja toivoivat käyvän. Ihmettelen, ellei mitään muutosta tule, taitaa olla sellainen mafia takana, ettei se halua nähdä todellista tilannetta. Hallitukseen osaavia ihmisiä.
- sihti kohdallaan
Entinen jäsen kirjoitti:
Pohjus ansaitsee muotokuvan siinä missä muutkin "johtajat",jotka ovat maalauttaneet kuviaan kokoushuoneen seinille.Ajoihan Pohjus yksimielisen hallituksen tukemana jäsenistön vastustuksesta välittämättä Köyliön OP:n lopettamista.Kun suunnitellut juhlatkin nyt jää pitämättä,niin säästyneillä euroilla voi muotokuvan maalauttaa.
Hallitus laittakoon toimeksi!
Muistoksi menneestä.Tikkatauluksi!
- kyllästyny köy.op
sihti kohdallaan kirjoitti:
Tikkatauluksi!
Menkää asioille huittisten säästöpankkiin (säkylän konttoriin) palvelu todella hyvää ,eikä tarvi jonossa kuunnella toisten asioita/jaarituksia....
onneks vaihdoin pankkia..... - inga pengar
kyllästyny köy.op kirjoitti:
Menkää asioille huittisten säästöpankkiin (säkylän konttoriin) palvelu todella hyvää ,eikä tarvi jonossa kuunnella toisten asioita/jaarituksia....
onneks vaihdoin pankkia.....Missäs se "sanansa mittainen" mies, se pohja noteeraus oikein nykyisin piileksii?
- x
inga pengar kirjoitti:
Missäs se "sanansa mittainen" mies, se pohja noteeraus oikein nykyisin piileksii?
Eipä taida kehdata liikkua Köyliöläisessä maisemassa. Olispa eronnut itse fuusion kaaduttua, niin kuin lupasi, olis säästynyt tältäkin häpeältä.
Eiköhän pankki tästä vielä toivu johdon vaihduttua. - Ei vaihdeta pankkia
kyllästyny köy.op kirjoitti:
Menkää asioille huittisten säästöpankkiin (säkylän konttoriin) palvelu todella hyvää ,eikä tarvi jonossa kuunnella toisten asioita/jaarituksia....
onneks vaihdoin pankkia.....mikäs sen mukavampaa, kuin kuunnella toisten juttuja ja jos huonosti menee, niin sitä hauskempaa.Pienellä paikkakunnalla kun tiedetään toisten asiat paremmin kun ne ite tietää.
- kootkottaja
aika toimia kirjoitti:
pankin tilanne huomioiden, nyt on muutoksen aika, mikäli uskottavuus halutaan palauttaa. hallitus nyt uusiksi ja sit aikanaan tj. Järkiperustein ei voi olla toista mieltä. Toisaalta ellei mikään muutu pankki ajautuu fuusiokypsäksi, kuten fuusion kannattajat aikanaan ennustivat ja toivoivat käyvän. Ihmettelen, ellei mitään muutosta tule, taitaa olla sellainen mafia takana, ettei se halua nähdä todellista tilannetta. Hallitukseen osaavia ihmisiä.
kaikki asiat pysykööt samanlaisina nyt ja iankaiken,köyliö itsenäiseksi,ja muilla ei ole tänne mitään asiaa!
- nouseeko pankki vie?
Se on nyt tehty! Joltakin muultakin taisi vihdoin luottamus mennä, vieläkin jotakin suojellaan ja asioita peitellään.
- yhteensattumako
SATAKUNNAN KANSA
Päivitetty 12.4.2011 07:31, julkaistu 11.4.2011 14:04.Sampo Pankki: Rikoksista epäilty sai lähteä heti
Sampo Pankin entistä Porin konttorinjohtajaa epäillään vakavista talousrikoksista. Noin 40-vuotiasta ex-pankinjohtajaa epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä, vakuusoikeuden loukkauksesta ja petoksesta.
Sampo Pankin Länsi-Suomen aluejohtaja Jarmo Lankinen vahvistaa tiedon. Hänen mukaansa pankinjohtaja vapautettiin tehtävistään viime lokakuussa heti, kun väärinkäytösepäilyt paljastuivat pankin sisäisessä tarkastuksessa.
Pankinjohtaja ehti johtaa Porin konttoria lähes kolme vuotta. Hänen tekojensa motiivi jäi pankin omissa selvittelyissä täysin hämäräksi.
Satakunnan poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikkö kertoo tutkineensa pankinjohtajan henkilökohtaisia lainajärjestelyjä ja niiden vakuuksia.
Epäillyt rikokset kohdistuvat sekä pankinjohtajan edustamaan porilaiseen pankkiin että kahteen muuhun länsisuomalaiseen pankkiin. Ne ovat tapahtuneet vuosina 2009–2010.
Tutkinnan aikana epäillyn pankinjohtajan lainat on järjestelty uudelleen, joten taloudellista vahinkoa ei pääse syntymään.
Esitutkinta on päättymässä, ja asia siirtyy Länsi-Suomen syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.
Satakunnan Kansan toimitus on sulkenut uutisen kommentoinnin
Johtavatko edellisen artikkelin lonkeron köyliöö asti?
- Kepu rules
Ottavatko Köyliön keskustan nokkamiehet nyt tiukan otteen tilanteeseen ja kantavat moraalisen vastuunsa tilanteesta? Mitä mieltä asiasta on keskustapiirin johto? Mikä hemmetti saa Köyliöläiset nousemaan alati valtakunnan otsikoihin?
- Mv
Kunnallisvaalit lähestyvät.
Kepu hohoi puhdistakaa rivinne roistoista! - x
Mv kirjoitti:
Kunnallisvaalit lähestyvät.
Kepu hohoi puhdistakaa rivinne roistoista!Rötöstausta kepussa on vain eduksi
- HV
Köyliöläiset ovat sisäsiittoisia jälkiviisastelijoita (johan sen kertoo vanha sananlaskukin :D )..Teillä ei ikinä ole kenestäkään muista hyvää sanottavaa kuin sukulaisistanne. (eli kaikki köyliön asukkaat)
Parempi kun lyötte rahanne vaikka patjan väliin ja jatkatte ulkopaikkakuntalaisten haukkumista.. Nim. paikkakunnalla asunut.- Oikeus voittakoon
Kysyn, onko tämä mielipide ex-johtajan suojelijan kommentti?
Minäkin olen köyliöläinen ihan vimpanpäältä, mutta hyviä ja postiivisia juttuja tuon esille tuontuostakin. Valehtelijoita ja naristeja en arvosta.
- Totuus ei pala tules
Totuus alkaa pikkuhiljaa paljastua varmaan niilekin jotka uskoivat pohjuksen olevan Jumalasta seuraavan.18
- ilmapiiri puhdistuu
Pitkään on mennyt että alkaa hämärä kuviot paljastumaan. Taitaa lenkki olla jo aika tiukalla jonkun herran käpälissä. Ihmettelen edelleen, että miksi saa vielä huseerata Pohjolassa....vakuuttavaa vakuuttamista.
- Tuomas Epäilevä
ilmapiiri puhdistuu kirjoitti:
Pitkään on mennyt että alkaa hämärä kuviot paljastumaan. Taitaa lenkki olla jo aika tiukalla jonkun herran käpälissä. Ihmettelen edelleen, että miksi saa vielä huseerata Pohjolassa....vakuuttavaa vakuuttamista.
Voiko Pohjolaan luottaa vakuutusyhtiönä jos asiamiehillä on rikollinen tausta?
En minä ainakaan voi. - Puts plank
Tuomas Epäilevä kirjoitti:
Voiko Pohjolaan luottaa vakuutusyhtiönä jos asiamiehillä on rikollinen tausta?
En minä ainakaan voi.On kyllä merkillistä, että ex-johtaja nauttii Köyliön asukkaiden luottamusta edelleen? Vai onko jo kunnan johtohenkilöt pitäneet ylimääräisen palaverin? Mitä lonkeroita menee Köylissä ja lähikunnissa?
Pienimmistäkin rikkeistä on saanut lähtöpassit, mutta miksi ex-johtaja on saanut jatkaa kunnanhallituksessa, tarkastuslautakunnassa, Keva ja vakituinen työpaikka OP-Pohjolassa? Toivottavasti nyt tarkistettaisiin kaikki tiedot v. 2008 alkaen.
uutisoinnin m ukaan jutussa on viisi henkilöä; kaikkien nimiä ei vielä paljastettu. Toivottavasti ei olisi muita köyliöläisiä. - Köyliön maine
Puts plank kirjoitti:
On kyllä merkillistä, että ex-johtaja nauttii Köyliön asukkaiden luottamusta edelleen? Vai onko jo kunnan johtohenkilöt pitäneet ylimääräisen palaverin? Mitä lonkeroita menee Köylissä ja lähikunnissa?
Pienimmistäkin rikkeistä on saanut lähtöpassit, mutta miksi ex-johtaja on saanut jatkaa kunnanhallituksessa, tarkastuslautakunnassa, Keva ja vakituinen työpaikka OP-Pohjolassa? Toivottavasti nyt tarkistettaisiin kaikki tiedot v. 2008 alkaen.
uutisoinnin m ukaan jutussa on viisi henkilöä; kaikkien nimiä ei vielä paljastettu. Toivottavasti ei olisi muita köyliöläisiä.Köyliön kunnanvaltuuston puheenjohta varmaankin nuhtelee pohjusta kokouksen alussa, kuten hän teki Tommi Rautiolle sopimattoman blokikirjoituksen johdosta. Vai saako puoluetoveri lempeämmä kohtelun. Näin uskon käyvän. Ei korppi korpin silmää noki
- ajojahti
On se vain jännä juttu kun Suomen suurimmassa kiristys jutussa nimeltä mainitaan vain yksi henkilö (KESK), joka liittyy asiaan sivuhaaran kautta. Muista epäillyistä on vain vihjailuja "autokauppias" jne. Alkaa pikkuhiljaan tuntua että kaikki jotka liittyvät vähänkin johonkin epäilykseen vaikkakin vain sivujuonteena mutta on puoluetaustaltaan keskustalainen niin heitä saa mediassa kohdella kuinka vain. Itse en edusta puoluepoliittisesti mitään puoluetta, mutta on varmaa että kytköksiä löytyy varmasti kaikkiin puolueisiin.
- Näin on
On se vain jännä juttu kun kepulaiset aina vain töpeksivät ja ruokkivat toimittajien sesaatiohakuista mielenkiintoa.
Miksi kepuun hakeutuvat kaikki törpöt ja roistot?
- Tasapuolinen palvelu
Tosi on,Luottamus Suli,Laina-asiat kannattaa hoitaa kilpailevissa pankeissa.
Silloin saa asiallista palveluakin.- kiireinen
Eika tartte kuunnella tuntikausiavirkailijan jääkiekko jaarituksia puhelimessa.
- Tuiskulasta
Kuka sitä ynseää palvelua kaipaa,onneksi on paikalla ollut muita ystävällislä
pankkivirkailijoita muualta joilta on saanut asiallista palvelua. - Tuiskulasta

pankkivirkailijoita muualta joilta on saanut asiallista palvelua.- Tuiskulassa asustava
Kyllä Tuiskulassa sai myös ystävällistä palvelua,Ne pankkivirkailijat näyttivät
tulevan Linjatietä ja Euran suunnasta.
- Hammurab 1
Ajan rattaat toivat totuuden
Nyt, vihdoinkin Pohjus on saanut kenkää Köyliön Osuuspankin Tomitusjohtajan pallilta. Voisiko virheet paremmin osoittaa, kuin että OKO tulee ja heittää ulos. Olisiko muutamilla muillakin hallinnossa ja parilla henkilökunnassa henkilökohtaisten päätösten teon paikka.!!!!!!!!!!! - Jäsen X
Olisko joittenkin syytä ruveta etsimään uutta ryöpaikkaa!!
- Luototuuspielikkö
Mieheltä meni miljoona-asunto roimaan alihintaan uusille tuttaville
Julkaistu: 27.10.2013 10:27
Hämeenlinnalainen mies lähti poliisin pakeille menetettyään monivaiheisissa kauppa- ja lainajärjestelyissä liki 1,2 miljoonaa euroa vuosina 2008–2010.
Se johti suureen kiskontajuttuun, jonka pääkäsittely alkaa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa maanantaina.
Hämeenlinnalainen tutustui sattumalta yhteen syytetyistä, joka kavereineen houkutteli hänet lainoittamaan auton tuontia Saksasta. Uhrin uskonnollisuutta hyödyntäen tekijät kasvattivat luottamusta ja ehdottivat yhä uusia kauppoja ja luottoja.
Talousrikossyyttäjä Pekka Kemppaisen mukaan uhri sai kahdesta Helsingin-asunnosta alihinnan, esimerkiksi puoli miljoonaa euroa asunnosta, joka vaihtoi pian omistajaa yli miljoonalla. Kaksi asuntoa Tallinnassa tuottivat nolla euroa, samoin 2,5 hehtaarin rantakiinteistö.
Kun Tallinnan asuntojen myöhempi – syyttäjän mukaan nimellinen – omistaja menetti ne ulosotossa, pääsyytetty kiristi häntä korvaamaan menetyksen ja ottamaan 120 000 euron lainan.
Syyttäjä vaatii viidelle miehelle tuomiota törkeästä kiskonnasta tai ainakin törkeistä petoksista. Kaksi heistä vastaa toiseenkin kiskontasyytteeseen, joka liittyy alihintaiseen asuntokauppaan Tampereella.
Pankinjohtaja luototti rikollisia bisneksiä
Syyttäjän mukaan lainoja, kauppoja ja rahansiirtoja on tehty bulvaanien nimiin. Se tuo nipun rahanpesu- ja rekisterimerkintäsyytteitä ja nostaa syytettyjen määrän 16:een.
Tuottamuksellisesta rahanpesusta epäillään entistä pankinjohtajaa, joka luototti epäiltyjä rikollisia bisneksiä ja jo aiemmin pääsyytetyn lähipiiriä.
Oikeuskäsittelylle on varattu aikaa 5. joulukuuta asti, sillä kaikki rikokset on kiistetty. Pääsyytetyn asianajajan Henry Salevan mukaan kyse ei ole tahallisista teoista. Hän paheksuu syyteharkinnan pituutta.
– Puolustus on raunioitettu aika totaalisesti, sillä noin vanhoja asioita on vaikea muistaa.
Syyttäjä näkee kohtuulliseksi soveltaa jutussa nykyisiä rahanpesupykäliä. Takavarikoidun Helsingin asunnon saisi tällöin uhri eikä valtio.
STT–Merja Åkerlind - Toimintakyky
Nyt pitäisi tehdä päätöksiä henkilöstöasioissa.mutta onko hallitus kykenemätön.
- velallinen 1
Velalliset maksaa ylisuurina korkoina jo nyt pankille.
- vertailija
henkilöstö vähennyksiä että lainan korot saataisiin edes hiukan lähemmäksi
kilpailijoita,nyt ero on järisyttävä.- Odotan mielenkiinnol
Tämän kaiken pahan alku ja juuri, jorma pohjus, on syytettynä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa rötöksistään mitä se teki ollessaan Köyliön Op:n tj. Kuukauden kuluttua tulee oikeuden tuomio. Tietenkin tuomiosta valitetaan seuraavaan oikeusasteeseen. Rikollisethan eivät ole koskaan tehneet mitään väärää.
- Gasinotalous
Onkohan lainkaan mahdollista etteikö kukaan muu tietänyt asioista
kuin Tj ,ei edes luottopäällikkökään??? - nyt kun katsoo niin
Olisihan tuo pankki pitänyt aikanaan yhdistää joko Euran Osuuspankkiin tai Länsi-Suomen Osuuspankkiin.
- Kärsivällisyys suli
ainaista jonotusta
Menkää asioille huittisten säästöpankkiin (säkylän konttoriin) palvelu todella hyvää ,eikä tarvi jonossa kuunnella toisten asioita/jaarituksia.... - tuiskula City
Ajan rattaat toivat totuuden
Nyt, vihdoinkin Pohjus on saanut kenkää Köyliön Osuuspankin Tomitusjohtajan pallilta. Voisiko virheet paremmin osoittaa, kuin että OKO tulee ja heittää ulos. Olisiko muutamilla muillakin hallinnossa ja parilla henkilökunnassa henkilökohtaisten päätösten teon paikka.- Parasta toivoen
Pankilla on nyt osaava tj. Hallituksessa on vanhat, rötösaikakauden rasittamat, henkilöt vaihdettu uusiin osaaviin henkilöihin. Pojusajalla tehdyt virheet ja laittomuudet asettavat nykyisen pankin johdon todella suurten haasteiden eteen. Uskon, että pankki vielä selviää ahdinkoajastaan, mutta aikaa se vie.
- surkuhupaisaa
Parasta toivoen kirjoitti:
Pankilla on nyt osaava tj. Hallituksessa on vanhat, rötösaikakauden rasittamat, henkilöt vaihdettu uusiin osaaviin henkilöihin. Pojusajalla tehdyt virheet ja laittomuudet asettavat nykyisen pankin johdon todella suurten haasteiden eteen. Uskon, että pankki vielä selviää ahdinkoajastaan, mutta aikaa se vie.
Kepun jäsenkirjalla Pohjus ohitti paremmat ja pätevämmät hakijat hakiessaan Op:n toimitusjohtajan pestiä. Jos valintaprosessi olisi ollut rehti ja oikeuden mukainen Köyliön Op kukoistaisi edelleen. Korkeat lainakorot ovat suora seuraus kepun halusta saada oma mies, joskin ammattitaidoton ja epärehellinen, Op:n johtoon. Pikkusieluiset kunnallispolitikon ovat suuri vaara kaikelle menestykselle
- OKO:n tukiko???????
Ei Pohjusta erotettu Op- ryhmästä, vaan ainoastaan Köyliön Op:n toimitusjohtajan tehtävistä.
Ypäjän Op:ssa se myy vakuutuksia, sille voi varata ajan netissä, jos on tullut kaveria ikävä.
OKO näyttää pitävän miestä rehtinä ja reiluna, vaikka on sekaantunu vahvasti melkoiseen rikosvyyhtiin.
- Parasta palvelua
Terveisiä Säkylästä
Säkylässä on kolme eri pankkia, jotka palvelevat teitä Köyliöläisiä mielellään.
Kannattaako asioida sellaisessa pankissa jossa on ynseä palvelu ja filunkki hallinto?
Säkylässä on vara valita kolmesta pankista. Siellä on pankeilla myös
kilpailua asiakkaista - OHOO
On kyllä merkillistä, että ex-johtaja nauttii Köyliön asukkaiden luottamusta edelleen? Vai onko jo kunnan johtohenkilöt pitäneet ylimääräisen palaverin? Mitä lonkeroita menee Köylissä ja lähikunnissa?
Pienimmistäkin rikkeistä on saanut lähtöpassit, mutta miksi ex-johtaja on saanut jatkaa kunnanhallituksessa, tarkastuslautakunnassa, Keva ja vakituinen työpaikka OP-Pohjolassa? Toivottavasti nyt tarkistettaisiin kaikki tiedot v. 2008 alkaen.
uutisoinnin m ukaan jutussa on viisi henkilöä; kaikkien nimiä ei vielä paljastettu. Toivottavasti ei olisi muita köyliöläisiä.- Ukomatonta mutta tot
Pohjuksen suojelusta vastaa KEPU! Tällä porukalla on jatkuvasti muitakin "pikku juttua" menossa, oikein valtakunnan tasollakin.
- Hallitus toimikoon
Henkilöstö vähennyksiä että lainan korot saataisiin edes hiukan lähemmäksi
kilpailijoita,nyt ero on järisyttävä. Miksi kantaa vettä tyhjenevään kaivoon? - Lainan korko
Asiakasvirta käy sinne,missä on tarjota laadukasta palvelua edukkaimmin.
Nykyajassa tietokoneilla voi asioida etäänmälläkin.Nyt ei enää ole varaa
maksaa ylimääräistä pankille.Kilpailuttakaa. - Kyläpankki
Terveisiä Säkylästä
Säkylässä on kolme eri pankkia, jotka palvelevat teitä Köyliöläisiä mielellään.
Kannattaako asioida sellaisessa pankissa jossa on ynseä palvelu ja filunkki hallinto?
Säkylässä on vara valita kolmesta pankista. Siellä on pankeilla myös
kilpailua asiakkaista
Ps... Pankin pitää olla asiakkaita varten eikä niin että asiakkaat ovat
pankkia varten. - pisu56
Kyllä pankki voi valita asiakkaansa.Voi myös sanoa lainat ylös ,se kuuluu
pankin menettelytapoihin.Korkokin voi olla eri asiakkaille vallan erilainen,
pankilla on oikeus tähän.Se on neuvottelukysymys. - Onks tietoo??
Onks hyvä pesuohjelma.Lainaa rahaa halvalla ja tallettaa sen korkealla
korolla ? - Luo totuuspiälikkö
Köyliön OP:sta tulevaisuudessa kyläpankki ,kiitos virkailijan ynseä
palvelu - Realismi
Eiköhän tämäkin ole mennyttä kuntaliitoksen myötä,Älkää Säkyläläiset huoliko tälläistä!!!!!!!!!!!!
- pisu2
Kyllä asikkaan tulee olla nöyrä pankkivirkailija kohtaan.
Pankilla on vara valkata asiakkaansa,ketä palvellaan.
Ja ketä EI! - lehtiä lukeva
Tuossa jonkin aikaa sitten pankinjohtaja vapautettiin kaikista syytteistä. Pyytäkää surkeat edes anteeksi.
- su pi
Ei tarte nähdä pankkivirkailijan "tappavaa katsetta" kun on siirtynyt toiseen
pankkiin.Luojan kiitos. - hävetkää
Tunnen myötähäpeää noiden 248 peukuttajan puolesta
- Loppu alkamassa
Ennätys luottotappiot,650000 euroo, Mitä seuraavaksi?
- Tukijat
Maksatetaan asiakastalouksilla, Eihän se tee kuin 1000 per torppa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768