Kirjoitan esseetä koulua varten, tässä jatkoa:
Beatlesien musiikillinen akseli ei ollut Lennon-McCartney (tai McCartney-Lennon, ks. edellinen viestini) vaan McCartney-Martin. Näiden kahden musiikin rautaisen ammattimiehen yhteistyö loi sellaiset klassikot ja mestariteokset kuin Eleanor Rigby, Penny Lane, Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, Abbey Roadin jälkipuoliskon "mini-ooppera" - sekä maailman levytetyimmän laulun Yesterday. Martinin olisi kaiken lain ja oikeuden mukaan kuulunut saada nimensä useisiin Beatles-kappaleisiin myös säveltäjänä, ei pelkästään tuottajana (ja sovittajana). Mutta kuten Paul McCartney, George Martin oli herrasmies, Martinin tapauksessa lähestulkoon väärään vaatimattomuuteen saakka. (Hänen edustamansa ihmistyyppi on sittemmin Iso-Britanniassa hävinnyt ja kuolee ehkä suorastaan Martinin myötä sukupuuttoon.)
Ilman McCartneya ja Martinia John Lennon, George Harrison ja Ringo Starr eivät olisi jääneet musiikinhistoriaan tai länsimaiseen kulttuurihistoriaan kuin korkeintaan ehkä alaviitteeksi. Lennon tarvitsi McCarneya paljon enemmän kuin McCartney Lennonia, joskin hyöty oli molemminpuolinen. Paul tarvitsi Johnia ASENNETTA varten, John Paulia MUSIIKKIA varten. Musiikillisesti McCartney on aina seissyt omilla jaloillaan, omin avuin, toisin kuin Lennon. Lennon muisteli myöhemmin katkerana, että Tomorrow Never Knows, Strawberry Fields Forever ja Across the Universe oli sovitettu ja tuotettu nopeasti ja "huolimattomasti", mutta oikeasti Lennonin karkeista laulualkioista ei olisi saatu mitään irti ilman McCartney-Martin-työparia. Kuunnelkaa Anthology 2:lta Lennonin demo Strawberry Fieldsista niin tajuatte mitä tarkoitan. LSD-huuruissa ja -harhoissa hortoileva mies pystyy säveltämään, mutta ei sovittamaan (vrt. Syd Barrett). Näin siksi koska jälkimmäisessä on liian monta liikkuvaa osaa. Kun Lennon oli pari vuotta kestäneellä LSD-matkallaan ja Harrison omalla musiikillisella Intian tripillään, McCartney-Martin-tiimi piti Beatlesiä kasassa ja käynnissä. Jopa huumeuneen vaipuneen Johnin kappaleet saatiin pelastettua jälkimaailmalle McCartneyn ja Martinin ansiosta, eli muutettua raakileista vaikuttavaksi musiikiksi. Paras esimerkki on A Day in the Life, joka Strawberry Fieldsin tapaan olisi ilman Paulin ja George Martinin panosta pelkkä akustinen balladi eikä sellainen Good Vibrationsin veroinen pop-sinfonia kuin se on. Myös Tomorrow Never Knows oli alunperin pelkkää C:n rämpyttämistä akustisella kitaralla, ennen kuin Paul lisäsi siihen Stockhausenilta omaksutut nauhaloopit ja käski Ringoa rummuttamaan kuin shamaani ja Martin kytki nauhoitusta varten useamman senaikaisen alkeellisen neliraitamiksauspöydän yhteen historian ensimmäiseksi sampleriksi.
John Lennon ei ollut herrasmies eikä ammattilainen, vaan öykkäri ja narsisti, suomenkielellä kusipää. Siksi hän teki Beatlesien hajottua kaikkensa mitätöidäkseen McCartney-Martin-työparin ratkaisevan osuuden yhtyeen musiikin luomisessa, ja ennen kaikkea oman musiikkinsa luomisessa. Lennon oli McCartneylle elämänsä velkaa, mutta miten hän maksoi takaisin? Vittuilubiiseillä kuten "How Do You Sleep?, sekä suoranaisilla valheilla joita hän sujuvasuiseen tapaansa haastatteluissa kertoi tiettyjen Beatles-kappaleiden synnystä. Aikalaiset uskovat yleensä enemmän paskanpuhujiin kuin tekijöihin, mutta historia korjaa aikalaisten huonon arvostelukyvyn. Lennonin arvostus on koko ajan laskussa, McCartneyn koko ajan nousussa. Vain Yoko Onon ahneus pitää Lennon-McCartney-myyttiä yllä, vaikka totuus Beatleseista on McCartney-Martin.
Poleeminen sävy ei kelpaa tutkielmaan, mutta muuten teesini pysyy.
Beatlesien musiikillinen akseli ei ollut Lennon-McCartney (tai McCartney-Lennon, ks. edellinen viestini) vaan McCartney-Martin. Näiden kahden musiikin rautaisen ammattimiehen yhteistyö loi sellaiset klassikot ja mestariteokset kuin Eleanor Rigby, Penny Lane, Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, Abbey Roadin jälkipuoliskon "mini-ooppera" - sekä maailman levytetyimmän laulun Yesterday. Martinin olisi kaiken lain ja oikeuden mukaan kuulunut saada nimensä useisiin Beatles-kappaleisiin myös säveltäjänä, ei pelkästään tuottajana (ja sovittajana). Mutta kuten Paul McCartney, George Martin oli herrasmies, Martinin tapauksessa lähestulkoon väärään vaatimattomuuteen saakka. (Hänen edustamansa ihmistyyppi on sittemmin Iso-Britanniassa hävinnyt ja kuolee ehkä suorastaan Martinin myötä sukupuuttoon.)
Ilman McCartneya ja Martinia John Lennon, George Harrison ja Ringo Starr eivät olisi jääneet musiikinhistoriaan tai länsimaiseen kulttuurihistoriaan kuin korkeintaan ehkä alaviitteeksi. Lennon tarvitsi McCarneya paljon enemmän kuin McCartney Lennonia, joskin hyöty oli molemminpuolinen. Paul tarvitsi Johnia ASENNETTA varten, John Paulia MUSIIKKIA varten. Musiikillisesti McCartney on aina seissyt omilla jaloillaan, omin avuin, toisin kuin Lennon. Lennon muisteli myöhemmin katkerana, että Tomorrow Never Knows, Strawberry Fields Forever ja Across the Universe oli sovitettu ja tuotettu nopeasti ja "huolimattomasti", mutta oikeasti Lennonin karkeista laulualkioista ei olisi saatu mitään irti ilman McCartney-Martin-työparia. Kuunnelkaa Anthology 2:lta Lennonin demo Strawberry Fieldsista niin tajuatte mitä tarkoitan. LSD-huuruissa ja -harhoissa hortoileva mies pystyy säveltämään, mutta ei sovittamaan (vrt. Syd Barrett). Näin siksi koska jälkimmäisessä on liian monta liikkuvaa osaa. Kun Lennon oli pari vuotta kestäneellä LSD-matkallaan ja Harrison omalla musiikillisella Intian tripillään, McCartney-Martin-tiimi piti Beatlesiä kasassa ja käynnissä. Jopa huumeuneen vaipuneen Johnin kappaleet saatiin pelastettua jälkimaailmalle McCartneyn ja Martinin ansiosta, eli muutettua raakileista vaikuttavaksi musiikiksi. Paras esimerkki on A Day in the Life, joka Strawberry Fieldsin tapaan olisi ilman Paulin ja George Martinin panosta pelkkä akustinen balladi eikä sellainen Good Vibrationsin veroinen pop-sinfonia kuin se on. Myös Tomorrow Never Knows oli alunperin pelkkää C:n rämpyttämistä akustisella kitaralla, ennen kuin Paul lisäsi siihen Stockhausenilta omaksutut nauhaloopit ja käski Ringoa rummuttamaan kuin shamaani ja Martin kytki nauhoitusta varten useamman senaikaisen alkeellisen neliraitamiksauspöydän yhteen historian ensimmäiseksi sampleriksi.
John Lennon ei ollut herrasmies eikä ammattilainen, vaan öykkäri ja narsisti, suomenkielellä kusipää. Siksi hän teki Beatlesien hajottua kaikkensa mitätöidäkseen McCartney-Martin-työparin ratkaisevan osuuden yhtyeen musiikin luomisessa, ja ennen kaikkea oman musiikkinsa luomisessa. Lennon oli McCartneylle elämänsä velkaa, mutta miten hän maksoi takaisin? Vittuilubiiseillä kuten "How Do You Sleep?, sekä suoranaisilla valheilla joita hän sujuvasuiseen tapaansa haastatteluissa kertoi tiettyjen Beatles-kappaleiden synnystä. Aikalaiset uskovat yleensä enemmän paskanpuhujiin kuin tekijöihin, mutta historia korjaa aikalaisten huonon arvostelukyvyn. Lennonin arvostus on koko ajan laskussa, McCartneyn koko ajan nousussa. Vain Yoko Onon ahneus pitää Lennon-McCartney-myyttiä yllä, vaikka totuus Beatleseista on McCartney-Martin.
Poleeminen sävy ei kelpaa tutkielmaan, mutta muuten teesini pysyy.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-sinä luulet tietäväsi,etkä tiedä luulevasi.. :)
Oho, puhuitko albumista 'Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band' vai kappaleesta. Kyllä kai JL, GH ja RS antoivat osansa niin albumin kuin biisin tekoon. Olet sinänsä oikeassa että G.Martin oli tärkeä mies yhtyeen musiikille. Hänhän teki töitä kuin sika esim I am the walrus kappaleen muodostamiseksi siksi mitä se nyt on. Eli jossain mielessä GM on yhtä paljon kappaleen isä kuin JL.
On myös totta että PM oli bändin musikillisesti kantavin voima, ainakin vuodesta 66 eteenpäin, mutta niinkuin JL ja muutkin yhtyeen jäsenet ovat haastatteluissa sanoneet, Beatles oli neljän miehen yhtye, kukaan jäsenistä yksin ei ollut Beatles, vaan he neljä yhdessä olivat.
Lienee totta että yksi tärkeimmistä syistä yhtyeen hajoamiseen oli JLn sekoilu heroiinin kanssa, se muutti hänen persoonaansa riidan haluiseen suuntaan ja ehkä myös aiheutti jonkinlaisen kirjoittajan blokin vuoden 69 paikkeilla.
Mutta käyppäs tutustumassa foruumiin:
http://www.stevehoffman.tv/forums/forumdisplay.php?f=2
siellä riittää loputtomasti englannin kielisiä keskusteluja Beatles-musiikista, toki lukemattomista muistakin artisteista. Keskustelijoissa on todella monia ns. himofänejä, jotka tietävät Beatles musiikista joissain tapauksiisa suunilleen kaiken mitä siitä voi tietää.
John sai kirjoitettua ilmeisesti ihan yksin Hard Day's Night -levyn vakuuttavat rokkibiisit nimikappaleesta Any Time at Alliin sekä Dylan-tyyliset folk-kappaleensa, mutta sittemmin tarvitsi McCartneyn ja Martinin apua ideoidensa valmiiksi saattamiseen, ja jo varhaisten melodisten poprallien (kuten She Loves You, I Want to Hold Your Hand ja Help!) säveltämisessä Macca lienee ollut se keskeisempi tekijä (viimeistä lukuun ottamatta).
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Paul ja George Martin olivat esim. Abban kundien ja Motown-hittikoneiden ja B-Boysien Wilsonin tapaan popin rautaisia ammattiveijareita - Lennon ei niinkään, vaan jonkinlainen Mick Jaggerin ja Dylanin välimuoto, puolisyvällinen rokkari.
Älkää hikeentykö, kyllä mä silti Lennonia arvostan,varsinkin laulajataitojensa vuoksi.
Onneksi Lennon on jo kuollut, niin emme saa koskaan tietää nimeäsi.
John Lennon toi bändiin särmää ja asennetta, mutta musiikillisesti voimapari oli todellakin McCartney/Martin. Paul oli melodikko ja Martin tuottaja sekä sovittaja. Georgen kitarointi on mainittava myös, mutta Paul olisi varmaan voinut soittaa Ringon rummut lähes yhtä hyvin - tai paremmin - itse.
Kuitenkin vähän hämää, että aikanaan kun listasit 10 suosikkilauluasi Beatles-pojilta oli listan kärjessä eniten Lennonin sävellyksiä. Listahan meni näin:
1. A Day in the Life
2. Strawberry Fields Forever
3. Eleanor Rigby
4. Rain
5. While My Guitar Gently Weeps
6. Penny Lane
7. I Am the Walrus
8. Tomorrow Never Knows
9. For No One
10. You've Got to Hide Your Love Away
A Day in a Lifen "McCartney-väliosa" jos unohdetaan, on kyseessä Lennonin sävellys ja sen lisäksi top10:ssa on viisi muuta Johnin biisiä, joiden lisäksi kolme Paulin (Eleanor Rigby, Penny Lane, For No One) ja yksi Harrisonin (While My Guitar Gently Weeps) kappale. TOP5:ssakin kolme menee Jonnille, yksi Paulille ja yksi Yrjölle.
Vaikka voimapari McCartney/Martin vaikuttikin noihin Lennonin tekemiin, listalle ottaamiisi kappaleisiin suuresti on kuitenkin omituista, että kiellät merkityksen mieheltä, jonka kynästä on tullut 60% kymmenestä mielestäsi parhaasta Beatles-sävelmästä ja 60% viidestä mielestäsi parhaasta Beatles-sävelmästä ;D
-mutta väitteesi,et Paul olisi soittanut jopa paremmin,kuin Ringo rummut,on sitä aika kummaa Ringon aliarvostamista,jota lähinnä kai asioista huonosti perillä olevat harrastavat.Se on totta,et Paul olisi monipuolisena muusikkona pystynyt "lähes" yhtä hyvin soittamaan,kuin Ringo;soittaahan Paul erinomaisesti mm. Ballad Of John And Yoko-piisissä rumpuja.Ringo oli/on erinomainen soittaja,ei Beatlesin tasoisessa,eli kaikkien aikojen parhaassa rock-yhtyeessä olisi voinutkaan mikään keskinkertainen paukuttaja pärjätä..kysy vaikka Phil Collinsilta yms. :)
Ringo jossain haastattelussa käsitteli tätä aihetta, ja totesi että kolme muuta heppua kukin osasi soittaa rumpuja ainakin yhdellä tyylillä, PM ehkä useammallakin, mutta hän, siis RS, oli ainoa joka osasi paukuttaa rumpuja tyylillä kuin tyylillä.
PM soitti rummut myös ainakin Back in the USSR, Dear Prudence ja myös muutenkin yksin tekemällään kappaleella Wild honey pie, koska RS oli tuolloin tilapäisesti eronnut bändistä.
PM rumpujen soitto oli selvästi RS:ää kömpelömpää tai kulmikkaampaa, mielestäni RS oli selvästi PM:ää parempi rumpali.
JL totesi jossain haastattelussa RS:stä, että tämä ei ehkä ollut teknisesti mailman paras rumpali, mutta hän oli mailman paras Beatles-rumpali.
Olen hieman eri mieltä kanssasi, sillä mm. myöhemmillä soololevyillään Paul on soittanut ihan yhtä hyvin kuin Ringo. Ja soittotaitoisesti Beatles ei todellakaan ollut maailman paras bändi, mutta sehän ei kerrokaan koko kuvaa. On monia virtuositeettisia bändejä, jotka eivät kuitenkaan osaa säveltää aikaa kestäviä lauluja. Tässähän Beatles oli todella etevä, varsinkin Paul McCartney, mies monen pop-ikivihreän takana.
Ja Phil Colinsilta olen samaa mieltä, yksi maailman parhaista rumpaleista!
-ei kukaan,jolla on vähänkään tietoa rumpujen soitosta,ja perspektiiviä asioihin,voi uskottavasti väittää Paulin soittavan ihan yhtä hyvin kuin Ringo.Tietysti nykylaitteilla saa nappia painamalla millaiset rumpusaundit ikinä levylleen tahtoo;studiot ovat valtavasti kehittyneet -60 luvulta.Paulin tärkeydestä yhtyeelle olen samaa mieltä,ilman häntä ei todennäköisesti olis ikinä tullut Beatlesia,sama koskee tietysti Johniakin,ehkä Georgeakin,kuka tietää,mut Ringo oli myös erittäin tärkeä;siksihän ne vaihtoikin sinänsä hyvän Pete Bestin pois.Ringo oli todennäköisesti maailman paras ja sopivin siihen bändiin.